Suomen kehitys maailman kärkimaihin kuuluvaksi demokraattiseksi hyvinvointivaltioksi alkoi punikkien häviöstä 1918. Terrorin ja murhien päättyminen sekä kapinallisten armahtaminen mahdollisti nopean siirtymisen kansanvaltaan. Kunnallisvaalit toimeenpantiin jo joulukuussa 1918 ja eduskuntavaalit maaliskuussa -19. Mannerheimin johdolla luotiin tasavaltainen Suomi.
1930-luvulla siirryttiin selkeästi pohjoismaiseen leiriin myös poliittisesti. Kehityksen katkaisi harvalukuisten punikkien tukema NL:n hyökkäys 30.11. 39. Sodista kuitenkin selvittiin, kiitos Mannerheimin, Rytin ja koko kansan.
NL:N romahdus merkitsi lopullisesti vapautumista kommunismin painajaisesta. EU:n jäsenenä olemme taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti turvassa.
Se harmittaa vain viimeisiä äv-retardeja, jotka näilläkin palstoilla yrittävät vimmatusti mustamaalata historiaamme ja nykypäiväämme.
1930-luvulla siirryttiin selkeästi pohjoismaiseen leiriin myös poliittisesti. Kehityksen katkaisi harvalukuisten punikkien tukema NL:n hyökkäys 30.11. 39. Sodista kuitenkin selvittiin, kiitos Mannerheimin, Rytin ja koko kansan.
NL:N romahdus merkitsi lopullisesti vapautumista kommunismin painajaisesta. EU:n jäsenenä olemme taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti turvassa.
Se harmittaa vain viimeisiä äv-retardeja, jotka näilläkin palstoilla yrittävät vimmatusti mustamaalata historiaamme ja nykypäiväämme.
Vastaukset 18
Vanhimmat
EU:n jäsenmaana? Eikö paremmin velkavankilassa?
kommunismiko olisi meidät pelastanut, tiedoksi jotta se kaatui jo 20 vuotta sitten, koska ei toiminut.
kapinaan nousseet torpparit ja työläiset olivat SOSIAALIDEMOKRAATTEJA, eivät kommareita.
oli hallituksen joukoissa kuin punakaartissa. Se on yksi kapinaan liitetty myytti, jota Väinö Linna on tarkoittamattaan pönkittänyt.
Että kaikki torpparit olisivat punakapinaan yhtyneet. Kuitenkin olen sitä mieltä että vallankumous on asioiden muuttamiseksi huonoin keino. suomihan oli jo tuolloin demokratia, miksi sossut eivät käyttäneet sitä asioidensa parantamiseksi? Kapinan syyt olivat mielestäni oikeutettuja, mutta agitaattorit osasivat lietsoa lisää tyytymättömyyttä ja ennen kaikkea anarkiaan yllyttävää vihahenkeä. Yhteistyössä ja ymmärryksessä asioita parannetaan, ei repivällä riidalla.
Mutta Pietariin paenneet kapinallisten johtajat perustivat oitis Suomen Kommunistisen Puolueen, eli se heillä oli mielessä. Perustamiseen osallistui 23 istuvaa kansanedustajaa, joten kyllä se oli eri sakkia kuin Tannerin edustamat maltilliset.
Muuten oikein :)
"Pietariin paenneet kapinallisten johtajat perustivat oitis Suomen Kommunistisen Puolueen, eli se heillä oli mielessä"
Totta, ei ole ensimmäinen kerta kun köyhää kansaa jymäytettiin tyhjillä lupauksilla. Tannerilaiset olivatkin ns mensevikejä, niitä jotka bolsevikit kokivat suorastaan päävihollisikseen.
demokratia. Venäjän hallitus oli hajoittanut eduskunnan, kun sinne oli valittu sos.dem. enemmistö. Kunnallinen äänioikeus oli aiemmin vain omistavalla luokalla. Vuoden 1919 vaaleissa äänioikeus oli myös maattomilla ja varattomilla, ei kuitenkaan kansalaisluottamuksen menettäneillä.
"EU:n jäsenenä olemme taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti turvassa."
Hah hah hah!!! Kohta putoavat suomut sinunkin silmiltäsi. EU:n jäsenenä Suomi on palannut sadanvuoden takaiseen aikaan, jolloin Suomi oli monikansallisen imperiumin alistettu rajamaa. Meitä odottaa Kreikan ja Portugalin kohtalo. Uppoamme EU:n mukana niin kuin kaikki EU:n pienet orjavaltiot. Suomi on kohta konkurssissa. Turhaa muistella vapaussotaa tai talvisotaa tai muuta sankarillista kumpujen yöstä kun maa on täysin kusessa tässä ja nyt. Viimeinen sammuttaa valot.
Kannattaisi perehtyä maailman menoon sinunkin.
Vaan jatkui jopa mittasuhteiltaan suurempana valkoisena terrorina. Lisäksi ei sovi unohtaa vankileireillä nälkäännäännytettyjä.
Suomen torppari ja työlaiskapinaa ei pidä sotkea maailmanlaajuisen kommunismiin. Se kapina oli oikeutettu.
Vastikään luin tutkimuksen jossa todettiin kautta maailman rikkaiden olevan empatiakyvyttömiä ja kirjoituksesikin ilmaisi sitä. Tosin etn tiedä oletko henk koht rikas tai köyhä.
Kuitenkin olen sitä mieltä että se kehitys, mikä suomessa on ollut, on se oikea tie. Jos punaiset olisivat voittaneet, kommunistit olisivat takuulla kaapanneet vallan ja silloin ei olisi hyvä heilunut..
vuosikymmenten terroriin ja useiden yhteiskuntaluokkien tuhoamiseen ynnä osaksi NL.n kansanvankilaa. Valkoinen terrori oli ohimenevä ilmiö, joka purettiin joukkoarmahduksiin.
Mutta tavalliset torpparit ja työlaiset eivät halunneet muuta kuin ihmisarvoisen elämän itselleen ja lapsilleen. Tämä nykyinen pohjoismainen hyvinvointivaltio on pitkälti sitä mitä kapinalliset tavoittelivat, -ei punafasistista diktatuuria. Eri asia on, ettei sellainen olisi punaisten voittaessa toteutunut.
Miksi sinulle on vaikeaa myöntää että valkoinen voittajaosapuoli syyllistyi kiistatta vakaviin rikoksiin, siinä kuin punaisetkin? Armahduksetkin olisi voitu antaa heti, eikä vasta silloin kun huutava työvoimapula - ei siis humaanius, pakotti joukkoarmahduksiin.
Kaikkein suurin häpeätahra on se, kuinka suonen evankelisluterilainen kirkko asettui valkoisen terrorin puolelle.
kirkon. Olisiko pappien pitänyt sitä tukea?
Mutta kirkon esikuvan, Jeesuksen, toimenkuvaan ei kuulunut kostaa pahaa pahalla.
kourassa jumalattomat rahanvaihtajat ulos temppelistä? Kyllä hän käytti siinä voimaa pyhäkön suojaamiseen.
Jeesus antoi rakkauden kaksoiskäskyn: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi" Tähän käskyyn kiteytyi lait ja profeetat. Ja yllätyksenä ehkä sinulle, että köyhä punikkikin on lähimmäinen.
NYkykirkossakin tarvittaisiin Jeesusta ajamaan rahanvaltaa alas.
"Ja yllätyksenä ehkä sinulle, että köyhä punikkikin on lähimmäinen."
Lakeja on noudatettava. Muuten rangaistaan niin köyhää kuin rikasta.