Otin masennuslääkkeitäni yliannoksen, koska halusin pään sekaisin. Kyse ei ollut suuresta määrästä, mutta jouduin silti sairaalaan. Join lääkehiiltä, tehtiin kaiken maailman kokeita ja olin yön tarkkailussa. Aamulla tapasin psykiatrin, joka määräsi minut psykiatriselle osastolle. Suostuin vapaaehtoisesti, koska muuten olisin joutunut pakkohoitoon. Lopulta olin osastolla vain vuorokauden, koska olin terve verrattuna muihin potilaisiin. Minkä ihmeen takia näin pienen asian takia työnnetään psykiatriselle osastolle? Enhän minä edes yrittänyt tappaa itseäni!
Anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet. Pää on niin sekaisin, etten jaksa ajatella mitään (tällä kertaa siis sekaisin vain väsymyksen takia).
Anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet. Pää on niin sekaisin, etten jaksa ajatella mitään (tällä kertaa siis sekaisin vain väsymyksen takia).
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tietääkseni se on käytäntö suomessa.
Eli tuollaisissa tapauksissa aina psykiatrinen konsultaatio, ja sen jälkeen joko osastolle tai kotiin.
Käytäntö kai siksi, että nyt kukaan ei voi syyttää hoitohenkilöstöä, sinut on noteerattu ja psykiatri katsonut.
Jos noin ei olisi ja sitten sinut laitettaisiin kotiin ja tekisit itsemurhan, niin hoitohenkilöstö olisi syytteessä.
Nyt psykiatri katsoi, että olet tarpeeksi hyvässä kunnossa kotiin mentäväksi.
No ei taatusti ole käytäntö. Ystäväni kuoli, koska hänet laitettiin ilman psykiatrista konsultaatiota itsemurhayrityksen jälkeen yksin kotiin.
Olisit tyytyväinen, että sinusta ollaan huolissaan.
Ainakin jos olit vielä lääkkeistä sekaisin (mitä ei kyl pitäis olla, jos on juonut hiilet), niin lääkäri ei voi arvioida johtuuko sekavuustila lääkkeistä vai "oikeasta" sekavuudesta, joka vaatii pakkohoitoa. Jos oot hirveän nuori, niin ehkä ne sit laittaa helpommin.
voi olla sekaisin vaikka on hiilet juonutkin, osa lääkkeistä kun on kuitenkin ehtinyt imeytyä.
Mieli tekisi vetää vaikka mitä mut en tiijä mikä ois viisainta.. Varmaan parempi vaan vetää pelkkää kaljaa ja herätä aamulla ni ei tuu mitään selvityksiä kellekkään.
Kiitos vastauksista! Niiden avulla selkeni vähän tämä homma.
En ollut enää yhtään sekava, kun tapasin psykiatrin. Ehkä osastolle joutumiseen vaikutti se, että olen nuori ja asun yksin. Vanhemmat asuvat kaukana, eikä uudella paikkakunnallani ei ole ketään, johon voisin tukeutua (eihän niitä tosin entisellä paikkakunnallakaan ollut).
pohjoi.: Älähän nyt mitään limua vahvempaa vedä! Minua kadutti toilailuni aivan valtavasti, kun olin sairaalassa. Muutama minuutti voi muuttaa kaiken.
Tappelen koko ajan itseni kanssa, etten vetäisi uudelleen lääkkeitä. Ja enemmän kuin "ekalla" kerralla. Kynnys on pienentynyt. Niin ja, pääsin vasta eilen kotiin sairaalareissulta.
pakkohoito on edessä jos on itselleen vaarallinen ja sinähän olit....
Ja tunnut olevan edelleen kun suunnittelet uutta kertaa. Miksi? Siis jos et itsemurhaa yritä. Masennuslääkkeillä nyt harvemmin päänsä saa sekaisin. Mikä masennuslääke sinulla on käytössäsi?
En ole edes varma, miksi haluan vetää lääkkeitä uudelleen. Ainakin niiden avulla unohtaa sekaisin olevat ajatukset. Silloin keskittyy vain fyysiseen oloon.
Mitähän tapahtuu, jos kerron hoitajalle ajatuksistani?
En tunne olevani enää se ihminen, joka olin vielä keskiviikkona. Olen passiivinen ja väsynyt, tuijotan ajatuksissani kaukaisuuteen. Minua ei enää naurata tai hymyilytä mikään. En tunne mitään, enkä osaa ajatella mitään. Kaikki tuntuu yhdentekevälle. Jään opinnoistani sairauslomalle, koska minua ei huvita opiskella. Vielä viime viikolla rakastin opiskelua, ja olin koko nenä kiinni kirjassa. Miten ihminen voi muuttua näin lyhyessä ajassa?
Yksinään itsetuhoisuus tai halut tehdä itsemurha ei ole pakkohoidon indikaatio. Ihan rauhassa voit kertoa hoitajallesi ajatuksistasi, itse ainakin juttelen itsetuhoisista ajatuksistani terapeutilleni sekä lääkärilleni. Olisi aika hassuakin jos en voisi jutella. Ei hoitava taho edes voi kunnolla hoitaa jos ei tiedä todellista kuntoasi, mutta tietenkin luotttamuksellisen suhteen luominen kestää hetken.
Itse olen särkylääkkeitä popsinut vaan jos kurkku on niin perkeleen kipiä että ei puhuun pysty.
Mutta tosiaan, elämä on vittumaista. Sitä ei voi kieltää. Elämässä on paljon paskaa, ja suurin osa koko elämästä yksinkertaisesti vituttaa. Se potkii päähän, kirjaimellisesti. Mutta sitten taas tiiraillaanpa tarkemmin tuota viime perjantaita. Se mukava misu/jäbä kömpi viereen ja antoi tiukan halin. Tai se ihana viimeinen kalja kavereitten kanssa. Kyllä niitä hyviä hetkiä löytyy, mutta aina vastapainona on se paha. Jollekin kannattaa avautua, ja jos ei kellekään kotona viitsi niin sitten vaikka täällä internetissä. Tottakai täälläkin on niitä ns. "trolleja" jotka tulevat vain huvikseen rääpimään päätään mutta niitä löytyy mistä vain. Suurin osa paikkakunnista (itse olen Tampereelta) tarjoaa myös listan laadukkaita ilta/aamupuhelimia jonne voi mennä huoliaan kertomaan. Itse ainakin yritän aina kaveria piristää, ja jotenkin luonteeltani kun hauska olen niin melkein aina onnistunkin. Itsellä ei ole masennusta eikä suurempaa huolta elämän kanssa. Tästä heti yläasteen jälkeen ammattilukioon vaikkapa sähköinsinööriksi.
Koita pärjätä. Elämä ei ole niin paha kun luulet.
Kirjoitanpa pitkästä aikaa tähän ketjuun.
Niinhän siinä kävi. Otin uudelleen lääkkeitä yliannostuksen, vaarallisen annoksen. Soitin itse ambulanssin, jolla minut kiidätettiin sairaalaan. Pääsin lopulta aika helpolla. Join useamman pullon lääkehiiltä ja suolisto tyhjennettiin.
Tarkkailun jälkeen halusin lähteä suoraa kotiin. Lääkäri kuitenkin teki M1-lähetteen. Neljän päivän tarkkailujakson jälkeen minut laitettiin pakkohoitoon. Nyt on tullut oltua suljetulla osastolla reilut kolme viikkoa. Tuskin vielä muutamaan viikkoon pääsen pois. Minulla on psykoottinen masennus.
Aloitin masennus-aiheeseen psykoottinen masennus-viestiketjun.
Surullisen tutun kuulosta. Olen kans opiskelija ja mulla oli muutama vuosi sitten elämässäni just tollanen yliannostus-sairaala kierre. Siitä on nyt selvitty.. tarkkailujaksoa pidempään en tosin ollut pakkohoidossa.
hmm.. itse yritin tappaa itseni viime vuoden lopulla lääkkeillä ja vetämällä ranteet auki. havahduin kuitenkin siihen, mitä olin tekemässä, ja soitin apua. ambulanssi haki minut läheiseen sairaalaan mitä ennen jouduin juomaan lääkehiiltä, ja sitten jollekin tavalliselle lääkärille.
tää lääkäri vain syyllisti ja haukkui ja kysyi lopulta, meinaanko yrittää samaa uudestaan. vastasin kieltävästi, jonka jälkeen tää lääkäri kirjoitti mulle ko. päivän saikkua (ja kirjoitti todistukseen pelkän numerokoodin lisäksi MYÖS tekstin "masennustila"!!) ja lähetti kotiin. minulle ei annettu edes mahdollisuutta tavata sairaalan psykiatria, saati että olisin joutunut/päässyt osastohoitoon.
sekä omastani että niiden, joille olen tästä kertonut, mielestä tällanen käytäntö oli outoa.. varsinkin, kun minulla on teini-iästä lähtien ollut 2-suuntainen (tuolloin olin 21v) ja olen joutunut useampaan kertaan keskeyttämään/lopettamaan koulujakin sairauslomien vuoksi..
Itse sairastan psykkoottista masennusta, anoreksiaa ja pakko-oireista häiriötä. Elämä on helvetin rankkaa ja olen yrittänyt itsemurhaa monta kertaa mm. lääkkeillä ja monella muulla keinolla. Tällä hetkellä olen psykiatrisella osastolla pakkohoidossa, ollut sairaalahoidossa yhtäjaksoisesti jo kaksi ja puoli vuotta!!! En odota elämältä enää yhtään mitään, toivon vain kuolevani pois mahdollisimman pian. Tsemppiä teille kaikille muille sairastaville, en toivo tätä helvettiä kenellekkään! Koittakaa pärjäillä!
Arvalla kai heitetään kuka pääsee hoitoon. Mut elvytettiin elämään, prkle, sain M1 lähetteen ja saattueella Auroraan. Siellä psykiatri passitti kotiin vaikka kerroin yrittäväni heti uudestaan. Näin olisin tehnytkin, mutta läheiset tuli väliin. itsemurha-ajatuksia on edelleen. Koen etten saa hoitoa.