Miksi tällainenkin paikka on keksitty, mutta löytäähän sitä asiaa monenlaisesta.
Eikös tätä etunimeä käytä muutkin ihmiset eikä se ole välttämättä tekemisissä uskon kanssa.
Eikös tätä etunimeä käytä muutkin ihmiset eikä se ole välttämättä tekemisissä uskon kanssa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nimiä voi olla monenlaisia. Tässä on kuitenkin aiheena Jeesus Kristus. Hän on jopa vaikuttanut ajanlasku-järjestelmäämme.
Mutta tärkein asia on kuitenkin hänen tehtävänsä maailmassa. Siitä evankeliumi kertoo. Hänen kauttaan löydämme yhteyden Jumalaan.
Mieti näitä ajatuksia linkistä:
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm / kohta 4.1
" Miten Jumala ja ihminen voivat yhtyä samassa henkilössä, emme käsitä.
Jumalan jumaluuteen kuuluu juuri se, ettei hän ole ihminen ja ihmisyyteen kuuluu juuri se, ettei hän ole Jumala. - Lihaksi tulossa on kysymys yhteen sopimattomien yhtymisestä; ei kuitenkaan puolijumalaksi, vaan Jeesus oli täysi Jumala ja täysi ihminen.
Kristusta ei nähdä Jumalan Pojaksi sen nojalla mitä hän tekee, vaan hän tekee, mitä hän tekee, sen nojalla, että hän on Jumalan Poika.
Kristus ei ole maanpäällä ainutlaatuinen siitä syystä, että hän syntyi neitseestä, vaan hän syntyi neitseestä siitä syystä, että hän on Ainutlaatuinen ja että hänen maailmaan tulonsa on inkarnaation (lihaksi tulon) ihme.
Kristus ei tule pelastajaksi sen nojalla, että hän sovittaa maailman synnin, vaan hän sovittaa maailman synnin, koska hän on Pelastaja .
Kristus ei ole elämänruhtinas sen nojalla, että hän nousee kuolleista,
vaan hän nousee kuolleista sen nojalla, että hän on Elämän Ruhtinas.
----------------------------
Jos ajattelette suurimpia ihmeitä, mitä koskaan on tapahtunut, niin yksi suurin ihme on se, kun Jumala tuli ihmiseksi.
Jeesuksesta on monenlaisia kuvia. Sinänsä ne voivat olla oikeita. Hän voi olla humanistin Jeesus, vallankumouksellisen Jeesus, luonnon mystiikkaan perehtyneen Jeesus, karismaatikon tai tietyn uskonsuunnan Jeesus. Mutta kuka on syvimmiltään Raamatun Jeesus ?
Jeesuksen ihmeet ja tunnusteot eivät riitä Vapahtajamme tunnistusmerkiksi. Maailmahan on täynnä ihmeitä ja tunnustekoja. Jeesus varoitti jopa uskomasta näihin.
Jeesuksen koko toiminta kiteytyy tähän : Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa, Jeesus kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi ja hän nousi ylös kuolleista. Kaikki muu kytkeytyy tähän.
Tämä aika hyväksyy hänet ihmisenä. Jeesus auttoi köyhiä, sairaita ja syrjäytyneitä, sanoi kovia sanoja itseriittoisille, oli hyvä opettaja, jne. Ihmisyys tuo hänet meitä lähelle.
Tämän rinnalle on nostettava totuus : Hän on Jumala. Suurin, keskeisin työ on kuitenkin sovitus.
Evankeliumin sanoma on, että monien muiden hyvien asioiden rinnalla ennen kaikkea ihminen pelastuu sen kautta iankaikkisesta kadotuksesta.
Sosiaalisesti suuntautuva maailma korostaa ihmisen menestymistä ajallisesti. Tarjotaanko saarnoissa pelastusta ajallisista vaikeuksista ja hyvää ulkonaista elämää vai iankaikkista pelastusta ?
Vain sanoma Jeesuksen ristinkuolemasta voi meidät pelastaa. Muu korostus johtaa harhaan. Usein halutaan tämän vanhan totuuden lisäksi jotain uutta. Halutaanko voimaa, lisää voimaa taistellakseen vihollista vastaan?
Kuitenkin - voima on ristissä, Jeesuksen veressä, syntien anteeksiantamuksessa, ainoastaan sen voiman edessä sielunvihollisen on väistyttävä.
Pyhän Hengen työ ja toiminta on tärkeä, mutta se ei syrjäytä ristin ja Jeesuksen veren voimaa.
Ei ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet (Jeesuksen) pitää, koska hän oli Jumala.”
Jeesus on yleinen pojannimi.
Esim. Tyttäreni nimi on Maria.