Kolme tappoa

Kolmesta taposta vain 15 vuotta vankeutta?! Ei oo totta. Näin Suomessa.
22273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat
  • Porvoon käräjäoikeus langetti viime heinäkuussa kolme ihmistä tappaneelle Esa Åkerlundille 15 vuoden vankeustuomion. Oikeuden mukaan tuomio on istuttava ns. päivästä päivään eli Åkerlund ei pääse normaaliin tapaan ehdonalaiseen 2/3 istumisen jälkeen, vaan hän istuu tuomionsa kokonaan.

    Perusteena tälle on se, että oikeus katsoi Åkerlundin olevan erityisen vaarallinen. Åkerlund vapautui joulukuussa 2010 elinkautisesta vankeusrangaistuksesta. Hän murhasi vaimonsa ja yritti tappaa kaksi muuta vuonna 1995.

    Käräjäoikeus totesi miehen myös syyntakeiseksi.

    Rikoslain mukaan 15 vuoden tuomio on maksimirangaistus kolmesta taposta. Syyttäjä päätyi aikanaan tapposyytteisiin sillä perusteella, että teot tapahtuivat nopeasti eikä niihin liittynyt vakaata harkintaa. Näin ollen murhasta langetettava elinkautinen ei tullut kyseeseen.

    15 vuoden tuomio sisältää myös jäännösrangaistuksen entisen elinkautisesta, josta hän oli ehdonalaisessa.

    Äänestä

  • j00pa.. kirjoitti:

    Porvoon käräjäoikeus langetti viime heinäkuussa kolme ihmistä tappaneelle Esa Åkerlundille 15 vuoden vankeustuomion. Oikeuden mukaan tuomio on istuttava ns. päivästä päivään eli Åkerlund ei pääse normaaliin tapaan ehdonalaiseen 2/3 istumisen jälkeen, vaan hän istuu tuomionsa kokonaan.

    5v/ tappo?

    Ei paha?

    Äänestä

  • pitäiskön alkaa ... kirjoitti:

    5v/ tappo?

    Ei paha?

    Saa paljous alennusta!

    "..että teot tapahtuivat nopeasti eikä niihin liittynyt vakaata harkintaa."

    Jos siis puolihuolimattomasti, hetken mielijohteestä ja nopeasti tappaa vaikka kymmenen muuraria tai koksua, siitä saa vaan tuon 15 vuotta?

    Äänestä

Elinkautisestakin armahdettiin,Koiviston aikaan herkästikkin.Kuulostaa tietty paremmalta kun kiinteä kakku!

Äänestä
  • maahanmuuttajan tuomio?

    Äänestä

  • Kai nous. kirjoitti:

    maahanmuuttajan tuomio?

    Ennenvanhaan elinkautiseen tuomittu 4.tappanut istu tuomiosta 13vuotta.

    Äänestä

  • 'Emma kirjoitti:

    Ennenvanhaan elinkautiseen tuomittu 4.tappanut istu tuomiosta 13vuotta.

    Voi jumalauta! Voi vittujeb vittu!!!!!!

    Siis asia on niin, että on puolen vuoden päästä vapaana!! Voi saatanan saatana!!!!!

    Vittu tätä maata. Satun tietämään käytännön, kaikki jotka eivät ole vaaleatukkaisia pääsevät murhasta kahdella kuukaudella, puoli vuotta kolmesta.

    Saa vielä rahaa monta tuhatta euroa vankilassa, saa pitää asuntonsa ja valtio maksaa kaiken lyhentää pankkilainaa, maksaa äpärät ja vaimojen kankaat.!!!!!!!!!

    VOISAATANASAATAANA!!!!!!

    PÄÄSEE TÄSTÄKIN VIELÄ PUOLELLA JA SAA VIELÄ RAHAA.

    TOTUUS ON, ETTÄ SAA TUHANSIA EUROJA JOKA TAPOSTA!!!!

    Äänestä

Käytännössä, jos päättää tappaa jonkun, niin sama tappaa kerralla useampi. Ei siitä rapsut juuri kovene.

Äänestä
  • 15 x 365 päivää samojen seinien sisällä! Eikä tämä tyyppi ole ainoa vaarallinen rikoksentekijä, joka on moisen päivästä päivään tuomion saanut! Ja huom. uusi vaarallisuusarvio sitten 5/6 kärsittyään. Ja kun istuu 15 aloittaen 41-vuotiaana, niin kyllä sitä 56-vuotiaana kenties vapauduttuaan on totaalisen pihalla maailman menosta, jos on maailman meno ikänä ennenkään kiinnostanut piiruakaan!

    Ja huom. mahtavat vahingonkorvaukset uhrien omaisille - eli kuka maksaa? Lähteekö jokaisesta vankipäivärahasta ulosottoon? Eikös näille päivärahaa makseta?

    Tämä nyt on kopioitu netistä :
    Vangit saavat makaamisesta rahaa ja pitää etuuksiaan
    Vangit saavat vankilassa myös palkkaa. Rikosseuraamuslaitoksen oikeudellisen yksikön johtaja Paavo Siltasen mukaan vangeille annetaan pientä päivärahaa.
    "Maukan" mukaan vaikka vanki ei tekisi mitään, hän voi saada noin 40–50 € kuukaudessa ns. makuurahaa. Tämän lisäksi vangit saavat etuuksia.
    – Olen jutellut monien vankien kanssa, ketkä on kehuskellut, että ne saavat välillä jotain maksuja muualtakin kuin sairaseläkkeestä. Niin, mikäs siinä sitten on ollessa.

    Ja kopioidun lähde tässä http://yle.fi/alueet/turku/2010/11/rikolliset_pyrkivat_talvisin_vankiloihin_2166347.html

    Äänestä

niin sitten laitetaan psykotestiin ja lopuksi ikää vankimielisairaalaan.

Äänestä

peruutin

Äänestä

Olisi ollut yhteiskunnan kannalta hyvä ja edullinen ratkaisu.

Äänestä

se olis saanut 3 elinkautista .Minusta olis pitänyt antaa elinkautinen eikä mahdollisuutta ehdonalaisuuteen.

Äänestä

Suomen oikeuslaitos on paikka missä oikeus ja kohtuus eivät koskaan tapaa toisiansa.Nämä åkerlundit on todellisia kultamunia juristeille ja kaikki valtion rahoista.

Äänestä
  • että on suomessakin olemassa näitä jotka tekee sopimuksia asianajajan kansa säänöllisen välein nostavat oikeus juttuja ja osa rahoista tulee kanteen nostajalle.

    Ne on niitä jonka yhteiskunta maksaa oikeudenkäynti kulut.Bisnes Bisnes......

    Äänestä

  • sen........ kirjoitti:

    että on suomessakin olemassa näitä jotka tekee sopimuksia asianajajan kansa säänöllisen välein nostavat oikeus juttuja ja osa rahoista tulee kanteen nostajalle.

    Ne on niitä jonka yhteiskunta maksaa oikeudenkäynti kulut.Bisnes Bisnes......

    Murhaaja tyytyy tuomioon, mutta se ei ole mikään ihme sillä hän varmaan itsekin odotti saavansa 3 x elinkautisen. Mielestäni oikea tuomio olisi ollut 3 x elinkautinen. Tai sitten elinkautinen 15 vuoden vuosituomio.
    Vaikka kuinka olisi pikaistuksissaan tehtyjä tekoja, niin erityinen julmuus tekee teoista murhia, ja niin se lukee lakikirjassakin.
    Nyt ihmiset uskovat, ja niin todella vaikuttaakin olevan, että oikeudessa etnisellä taustalla on merkitystä tuomioon. Luottamus oikeuteen on karissut lähes nollaan, eikä se ole mikään ihme tällä menolla.

    Äänestä

  • Justice for all. kirjoitti:

    Kyse on viel saman rikoksen uusijasta,yleensä ekalla kertaa pääsee vähemmällä!

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Kyse on viel saman rikoksen uusijasta,yleensä ekalla kertaa pääsee vähemmällä!

    Tuo pirulainen on vielä nuori mies toisenkin "elinkautisen" jälkeen, joten paljon ehtii vielä tappaa.

    Äänestä

ois tullut 3 elinkautista ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen..toisissa osavaltioissa kuolemantuomio..
Suomessa näin.. mutta auta armias jos veroissa kusetat, kyllä istut piitkkääääään!!!

Äänestä
  • siis joo. Ihan totta. Jos joku lähtisi steppailemaan hesan Manskua pitkin rynnäri kourassa...ja kassi pateja...ja ennen kuin joku hänet pysäyttää tai posauttaa...- ja tyyppi tappaa 84 ihmistä - niin eikös Suomessa sitten saa tuosta sen 15vuotta. Onko tässä vielä jotain järkeä ?
    Siis tuollainen täyspäisen tekona- ja 15vuotta.
    Vaikka jenkkilä on pelle maa monessa, mutta kyllähän nyt kolmesta taposta joutaa istua loppuelämänsä. Miten muissa maissa tuollainen kolmen tappo tuomitaan. Onko jossain yhtä leppoisat vuodet näillä tappajilla.
    Mutta eihän tällaisessa touhussa oo mitään järkeä, ja mitkä puolueet tätä ajaa, koska asiasta ei oo keskusteltu kai 30vuoteen. Mikä tässä on tolkku. Suomihan voi kohta järjestää tappajien extremeä näillä tuomioilla. Jenkkilässä todella sais ruisketta tai sähköä varmaan tollasilla paukutteluilla. Suomi todella antaa paljousalennusta...koska jos taposta saisi edes 10v ...niin silloin 3ihmisen tappo todella on 30vuotta... ja turha selitellä mitään päällekkäisistä tuomioista. Lakia voidaan muuttaa ihan sellaiseksi kuin Suomen kansalaiset haluavat. Vaikka 1000v linnaa. Kysymys on halusta Suomessa , eikä kyvystä. Mutta ei tunnu aihe kiinnostavan poliitikkoja sen enempää kuin kansalaisia tai mediaakaan. EI ihme ettei ole pelkoa tuolla, kun tappohommista ei tarvi montaa vuotta linnassa kitua. Ensikertalainen selviää parhaimmillaan tavallisesta nakkikioski-tappelu-taposta 4-5vuodella- ja se puoliksi....ja jo painellaan uudelle nakarille parin vuoden päästä. Ja yksi tappo lusittu. Joopa. Kunnon menoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

justjoo.. kirjoitti:

Kolmesta taposta vain 15 vuotta vankeutta?! Ei oo totta. Näin Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu