Maahanmuuttokriittisyys on ilmeisesti alkaneen vuosikymmenen suomalainen megatrendi. Maassa maan tavalla -lause oli vielä hetki sitten merkki patavanhoillisuudesta ja ahdasmielisyydestä. Nyt se on monen suositun ja johtavankin poliitikon johtotähtiajatus. Maassa maan tavalla on nyt myös kirjan nimi. Tutkija Milla Hannula on koostanut otsikon alle suomalaisen maahanmuuttokritiikin lyhyen historian legendaarisen Eila Kännön ajoista lähtien. (Kännö johti kovamaineista poliisin ulkomaalaistoimistoa 1973-84.) Tuoreinta muutosta kuvaa sekin, että kirjan on kustantanut Otava, yksi perinteikkäimmistä kustannustaloistamme. Otava on rohjennut iskeä kätensä aiheeseen, josta useimmat tähän asti ovat mieluiten pysyneet vähintään kyynärän mitan verran kosketusetäisyyttä kauempana.
Taistelumme?
Hannulan tuotoksen nimi olisi yhtä hyvin voinut olla vaikkapa Taistelumme. Maahanmuuttokriitikot saavat siinä sankarin viitan ylleen. He katsovat käyneensä taistelua niin sanottua poliittista korrektiutta ja sananvapauden rajoituksia vastaan. Tämä urhoollinen kamppailu on käyty pääasiassa kirjoittamalla nimimerkin takaa internetin keskustelufoorumeille mielipiteitä monikulttuurisuutta, liberalismia ja suvaitsevaisuutta vastaan. Toinen urhoollisuuden ilmentymä on ollut erinimisten foorumien, seurojen ja puolueidenkin perustaminen. Tärkeimmät käsiteltävät yhteisöt ovat kansallismieliseksi nuorisojärjestöksi perustettu Suomen Sisu ja verkkofoorumi Homma. Taistelumme olisi sopinut kirjan otsikoksi myös sanaan liittyvän omistuspäätteen takia. Hannula tunnustautuu itse kansallismieliseksi maahanmuuttokriitikoksi ja kertoo tekevänsä tiliä omista aatteellisista lähtökohdistaan. Kuinka viileän tieteellisesti tutkija sitten on pystynyt kohdettaan analysoimaan oman osallisuutensa puitteissa?
Siitä ehkä antaa jonkinlaisen kuvan se, miten kirjassa käsitellään tamperelaista Seppo Lehtoa, joka sai yli kahden vuoden ehdottoman vankilatuomion törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Hannulan mukaan Lehto näet on "maahanmuuttokriittinen mutta ennen kaikkea uskomaton showmies, joka onnistuu aina ylittämään hyvän maun rajat ja jonka tarkoitusperät eivät tavallisille ihmisille aukea". Perään kirjantekijä arvioi Lehdon (joka jouduttiin vielä etsintäkuuluttamaan tuomion jälkeen) saaman tuomion "kohtuuttoman ankaraksi".
Siitä voivat olla jonkin verran toista mieltä ne, jotka joutuivat Lehdon nettiväärennösten ja viestintäterrorin kohteiksi jopa vuosikymmenten ajan.
Valkoinen perintö
Maassa maan tavalla -kirjan päätarkoitus on nostaa maahanmuuttoa kritisoivat nuoret taistolaisten ja vihreiden jälkeisen ajan tärkeimmäksi suomalaiseksi politiikan herätysliikkeeksi. Merkit ovat todellakin jotenkin tutut. Aikoinaan liberaaleja ja kokoomusnuoria myöten jäljiteltiin taistolaisten äänenpainoja. Sittemmin lähes jokainen julistautui vihreäksi. Nyt nationalistien nuolijoita löytyy kokoomuksesta demareihin. Antikommunismin ja valkoisen Suomen perinnöstä" nostetaan sukupolven suurta tarinaa. Jokainen voi tykönään miettiä, mitä kaikkea tästä voi seurata.
"Maahanmuuttokritiikin lyhyen historian" kirjoittaja on toimittajana ja tutkijana työskennellyt sekä 1974 syntynyt Milla Hannula. Kirjan julkistamispäivä on tänään, ja sen on kustantanut Otava.
Mitä mieltä olette? Onko Valkoisen Suomen aika vihdoin koittanut vuosikymmenten punikkien aivopesun jälkeen? Pelastavatko Valkoiset jälleen kerran Suomen?
Taistelumme?
Hannulan tuotoksen nimi olisi yhtä hyvin voinut olla vaikkapa Taistelumme. Maahanmuuttokriitikot saavat siinä sankarin viitan ylleen. He katsovat käyneensä taistelua niin sanottua poliittista korrektiutta ja sananvapauden rajoituksia vastaan. Tämä urhoollinen kamppailu on käyty pääasiassa kirjoittamalla nimimerkin takaa internetin keskustelufoorumeille mielipiteitä monikulttuurisuutta, liberalismia ja suvaitsevaisuutta vastaan. Toinen urhoollisuuden ilmentymä on ollut erinimisten foorumien, seurojen ja puolueidenkin perustaminen. Tärkeimmät käsiteltävät yhteisöt ovat kansallismieliseksi nuorisojärjestöksi perustettu Suomen Sisu ja verkkofoorumi Homma. Taistelumme olisi sopinut kirjan otsikoksi myös sanaan liittyvän omistuspäätteen takia. Hannula tunnustautuu itse kansallismieliseksi maahanmuuttokriitikoksi ja kertoo tekevänsä tiliä omista aatteellisista lähtökohdistaan. Kuinka viileän tieteellisesti tutkija sitten on pystynyt kohdettaan analysoimaan oman osallisuutensa puitteissa?
Siitä ehkä antaa jonkinlaisen kuvan se, miten kirjassa käsitellään tamperelaista Seppo Lehtoa, joka sai yli kahden vuoden ehdottoman vankilatuomion törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Hannulan mukaan Lehto näet on "maahanmuuttokriittinen mutta ennen kaikkea uskomaton showmies, joka onnistuu aina ylittämään hyvän maun rajat ja jonka tarkoitusperät eivät tavallisille ihmisille aukea". Perään kirjantekijä arvioi Lehdon (joka jouduttiin vielä etsintäkuuluttamaan tuomion jälkeen) saaman tuomion "kohtuuttoman ankaraksi".
Siitä voivat olla jonkin verran toista mieltä ne, jotka joutuivat Lehdon nettiväärennösten ja viestintäterrorin kohteiksi jopa vuosikymmenten ajan.
Valkoinen perintö
Maassa maan tavalla -kirjan päätarkoitus on nostaa maahanmuuttoa kritisoivat nuoret taistolaisten ja vihreiden jälkeisen ajan tärkeimmäksi suomalaiseksi politiikan herätysliikkeeksi. Merkit ovat todellakin jotenkin tutut. Aikoinaan liberaaleja ja kokoomusnuoria myöten jäljiteltiin taistolaisten äänenpainoja. Sittemmin lähes jokainen julistautui vihreäksi. Nyt nationalistien nuolijoita löytyy kokoomuksesta demareihin. Antikommunismin ja valkoisen Suomen perinnöstä" nostetaan sukupolven suurta tarinaa. Jokainen voi tykönään miettiä, mitä kaikkea tästä voi seurata.
"Maahanmuuttokritiikin lyhyen historian" kirjoittaja on toimittajana ja tutkijana työskennellyt sekä 1974 syntynyt Milla Hannula. Kirjan julkistamispäivä on tänään, ja sen on kustantanut Otava.
Mitä mieltä olette? Onko Valkoisen Suomen aika vihdoin koittanut vuosikymmenten punikkien aivopesun jälkeen? Pelastavatko Valkoiset jälleen kerran Suomen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskiviikkona 16.2 julkaistaan Milla Hannulan kirja Maassa maan tavalla. Se kertoo maahanmuuttokriittisen yhteiskunnallisen keskustelun taustoista ja kehittymisestä. Täten kirja sivuaa läheisesti Homman aihepiirejä ja siitä innostuneina ryntäsimme välittömästi haastattelemaan kirjan kirjoittajaa...
Aloin seurata suomalaista mediaviestintää ja verrata virallisen Suomen väitteitä maahanmuutosta siihen mitä vapaassa ja sensuroimattomassa internetissä puhuttiin, Hannula kertoo.
Oma maahanmuuttokriittisyyteni siis syntyi vertailusta: niin sanottujen monikultturistien perustelut näyttäytyivät mielestäni selkeästi huonompina kuin isänmaallisuutta tärkeinä pitävien väitteet siitä, miten maahanmuuttopolitiikkaa pitäisi hoitaa.
Kirja kertoo myös poliittisesta leimaamisesta. Jos maahanmuuttokriittisiä on kuvailtu ääri-sanoilla, esimerkiksi äärioikeistolaisiksi, voi kysyä onko suomalainen yhteiskunta sitten puolestaan ollut äärimonikulttuuristava?
Maahanmuuttokritiikki oli 1980-luvulta 2000-luvulle yhteiskunnan tabuaihe. epädemokraattinen yhteiskunta, joka ei salli erilaisten mielipiteiden pääsyä julkiseen keskusteluun ja tietynlaista poliittista vainoakin.
Isänmaalliset ihmiset ovat olleet tietyissä valtaa pitävien piireissä naurun, pilkan ja mustamaalaamisen kohteina!!
Selkeimmin tämä on näkynyt tietenkin vastustajien ja ainakin aiemmin virallisen Suomen tavassa tarkastella asioiden sijaan henkilöitä ja psykologisoida kansalaisaktiivien motiiveja.
Marginaalissa olevien oppositioihmisten ajattelusta kasvoi mielipiteitä, jotka valtavirtapoliitikot omivat itselleen. Silti virallinen Suomi kohtelee maahanmuuttokriittisiä osittain edelleen epäoikeudenmukaisesti, vaikka heille onkin jo joitain vuosia annettu sanankäytön ja näkymisen mahdollisuus.
kyllähän tällainen käytös aiheuttaa myös vihaa. Tämä viha on mielestäni oikeutettua ja ymmärrettävää, vaikkakin hyödytöntä. Mutta vihapuheiden perään itkijöiden toiminta on myös aika röyhkeää, jos ja kun he toiminnallaan itse luovat sitä.
pääansio on internetillä ilmaisukanavana. Se pakottaa avoimuuteen. Internet on tavallaan myös hyvin oikeudenmukainen. Fiksuissa nettikeskusteluissa perustelut ratkaisevat, ei kirjoittajan asema. Internetin vuorovaikutteisuus pistää huonosti argumentoidut jutuntekijät heti palautteen kohteeksi. Se myös pakottaa journalismin uuteen avoimuuteen. Usein uutisten lukijapalautteessa onkin informatiivisempaa ja mielenkiintoisempaa tekstiä kuin varsinaisessa jutussa. Ja nöyrä toimittaja ottaa tästä tietysti opiksi.
Vallanpitäjät eivät helposti luovu vallasta tai yleensä edes tunnusta virheitään oli sitten kyse mediasta, virkamiehistä tai poliitikoista.
entiset monikulttuuristajat tai vaikenijat yrittävät peittää jälkensä ja vastuunsa.
valtaväestö ei enää luota samalla tapaa kuin aiemmin lukemaansa. Aivan kuin Neuvostoliitossa aikoinaan: ihmiset ymmärtävät paremmin myös toimittajien sidonnaisuudet ja arvomaailmojen vaikutukset. Moni lukeekin tiettyjä poliittisia aiheita valtalehdistä niin, että ”asiat on juuri toisin kuin toimittaja kirjoittaa”. Nuoret käyttävät interaktiivista nettiä ja heidän medianlukutaitonsa on toista luokkaa kuin vanhemmalla sukupolvella.
Suomi seuraa Norjan, Tanskan ja joidenkin muiden Euroopan maiden esimerkkejä. Siellä maahanmuuttokriittisyys on ollut jo kauemmin valtavirtaa. Ruotsissa koulujen äänestystulokset näyttivät, että huolimatta suuresta Sverigedemokraattien vastaisesta virallisesta ilmapiiristä, tulevaisuus on puolueelle hyvä.
http://cms.hommaforum.org/index.php?option=com_content&view=article&id=470:homman-haastattelussa-milla-hannula&catid=9:kannanottoja&Itemid=25