Valehtelija Lipponen

Nähtiin taas mitä paskanpuhujia demareissa on. Lipponen valehteli TV:ssä päin naamaa, että oli Brysselissä, eikä lainkaan ollut yhteydessä Yhdysvaltain lähetystöön ja vasikoinut sinne Halosen ja Putinin käymää keskustelua Karjalasta. Lipponen on typerys, sillä hän kuvitteli, ettei jää valheestaan kiinni. Eduskunnan pöytäkirjat pitävät kutiaan, toisin kuin Lipposen ja hänen avustajansa valheet. Lipponen kuvittelee harhoissaan, että hän suuri ja mahtava mies, joka voi päästellä suustaan mitä sattuu. Lipponen on kuitenkin vain öykkäri ja itserakas paskiainen. Lipposen olisi syytä pysyä tossun alla lähes lapsekseen sopivan vaimonsa suhteen ja lopettaa kokonaan julkisuudessa esiintyminen.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tarkkaavainen. kirjoitti:

Nähtiin taas mitä paskanpuhujia demareissa on. Lipponen valehteli TV:ssä päin naamaa, että oli Brysselissä, eikä lainkaan ollut yhteydessä Yhdysvaltain lähetystöön ja vasikoinut sinne Halosen ja Putinin käymää keskustelua Karjalasta. Lipponen on typerys, sillä hän kuvitteli, ettei jää valheestaan kiinni. Eduskunnan pöytäkirjat pitävät kutiaan, toisin kuin Lipposen ja hänen avustajansa valheet. Lipponen kuvittelee harhoissaan, että hän suuri ja mahtava mies, joka voi päästellä suustaan mitä sattuu. Lipponen on kuitenkin vain öykkäri ja itserakas paskiainen. Lipposen olisi syytä pysyä tossun alla lähes lapsekseen sopivan vaimonsa suhteen ja lopettaa kokonaan julkisuudessa esiintyminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu