Tämä olisi pitkä tarina, mutta yritän typistää sen nyt lyhyeen. Minulla on jokin outo häiriö (paniikkihäiriö ehkä?), joka iskee jos jään illalla yksin. Tilaa on vaikea selittää, mutta tulee sellainen järjetön kauhu-pelko-levottomuus, ettei voi keskittyä mihinkään, on totaalisen poissa tolaltaan ja normaali järki ja kaikenlaiset rauhoittumisyritykset katoavat kankkulan kaivoon. Tila on sellainen, ettei sitä yksinkertaisesti mitenkään pysty kestämään. Tuntuu niin pahalta, ettei sitä vain kestä. Ei siihen ole suomenkielistä sanaa. Henkinen kipu, jota ei kertakaikkiaan pysty mitenkään sietämään. En pysty rauhoittumaan millään keinoin. Ainoat asiat, jotka hetkeksi auttavat, ovat jos voi puhua jonkun ihmisen kanssa, mutta kun siinä mielentilassa ei oikein viitsisi soittaakaan kenellekään, kun on hysteerinen ja toiset vain huolestuvat, eivätkä välttämättä edes saa selvää sanoista.
Olen koko elämäni aikana viettänyt yhteensä n. 20 yötä yksin talossa, jossa ei ole ketään. Jokainen niistä on ollut aivan hirveitä. En ole voinut nukahtaa ennen aamuyötä, eikä rauhoittumista tule missään vaiheessa, ei tunnin, ei kahden, ei edes kolmen päästä. Lopulta sitä kai sitten vain sammuu joskus aamulla ja on koko päivän sellainen olo, kuin olisi junan alle jäänyt ja mieluiten sitten vain nukkuisi. Eli tuo "kohtaus" (jos monta tuntia kestävää olotilaa voi sellaiseksi sanoa), vie aivan totaalisesti niin henkiset, kuin fyysisetkin voimat.
En ole tavannut ketään (en tosin tuosta ole kovin monen kanssa kehdannut puhuakaan, kun se hävettää aika paljon, ettei aikuinen ihminen muka pärjää yksinään...ihmiset eivät ymmärrä sitä), jolla olisi samanlaisia oireita. Mistä ihmeestä voisi olla kyse?
Käyn terapiassa, mutta se ei ole vielä toistaiseksi auttanut juurikaan (olen käynyt hieman yli vuoden). Siedätyshoitoyritykset ovat tähän mennessä vain pahentaneet oireita. En ole vielä ihan valmis sellaisiin.
Ja nyt se varsinainen ongelma: Kun tähän astinen ennätykseni, yksin kotona oloa illalla, viimeisen kolmen vuoden ajalta on huimat neljä tuntia (n. kaksi tuntia pärjään hyvin, en neljää), niin nyt olisi tilanne edessä, että mies on lähdössä laitoskatkolle 7-14 vrk:si. Mistä ihmeestä saan apua?! Voin tietysti aina joitakin öitä viettää äidilläni ja yhdellä kaverillani, mutta en nyt voi kahdeksi viikoksi minnekään ängetä. Tiedättekö onko mitään mahdollisuutta päästä esim. mielisairaalan osastolle tuoksi ajaksi. Tai IHAN MITÄ VAIN, kunhan pääsisi jonnekin, missä on muita ihmisiä.
Pahimmalta tässä tuntuu, että mies pärjäisi ihan hyvin ilman tuota laitoshoitoakin, mutta ajattelee, että se olisi ehkä vähän parempi, kuin nk. avohoito oman ongelmansa hoidossa. Eikä hän ymmärrä tätä ominaisuuttani lainkaan, kun on itse aina tottunut pärjäämään yksin. Sitten on vielä yksi asia, josta hän on (syystäkin) minulle katkera ja sen seurauksena valmis toteuttamaan tämän, vaikka tietää (tai sitten ei tiedä/tajua) miten mahdoton tilanne minulle on.
Onhan se totta, ettei aikuinen ihminen ole toisesta vastuussa, mutta olen niin luottanut, ettei tämä mies minulle tekisi tällaista koskaan! En tiedä mitä teen. Olo on täysin toivoton, enkä keksi mitään ratkaisua tilanteeseen.
Mies käy välillä pussailemassa ja sanomassa, että "kyllä sä pärjäät", mutta kun mun tekisi mieli huutaa ja takoa sen päähän, että KUN MÄ EN PÄRJÄÄ! EN MITENKÄÄN! MIKSI ET TAJUA? MIKSI ET VÄLITÄ?
Auttakaa, jos mitenkään voitte/osaatte!
Olen koko elämäni aikana viettänyt yhteensä n. 20 yötä yksin talossa, jossa ei ole ketään. Jokainen niistä on ollut aivan hirveitä. En ole voinut nukahtaa ennen aamuyötä, eikä rauhoittumista tule missään vaiheessa, ei tunnin, ei kahden, ei edes kolmen päästä. Lopulta sitä kai sitten vain sammuu joskus aamulla ja on koko päivän sellainen olo, kuin olisi junan alle jäänyt ja mieluiten sitten vain nukkuisi. Eli tuo "kohtaus" (jos monta tuntia kestävää olotilaa voi sellaiseksi sanoa), vie aivan totaalisesti niin henkiset, kuin fyysisetkin voimat.
En ole tavannut ketään (en tosin tuosta ole kovin monen kanssa kehdannut puhuakaan, kun se hävettää aika paljon, ettei aikuinen ihminen muka pärjää yksinään...ihmiset eivät ymmärrä sitä), jolla olisi samanlaisia oireita. Mistä ihmeestä voisi olla kyse?
Käyn terapiassa, mutta se ei ole vielä toistaiseksi auttanut juurikaan (olen käynyt hieman yli vuoden). Siedätyshoitoyritykset ovat tähän mennessä vain pahentaneet oireita. En ole vielä ihan valmis sellaisiin.
Ja nyt se varsinainen ongelma: Kun tähän astinen ennätykseni, yksin kotona oloa illalla, viimeisen kolmen vuoden ajalta on huimat neljä tuntia (n. kaksi tuntia pärjään hyvin, en neljää), niin nyt olisi tilanne edessä, että mies on lähdössä laitoskatkolle 7-14 vrk:si. Mistä ihmeestä saan apua?! Voin tietysti aina joitakin öitä viettää äidilläni ja yhdellä kaverillani, mutta en nyt voi kahdeksi viikoksi minnekään ängetä. Tiedättekö onko mitään mahdollisuutta päästä esim. mielisairaalan osastolle tuoksi ajaksi. Tai IHAN MITÄ VAIN, kunhan pääsisi jonnekin, missä on muita ihmisiä.
Pahimmalta tässä tuntuu, että mies pärjäisi ihan hyvin ilman tuota laitoshoitoakin, mutta ajattelee, että se olisi ehkä vähän parempi, kuin nk. avohoito oman ongelmansa hoidossa. Eikä hän ymmärrä tätä ominaisuuttani lainkaan, kun on itse aina tottunut pärjäämään yksin. Sitten on vielä yksi asia, josta hän on (syystäkin) minulle katkera ja sen seurauksena valmis toteuttamaan tämän, vaikka tietää (tai sitten ei tiedä/tajua) miten mahdoton tilanne minulle on.
Onhan se totta, ettei aikuinen ihminen ole toisesta vastuussa, mutta olen niin luottanut, ettei tämä mies minulle tekisi tällaista koskaan! En tiedä mitä teen. Olo on täysin toivoton, enkä keksi mitään ratkaisua tilanteeseen.
Mies käy välillä pussailemassa ja sanomassa, että "kyllä sä pärjäät", mutta kun mun tekisi mieli huutaa ja takoa sen päähän, että KUN MÄ EN PÄRJÄÄ! EN MITENKÄÄN! MIKSI ET TAJUA? MIKSI ET VÄLITÄ?
Auttakaa, jos mitenkään voitte/osaatte!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muista että tunne ei tapa.Vain sinulla itselläsi on voima olla tuntematta jotain tai tuntea eli jos oikein kovasti harjoittelet niin luultavasti saat tunteesi kuriin.Sinun pitäisi olla omien tunteittesi herra eikä päinvastoin.
Tietty tarviit apua ja tukea.Onko sinulla ketään ystävää joka voisi jeesata siten että tulee luoksesi kun olet yksin ja käy vaikka kävelyllä ja olet hetken yksin ja aina vain pidemmän aikaa,eli kokeile niin sanottua altistushoitoa.Jos todella haluat eroon tästä niin se onnistuu.Toinen asia on se että onko tämä keino hallita muita...eli testaatko miten paljon sinusta välitetään....en ymmärtänyt että miksi muka miehesi menisi laitoshoitoon vain kostaaksesi sinulle jotain?? Yleensä yksinoloon liittyy pelko,onko se pelkoa jotain ulkoista uhkaa kohtaan vai pelkäätkö itseäsi? Joskus itsensä kanssa on vaikea olla.Silloin ei auta kuin kohdata se oma itse ja hyväksyä virheineen kaikkineen.Helpommin sanottu kuin tehty ja vaatii aikaa.Käy lainaamassa kirjoja peloista,ahdistuksesta.Niissä on hyviä ajatuksia siitä miten eteenpäin.Hyvä että käyt terapiassa,toivottavasti saat apua.Itse voit tehdä kuitenkin paljon.
Jos on muuttanut omaan asuntoon ja on yksin ja muutenkin vähän ihmissuhteita, voi nukkumaan laittaessa tai illalla yksin ollessa tulla ahdistava ja kammottava, kuolemisen tunne. Tämä johtuu siitä ettei minämme saa ulkopuolista tukea, taikka ravintoa.. Tulee tyhjä ja merkityksetön olo. Mutta ei hätää, et ole kuolemassa, vaikka siltä tuntuisikin. Ihan tavallista tuollainen jos on yksin ja ei ole hyvällä mielellä.
Saattaisi auttaa jos luonasi olisi ihminen joka ymmärtäisi tuskasi ja olotilasi ja olisi koko ajan lähettyvilläsi ainakin silloin, kun sitä eniten kaipaat. Ja kun oireesi ottaisi sinusta vallan, niin tämä ihminen olisi heti tukenasi ja halaisi sinua hellästi lohduttaen, pyyhkisi kyyneleesi ja tuntisit olosi turvallisemmaksi.
Tarvitsisit euforisempaa olotilaa, sitä sinä tarvitsisit. Sen voi saada ihan ilman lääkkeitäkin, mutta on naurettavaa sanoa että noin vain, kun niin ei tietenkään ole. Lääkkeistäkään ei kaikki hyödy, vaan n iiden kanssa voi tulla sivuoireita ja tärkeintä on, että ne osataan todeta ajoissa ja erottaa ettei tule lääkehelvettiä kuten itselläni kävi. Silloin sitä on noidankehässä ja sivuoireet hallitsevat elämää, koska kukaan ei osaa sanoa että johtuuko tila lääkkeestä vai itsestä. Ole tämän asian kanssa varovainen.
Nykyinen elämäsi ei ehkä sovi sinulle eli tarvitsisit muutosta.
et voi polkea paikoillasi näin, jotain muutosta tulisi tapahtua ja täällä palstalla ongelmaasi voidaan
pohtia kunhan et häivy täältä.