Suomeen on saatava ammattijohto. Koko eduskunnan tulee koostua todellisista ammattilaisista; atk, sosiaalipolitiikka, energiatalous, ulkomaankauppa, sivistys, ja ennenkaikkea liike elämän ammattilaiset tulee saada maamme johtoon. Tuo koostumus tarvitsee "Koordinaattorin" joka on vahva ja arvostettu. Siis maamme PRESIDENTTI. Hänen tulee osallistua jokaiseen kansainväliseen tärkeään päättäjien kokoukseen ja ohjeistaa eduskunta selvittämään niitä asioita jotka ovat kilpailukykymme takia tärkeitä. Presidentti on Suomen edustaja ja meidän suojelijamme. Siinä ei ole sijaa nyhräilylle ja sivusta katsomiselle. Jokaisen maamme johdossa olevalle on oltava tehtävä ja hänen on myös oltava vastuussa siitä henkilökohtaisesti. Hänen on virkavalan annettuaan "taisteltava" kansan etujen eteen ja saatava siitä kunnon korvaus. Mutta vastuu on myös ehdoton ! Kusetuksia ei sallita ja ketkuiluista seuraa taloudellinen kadotus.
No niin, sanoinpahan vaan. Kyllä tällaiset talouskriisit olisi ollut vältettävissä jos atk alan ammattilaiset seuraisivat kansojen kansantalouksien kehitystä ja rahan liikkeitä. Mutta kun kukaan ei välitä.
Miljardit markat ja eurot on heitetty menemään tyhjän takia. Moni on ollut niitä tyhmiä päätöksiä tekemässä ja ketään ei siitä voi varmaan yksin syyttää. Nyt on tullut korkea aika vastuuttaa kansamme edustajisto ja aikaansaada sellainen koneisto joka pistää asiat kuntoon. Vahvan presidentin eli toimitusjohtajan tarve on kova - palkan pitää olla sen mukainen ja vastuun myös.
Seuraavissa vaaleissa eduskuntaan tulisi voida olla ehdokkaana vain ehdottomia ammattilaisia kaikilta aloilta joilla on merkitystä maamme kilpailukyvyn , miellyttävän ilmapiirin ja menestymisen kannalta.
Verot joilla yrittäjyys tapetaan on oikaistava ja jos ei sitten muuta niin täytyy kansalaisten olla vähempään tyytyväisiä. Säätäminen omaan asuntoon, kesämökkiin ja lasten hyvinvointiin, vanhuksista huolehtimiseen ja nuorison kouluttamiseen tulee olla etusijalla. Ihmisten on itsekin osallistuttava oman elämänsä hyvinvointiin. Turhien määräysten , lakien ja ohjeistuksien jakelu on lopetettava ja annettava oikeus yrittäjyyteen ja tienaamiseen ja sitä on kannustettava kaikin tavoin. Ei hankaloittamalla sitä.
Esimerkiksi : kun opetetaan tavella ajamaan kesäkeli olosuhteissa , ei kansa opi koskaan ajamaan autoa talvioilosuhteissa. Se on niin todella tyhmää. Ajonopeudet putoaa automaattisesti liukkailla ja vaikeakulkuisilla teillä ja kolarien määrä nousee vain oppijakson alussa.
Elämä on sellaista. Oppia ikä kaikki. ONKOHAN JO OPITTU !!! TYHMÖT JOHTAJAT VAIHTOON !!!
Suomella ei nyt ole varaa yhtään lipsua enää. Nyt tämä on ymmärrettävä ottaa tosissaan ja etsiä kissojen ja koirien kanssa ammittilaisia eduskuntaan. Siis, JOS halutaan jotain pelastaa vielä !
Täällä on näivettynyt ja paapova hulluus vallalla. Johto joka nyt häärää kaikenlaisia kontrolli ja paapo lakeja , on syytä seuraavissa vaaleissa vaihtaa. KERTAKAIKKIAAN VAIHTAA !!!!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
ja vieneet rahat.yksin valtiaita liikaa.
tässä viime aikoina vähän pelottamaan, että pelaakohan ne Suomessakin ny tätä "hyvä poliisi, paha poliisi" peliä. Niinkuin jenkeissä George W Bush ryssi kaiken, jonka jälkeen Obama voitti vaalit koska ihmiset todella tahtoivat sotien lopettamista, Patriot Actin kumoamista, Wall Streetin kuriin pistämistä, Quantanamo Bayn lopettamista jne... Mutta mitään muutosta ei tullutkaan, vaan kaikki jatkui täysin samalla tavalla. Obaman ensimmäinen kausi on käytännössä Bushin kolmas kausi. Tai niinkuin Jesse Ventura sanoi: politiikot ovat kuin vapaapainijoita; yleisön edessä vihataan ja haukutaan toisia, mutta kun show loppuu ollaankin kavereita ja samaa mieltä lähes kaikesta.
Mutta, katsotaan nyt. Itse äänestän Markku Uusipaavalniemeä, en sen takia että on PerSu, vaan sen takia että tuntuu olevan ainoa rehellinen ihminen koko talossa, ja ymmärtää rahajärjestelmämme suurimman epäkohdan, ja pankkiirien kusetukset. Kannattaa katsoa Youtubesta "Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta", tässä linkki: http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo
KOULUTUS......EDELLISET TYÖT......ei pidä äänestää sikaa säkissä....äänestäjillä oikeus tietää ehdokkaan tekemisistä...tai ei äänestä.
OPISIVATKOHAN Mitään.Nyky hallituksern aikaan tullut liikaa hullun ahneita.EI OLE HELPPOA TULEVALLA Hallituksella ahneiten sotkuja selvittää.mutta siihen on pyrittävä..ahneet kuriin.
etuoikeudellisuus jne... lista on pitkä - on nyt tullut määränpäähänsä. Kansa on kyllästynyt poliitikkojen sanelupolitiikkaan ja yksinvaltaan. Kansa haluaa nyt uudistusta ja se tuleekin tapahtumaan.
Poliitikkojen töppäilyt ovat ilmasta mainontaa perussuomalaisille. LIsää vaan rötösten paljastuksia ja Vanhasen tapauksesta voi todeta: laki ei yllä ministereihin.
1,5 v. kulutettiin veronmaksajien rahoja Vanhasen tapauksen tutkimiseen ja jo alussa oli ilmeisesti tiedossa, että pääsee kuin koira veräjästä, tällaiset teatraaliset esitykset vihastuttavat kansalaisia.
Kyllä kansa tietää!