Heikko ostovoima on myrkkyä työllisyydelle

Väärä lamapolitiikka synnytti leipäjonot 1990-luvun alussa.
Väärä lamapolitiikka kasvattaa leipäjonoja 2008--- laman edetessä

"1990-luvun lama ei johtunut idänkaupan romahduksesta eikä huonosta onnesta, vaan koko joukosta vääriä päätöksiä. Suomen 1990-luvun alun lamassa oli kyse talouspoliittisen päätöksenteon epäonnistumisesta," sanoi Suomen Akatemian kolmivuotisen lamaprojektin koordinaattori Jaakko Kiander.

Laman aikana keskeistä selitystä haettiin idänkaupan romahduksesta. Jaakko Kianderin mukaan sen jälkeinen häiriö oli sittenkin vähäinen, noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja ohimenevä. Jo vuoden 1992 alusta Suomen viennin kehitys oli maailman kärkeä.

Laman syvyys ja kesto johtuivatkin Kianderin mukaan pitkälti siitä, että odottamattoman korkeiden korkojen aikaansaama varallisuuden arvon lasku johti jyrkkään säästämisen kasvuun ja kulutuksen ja investointien supistumiseen. Se oli myrkkyä työllisyydelle.

Lamaa selitettiin sen päällä ollessa Suomen talouden ja yhteiskunnan rakenteellisilla heikkouksilla. Että taustalla olisi ollut yritysten tehottomuus ja kilpailun puute, korkeat verot, suuri julkinen sektori, ylimitoitettu sosiaaliturva tai jäykät työmarkkinat.

Tällaisen rakenneselityksen kyseenalaistaa kuitenkin se, että talous toipui niin nopeasti lamasta 1990-luvun jälkipuoliskolla, Kiander huomautti.

– Keskeisin virhe tehtiin siinä, että työttömyyden annettiin vapaasti kasvaa vuosina 1991-93. Myöhempi kokemus osoitti, että työttömyyttä on helppo kasvattaa mutta vaikeata alentaa. Siksi työttömyyden käyttäminen makrotalouden epätasapainojen korjaajana on lähes aina ja kaikkialla osoittautunut vakavaksi virheeksi, Kiander latasi.

Vuosina 1991-93 lamapolitiikasta vastasi Esko Ahon (kesk) porvarihallitus, joka valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok) suulla läksytti kansaa elämisestä yli varojensa.
– Julkisten menojen säästöistä huolimatta budjettialijäämät ja julkinen velka kasvoivat, koska työttömäksi jääneet lakkasivat maksamasta veroja ja tulivat oikeutetuiksi tulonsiirtoihin.

Jaakko Kianderista on mielenkiintoista, joskin suomalaisen talouspolitiikan perinteen mukaista, ettei talouspolitiikka laman aikana kiinnittänyt juuri mitään huomiota kansalaisten elintasoon tai työllisyyteen.
– Yksityisen kysynnän supistuminen ei laman alkuvaiheessa aiheuttanut huolta, koska sitä pidettiin tavoiteltavana."

Eliitistä työttömyys vaikutti positiivisesti

"Tutkija Anu Kantola Helsingin yliopistosta korosti, että nimenomaan poliittinen eliitti kielsi laman olleen seurausta poliittisista ratkaisuista. Se haki selitystä kansalaisten moraalisen selkärangan pettämisestä 1980-luvulla. Kantola on tutkinut lamaprojektissa eliitin puhetta vuonna 1995 tehdyistä päättäjien haastatteluista.

Anu Kantola näki eliitin asettuneen ”yhteisen järjen nimissä” kannattamaan julkisen sektorin karsimista. Se näki työttömyyden positiivisessa valossa tehokkuuden lisääjänä. Samalla päättäjät siirtyivät uuteen ajatteluun, jossa hyvinvointiajattelun ja tasa-arvon ajatukset korvasi yhteiskunnassa markkinoiden ylläpitämä kuri.

Projekti antoi lisävaloa sille, miksi laman kaltainen raju muutos ja sen aiheuttamat poliittiset toimet voitiin viedä läpi ilman merkittävää poliittista taistelua tai vastarintaa:
– Eliitti löytää yhtenäisen linjan, jossa laman ongelmat, kuten leikkaukset ja työttömyys, eivät nouse tärkeiksi ongelmiksi eivätkä näin jäsenny poliittisessa järjestelmässä julkisiksi ongelmiksi. Puoluepoliittiset erot ja intressit korvautuvat yhteisen edun nimissä esitetyllä ohjauspuheella. Tätä ohjauspuhetta höystetään moralistisella tuomiolla, joka kohdistuu kulutusjuhlaan langenneeseen yhteiskuntaan, Anu Kantola sanoi."
---
Pitäisikö -90 alun lamasta ottaa oppia nyt, kun Suomessa on jälleen lama ja laman aikana otettua ulkomaan velkaa on 75 miljardia euroa. Tänä vuonna ulkomaan velkaa otetaan 8 miljardia euroa lisää, kun verotulot eivät riitä menoihin.

Suomessa on EU:n tilaston mukaan miljoona köyhää. Suomalaisten ostovoima on heikko. Heikon ostovoiman vaikutus työttömyyttä lisäävänä ei ole nykyistä porvarihallitusta kiinnostanut eikä se kiinnostanut edellistä Esko Ahon lamahallitusta, joka oli myös porvarihallitus.

Suomessa on 200.000 työtöntä liikaa. 200.000 suomalaisen veronmaksajan verot puuttuvat verokertymästä. Hallitus on ryhtynyt parantamaan työllisyyttä
- yritysten miljarditukiaisilla ja veroeduilla eli suurella ulkomaan velalla, jolle tulee maksunaika
- eläkeikää nostamalla - vaikka tiedetään että yritykset irtisanovat iäkkäät työntekijät.

Yritysten saamat tuet, suorat 2 miljardin vuosituet ja 3,6 miljardin verotuet, eivät ole työttömyyttä poistaneet. Tukipolitiikka on ollut epäonnistunutta, yritystukiin ei ole sidottu työllistämisvelvoitetta tai tuotannon pysymistä Suomessa. Suomalaiset eivät vietä nykylaman jälkeen kulutusjuhlaa. Sen sijaan osinkomiljonäärit viettävät osinkokarnevaaleja sekä laman aikana että laman jälkeen.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sitä on sitten työtön tai apuhommissa.
Ja jos työ muutenkin kuin suolaa haavaan.
Sitten valitetaan rahan vähyyttä.

Osin kepillä työhön. Ei se muuten menesty.
Se molempien etu..tyntekijän ja työnantajan.
Esimerkkejä on. Jää monet pään vaivat sinne työntekoon sitten.

Itse en ole koskaan ollut työtön. Historia alkoi 16 vuotiaana. Siihen sopi monenlaista kouluttautumista.

Ihmisiä vain niin monenlaisia. Moni hyvä työmies kun saa vetejän.

Liian helpot osingot ehdottomasti väärin !
Myös korruptio ehdottoman väärää.
mm Halosen Ay korruptio erittäin tuomittavaa.
Pesevät jäsenmaksu rahoja mm vaalitukiin. Turha edes kiistellä siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kahtia jaettu kansa kirjoitti:

Väärä lamapolitiikka synnytti leipäjonot 1990-luvun alussa.
Väärä lamapolitiikka kasvattaa leipäjonoja 2008--- laman edetessä

"1990-luvun lama ei johtunut idänkaupan romahduksesta eikä huonosta onnesta, vaan koko joukosta vääriä päätöksiä. Suomen 1990-luvun alun lamassa oli kyse talouspoliittisen päätöksenteon epäonnistumisesta," sanoi Suomen Akatemian kolmivuotisen lamaprojektin koordinaattori Jaakko Kiander.

Laman aikana keskeistä selitystä haettiin idänkaupan romahduksesta. Jaakko Kianderin mukaan sen jälkeinen häiriö oli sittenkin vähäinen, noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja ohimenevä. Jo vuoden 1992 alusta Suomen viennin kehitys oli maailman kärkeä.

Laman syvyys ja kesto johtuivatkin Kianderin mukaan pitkälti siitä, että odottamattoman korkeiden korkojen aikaansaama varallisuuden arvon lasku johti jyrkkään säästämisen kasvuun ja kulutuksen ja investointien supistumiseen. Se oli myrkkyä työllisyydelle.

Lamaa selitettiin sen päällä ollessa Suomen talouden ja yhteiskunnan rakenteellisilla heikkouksilla. Että taustalla olisi ollut yritysten tehottomuus ja kilpailun puute, korkeat verot, suuri julkinen sektori, ylimitoitettu sosiaaliturva tai jäykät työmarkkinat.

Tällaisen rakenneselityksen kyseenalaistaa kuitenkin se, että talous toipui niin nopeasti lamasta 1990-luvun jälkipuoliskolla, Kiander huomautti.

– Keskeisin virhe tehtiin siinä, että työttömyyden annettiin vapaasti kasvaa vuosina 1991-93. Myöhempi kokemus osoitti, että työttömyyttä on helppo kasvattaa mutta vaikeata alentaa. Siksi työttömyyden käyttäminen makrotalouden epätasapainojen korjaajana on lähes aina ja kaikkialla osoittautunut vakavaksi virheeksi, Kiander latasi.

Vuosina 1991-93 lamapolitiikasta vastasi Esko Ahon (kesk) porvarihallitus, joka valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok) suulla läksytti kansaa elämisestä yli varojensa.
– Julkisten menojen säästöistä huolimatta budjettialijäämät ja julkinen velka kasvoivat, koska työttömäksi jääneet lakkasivat maksamasta veroja ja tulivat oikeutetuiksi tulonsiirtoihin.

Jaakko Kianderista on mielenkiintoista, joskin suomalaisen talouspolitiikan perinteen mukaista, ettei talouspolitiikka laman aikana kiinnittänyt juuri mitään huomiota kansalaisten elintasoon tai työllisyyteen.
– Yksityisen kysynnän supistuminen ei laman alkuvaiheessa aiheuttanut huolta, koska sitä pidettiin tavoiteltavana."

Eliitistä työttömyys vaikutti positiivisesti

"Tutkija Anu Kantola Helsingin yliopistosta korosti, että nimenomaan poliittinen eliitti kielsi laman olleen seurausta poliittisista ratkaisuista. Se haki selitystä kansalaisten moraalisen selkärangan pettämisestä 1980-luvulla. Kantola on tutkinut lamaprojektissa eliitin puhetta vuonna 1995 tehdyistä päättäjien haastatteluista.

Anu Kantola näki eliitin asettuneen ”yhteisen järjen nimissä” kannattamaan julkisen sektorin karsimista. Se näki työttömyyden positiivisessa valossa tehokkuuden lisääjänä. Samalla päättäjät siirtyivät uuteen ajatteluun, jossa hyvinvointiajattelun ja tasa-arvon ajatukset korvasi yhteiskunnassa markkinoiden ylläpitämä kuri.

Projekti antoi lisävaloa sille, miksi laman kaltainen raju muutos ja sen aiheuttamat poliittiset toimet voitiin viedä läpi ilman merkittävää poliittista taistelua tai vastarintaa:
– Eliitti löytää yhtenäisen linjan, jossa laman ongelmat, kuten leikkaukset ja työttömyys, eivät nouse tärkeiksi ongelmiksi eivätkä näin jäsenny poliittisessa järjestelmässä julkisiksi ongelmiksi. Puoluepoliittiset erot ja intressit korvautuvat yhteisen edun nimissä esitetyllä ohjauspuheella. Tätä ohjauspuhetta höystetään moralistisella tuomiolla, joka kohdistuu kulutusjuhlaan langenneeseen yhteiskuntaan, Anu Kantola sanoi."
---
Pitäisikö -90 alun lamasta ottaa oppia nyt, kun Suomessa on jälleen lama ja laman aikana otettua ulkomaan velkaa on 75 miljardia euroa. Tänä vuonna ulkomaan velkaa otetaan 8 miljardia euroa lisää, kun verotulot eivät riitä menoihin.

Suomessa on EU:n tilaston mukaan miljoona köyhää. Suomalaisten ostovoima on heikko. Heikon ostovoiman vaikutus työttömyyttä lisäävänä ei ole nykyistä porvarihallitusta kiinnostanut eikä se kiinnostanut edellistä Esko Ahon lamahallitusta, joka oli myös porvarihallitus.

Suomessa on 200.000 työtöntä liikaa. 200.000 suomalaisen veronmaksajan verot puuttuvat verokertymästä. Hallitus on ryhtynyt parantamaan työllisyyttä
- yritysten miljarditukiaisilla ja veroeduilla eli suurella ulkomaan velalla, jolle tulee maksunaika
- eläkeikää nostamalla - vaikka tiedetään että yritykset irtisanovat iäkkäät työntekijät.

Yritysten saamat tuet, suorat 2 miljardin vuosituet ja 3,6 miljardin verotuet, eivät ole työttömyyttä poistaneet. Tukipolitiikka on ollut epäonnistunutta, yritystukiin ei ole sidottu työllistämisvelvoitetta tai tuotannon pysymistä Suomessa. Suomalaiset eivät vietä nykylaman jälkeen kulutusjuhlaa. Sen sijaan osinkomiljonäärit viettävät osinkokarnevaaleja sekä laman aikana että laman jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu