Lisättäisiinkö kehitysapua?

V

Vastaan tähän kysymykseen että kyllä! Mutta millä lailla? Maahamme saapuu joka vuosi 10-15 tuhatta uutta maahanmuuttajaa jotka syystä tai toisesta jäävät pelkkien yhteiskunnan erilaisten tukien varaan. miksi näin? on aivan selvää, että työmarkkinat eivät tarvitse tälläistä lisävoimaa, maamme sosiaalipolitiikka ei kestä tälläistä pitemmän päälle, voimme laskea kulut yksinkertaistettuna että yksi maahanmuuttaja tulee maksamaan yhteiskunnalle pari tuhatta euroa per kuukausi, siitä vaan laskemaan vuositasolla kustannukset vaikkapa yhden vuoden osalta. senkun vielä kertaannuttaan aiemmin tulleisiin jne. niin kyseessä alkaa olla melkoinen määrä rahaa, iso prosentuaalinen osuus valtion budjetistakin. sellaiseen ei ole varaa näin pienellä maalla.
Mitä jos laittaisimme muutamaksi vuodeksi rajat vähän tiukemmiksi, siis kyllä työperäinen maahanmuutto sallittakoon mutta kaikki muu. ajatelkaapa kuinka paljon hyvää pienellä osalla sillä rahalla tekisi kolmannessa maailmassa. ottaisimme ns.nimikkomaamme vaikka afrikasta, ja laittaisimme yhden asian kerrallaan kuntoon, ihan perusasioista lähtien, koulut, maanviljelys jne. kuinka paljon enemmän saisimme aikaan kuin nykymenetelmällä kun kaikenmaailman tukikiertolaiset rokottaa sosiaaliverkostoamme. jossakin vaiheessa ns.nimikkomaan asiat menevät niin hyvälle jamalle että voimme ottaa seuraavan yhteistyömaan. kaikki tämä luo vielä mahdollisuuden työlle ja kehitykselle myös maassamme, samalla myös ympäristöarvot lisääntyvät. nykyinen malli on sitä että kantaväestön köyhien sosiaaliedut kurjistuu ja vähäiset varat annetaan vastikkeetta ulkopuolisille tulijoille pois. tällä menolla maailma ei pelastu.
kyllä apu on annettava alkuperämaahan rakentavasti, ei näin että ihmiset muuttaa tänne ja elätetään rajallisilla resursseilla meidän oloihin. euro pari täälä ei ole mitään, mutta afrikan savanneilla se pelastais jo hengen.

10

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pro patria

      Aika kukkaishattutätimäinen kannanotto. Suosittelen lukemaan Claus Jacobin:n vuonna 1969 kirjoittaman kirjan: Lisääntykää ja tuhotkaa maa.
      Ajankohtainen nykyjäänkin. Silloin, vuonna 1969 maailmassa oli 3,5 miljardia ihmistä ja sitä pidettiin kestämättömänä. Ihmismassa tuplaantuu noin 30 vuodessa ja nykyjään ihmisiä on jo lähes 7 miljardia. 30 vuoden kuluttua, mikäli mitään ei tehdä sen suitsimiseksi, meitä on jo 14 miljardia.
      Se että Suomeen ja muihin kehittyneisiin maihin otetaan yhä kasvavia määriä elintasopakolaisia ja turvapaikkashoppailijoita ei edistä muuta kuin Suomen valtion ennenaikaista köyhtymistä ja lopulta, kun maahan tulviva massa saavuttaa lakipisteen jota ei voi enää hallita, alkaa taantuminen ja muutaman vuoden kuluttua olemme samassa asemassa kuin näistä köyhistä Afrikan/Aasian maista tulleiden tp-turistien lähtömaat.
      Kehottaisinkin järkeviä Suomalaisia tutkimaan tilastoja ja aikaisempaa tietoa ja analyysejä maailman väestön kasvusta ja maahanmuuton järkevyydestä. Vielä voimme vaikuttaa Suomen, kotimaamme tulevaisuuteen ja sen pysymiseen itsenäisenä ja omillaan toimeentulevana valtiona. Mikäli sallimme ja vieläpä edistämme hallitsematonta mamu-politiikkaa, etsikkoaikamme kuluu loppuun nopeasti.
      Sinä päätät! Muista se seuraavissa vaaleissa.

      • V

        Olen samaa mieltä kanssasi, ja sitä juuri halusin tuoda esille. nykyisessä mallissa missä kaikenmaailman maailmanmatkaajia elätetään maassamme ei ole mitään järkeä. enemmin tälläsiltä rajat kiinni ja säästyvät rahat kehitysyhteistyövaroihin. silloin siitä on oikeasti apua. suhteutetaan asia niin että kun täälä yhdelle suomalaisesta sosiaaliverkosta nauttiva maahanmuuttajalle annetaan pari tonnia käteen kuukaudessa niin samalla rahalla pyöritettäisiin jossain afrikassa isoa koulua kuukauden tai jotain.....tai lääkäriasemaa, tai rokotettaisiin satoja, ruokittaisiin satoja, mutta tärkeimpänä pitäisin koulutusta. jos kukkahattutädit haluavat pelastaa maailman, niin miksi ovat valinneet tälläisen linjan? ei ole järjen hiventäkään tässä touhussa. meidän oma hyvinvointimme rapautuu kun annetaan rajoittunut pieni hyvinvointimme vastikkeetta pois varsin pienelle maahanmuuttoryhmille kun vastaavalla rahasummalla tekisi ihmeitä kolmansissa maissa. joo, tiedän, että ajatukseni on pelkkää teoriaa, hukattu mahdollisuus, mutta totuus tulee ilmi suhteellisen nopeasti tähän maahan. nykyinen systeemi ei tule kestämään, joka vuosi maahanmuuttajabisnes syö 1,5-2 miljardia euroa suomalaista rahaa, siis yhden vuoden osalta, lisänä on vielä edellisvuosien "saapumiserät".

      • että sellaista apua
        V kirjoitti:

        olisi kannatanut lukea jonkin verraqn noita edellisiä kirjoituksia palstalta, selviäisi se kehitysapu ja hieman muutakin, kanadalainen talousprofessori kertoi länsimaiden toiminnasta jo vuosia sitten kirjassaan Köyhyyden globalisointi.

        >Chossudovskyn mielestä talousuudistuksissa on kyse pikemminkin kehitysmaiden kansantalouksien tuhoamisesta. Niiltä vaadittujen rakennesopeutusohjelmien ei ole edes tarkoitus luoda terveitä markkinatalouksia, vaan lännestä riippuvaisia, velkapakkopaitaisia yhteiskuntia.

        Kirja ei ole tulisieluinen pamfletti, vaan asiallinen ja lähdeviitteitä vyöryttävä tietopaketti. "Globalisaation tapaustutkimukset" perustuvat haastattelujen ja arkistomateriaalin ohella vuosien kenttätyöhön. Länsimaiden tarjoamat "kovat" talouslääkkeet näyttäytyvät kulttuuripiiristä riippumatta yllättävän samanlaisina: julkisen sektorin leikkauksina, hintojen vapauttamisena, valuutan devalvaationa ja lisääntyvänä riippuvuutena ulkomaanvelasta.

        http://yliopistolehti.helsinki.fi/2002_04/kulttuuri.html#Kehitysmaat velkapakkopaidassa

      • Arkirealismia
        V kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi, ja sitä juuri halusin tuoda esille. nykyisessä mallissa missä kaikenmaailman maailmanmatkaajia elätetään maassamme ei ole mitään järkeä. enemmin tälläsiltä rajat kiinni ja säästyvät rahat kehitysyhteistyövaroihin. silloin siitä on oikeasti apua. suhteutetaan asia niin että kun täälä yhdelle suomalaisesta sosiaaliverkosta nauttiva maahanmuuttajalle annetaan pari tonnia käteen kuukaudessa niin samalla rahalla pyöritettäisiin jossain afrikassa isoa koulua kuukauden tai jotain.....tai lääkäriasemaa, tai rokotettaisiin satoja, ruokittaisiin satoja, mutta tärkeimpänä pitäisin koulutusta. jos kukkahattutädit haluavat pelastaa maailman, niin miksi ovat valinneet tälläisen linjan? ei ole järjen hiventäkään tässä touhussa. meidän oma hyvinvointimme rapautuu kun annetaan rajoittunut pieni hyvinvointimme vastikkeetta pois varsin pienelle maahanmuuttoryhmille kun vastaavalla rahasummalla tekisi ihmeitä kolmansissa maissa. joo, tiedän, että ajatukseni on pelkkää teoriaa, hukattu mahdollisuus, mutta totuus tulee ilmi suhteellisen nopeasti tähän maahan. nykyinen systeemi ei tule kestämään, joka vuosi maahanmuuttajabisnes syö 1,5-2 miljardia euroa suomalaista rahaa, siis yhden vuoden osalta, lisänä on vielä edellisvuosien "saapumiserät".

        Samaa mieltä. Ei ole järkeä tuoda/ottaa pakolaisia jos vaihtoehtoisesti voisimme satsata hyötysuhteeltaan paremmin euroja pakolaisten auttamiseen paikan päällä.
        Tämä nykykäytäntö jatkuessaan nykyisen kaltaisena vie yhä enemmän sekä oman väestön, että pakolaisten auttamiseen suunnattuja varoja.
        Kun ottaa huomioon, että pääosa tänne tulleista pakolaisista tulee alkeellisista oloista, ja heitä on pirun vaikea intergroida yhteiskuntaan jotta muuttuisivat "kuluista" tuottaviksi yksilöiksi, niin pitäisin humaanin maahanmuuton mahdollisimman alhaisena, vaikka se vähän raa'alta kuulostaisikin.

        Mutta kehitysavun nostamista, ja ennen kaikkea uudistamista kannatan siten, että varat kulkeutuvat ohjattuihin osotteisiin ja viljasäkkien jakamisen rajattaisin akuutteihin kriiseihin, ja sen sijaan panostaisin mm. instrafruktuurin parantamiseen, koulutukseen, korruption kitkemiseen ja omatoimisen yrittäjyyden kannustamiseen, ja ylipäänsä panostaisin enemmän ruohonjuuritason toimintaan. Esim. KIVA, eli ihmisten tarjoamien mikrolainojen periaatetta olisi hyvä kokeilla myös laajemmassa mittakaavassa.

    • jk

      lisätään vaan

    • jk

      aivannvarmasti

    • kokemus-k

      Valitettavasti tänne Suomeen asti ulottuvasta pakolaisongelmasta lähes kaikki ovat lähteneet pakoon sisällissotia ja muita levottomuuksia. Niitä ei kehitysavulla paranneta. Suoranaisen köyhyyden pakosalle ajamat ihmiset päätyvät yleensä vain naapurimaiden leireille. Toki heidänkin hätänsä on vähintään yhtä suurta...

      • mikäs meillä täällä

        täytyy kehitysapua lisätä. Ainakin 5000 %:n korotus nykytasoon olisi minimi, mitä voisi harkita. Lisätään vaan edelleenkin energiaveroja ja polttonesteiden hintoja ja lyödään ihan kaikkeen jokapäiväisessä elämässä tarvittaviin hyödykkeisiin monisatakertaiset verot nykyisiin verrattuna niin silloin takaamme kaikille maailman kehitysapua tarvitsevien maiden kansalaisille suunnilleen saman elintason kun meillä on näiden uudistusten jälkeen. Onhan se törkeää, että me täällä elämme yltäkylläisyydessä ja kehitysmaiden ihmiset joutuu kamppailemaan tosissaan jokapäiväisen leipänsä eteen.

    • jk

      lisätyäänn vaan

    • Suomi suomalaisille

      Neekerit ja muut sosiaalipakolaiseet ulos!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3560
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3403
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3025
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2325
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      132
      1348
    Aihe