Saamme pitää itsenäisen suomen, koska kokoomus, keskusta, sdp, vihreät ja puolet vasureista ovat kirjaamassa perustuslakiimme suomen EU jäsennyydemme, tämä tarkoittaa myös sitä että suomesta tulisi EU-n liittovaltio, lue asiasta esim tuolta: http://mika-66.blogspot.com/
Soinin johdolla
NRA
175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikka kepu on parantanut imagoaan, niin politiikka ei ole muuttunut miksikään ja vaikuttahan siellä takana edelleen Pekkarisen kaltaiset vähemmän innostavat tahot. Kokoomus on myös muuttunut Kataisen kaudella. Ei todellakaan niin innostava jota se oli Niinistön johtajuudessa. Katainen on maailman kepulaisin kokoomuslainen. Eihän sillä tyypillä ole mitään kokemusta ykistyis-sektorista. Vihreille kaikki näyttää olevan saman tekevää kunhan sitäö ei toteuteta ydinvoimalla. SDP pyrkii kampeamaan itseään pinnalle Ihalaisen ja vuosikymmenten takaisen työväenpolitiikalla, joskaan nykypolitiikka ei todellisuudessa ole lähelläkään sitä mikä tukisi esim. ihmisten työllistymistä. Totesihan Filatov jo aikanaan, ettei SDP ole työttömien puolue. Vaalikonetta kun naputtaa, niin ei se paljoa valinnan varaa anna.