pääkohdin, aina tulee takkiin. Vaikkapa näin, just kun vuokrasin tilan, maataloustuet loppui ja tuli persnettoa kymppitonni/ kanoilta päät poikki, olihan siinä paistia muutamaksi kuukaudeksi.Jäin työttömksi ja kirjani julkaisiin(100kpl painos). Estää kivasti osallitumasta suurimpaan osaan kirjoituskilpailuita, koska kisat on tarkoitettu ei-julkaisseille. Eipä silti että olis voitonmahiksia, mutta keljuttaa kummiskin. Ja meni hyvä aihe piparis jo 25 v sitten. Nyt osaisin kirjoittaa saman jutn PAREMMIN. Pääsin pätkätöihin. kiva kiva Tukea tuli ja työajaksi lasketaan vain puolet joten 5 kk kerryttää vain 2,5 kk edestä työssaoloaikaa. Ei ansiosidonnaisella asiaa ikinä. Niin ja tuli ostettua transitti joka vuoden sisällä vaati niin paljo uusia oseia, ettei entistä ollut kuin rekisterikilpi ja sekin nippusitellää kiinni! Vepasto hajos pahimmalla pakkasella, Traktorin tankkii jäi 100 l kesädieselia, konemiehet tietä, miten sillä nyt ajetaan! Eipä silti etukumi kapineesta puhkesi. Ja syksyllä, kun ostin peräkärryn, niin kotiin tuotaessa oli rengas rikki ja piti naapurista hakea avaimet jotta omituiset pultit sai auki. ja se bussivuoro jota useimmiten käytin, lopetettiin! Koirallakin on sydänvika ja kilpirauhasen vajaatoiminta ja nyt auto, ei se transitti vaan toinen ei mennyt katsastukseta läpi, kun iskarit oli leprut ja tuulilasi halki, joten hyvää vuoden jatkoa vaan ellei mökiin jäödytä. Toivottavasti piippu vetää edelleekin!
Vastaukset 1
- hagge
mullakin menee täl hetkel aika heikosti mut kohtasin voittajan,voin kuvitella kaikki tuntemukset mitkä oot läpi käyny...en sano et kyl se siitä ku ei sitä kukaan tai mikään takaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51861
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍91827Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15706Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 61523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496