Vaimoke ei tee aloitteita juurikaan samaan tahtiin kuin ennen ja kaikenlainen muu eroottinen kanssakäyminen kuin yhdyntä ja sponttaani seksi on vähentynyt huomattavasti muksun jälkeen. Kaikki jollain tavalla kaavamaista. Syntymästä jo jonninverran aikaa. Yhdyntöjä on kyllä ihan kohtuullisesti, mutta seksi on huonompaa kuin ennen johtuen kiireestä ja pelosta muksun heräilystä ym. Ennen niin mahtava molempien suosikki, aamuseksi on jäänyt kokonaan pois. En enää ihmettele ihmisten salasuhteita ja seksin ulkoistamista, jos/kun perhe-elämä on tälläistä, joskaan pettäminen ei ole minun juttu enkä sitä edes harkitse. Näin meillä. Mites muilla?
Seksihommat vauvan syntymän jälkeen
Isipaappa
11928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voi taivahantalikynttilät, miehet nyt yleensä nurisee kun sitä seksiä ei meinaa herua ensinkään, mutta tääpä ihan ruikuttaa, kun saa seksiä, mutta, voi voi voi, ei ihan niin hyvää kuin ennen. Noh mitäs oletit sen sitten olevan, hahhahahahahahhhhhaaaaaaaah, siis vauvaperheessä ????????????
Aloitusviesti on aika provomainen mut vastataan nyt...
Outoa että hankitte lapsen, jos seksi on tärkeämpää kuin vauva? Eikö ole itsestään selvää, että vauva vie ajan ja on keskipisteenä?
Meillä oli ekat 4kk seksiä ehkä kerran kuussa - ja mieheni ymmärsi tämän täysin. Kun ei vaan kiinnostanut (koin olevani enemmän äiti kuin nainen) eikä ollut tilaisuutta. Vasta puolen vuoden jälkeen alkoi vähän vilkastua. Totta kai lapsi "häiritsee" (pitää miettiä herääkö se jne.) mutta se nyt vaan kuuluu asiaan.
Olikohan aloittajalla vähän epärealistiset kuvat perhe-elämästä?
tyytymään noin harvoihin seksikertoihin jos ei muuta tapahdu niin aika onnetonta. Itsellä jo 16 tytär ja syntymän jälkeen oli seksiä riittävästi jossain muodossa eikä tarttenut olla viikkoakaan ilman mutta kunnon naintiin päästiin kun kaikki tarkastukset olivat tehty ja kun lapsi on pieni niin vaikka päiväunien aika on huva hoitaa seksiä parisuhteessa ja niin edelleen. Monelle pariskunnalle syntumän jälkeen ettei nainen suostu enää seksiin ollenkaan ja monet eroo vuoden päästä kun lapsi on syntynyt kun parisuhde ei enää toimikkaan ja toinen keskittyy vain lapseen ja sitten naristaan kun sekisä haetaankin muualta ja niin edelleen.
tehdä aloite itse joskus?
Taitaa olla asiat liian hyvin kun pitää tuollaisesta joutavasta narista.
En niinkään valita, jos sellaisen kuvan annoin. Olen melko tyytyväinen tilanteeseen, ainoastaan kirjoitin havainnoistani ja olen kiinnostunut tietämään miten muilla seksihommat sujuneet vauvan syntymän jälkeen. Omaki lapseni on haluttu ja rakastettu molempien puolelta, eikä ole kysymys siitä olenko odottanut jotaon muuta perhe elämältä. En vain ymmärrä suhteita, joissa kärvistellään puutteessa. Kuka sellaista jaksaa!? Oma naiseni onneksi sattuu olemaan suhteellisen aktiivinen ja ymmärtää seksin arvon parisuhteen yhtenä tärkeänä osana.
"En enää ihmettele.."
Joo, se voi olla, että kun on sen yleensä 9 kk kantanut toista ihmistä sisällään, kokenut ne kivut, synnyttänyt, kokenut sen kivun, luo äitinä henkistä kotia vastasyntyneen ympärille, niin kaikki ajatukset ei sen miehen kyrvän ympärillä pyöri? Ei pitäisi olla yllätys normaalijärkiselle.
Minun tapauksessani seksi loppui suunnilleen raskauden puolivälissä, kun en enää ollut miehelleni olemassa, asiat eivät luultavasti johtuneet raskaudesta vaan stressistä tms. En siihen ikinä ole saanut vastausta, kun mies ei vain kyennyt puhumaan yhtään mistään. Silti toki ainakin osittain yhdistin sen raskauteeni. Koin itseni kauniimmaksi ja naisellisemmaksi, ja toinen ei vilkaissutkaan. Olin henkisesti aivan yksin raskauden loppuajan, ja nykyään mietin ihan siitä syystä haluaisinko edes lapsia enää. Niin ei, ei tehnyt paljon mieli. Ehkä enemmän silti kuin toisella. Viimeiset 3 v. suhteestamme seksiä ehkä aivan korkeintaan 2-3 kk:n välein, joku vuosi vain pari kertaa, ja loppuvaiheessa minä "ulkoistin" sen ja parin kerran jälkeen lähdin kävelemään. En enää halunnut sellaista elämää. Tietenkään lähtöni syy ei ollut pelkkä seksi, mutta se oli se lumipallo, josta kaikki sai alkunsa.
Pointti tuossa jossain välissä oli se, että olisi myös hyvä pohtia omaa käytöstään naisen raskauden aikana, ettei tarvitse synnytyksen jälkeen ihmetellä.
Katkeran naisen puhetta. Ja rajua yleistystä.
Katkeraa? Olen erittäin onnellinen kun päätin sen suhteen, muutin lasteni kanssa pois ja elän nyt tasapainoisessa ja tasavertaisessa, ihanassa suhteessa.
Mikä siinä on yleistystä jos aloitan kirjoitukseni sanoilla "minun tapauksessani"?
Joskus tuntuu, ettei näillä keskustelupalstoilla ole ihmisillä aivoja ollenkaan. :-/
Vaan siinä sen just huomaa tyypillisen miehen asenteen. Minun pitäisi tuntea sitten mitä, jos olen itse sen reilu kolme vuotta huomioinut jatkuvasti toista, yrittänyt tehdä alotteita, yrittänyt keskustella, kysellä, olla kiinnostunut toisen asioista, toisinaan jättänyt aivan itsekseen miettimään ja yrittänyt antaa tilaa? Sitähän olisikin tosi paska ihminen jos tuntisi katkeruutta? Miehessä ei mitään vikaa? Mutta onneksi hänellekin seuraava äiti on löytynyt, ja minulle oikea aikuinen suhde, jossa molemmat ovat kiinnostuneita toisen sekä henkisestä, että fyysisestä hyvinvoinnista.
Heh,no siis totahan se on,pikkulapsiperheen arki useimmilla. Aikansa kutakin. Kokeile käyttää energiaasi vaimosi huomioimiseen,hoida vauvaa ja anna naisesi levätä.Ehkä häntäkin alkaa jossain kohtaa kiinnostamaan seksi,kun saa hiukan hellyyttä,huomiota,läheisyyttä ja lepoa. Itselläni toimii ainakin.
Ei oo helppo juttu jättää tarpeitaan vauvan tultua sivummalle,mutta sellaista se on,kun vanhemmaksi tulee. Eiköhän se jossakin kohtaa tasaannu.