jos pappi on töykeä ja epämiellyttävä. Pitääkö vain sietää hautaan saakka tai erota kirkosta?
mitä tehdä
yäkkis
19700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
nyt sinun kohdallesi on sattunut myös epämiellyttävä ja töykeä pappi, kovin kummallista, että näin on päässyt käymään taas, ja taas nimenomaan sinulle. Missä tämä kaikki sattui? tämä on kovin valitettavaa. Ja missä kirkokssa? Kirkostahan sinä et voi edes erota, jos et ole kirkon jäsen, eikö niin?
osunut eteen yhtään ilkiää pappia vaikken olekaan jäsen.Mutta ilkeitä ortodokseja on kylläkin sattunut eteen.
Joten jokohan erotat provoilijan vai oletko todella noin sokea vai itsekkin sellainen?
Olen muuttanut vasta pari kk sitten paikkakunnalle ja kysyin kyllä ihan tosissaan. Kaikissa muissa käymissäni kirkoissa on ollut tosi fiksu pappi mutta tämä karkotta kävijät kirkosta, siellä on enää pari 80 vuotiasta kävijää. Joten ei ongelma minun yksin ole. En sitä paitsi usko, että kristillisyyttä voi olla ilman rakkautta. Miksi siis kuuluisin tuollaiseen helvetin kirkkoon? Miksi tuollaiset "papit" ovat ryhtyneet kirkolle töihin? Mietin, että voiko tyyppiä erottaa, sehän tekee jatkuvaa hallaa, kirkkoon en niiden töykeyksien jälkeen tunne olevani tervetullut kuten ei kukaan muukaan. Enkä ole edes herkkänahkainen.
valittakaa piispalle! Voi olla että vastakaikua ei heru. Korkeinpaan oikeuteen ei kannata valittaa siellä ei jaeta okeutta. Ei ole enää vuosiin jaettu.
Rukoile hartaasti hänen puolestaan joka kerta, kun olet lähdössä kirkkoon. Kyllä se siitä.
mulla on veneen pohjassa reikä. aina kun menen kalaan, rukoilen veneen puolesta. eiköhän se tästä.
Omassa esiintymisessäkin tai ajankohdan valinnassa voi olla syytä. Voit kokea epäkohteliaisuutta, vaikka sitä ei lopulta ole. Papit ovat yleensä mukavia ihmisiä ja oomaavat erinomaiset sosiaaliset taidot..
eivät juurikaan harrasta ruumiinliikuntaa. Sisätiloissa päivät nyhvätessään he lihovat ja muuttuvat happamiksi :)
Kun papin hommat alkavat maistua huonosti, aletaan korjata asiaa etiketillä: kirkkohetta, rovasti, apulaispiispa, arkkipiispa, metropoliitta, alidiakoni, diakoni, ylidiakoni jne
No onhan sekin jotain vaihetelua palkkapäivää odotellessa.
reikään voi laittaa tapin.
jälleen aito kristitty! Täynnä valoa ja lähimmäisenrakkautta.
ei ongelmista pidä vaieta jos ne ovat todellisia. Silloin päädytään johonkin roomalaiskatolisen kirkon tyyppiseen pedofiilikulttuuriin.
Olen myös tavannut epäsopivia pappeja, kyllä niitä Suomeen muutama mahtuu, onneksi ovat vähemmistö. Mädättävät vaan koko korin jos pääsevät valtaan. Itse en kävisi tuollaisessa kirkossa, se ei tee hyvää.
Jos rukoukset papin puolesta eivät tehoa, töykeile papille takaisin. Voihan olla, että kyseisellä papilla on ollut nk. huono päivä ja seuraavalla kerralla hän on leppoisampi. Jotkut ovat luonteeltaan kipakampia ja päästävät suustaan sammakoita. Papitkin ovat VAIN ihmisiä se pitää muistaa, varsinkin kirkkorahvaan kuin myös pappien. Toivottavasti kirkkomatkat jatkossa ovat miellyttävämpiä, jospa pappi on pahollaan kun kirkossa on vain ne kaksi 80 vuotiasta mummoa.
Kipakka pappi saa ollakin ja vaikka kuinka erikoinen, mutta ei systemaattisen häijy, töykeä ja synkkyyttä huokuva ihmisvihaaja. On tunnettu tapaus eikä siitä kukaan pidä. Ongelma on, että sillä on vielä 15 v eläkeikään, joten kirkko saadaan varmaan purkaa tarpeettomana ennen sitä. Ehkä se on sen tavoite. Jos itse tekisin työni noin huonosti, olipa työpaikka mikä hyvänsä, saisin potkut. Miksi kirkossa pitää loputtomiin suvaita vaikka mitä narsismia? En kykene uskomaan, että tuollaisen pedon käsissä ehtoollislahjatkaan muuttuisivat miksikään, ties vaikka sylkisi niihin ja siksi en enää käy kirkossa.
Etköhän nyt hieman liioittele.
pisuit mikä täällä kirjoitteli aiemmin?
Tuntuu aika jyrkältä kommentit.
eikö sinun yksinkertaiseen pollaan mene kuka minä olen kun oli kuvakin profiilissa ja ihan rehelliset taustatiedot suhteellisen avoimesri kerrotuna.Minä en tunne juuri ketään ort. Yhden papin sen mitä katekumeeni kerhossa olen ollut ja kerran hänet tavannut.Kirkossa olen tosin käynyt reilun vuoden ajan melko säännöllisesti.uUpenskissa peräti yhden kerran 2 laulua kuuntelemassa pummilla kun joku kuoro lauloi ja sielläkin olin poikani kanssa.Muu porukka kun oli Lambertin konsertissa.Niin homon konsertissa.En silti kuulu mihinkään liikkeisiin.
Olen Joensuusta en kuuulu mihinkään sisäpiiriin siksipä en viihdy erityisesti sisäpiirien nettipalstoilla.Käytän huivia koska raamatussa niin sanotaan ja haluan sitä omalla tavallani tulkita.Enkä siihen tarvitse kenenkään enkä minkään liikkeen apua.
Minä mietin että miten helvetissä tälläiset keskustelupalstat ovat näin sairaita ja vainoharhaisia epäilijöiden v ttuilijoiden ja sekopäiden paikkoja.
Mutta sinähän vain haluat tarkistella ja provoilla onko nimimerkit lukemassa täällä.Helvetin pikkusieluista.
Alkaako tympimään kun ei voi ketään uutta haukkua ja saa mitään vastakaikua provoilleen.
Minun puolesta voitte haistaa paskan menen sairastamaan takaisin sänkyyni.Toivottavasti kaltaisesi paskaläjä ei tule vastaan koskaan missään piireissä tai niiden ulkopuolella koska en oikein voi taata että jaksan ymmärtää.
paljon jos kertoisit millainen tilanne oli. Nyt on tosi vaikea ottaa asiallisesti kantaa suuntaan tai toiseen.
Eikö Isä X :ltä voi suoraan kysyä mikä riepoo? Ei tänne kannata kirjoitella. Valituksien sijaan suosittelen avointa toimintaa, jos sittenkin tulee "turpiin" parasta jättää kyseinen isä X muhimaan mehuineen. Yleensä ajan kanssa ihmiset tasaantuvat.