Kuka haluaa sitten valtionvarainministeriksi, kun

me minimieläkeläiset haemme palvelutalopaikkaa. Menemme reteesti viisisatanen kädessä, että
tällä kokorahalla palveluita. Mitä saamme, ja kuka maksaa puttuvan osan. No, suomalainen veronmaksaja.
Meitä on paljon, joilla on vain ninimieläke, ja lisää tulee.

Kymmnen vuoden päästä jo ensimmäinen sakki koputtelee palvlutalojen ovilla. He jotka jäivät 90-laman
vaikutuksesta työttömisksi ja ovat sitä olleet näihin päiviin saakka. Osa lähestyy tällä hetkellä 70- 75 vuotis päiviään.
277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos kirjoitan tähän listan: kotirouvat ja emännät ei tuu muuta mieleen. sitten kyllä näitä saajia on muitakin sairaat,alkoholistit,työtävieroksuvat on varmasti muitakin,mutta nämä saavat sitten toimeentulotukea ja asumistukea hyvä niin. eläke nousi asumistuki laski tai toimeentulotuki ,mutta kuka tästä sitten todellisuudessa hyötyy.kotirouvat ja sellaiset emännät joille ei ole maksettu eläkemaksua

Äänestä
  • nimimieläkkeen vastaan kannattaa lasketuttaa tarkkaan. Monessa tapauksessa 530 euron eläke on edullisempi.
    Sosiaaliviranomaiset laskevat nyt henkihieverissä asiakkailleen kannattako ottaa eläkkeen korotus vai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


63 vutias..... kirjoitti:

me minimieläkeläiset haemme palvelutalopaikkaa. Menemme reteesti viisisatanen kädessä, että
tällä kokorahalla palveluita. Mitä saamme, ja kuka maksaa puttuvan osan. No, suomalainen veronmaksaja.
Meitä on paljon, joilla on vain ninimieläke, ja lisää tulee.

Kymmnen vuoden päästä jo ensimmäinen sakki koputtelee palvlutalojen ovilla. He jotka jäivät 90-laman
vaikutuksesta työttömisksi ja ovat sitä olleet näihin päiviin saakka. Osa lähestyy tällä hetkellä 70- 75 vuotis päiviään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu