Lääke löytyy

Olen lukenut näitä viestejä ja huomannut
kuinka ihmiset kampailevat monien raskaiden
huolien ja riippuvuuden kanssa ,kuten alkoholi.
Ei alkoholin juominen annna kuin hetkellistä
nautintoa, sen jälkeen olo voi olla paljon
pahempi.On niin paljon kaikkea murhetta ihmisillä
ja tyhjyys sydämesssä. Yritetään sammuttaa tuota ikävää monin eri tavoin. Mutta eihän se siitä voi sammuttaa, aina täytyy keksiä jotain
uutta, ehkä se auttaisi.
Tuo on ihan tuttua meille kaikille.

Minulla oli myös tuo sammumaton sisäinen jano,
sitä piti jollakin tavalla sammuttaa, mutta
siellä se oli.

Mutta Herra taivaasta näki tuskani ja kaipaukseni.Minua alkoi kiinnostaa Raamatun
lukeminen ja päätin lukea sen alusta loppuun.

Sitä lukiessani minut valtasi voimakas tunne,
että tämä on Pyhä kirja. Poltin silloin vielä
tupakkaa. En voinut enää pitää Raamattua samalla
pöydällä, kuin tuhkakuppia ja niin tuhkakuppi
sai siirtyä muualle. Mitä pitemmälle lukeminen
jatkui, sitä voimakkaammin se vaikutti minuun.
En sitä itse ymmärtänyt silloin, vasta nyt
jälkeenpäin. Sitä kautta Jumala pääsi puhumaan
minulle sisäisesti. Minun Jumalan kaipuuni
kasvoi yhä suuremmeksi. Ajattelin että, jos joku
Jehovan todistaja tulisi ovelleni, voisin
puhua näistä asioista. Taisin keittää kahvit
valmiiksi odotellessani, koska uskoin että joku
voi tulla, koska olin mielessäni esittänyt asiani
Jumalalle. Odottelin monena päivänä, mutta ei
kukaan tullut, vaikka heitä oli kyllä käynyt
ovellani silloin tällöin.

Oli pitkäperjantai ja päätin lähteä kirkkoon,
mikä ei juuri kuulunut tapoihini. Menin
Johanneksen kirkkoon, istuin siellä ja kuuntelin,
sisälle kirkkoon tuli kaksi nuorta miestä ja
minua suututti, kun sillä tavalla kesken
Jumalan palveluksen tulivat häritsemään.
Jumalan palvelus loppui ja läksin pois.

Kuitenkin sisälläni ole voimakas tuune, että
ennen kuin ehdin kirkon pihan keskivaiheelle,
minulle tapahtuu jotain. Heti sen jälkeen
kuului takanani miehen ääni, joka sanoi:
"Saanko kysyä sinulta jotakin?" Vastasin:"saat".
Hän kysyi:"Oletko sinä pelastunut?"
En tietänyt mitä se sana merkitsi, mutta se oli
kuin, joku olisi lyönyt miekalla sydämeeni.

Pojat kertoivat, kuinka heidän elämänsä oli
muuttunut ,kun he olivat tulleet uskoon.
He kertoivat Nooasta, kuinka hän saarnasi 120
vuotta, että vedenpaisumus tulee, varoittaen
ihmisiä, mutta ihmiset eivät uskoneet häntä.
Silloin lopulta pelastui, vain kahdeksan ihmistä,
ne jotka menivät arkkiin Nooan kanssa.

Ajattelin jatkaa matkaani kotiin, mutta sitten he
kysyivät minulta enkö minäkin haluaisi pelastua
ja antaa rukoilla puolestani. Sitten päätin
lähteä poikien mukana rukoiltavaksi, ja minua
vähän hävetti raitiovaunussa heidän kanssaan,
kun he niin avoimesti puhuivat uskonasioista.
Pelkäsin, että jos vaikka joku näkee minut
uskovien seurassa. Sinä iltana minulle
opetettiin Raamatusta, mitä pelastuminen
tarkoittaa. Sen jälkeen minulta kysyttiin,
olenko valmis antamaan elämäni Jeesukselle.
Siinä tuli "sattumalta" puheeksi, että elin
avoliitossa. Minulta kysyttiin, olisnko valmis
jättämään avoliiton, koska se on väärin
Jumalan silmissä? No siihen en kyllä ollut
valmis, eihän nyt kaikesta voi luopua.
Siitä oli tulossa kompastuskivi minulle.
Vanha mies ,joka rukoili pelastusta kaipaavien
puolesta tuli kysymään halusinko pelastua?
Pojat sanoivat, että kyllä hän varmaan haluaisi,
mutta kun hän on niin kiinni tässä maailmassa.
Mies läksi pois, hän ei sanonut mitään.
Sen jälkeen tunsin sisäisesti hyvin voimakkaasti,
että joudun kadotukseen. Jumala antoi pojille
viisautta ja he kysyivät minulta:"kumman
valitset Jeesuksen vai avoliiton,"
Silloin valitsin Jeesuksen.Minun puolestani
rukoiltiin ja sain pyytää Jeesusta antamaan
kaikki syntini anteeksi. Heti sen jälkeen
sain Pyhän Hengen kasteen ja aloin puhua uusilla
kielillä. Samana iltana kävin myös kasteella,
ihan samalla tavalla kuin apostolien teoissa
kerrotaan . Voi mikä sisäinen rauha minut oli
vallannut, tunsin itseni hyvin,onnelliseksi.
Minulla oli ihmeellinen sisäinen vapaus, ihan
kuin jotkut kahleet olisivat katkeneet.
Sitähän se oli, Jeesus oli tehnyt minusta
synnin orjasta vapaan. Tiesin heti, että enää
minun ei tarvitse polttaa tupakkaa, eikä minulla
ollut mitään himoa siihen enää. Tupakan poltto
turmelee keuhkoja, olihan minulla paljon muita asioita, jotka olivat paljon pahempia
syntejä kuin tupakanpoltto.
Menin kotiin ja kerroin avopuolisolleni, että olin tullut uskoon. Nukuin yöni sohvalla,
aamulla keräsin vähäiset tavarani, kirjoitin hänelle kirjeen ja kerroin pelastuksesta.
Jätin taakseni avoliito, läksi seuraamaan
Jeesusta. Nyt olen ollut uskossa 26 vuotta
ja voin sanoa, en ole hetkeäkään katunnut
ratkaisuani. Vaikka elämässäni on ollut
paljon tuskaa ja ahdistusta uskoontuloni
jälkeen, kaiken tuskan keskellä minulla on
ollut suuri sisäinen rauha. Jumala on vienyt voittoon kaikissa asioissa lopulta ja apu on
tullut häneltä, taivaan ja maan Luojalta.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Varmasti voimakas kokemus, jonka vaikutus elämäntapoihisi oli oikeanlainen.

Hieman kuitenkin ihmetyttää, sanoit tulleesi Jehovan Todistajaksi ja samantien uskoon, kokemuksesi sopisi paremmin helluntai, baptisti) yhteyteen kun JT:hin. Ei ketään kasteta tai oteta edes seurakunnan kastamattomaksi julistajaksi noin vain, ensin täytyy jonkin aikaa tutkia raamattua, ja avoliiton voi toki purkamisen sijasta laillistaakin. Myös kielilläpuhuminen ja se, ettet käytä pitkässä tekstissä lainkaan ainuttakaan kertaa yksilöityjä raamatunpaikkalainauksia tai Jumalan persoonanimeä Jehova, herättää ihmetystä. Ja jokainen Jehovan Todistaja tietää Nooan rakentaneen arkkia 1Mooseksenkirjan kertomuksen mukaisesti 40vuotta.
Mutta tietenkin itse ratkaisuasi en kritisoi.

Äänestä
  • En sanonut olevani Jehovan todistaja,
    mutta he olivat ainoat ihmiset, jotka kävivät
    ovilla tarjoamassa vihkosiaan.
    Siksi ajattelin, että he voisivat tietää
    vastaksia siihen kaipuuseen, joka oli sisälläni.

    Tänä päivänä tiedän, että vastaus löytyy ja
    että se on enemmän ,kuin osasin koskaan kuvitella.
    Ennen uskoontuloa saatoin joskus yrittää
    rukoilla, mutta en oikein tietänyt mitä
    sanoisin ja kuinka kaukana Jumala on.
    Tuntui että hän oli niin kovin kaukana,
    Luin joskus jonkun luvun Raamatusta, mutta
    en ollut uskovainen ja elin niin kuin muut
    ihmiset tämän maailman menon mukaan.

    Joskus ajattelin, että uskovaiseksi tulee vain
    jotkut kunnolliset ihmiset ,jotka jaksavat
    elää kunnolla. En pitänyt itseäni tarpeeksi
    hyvänä. Silloin en tietänyt mitään siitä,
    että Jumala katsoo ihmisen sydämeen, se
    joka häntä pelkää on hänelle otollinen.
    Uskoontulo on Jumalan työ ihmisessä, hän etsii
    kadonnutta lammasta (ihmistä). Hän kolkuttaa
    sydämen ovelle, saako hän tulla sydämeen asumaan
    henkensä kautta. Kaikkialla on ihmisiä, jotka
    eivät tiedä, että Jeesus Kristus on se Jumalan
    vastaus, ainoastaan hänen kauttaan pääse
    Jumalan tykö. Hän on vastaus koko elämään,
    koska ,hänessä on elämä. Koko Raamattu puhuu
    siitä, mutta ihmiset pyrkivät hänen ohitseen
    Jumalan tykö, he valitsevat vaikka minkä
    muun tien tahansa. Mutta hän on tie, ja totuus
    ja elämä, ei kukaan pääse Iaän tykö muutoin,
    kuin hänen kauttaan. Mutta se, joka ottaa
    hänet vastaan .se ei koskaan janoa.Hän saa
    sisäisen rauhan ja levon. Vaikka myrskyää
    on sisällä rauha, eikä tarvitse mitään pelätä, hän ei jätä eikä hylkää. Hän on se kallio,
    jolle viisas mies rakensi. Suosittelen
    Jeesusta jokaiselle ihmiselle. Kaikkein suurin
    lahja jonka Jeesus antaa, on iankaikkien elämä.

    Mainitsin aikaisemmassa kirjoituksessa,
    nuo kaksi poikaa, jotka tulivat kesken
    Jumalan palveluksen kirkkoon. He olivat juuri
    ne pojat, jotka tulivat siellä kirkon pihalla
    kertomaan minulle uskoontulostaan. He eivät
    olleet kirkkouskovaisia, eivätkä Jehovantodistajia, vaan elävään uskoon tulleita.
    Myöhemmin he kertoivat, että he tulivat
    kirkkoon Pyhän Hengen johdatuksesta ja
    että Jumala oli näyttänyt, että minä olen se
    henkilö, jota varten he olivat tulleet.
    Kaiken tämän kerron näin avoimesti, vain siitä
    syystä, että haluan jakaa tämän muiden ihmisten
    kanssa ,kertoakseni, kuinka Jumala hyvyydessään
    etsii ihmistä, ei sentähden, että tuo ihminen
    on hyvä, vaan koska hän on hyvä. Hänelle
    kelpaa kurjinkin ihminen, joka häntä kaipaa.
    Onneksi pelastusta, ei voi saada omien
    ansioiden perusteella, koska se olisi
    epäoikeudenmukaista. Aina löytyisi joku, joka
    jaksaa paremmin yrittä, siinä jäisi heikot
    jalkoihin. Se perustuu siihen, että Jumala
    on armollinen , hän on valmistanut koko
    pelastuksen täysin yksin. Jeesus on maksanut
    hinnan, kun hän kuoli ristillä meidän
    puolestamme. Hän kantoi koko maailman synnit.
    Rangaistus oli Jeesuksen päällä, että meillä
    olisi rauha. Jokainen ihminen saa tulla hänen
    luoksensa, mutta jokainen joutuu myös tekemään
    ratkaisunsa, haluaako hän. Lopuksi vielä
    kirjoitan, ennenkuin unohdan, että Jeesuksen
    antama elämä ei koske, ainoastaan tätä elämää
    tässä ajassa, vaan se kantaa yli kuoleman rajan.
    Hän antaa iankaikkisen elämän!
    Kaikkia lukuioita siunaten, ystävänne Herrassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avun saanut kirjoitti:

Olen lukenut näitä viestejä ja huomannut
kuinka ihmiset kampailevat monien raskaiden
huolien ja riippuvuuden kanssa ,kuten alkoholi.
Ei alkoholin juominen annna kuin hetkellistä
nautintoa, sen jälkeen olo voi olla paljon
pahempi.On niin paljon kaikkea murhetta ihmisillä
ja tyhjyys sydämesssä. Yritetään sammuttaa tuota ikävää monin eri tavoin. Mutta eihän se siitä voi sammuttaa, aina täytyy keksiä jotain
uutta, ehkä se auttaisi.
Tuo on ihan tuttua meille kaikille.

Minulla oli myös tuo sammumaton sisäinen jano,
sitä piti jollakin tavalla sammuttaa, mutta
siellä se oli.

Mutta Herra taivaasta näki tuskani ja kaipaukseni.Minua alkoi kiinnostaa Raamatun
lukeminen ja päätin lukea sen alusta loppuun.

Sitä lukiessani minut valtasi voimakas tunne,
että tämä on Pyhä kirja. Poltin silloin vielä
tupakkaa. En voinut enää pitää Raamattua samalla
pöydällä, kuin tuhkakuppia ja niin tuhkakuppi
sai siirtyä muualle. Mitä pitemmälle lukeminen
jatkui, sitä voimakkaammin se vaikutti minuun.
En sitä itse ymmärtänyt silloin, vasta nyt
jälkeenpäin. Sitä kautta Jumala pääsi puhumaan
minulle sisäisesti. Minun Jumalan kaipuuni
kasvoi yhä suuremmeksi. Ajattelin että, jos joku
Jehovan todistaja tulisi ovelleni, voisin
puhua näistä asioista. Taisin keittää kahvit
valmiiksi odotellessani, koska uskoin että joku
voi tulla, koska olin mielessäni esittänyt asiani
Jumalalle. Odottelin monena päivänä, mutta ei
kukaan tullut, vaikka heitä oli kyllä käynyt
ovellani silloin tällöin.

Oli pitkäperjantai ja päätin lähteä kirkkoon,
mikä ei juuri kuulunut tapoihini. Menin
Johanneksen kirkkoon, istuin siellä ja kuuntelin,
sisälle kirkkoon tuli kaksi nuorta miestä ja
minua suututti, kun sillä tavalla kesken
Jumalan palveluksen tulivat häritsemään.
Jumalan palvelus loppui ja läksin pois.

Kuitenkin sisälläni ole voimakas tuune, että
ennen kuin ehdin kirkon pihan keskivaiheelle,
minulle tapahtuu jotain. Heti sen jälkeen
kuului takanani miehen ääni, joka sanoi:
"Saanko kysyä sinulta jotakin?" Vastasin:"saat".
Hän kysyi:"Oletko sinä pelastunut?"
En tietänyt mitä se sana merkitsi, mutta se oli
kuin, joku olisi lyönyt miekalla sydämeeni.

Pojat kertoivat, kuinka heidän elämänsä oli
muuttunut ,kun he olivat tulleet uskoon.
He kertoivat Nooasta, kuinka hän saarnasi 120
vuotta, että vedenpaisumus tulee, varoittaen
ihmisiä, mutta ihmiset eivät uskoneet häntä.
Silloin lopulta pelastui, vain kahdeksan ihmistä,
ne jotka menivät arkkiin Nooan kanssa.

Ajattelin jatkaa matkaani kotiin, mutta sitten he
kysyivät minulta enkö minäkin haluaisi pelastua
ja antaa rukoilla puolestani. Sitten päätin
lähteä poikien mukana rukoiltavaksi, ja minua
vähän hävetti raitiovaunussa heidän kanssaan,
kun he niin avoimesti puhuivat uskonasioista.
Pelkäsin, että jos vaikka joku näkee minut
uskovien seurassa. Sinä iltana minulle
opetettiin Raamatusta, mitä pelastuminen
tarkoittaa. Sen jälkeen minulta kysyttiin,
olenko valmis antamaan elämäni Jeesukselle.
Siinä tuli "sattumalta" puheeksi, että elin
avoliitossa. Minulta kysyttiin, olisnko valmis
jättämään avoliiton, koska se on väärin
Jumalan silmissä? No siihen en kyllä ollut
valmis, eihän nyt kaikesta voi luopua.
Siitä oli tulossa kompastuskivi minulle.
Vanha mies ,joka rukoili pelastusta kaipaavien
puolesta tuli kysymään halusinko pelastua?
Pojat sanoivat, että kyllä hän varmaan haluaisi,
mutta kun hän on niin kiinni tässä maailmassa.
Mies läksi pois, hän ei sanonut mitään.
Sen jälkeen tunsin sisäisesti hyvin voimakkaasti,
että joudun kadotukseen. Jumala antoi pojille
viisautta ja he kysyivät minulta:"kumman
valitset Jeesuksen vai avoliiton,"
Silloin valitsin Jeesuksen.Minun puolestani
rukoiltiin ja sain pyytää Jeesusta antamaan
kaikki syntini anteeksi. Heti sen jälkeen
sain Pyhän Hengen kasteen ja aloin puhua uusilla
kielillä. Samana iltana kävin myös kasteella,
ihan samalla tavalla kuin apostolien teoissa
kerrotaan . Voi mikä sisäinen rauha minut oli
vallannut, tunsin itseni hyvin,onnelliseksi.
Minulla oli ihmeellinen sisäinen vapaus, ihan
kuin jotkut kahleet olisivat katkeneet.
Sitähän se oli, Jeesus oli tehnyt minusta
synnin orjasta vapaan. Tiesin heti, että enää
minun ei tarvitse polttaa tupakkaa, eikä minulla
ollut mitään himoa siihen enää. Tupakan poltto
turmelee keuhkoja, olihan minulla paljon muita asioita, jotka olivat paljon pahempia
syntejä kuin tupakanpoltto.
Menin kotiin ja kerroin avopuolisolleni, että olin tullut uskoon. Nukuin yöni sohvalla,
aamulla keräsin vähäiset tavarani, kirjoitin hänelle kirjeen ja kerroin pelastuksesta.
Jätin taakseni avoliito, läksi seuraamaan
Jeesusta. Nyt olen ollut uskossa 26 vuotta
ja voin sanoa, en ole hetkeäkään katunnut
ratkaisuani. Vaikka elämässäni on ollut
paljon tuskaa ja ahdistusta uskoontuloni
jälkeen, kaiken tuskan keskellä minulla on
ollut suuri sisäinen rauha. Jumala on vienyt voittoon kaikissa asioissa lopulta ja apu on
tullut häneltä, taivaan ja maan Luojalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu