Joo eli tuli pari asiaa mieleen kyseisestä henkilöstä. Ensiksi täytyy myöntää se tosiasia, että kyseinen kaveri osaa todellakin laulaa nuoresta iästään huolimatta. Kuitenkin tämänkin tosiasian tunnustaneena toivoisin, että kyseinen kaveri ei pääsisi hirveän pitkälle kyseisessä kilpailussa. Kysymys on lähinnä hänen luonteestaan. Kaikkihan varmaan muistavat, että minkälainen hahmo Rauli Badding Somerjoki oli aikoinaan( No ehkä nuoremmat eivät asiaa muista). Lassissa on mielestäni paljon niitä samoja luonteenpiirteitä, joita Baddingissa myös aikoinaan oli. Eli suoraan sanottuna hän on arka ja jossain määrin myös sisäänpäin kääntynyt persoona. Ja jos ajatellaan mihin julkisuus rumbaan kaveri joutuu, jos pääsee etenemään tuonne Idols finaaleihin saakka, niin en usko että hänen päänsä kestää sitä ryöpytystä. Eli parempi varmaan olisi, että tuomarit ymmärtäisivät pudottaa Lassin pois, ennenkuin on liian myöhäistä. Tämä oli siis vain henk koht mielipiteeni
Tuosta Idols Lassista
Yks vaan
0
351
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390