Täytyikö Jeesus kastaa uudelleen?

Jakeen 5 jälkeen heidät kastettiin Jeesuksen nimeen. Täytyikö kaikkien Johanneksen kasteella käyneiden kastattaa uudellen itsensä?

kastaa omaan nimeensä, koska ei tarvinnut anteeksiantamusta eikä uudestisyntymää. Hän ei olisi tarvinnut edes Johanneksen kastetta, mutta koska halusi ilmaista osansa ihmisenä, että oli tullut ihmisten edestä täyttämään vanhurskauden - elämään kaikessa puhtaan ja otollisen elämän Isän edessä antaakseen itsensä täydellisenä, virheettömänä uhrina - hän tehtävänsä alussa, astuessaan kärsivän Messiaan tielle, nöyrtyi kastettavaksi. Johannes tiesi hänen olevan Messias (Matt.3:14).

Kaikki jotka oli kastettu Johanneksen kasteella - "parannuksen kasteella" - todennäköisesti ottivat kasteen Jeesuksen nimeen uskoviksi tultuaan.

Täytyy kuitenkin muistaa ettei kaste ole pelastava tekijä vaan asia jonka se julistuksena sisältää. Kasteen sisältö on kuolema ja ylösnousemus Kristuksen kanssa. Kasteelle menevä ilmaisee Jumalan, ihmisten ja henkivaltojen edessä uskonsa Jeesukseen: vanha elämä (minkä keskipiste oli oma minä) on uskoontulossa jäänyt "ristin tuolle puolen" ja nyt haluan omistautua elämään uutta elämää (minkä keskipiste on Jeesus Kristus) "ristin tällä puolen" (Room.6:4, Kol.2:6). Vain se joka on osallinen Jeesuksen kuolemasta on osallinen Hänen elämästään. Siinä mielessä uskova elää ylösnousemuselämää jo nyt: on osallinen ylösnousemusvoimasta joka nosti Jeesuksen kuolleista. Elämme yhdessä Kristuksen kanssa.

Täällä ajassa kannamme kuitenkin mukana olemuksemme "lihallista" puolta eli ihmisessä on jotakin joka ei pyhity eikä voikaan pyhittyä. Joissain kohdissa "liha" tarkoittaa samaa kuin fyysinen olomuotomme, ruumiillisuutemme, mutta ei tässä. Jumalan tahto on että ihminen kokonaisvaltaisesti pyhittyy ja pysyy nuhteettomana, ja se on JUMALAN TYÖ niissä jotka Hänelle antautuvat (1.Tess.5:23,24). Ruumiillisuutemme ei siis ole jotakin vähäarvoista tai "epähengellistä" vaan yhtä otollista kuin henki (olemuksemme iankaikkinen olemuspuoli, itseytemme ydin, jossa Jumalan Henki uudestisyntymän kautta asuu niin että olemme hengellisesti eläviä) ja sielu (ajatukset ja tunteet). Lihallisuudella tarkoitetaan sitä sielullista ilmiötä että ihmisessä loppuun asti asuu taipumus kapinallisuuteen Jumalaa ja Hänen tahtoaan vastaan: haluaisimme tehdä niin kuin itseämme haluttaa, toimia omien mieltymysten ja halujen mukaan. Siksi uskova tarvitsee ristiä alati.

Vaikka olemme "yhdessä Hänen kanssaan kuolleet" ja saamme jo nyt "yhdessä Hänen kanssaan elää" tarvitsemme ristiä, jatkuvaa antautumista jossa suostumme kuolemaan pois lihamme (=itsekkään minäelämän) vallasta. Siksi Jeesus sanoi että meidän tulee ottaa ristimme joka päivä. Tämä on mahdollista vain uudestisyntyneelle.

Uskonnollinen ihminen pyrkii "kuolettamaan" itseään omin voimin. Hän yrittää noudattaa vuorisaarnaa ja muita Raamatun eettisiä ohjeita, totella Jumalan tahtoa niin kuin sen kokee, välttää asioita jotka ymmärtää synneiksi ja luopua niistä. Kaikki tämä tapahtuu kuitenkin ihmisen omalla voimalla. Vielä kristittyinäkin meillä saattaa olla sama ongelma. Olemme uudestisyntyneet ja tulleet osallisiksi HÄNEN voimastaan, mutta kuitenkin taistelemme syntiä vastaan OMIN VOIMIN. Pyydämme jopa Jumalaa lisäämään voimiamme taistelussa syntiä vastaan. Valitamme että olemme liian heikkoja, vaikka itse asiassa olemme vielä liian vahvoja, luotamme omiin yrityksiin ja kykyhin.

Kun Jeesuksen kuoleman merkitys alkaa avautua löydämme ristin voimaksi kilvoitukseen - antautuen Hänelle saamme voiton synnin houkutuksista. Tämä on laadullisesti aivan eri asia kuin inhimillinen sieluperäinen tunteiden tukahduttaminen joka saattaa johtaa patoutumiin vaatien tukahdutettujen asioiden tekemistä (laki ei voita himoja vaan herättää niitä).

Ristissä on vapauttava voima koska olemme osallisia Jeesuksen Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: synti on jo voitettu. Risti ei tukahduta meissä olevia himoja vaan vapauttaen sielumme lihallisuuden vallasta voittaa ne. Kiitos Jumalalle...

Tällaiseen antautumiseen liittyy kuolemisen kipu koska ihminen vielä uskovanakin haluaisi itse syntinsä voittaen pitää yllä lihallista taipumusta ottaa kunnia Jumalan teoista.!

Pyhityksen tiellä kiitollisuutemme Jumalaa kohtaa kasvaan tai ainakin sen tulisi kasvaa, samoin armollisuus itseä ja muita kohtaan, koska ymmärrämme että tosi pyhitys on Hänen työtään. Risti on ihanaa armoa, jonka todellisuuteen suostuen ja antautuen saamme kokea Kristuksen armotyötä hengessämme, sielussamme ja ruumiissamme:

Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.
1.Tess.5:23,24.

Ei ollut aikaa syventyä tekstin lyhentämiseen ja muotoiluun joten voi olla etten osannut sanoa selvästi... nyt on jo kiire muihin töihin. Mutta ehkä olennaisin tuli esiin? Vai herättikö tekstini enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia?

Tässä vielä olennaisin:

Kaste ei ole pelastava tekijä vaan usko.
Uskoontulossa ihminen tulee osallisiksi Jeesuksessa olevasta uudesta elämästä. Kasteen tosi sisältö on silloin jo tullut hänen osallisuudekseen, osallisuus Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Uusi elämä on annettu hänen sisimpäänsä Pyhässä Hengessä.

Kaste oli julkinen osoitus että ihminen haluaa myös elää uskoontulonsa mukaista elämää, että hän on ymmärtänyt mitä se tarkoittaa: minäelämä on jäänyt taakse, en ole enää itseni oma vaan kuulun toiselle, Kristukselle, rakastaakseni Häntä ja Hänen ristintyötään enemmän kuin mitään muuta. Se on Jumalan, ihmisten ja henkivaltojen edessä tapahtuva julistus antautumisesta Kristukselle, siksi siinä on Pyhän Hengen todellisuus.

Jeesus sanoi:
"Joka uskoo ja kastetaan pelastuu mutta joka ei usko tuomitaan kadotukseen."

Ilman kastetta voi siis pelastua. USKO pelastaa, ei KASTE. Uskoontulleen kuuluu kuitenkin elää Jumalan tahdon mukaan. Jos ymmärtää että kaste kuuluu uskoontulleille julkisena sitoutumisena ja ilmauksena tahdonpäätöksestä elää Kristuksen kanssa, silloin tämä askel kuuluu ymmärryksensä mukaisesti ottaa. Jos sitä ei ota, uskonelämä kärsii.

miten uskonelämä kärsii???