Neljäkymmentä vuotta

Väitetään että Kuu-kuvat on otettu lumessa tuhkan avulla.

Haaste, valitse yksi maisema Kuukuva ja lavasta vastaava omin keinoin. Mikäli väitteet kuvien lavastuksesta ovat tosia, tämän ei pitäisi olla mahdoton tehtävä. Lunta on jossain päin planeettaamme joka päivä; ja tuhkaakin on.

Ymmärrän että Kuukuvan lavastaminen täsmälleen saman näköiseksi kuin alkuperäinen kestää hetken, mutta miksi on jo mennut 40 vuotta eikä tuloksia näy?
5283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kuulentohuijauksen tehnyt illuminaatti on kuollut??
hei nyt vähän herätystä ja lukekaa vaikka niitä icken kirjoja, niissä on kaikki minkä avulla pystyy löytää lisää tietoo

Äänestä
  • Ole mitään väliä; kyllähän lavastus onnistuu keneltä tahansa. Varsinkin kun tässä tapauksessa on mallikuvat.

    Eli hopi hopi, suorittamaan vaan oma lavastus. En määrittele kuvaa vaan jokainen lavastusta koittava saa valita minkä niistä haluaa replikoida.

    Äänestä

Tulivuoret tuprutti tuhkaa ei Nasa.

Äänestä
  • Ennenkin kysytty, kun kerta oltiin Islannissa eikä tuhkaa levitettykään NASAn toimesta niin kerro toki mikä oli tulivuoren nimi?

    Nyt kun on niin että tuhkaava purkaus maassa sattui vasta vuonna 1973.

    Äänestä

  • Tätä on kirjoitti:

    Ennenkin kysytty, kun kerta oltiin Islannissa eikä tuhkaa levitettykään NASAn toimesta niin kerro toki mikä oli tulivuoren nimi?

    Nyt kun on niin että tuhkaava purkaus maassa sattui vasta vuonna 1973.

    Sen fysikaalisen reaktion kaava joka kertoo mikä Islannin tulivuorista toimitti NASAn testiin tarvittavat tuhkat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aikaa lavastaa kirjoitti:

Väitetään että Kuu-kuvat on otettu lumessa tuhkan avulla.

Haaste, valitse yksi maisema Kuukuva ja lavasta vastaava omin keinoin. Mikäli väitteet kuvien lavastuksesta ovat tosia, tämän ei pitäisi olla mahdoton tehtävä. Lunta on jossain päin planeettaamme joka päivä; ja tuhkaakin on.

Ymmärrän että Kuukuvan lavastaminen täsmälleen saman näköiseksi kuin alkuperäinen kestää hetken, mutta miksi on jo mennut 40 vuotta eikä tuloksia näy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu