" Pandemrix-rokotteella narkolepsia-tragedian aikaansaanut GlaxoSmithKline-lääkeyhtiö on kehitellyt viimevuosina lääkettä , joka voi auttaa myös narkolepsiaan."
- http://www.apu.fi/artikkeli/auttaako-uusi-laake-narkolepsiaan
Monenlaisia teorioita on esitetty joilla voitaisiin selittää sitä miksi juuri Suomalaisilla lapsilla narkolepsia yleistyi niin voimakkaasti influenssa rokotusten jälkeen on epäilty mm. että olisi jonkinlainen yhteisvaikutus Pandemrixin sekä jonkin ympäristötekijän tai geneettisen tekijän välillä.
Todella outoa on että narkolepsia on ollut ihan yhtä yleistä Suomessa ja Ruotsissa vuoteen 2010 asti kuin muissa Euroopan maissa ja sitten yhtäkkiä tulee esiintymiin valtava ero pohjoismaiden ja muun euroopan välillä ?
Voisiko olla mahdollista että Suomeen toimitettiin eräs muista poikkeava rokotuserä jossa olevat aineet tai bakteeriperäiset epäpuhtaudet aiheuttivat suoraan tai sitten epäsuorasti immuunijärjestelmän välityksellä aivoissa olevan pienen alueen vioittumisen ?
Tuo narkolepsiaa( ehkä ) lievittävä GlaxoSmithKline-yhtiön lääke on alunperin kehitetty Alzheimerin taudin ja muiden dementiatyyppien hoitoon.
Löytyisikö narkolepsiaan sairastuneiden joukosta sitten vapaaehtoisia lääkkeen testaukseen ?

Vastaukset 2
Vanhimmat
joltakin asiantuntijalta tuli, että jos rokotuskampanja aloitetaan liian myöhään, niin voi käydä näin.
Rokotus ei ole hoito eikä parannus, se pitää tehdä selkeästi ennen kuin tautia esiintyy.
Onhan se outoa että narkolepsian hoitoon tarkoitettu rokote myydäänki influenssa rokotteena ja siitä sitten aiheutuukin narkolepsiaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/GlaxoSmithKline
"Sikainfluenssaan käytetyn Pandemrix-rokotteen valmistanut lääkeyhtiö GlaxoSmithKline haki 4.7.2006 patenttia lääkkeelle, josta todettiin olevan hyötyä narkolepsian hoidossa. Patentti hyväksyttiin Euroopassa 12.5.2010, ja se tuli lainvoimaiseksi Suomessa 31.8.2010"
Odottaako joku täällä että myyjät tulisi kiltisti sanomaan et hei sori,me yritettiin myydä teidät perikatoon ja vielä teidän rahoilla?