epäonnistunut

älä huolehdi, vauvoillakin on ns.vaihtovuoroja, ensin ei kelpaa kuin äiti, sitten voikin vaihtua että vain isi kelpaa ja taas vaihtuu. usein se voi olla siitäkin vain kiinni että yleensä kun lapsi on pääasiassa äidin kanssa, eli isä käy töissä, niin silloin lapsi alkaa ehkä isääkin ikävöimään ja sitten tulee tuo ilmiö, isille nauretaan, äidille itketään/kiukutellaan.

lapsesi ei vihaa sinua, ehkä hänellä on vain isiä ikävä kun käy luultavasti töissä tai opiskelee eli ei ole koko aikaa kotona niinkuin sinä, äiti. vielä se voi vaihtua niinkin päin että vain sinä kelpaat ja isille sitten vain huudetaan ja kiukutellaan.

jaksa vain, kyllä se vauva sinullekkin vielä nauraa ja hymyilee :)

Ehkä lapsesi vain reagoi isän näkemiseen siten koska näkee harvemmin. En osaa sanoa mikä olisi syynä kun minulla ei ollut edes isää joka olisi kasvattanut lastani kanssani. Itse olin myös 19 kun lapseni syntyi.
Voisit aivan hyvin kertoa isälle mikä mieltäsi painaa ja yhdessä yrittää miettiä syytä siihen.
Voisit ottaa neuvolassa tuon asian puheeksi. He varmasti osaavat neuvoa sinua paremmin kuin kukaan täällä.
Ei lapsesi sinua vihaa, ei todellakaan. Hän on sinusta riippuvainen ja kyllä vielä tulet saamaan häneltä rakkautta ja hymyjä, nauruakin, kun hän varttuu.

Muistelen odotusaikana lukeneeni jostain vauvanhoito-oppaasta tästä ilmiöstä, että se itse asiassa ei ole mitenkään harvinaista. Se vanhemmista, joka hoitaa vauvaa koko ajan, ei välttämättä ole vauvalle niin viihdyttävä. Jos isä on päivät töissä, hänelle vauva jaksaa naureskella kun isällä on enemmän "viihdearvoa", äitiin ollaan enempi tottuneita. Meillä tämä kävi hyvin selvästi ilmi tuossa 3-4 kk:n paikkeilla: kun vauva alkoi iltaa kohti käydä ärtyiseksi, oikein odotin että mies tulisi töistä kotiin, kun tiesin että nyytti lopettaa heti kränkkäämisen ja alkaa hymyillä leveästi kun isi tulee. Itse asiassa tänä iltana sama taas toistuu meillä: isä on ylitöissä, ja puolivuotias on nyt selvästi tavallista kireämpi ja kränisee vähän väliä. Odottelen että se viihdyttävä isi pian tulisi kotiin että saataisiin muksu hyvillä mielin nukkumaan! Se lohduttaa, että homma toimii kuulemma samoin myös toisin päin: miehen mukaan vaavi kränkkää hänelle jos minä olen vaikka muutaman tunnin ostoksilla, ja riemastuu heti kun palaan kotiin.

Ajattele se vaikka niin, että vauvakin kaipaa vaihtelua ja isin naama nyt sattuu olemaan sellaista! :)

Taitaa olla meidän äitien osa joskus vähän epäkiitollinen: Äidin kanssa lapsi varsinkin vauvaiässä viettää suurimman osan päivästä, äiti hoitaa ne jokapäiväiset rutiinit päivästä ja viikosta toiseen ja vaikka äiti onkin äärettömän tärkeä lapselle, mutsin naama vaan ikään kuin kuluu siinä arjen pyörteissä.

Meidän kimulilla oli myös suunnilleen saman ikäisenä sellainen vaihe, että äidille ei irronnut hymy eikä nauru kirveelläkään, mutta isä, mummi, vaari ja kummi saivat niitä ihanuuksia senkin edestä. Nykyäänkin (tyttö nyt 10kk) huomaa selvästi, että kun mennään jonkun lapselle läheisen ihmisen luokse kylään tai meille tulee tuttuja käymään, tyttö ottaa ilon irti siitä että saa katsella välillä jonkun muunkin kuin äidin pärstää. Mummin ei tarvitse kuin mennä vessaan, niin tyttö konttaa perään ja itkee oven takana. Tai jos kysyn, tuleeko tyttö kummitädin sylistä äidin syliin, niin turha toivo. "Sua mä saan katsella tarpeeksi kotonakin", tuumaa lapsi ja kääntää päänsä pois. Mutta tuskinpa tuo minua vihaa enkä ollenkaan usko, että satunnainen "hyljeksiminen" johtuisi siitä, että olisin jotenkin huono äiti. Etkä taatusti ole sinäkään ja lapsellesi olet korvaamaton ja rakas!

Häntä pystyyn! :)