Kuuntelin netistä saarnan, joka oli pidetty 13.2.2011. Saarnaajana oli pastori Kalle Väätäinen. En tiedä, minkä kirkkokunnan tai yhteisön pastoreita kyseinen henkilö on, mutta en voinut olla kiinnittämättä huomiota asiaan, joka hänen saarnassaan tuli esille. Hän näet sanoi, ettei Raamatussa ole mainintaa ylöstempaamisesta. Hän toi saarnassaan myös esille uskoontulonsa ja mainitsi lukeneensa kirjoja, jotka käsittelevät lopunaikoja. Saarna oli kokonaisuudessaan muutenkin aika lattea ja vesitetty. Ihmetystä herätti se, että pastori, joka sanoo tehneensä uskonratkaisun ja suorittaneen teologiset opinnot, lukee Raamattua kuin jotakin dekkaria. Raamatussa mainitaan ylöstempaamisesta esim. 1. Kor. 15:50-52, 1. Tess. 4:13-18. Se, milloin ylöstempaaminen tapahtuu, on yksin Jumalan tiedossa. Kyseinen saarna on kuunneltavissa Luthersääätiön sivuilla. En tiedä, onko puhuja itse kyseisen järjestön pastoreita vai vieraileva puhuja. Laitan tähän lopuksi linkin kysieseen saarnaan. Arvioikaa itse hänen puhettaan.
Arvioitavaksi
Jeesuksen seuraaja
4170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisiko pitänyt olla yksityiskohtaista kuvausta, kuinka syntisten sisäelimiä paiskitaan ympäriinsä ja kuinka heidän raatojaan grillataan kestoliekeissä ja kuinka parku on kauheaa ja ettei se lopu koskaan ja kuinka pieniä lapsia(kin) tulisi pelotella hulluuden partaalle, jotteivät noitaroviolle joutuisi?
Itse kuuntelen mielummin dekkarisaarnoja ja mieluiten kauniin naisen suusta. Olen ihan tarpeeksi hyvä ihminen tullakseni ylöstempaistuksi niin että vatsanpohjassa väreilee, eikä ylöstempaisunopeuteni ole saarnoista kiinni. Tulikivenkatkuiset raamatuntulkinnat ovat minusta aivan turhan dramaattisia.
Anteeksi kömmähdykseni. Unohdin laittaa linkin kyseiseen saarnaan. Tässä voitte kuunnella ja arvioida itse.
http://www.luthersaatio.fi/saarnat/pietari/2011/pietari_saarna_20110213_kalle_vaatainen_mt24_1-27.mp3
Nykyisin saavat hyödyntää syntisten elimet elinsiirroissa syntisen kuoltua, jos ei ole ilmoittanut kieltäytymistään. Elinkaupalla ovat monet rikastuneetkin.
Kyse on opinkohdasta ja tulkinnasta.
Ylös tempaamiseen liittyy vanha kiista jota kutsutaan kilialismiksi. Wikipedia toteaa siitä lyhyesti:
"Millenarianismi eli kiliasmi on uskoa siihen, että Jeesus palaa fyysisesti perustamaan tuhatvuotisen valtakunnan.
Useimmat oikeaoppiset (ei-gnostilaiset) kristityt olivat kiliasteja 100-luvulla; ainoastaan aleksandrialaiset kirkkoisät vastustivat sitä. Millenarianismi perustui apokalyptiseen kirjallisuuteen, varsinkin Johanneksen ilmestyksen 20. lukuun (vrt. apokalyptiikka). Juutalaiskristityt kannattivat kiliasmia vielä 300-luvullakin, samoin 1400-luvun taboriitit.
Millenarianismia kannattivat myöhemmin myös mm. monet anabaptistit, adventistit, Jehovan todistajat ja fundamentalistit."
Tässä on netistä poimittuna SLEY:n käsitys tästä asiasta. Joku muu voi poimia muutakin. Keskutelun pitäsi siis käsitellä tätä asiaa
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Ilm/20JR.htm
Kuuntelin myös linkin, jonka avaaja antoi. Aiankin alun mukaan pyhäkoululaisille eli lapsille puhuttu, ei niinkään aikuisten saarna. Tosin ihmetyttää taas se puhe joka ei ole kuitenkaan pienille pyhäkluluikäisille suunnattu. Aika ihmeellinnen puhe kaikenkaikkiaan.