Kaasu polttoaineeksi!

Mikään ei sodi tätä vastaan. Tai... Enintään öljy-yhtiöt ja turve teollisuus. Mutta kaikki päästöt vähenisi, polttoaineen hinta putoaisi välittömästi, kaasua on lähes loputtomasti, "ruokaa" ei tarvitsisi muuntaa polttoaineeksi. Pelkkää hyvää. Kaasua toki voitaisiin ja tulisikin kerätä esimerkiksi kaikki lanta mitä nykyään levitellään pelloille haisemaan... Niistä saisi hyvin metaanin talteen.

Suomelle olisi jopa suotuisaa maksaa tukia autojen muuntamisesta kaasukäyttöisiksi. Tuo kertainvestointi on monelle liian suuri, vaikka hinta ei ole kuin 2000e muistaakseni, mutta siltikin... Ja kuitenkin kyseinen sijoitus valtiolta pudottaessaan hintoja, toisi kilpailuetua muihin maihin nähden.

Tärkeintä olisi saada raskasliikenne käyttämään kaasua polttoaineena, jota tuskin tapahtuu. Kuitenkin niiden hiukkaspäästöt on järkyttävää tasoa.
30377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Myös suomen suljetut paperi tehtaat pitää avata käyttöön ja aletaan valmistamaan niissä bio etanolia tyyliin kuin tehdään brasiliassa!!
Näin kansa saisi edullisempaa polttoainetta ja vaikka se ei ole yhtä tehokasta kuin tavallinen bensa mutta sillä pääsee kuitenkin eteenpäin.
Myös turpeen käyttöä energian/lämmityksen tuotannossa on lisättävä sekä enempi käyttöön vesi voimaa.

Myös isojen sikaloiden/maitolehmä tilojen paskasta saatavaa kaasua voidaan käyttää kaasu autoissa/muuallakin.
Miksi näin ei tehdä?

Äänestä
  • Kasu saastuttaa siinä missä kivihiili ja öljykin. Lukemattomat ovat ne typpiyhdisteet joita vapautuu kaasun palaessa. Mutta se on tabu, siitä ei ole poliittisesti korrektia puhua.

    Äänestä

  • Ei kasukammioille kirjoitti:

    Kasu saastuttaa siinä missä kivihiili ja öljykin. Lukemattomat ovat ne typpiyhdisteet joita vapautuu kaasun palaessa. Mutta se on tabu, siitä ei ole poliittisesti korrektia puhua.

    Lähellekään samaan tapaan. Mistä olet tietosi saanut?

    Äänestä

  • Ei kasukammioille kirjoitti:

    Kasu saastuttaa siinä missä kivihiili ja öljykin. Lukemattomat ovat ne typpiyhdisteet joita vapautuu kaasun palaessa. Mutta se on tabu, siitä ei ole poliittisesti korrektia puhua.

    No siinä tapauksessa ole sankari ja pidätä pierua!

    Vaikka kuinka olisi tulossa niin et tee niin ja pahimmassa tapauksessa voit pullottaa sen ja lähettää kataiselle vähän palautetta talous tilanteesta!

    Äänestä

"kerätä esimerkiksi kaikki lanta mitä nykyään levitellään pelloille haisemaan... "

Muuten olen pitkälti kanssasi samaa mieltä, mutta lanta on tärkeä lannoite jotta kasveista tulee ravintorikkaita.

Koska hallitus myi taannoin maamme ainoan lannoitekaivoksemme pilkkahintaan, joudumme ostamaan lannoitteet ulkomaisilta kovaan hintaan. Lanta pelloilla lieventää hullujen viranomaisten aiheuttamaa kipua.

Emme myöskään saa hiukkaspäästöjä alas, koska EU on kemikaaliteollisuuden, siis myös lääketeollisuuden, luoma ihmisten orjuuttamismekanismi. Mieluummin päättävät että mökin mummon on sijoitettava kymppitonni puhdistuslaitokseen, jotta tulee konkurssi ja päättäjien kamut voivat ostaa mökit pois pilkkahintaan?

Äänestä
  • Siis eihän siitä eläinten paskasta oteta kuin ne kaasut käyttöön ja loput voidaan sitten levittää pelloille lannoitteeksi.
    Myös puusta voidaan valmistaa bioetanolia ja eikös ne suljetut paperitehtaat voitais uusio käyttää bioetanolin valmistukseen?

    Äänestä

  • Kun siitä on kerätty se kaasu talteen. En usko asian olevan sinällään ongelma, joskin... Hiukan se vaatii lisäajelua. Ravinteet ei siitä katoa, mutta olisiko sen levittäminen hankalampaa, sitä en osaa sanoa. Melkeenpä se olisi raakamultaa... Joskin... Mahdollinen levitys olisi ehkä parempi tehdä silloin esim joka toinen vuosi.

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Siis eihän siitä eläinten paskasta oteta kuin ne kaasut käyttöön ja loput voidaan sitten levittää pelloille lannoitteeksi.
    Myös puusta voidaan valmistaa bioetanolia ja eikös ne suljetut paperitehtaat voitais uusio käyttää bioetanolin valmistukseen?

    Minusta ei ole hyvä asia että metsistä alettaisiin tekemään mitään bio-etanolia. Esimerkiksi... Metsät kuluttavat muistaakseni 28% auringon energiasta kasvamiseen. Lisäksi metsät haihduttavat kosteutta. Tämän lisäksi se mitättömin seikka... Hiilidioksidi... Metsä voi sitoa hiilidioksidin joko yli sadaksi vuodeksi tai sitten teollisuusmetsän tapaan vain muutamaksi vuosikymmeneksi.

    En jaksa selittää koko metsän vaikutusta ilmastoon, mutta esimerkiksi Amazonin sademetsien tuhoutumisella ajateltaisiin olevan globaalin muutoksen verran vaikutusta, koska sateisten päivien määrä vähenisi.

    Äänestä

  • old_profile_38348 kirjoitti:

    No jos ei metsiä niin sitten sokerijuurikkaastal

    Näin voitais hyötykäyttää niitä lukuisia suljettuja maatiloja joiden pellot eivät ole enään käytössä.

    Äänestä

  • 22 kirjoitti:

    No jos ei metsiä niin sitten sokerijuurikkaastal

    Näin voitais hyötykäyttää niitä lukuisia suljettuja maatiloja joiden pellot eivät ole enään käytössä.

    Peltojen arvo on aika huikea ja kukaan ei maalla luovu peltojen omistuksesta. Tukia kun saadaan suhteessa viljeltyyn tai viljelemättä jääneeseen peltoon, siis kesantoon ja en oikein usko että yksikään pelto olisi missään "vapaata riistaa".

    Jos jossain on tiloja missä ei ole toimintaa, niin tottakai ne pitäisi jotenkin hyödyntää. Olen siitä samaa mieltä. Jännä vaan jos arvokkaat pellot olisi jätetty lojumaan.

    Niin tarkoitin nyt niitä pientiloja ei suurtiloja.

    Ja niissä olisi todellakin hyvä kasvattaa sokerijuurikasta josta sitten bioetanolia sekä jos oikein ekologisia hifistelijöitä ollaan niin siitä bioetanolia tehtäessä käymisestä vapautuvista hiilidioksiidista voidaan ohjata läheiselle suurkasvihouneelle ne hiilidioksiidit ja kasvit kasvavat hullunlailla silloin.
    Tämä nyt on jo aikamoista hifistelyä mutta kuitenkin ajatus.

    Äänestä

  • 27 kirjoitti:

    Suurempiin tiloihin. Kaikki pellot on kiven alla. Ainakin täällä päin pelloista ei halua luopua kukaan. Nekin jotka ei viljele, on antanu vuokralle peltonsa. Mutta en tosiaan tiedä miten vaikkapa jossain pohjanmaalla... Siellä peltoa on vaikka kuinka. Saattaa jokunen pelto ollakkin.

    Äänestä

  • "hallitus myi taannoin maamme ainoan lannoitekaivoksemme pilkkahintaan"

    - kuule, sen yrityksen olisi voinnut ostaa mikä tahansa Suomalainen yritys.
    Mutta eipä kiinnostanut. Turhaan syytät hallitusta, mikset itse ostanut?

    Lannoittelubusiness tarvii paljon volyymia, Suomesta ei yksin riitä

    Äänestä

kyllä ne pekkaraisparat keksis tuollekin sellaiset verot että ei olis halpaa, tästähän on kysymys!

Äänestä
  • Vaikka keksisikin. Silti se pudottaisi bensiininkin kysyntää ja sittenkin... Jossain vaiheessa muuallakin herättäisiin kaasun käyttöön. Itse asiassa luulen kuulleeni jotain tietoa, että keskieuroopassa oltaisiin jo hiukan enemmän kaasuun päin kallellaan kuin bio polttoaineisiin.

    Äänestä

Juurihan maakaasulle Suomessa määrättiin lisävero. Ja kun eräs maajussi kehitti Volvoonsa sianpaskasta tehdystä kaasusta, toimivan systeemin, autolle plätkäistiin DIESELVERO millä torpattiin maajussin kaasu Volvon käyttö kertalinttuulla !
Kyllä maassamme systeemejä löytyy, ei vain löydy päättäjistä tarpeeksi järkevää sakkia, noita systeemejä toteuttamaan, kuten joku jo täällä mainitsikin !

Late Lapista. Päättäjät vaihtoon Ry !

Äänestä
  • Oli muuten melkoisen typerä korotus. Mutta noihan on muutettavissa haluttaessa.

    Äänestä

  • -ja eduskunnassa vaikuttaa kepun riveissä myös eräs toinen Kalmari(sukua?) Asia vaan torppaantui nykyiseen vormuunsa vaikka maajussi kävi jalansyte näyttämässä biokaasuvolvoaan arkadianmäellä!!! Arvoisien kansanedustajien älyllinen reaktio oli suunilleen tyyliä: Ihquu tää ei haisekkaan kakalle, -siis yhtään- tiedäksä, vaikka se kulkee lehmänkakalla vai mitensenymenikäänsiis...

    Ehkä tämä tapaus on SE AINUTKERTAINEN kun kepulainen ymmärtää jäävätä itsensä. Harmi vaan, että meni se ainutkerta kansakunnan tappioksi.

    Äänestä

  • kepuaylkaiken kirjoitti:

    -ja eduskunnassa vaikuttaa kepun riveissä myös eräs toinen Kalmari(sukua?) Asia vaan torppaantui nykyiseen vormuunsa vaikka maajussi kävi jalansyte näyttämässä biokaasuvolvoaan arkadianmäellä!!! Arvoisien kansanedustajien älyllinen reaktio oli suunilleen tyyliä: Ihquu tää ei haisekkaan kakalle, -siis yhtään- tiedäksä, vaikka se kulkee lehmänkakalla vai mitensenymenikäänsiis...

    Ehkä tämä tapaus on SE AINUTKERTAINEN kun kepulainen ymmärtää jäävätä itsensä. Harmi vaan, että meni se ainutkerta kansakunnan tappioksi.

    Tainnu olla jo kaiken maailman sopupelejä tehty silloin, ettei voinu kaasun suuntaan kääntyä. Turvetta suosivaan suuntaan ollaan koitettu mennä ja että saataisiin omavaraisuus hinnalla millä hyvänsä energiateollisuuteen. Ja kuitenkin kustaan ylämäkeen, eli omille nilkoille. Kun on vaan faktaa, ettei Suomen kannata olla kaikessa omavarainen. On hyvä jos ollaan osittain omavaraisia, mutta kyllä pitäisi tunnustaa tietty tappio ja ottaa toi kaasu laajemmin käyttöön. Lopettais sen USAn nuoleskelun, kun Venäjä on meidän naapuri kuitee. Siellä olis kaasua vaikka kuinka. Ja taitaa olla Norjallakin jonkin verran. Vaikka jokunen on ehtymäänkin päin.

    -ja tällämenolla yhä vain kauemmas siitä ajaudutaan, joten en olisi vielä toppuuttelemassa niitä omavaraistumispyrkimyksiä joita joskus harvoin esiintyy.

    Muualla maailmassa, maissa joilla on jopa omia öljyvaroja, ihmisille ei erikseen tarvitse perustella sellaisen toiminnan järkevyyttä, jossa jätettä muutetaan energiaksi hyvällä hyötysuhteella. Samalla kun jäte häviää, saadaan puhdasta energiaa ja mainiota ja helpommin ja siistimmin käsiteltävää lannoitetta pelloille ja metsiin. Näin siis muualla. Meillä paljastetaan peräpeili vuoroin itään tai länteen ja antaudutaan "rikastettavaksi". ( Think of england, and the pain will go away ). Suomessa on tähänasti mikätahansa muu kelvannut paremmin kuin oman kansan ja maan etu.

    Energiaomavaraisuudella.

    Olisi isojakin muutoksia saatavissa jos haluttaisiin muutoksiin ryhtyä. Vaikka nyt juuri Loviisassa olikin vuorokauden mittainen katkos tuotannossa, silti kannattaisi ottaa käyttöön se hukkalämpö, joka nyt pumpataan Suomenlahteen lauhdevoimaloista. Hyötysuhde lauhdevoimaloissa on alle 30% vaikka se voisi olla 80%. Lauhdevoimaloiden hukkaenergiasta saataisiin suuri osa talteen jos lauhdevedet kierrätettäisiin Helsingin kautta ja otettaisiin lämpö talteen kaukolämpöverkkoon.

    Kaasu on yksi tekijä. Ja sitten olisi myös merilämpö hyödynnetävissä vaikka osana tuota kaukolämmön jakelua. Eli kerättäisiin lämpö meren pohjasta samaan tapaan kuin toimii maalämpö maan uumenissa. Ei tarttis runkopuita polttaa... Siinä nyt ainakin pari esimerkkiä. Ja sitten olisi kai mahdollista kerätä seiniltä aurinko energiaa. EI se suuria määriä ehkä tekisi, mutta jotain kuitenkin. Ei suotta lämpenisi ilmasto sillä energialla joka seinästä nyt huokuu auringon siihen osuessa, vaan kerättäis sekin talteen. Lasit on käsittääkseni myös mahdollista valjastaa sähkön keruuseen. Nappikauppaa, mutta ehdotuksia kuitenkin.

    Äänestä

Että mitkä on perävaunullisen rekan kulutus? Vaikkapa tukkirekka täydessä lastissa. Nykyään kun niissä on hienot tietokoneet niin näyttää hetkellisenkin kulutuksen... Mitkä on huiput? Jossain ylämäessä? Nää on hyviä lukuja. :D Kuorma-autonkin lukemat oli ihan jees, mutta kehtaa sellassia edes mainita, kuitenkaan ei kuorma-autolla ole mitään verraten johonkin rekkaan. Enkä muistakkaan enää tarkasti. Kertokaa kiitos. :)

Äänestä
  • Rekka-auton kulutus on helposti noin 80 litraa dieseliä/100 km

    Äänestä

  • tässä tietoa kirjoitti:

    Rekka-auton kulutus on helposti noin 80 litraa dieseliä/100 km

    Ja sitten kun hiukan tulee ylämäkeä, niin aivan omissa lukemissaan. Ja vaikka tuollaisissa uusissa henkilöautoissa on viimisen päälle suodattimet, niin ajakaapa joskus jonkun Venakko rekan takana jossain ylämäessä... Mitkä suodattimet missä? :D

    Äänestä

mistä sulla on sellainen käsitys että kaasua olisi loputtomasti?

Ja mistä sä ajattelit sen kaasun ostaa, onko Suomessa paljon kaasuntuotantoa?

Äänestä
  • Onko Suomessa paljon öljytuotantoa sitten? Kaasua, esim metaania on merien pohjissa aika uskomattomia määriä. Ja sitä tulee kaiken aikaa lisää. Ja tiesitkö että metaani on vaikutukseltaan yhtä suuri tekijä kuin hiilidioksidin kasvihuoneilmiössä ja ilmakehässä sen pitoisuus on kasvanut yli 150 prosenttia samaan aikaan kun hiilidioksidin osuus on kasvanut reilun 30 prosenttia.

    Metaania syntyy kaikessa mätänemisessä ja sitä kyettäisiin tekemään myös vaikkapa puusta tai mistä jätteestä melkeen tahansa. Sitä kerätään joissain Saksan kaatopaikoissakin talteen, mutta aika pienehköä tuo toiminta on kuitenkin. Mutta kaasuvarannot on melkoiset ilman lisätuottoakin. Venäjältä kaasun toimitus on kasvamassa keskieurooppaa ja Suomenkin joihinkin satamiin taitaan tulla uusia kaasutankkauspisteitä. EI kaasun saatavuus Suomessa tulisi ongelma olemaan. EN usko. Käsittääkseni myös pohjanmerellä on löydetty uusia kaasuesiintymiä hiljattain.

    Suomessa ei ole mitään keinoa tuottaa itse liikkumiseen tarvittavaa energiaa. Ainoastaan jos aletaan kamalammaksi saastuttajaksi kuin Kiina suhteellisesti ja tämä tarkoittaisi soiden tehokäyttöä. Suot kun vapauttaa hiilidioksidia jo kaivamisen yhteydessä ja samoin vapautuu metaania.

    Äänestä

  • old_profile_38348 kirjoitti:

    Onko Suomessa paljon öljytuotantoa sitten? Kaasua, esim metaania on merien pohjissa aika uskomattomia määriä. Ja sitä tulee kaiken aikaa lisää. Ja tiesitkö että metaani on vaikutukseltaan yhtä suuri tekijä kuin hiilidioksidin kasvihuoneilmiössä ja ilmakehässä sen pitoisuus on kasvanut yli 150 prosenttia samaan aikaan kun hiilidioksidin osuus on kasvanut reilun 30 prosenttia.

    Metaania syntyy kaikessa mätänemisessä ja sitä kyettäisiin tekemään myös vaikkapa puusta tai mistä jätteestä melkeen tahansa. Sitä kerätään joissain Saksan kaatopaikoissakin talteen, mutta aika pienehköä tuo toiminta on kuitenkin. Mutta kaasuvarannot on melkoiset ilman lisätuottoakin. Venäjältä kaasun toimitus on kasvamassa keskieurooppaa ja Suomenkin joihinkin satamiin taitaan tulla uusia kaasutankkauspisteitä. EI kaasun saatavuus Suomessa tulisi ongelma olemaan. EN usko. Käsittääkseni myös pohjanmerellä on löydetty uusia kaasuesiintymiä hiljattain.

    Suomessa ei ole mitään keinoa tuottaa itse liikkumiseen tarvittavaa energiaa. Ainoastaan jos aletaan kamalammaksi saastuttajaksi kuin Kiina suhteellisesti ja tämä tarkoittaisi soiden tehokäyttöä. Suot kun vapauttaa hiilidioksidia jo kaivamisen yhteydessä ja samoin vapautuu metaania.

    löytyy Suomesta sentään oma öljy jalostamo.

    Poitti vaan on siinä että kun alkuperäinen kirjoittaja hehkuttaa
    että kaikki maan kaasulle niin halutako sitoa energian tuonnin veli Venäläiseen?

    Etkö enää muista mitä Venäjä on tehnyt kaasutoimitusen kanssa?

    Äänestä

  • veli venäläinen kirjoitti:

    löytyy Suomesta sentään oma öljy jalostamo.

    Poitti vaan on siinä että kun alkuperäinen kirjoittaja hehkuttaa
    että kaikki maan kaasulle niin halutako sitoa energian tuonnin veli Venäläiseen?

    Etkö enää muista mitä Venäjä on tehnyt kaasutoimitusen kanssa?

    Veli-Venäläinen lopetti kaasun tuonnin kun välissä oleva maa otti kaasua eikä maksanut siitä. Ja aikanaan myös öljyntuonti lopetettiin OPEC-maiden toimesta joskus 70-luvulla jolloin Suomeen tuli nopeusrajoitukset kulutuksen pienentämiseksi 80 kilometriin tunnissa ja tuolloin OPEC-maat nosti polttoaineen hinnan monin kertaiseksi. Nyt ollaan arabien armoilla.

    Kyllä on parempi että on vaihtoehtona naapurimaa, jonka kanssa on kuitenkin hyvät välit, kuin että ollaan jonkun armoilla, jonka kanssa ei ole minkäänlaisia välejä tai en ainakaan tiedä niistä hevonkukkua. Venäjä ei ole ainoa kaasun tuottaja. MM Ruotsista löytyi juuri kaasua kymmenen vuoden tarpeisiin. Norjan kaasuesiintymät on ainakin olleet valtavia. Itse jokatapauksessa näen enemmän hyvänä kuin pahana, että olisi myös se kaasu vakauttamassa polttoainetilannetta. Varmaa on, että öljy loppuu joskus ja että sen kysyntä kasvaa esimerkiksi Kiinassa järkyttävää vauhtia. 16 miljoonaa autoa lisää joka vuosi. Mietippä sitä.

    Äänestä

Entäs se vero. Ennen trukinhuoltajat ajelivat kaasuautoilla, mutta vero nousi niin paljon että ei enää kannattanut. Kiitos suomalaisten virkamiesten kateudesta jotka lakeja tekevät. Eduskuntahan on vain leimasin joka hyväksyy sellaisia asioita jota se ei edes ymmärrä.

Äänestä
  • Kaikki voidaan muuttaa, jos asiaan ryhdytään.

    Kaasua ei tarvitsisi kokaan ajaa bensiinin tilalle, vaan siihen rinnalle, jolloin ei oltaisi koskaan täysin jostain riippuvainen, mutta linjaus tulisi olla kaasua suosiva. Ja siirtymistä kaasuun suosiva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaripilli kirjoitti:

Mikään ei sodi tätä vastaan. Tai... Enintään öljy-yhtiöt ja turve teollisuus. Mutta kaikki päästöt vähenisi, polttoaineen hinta putoaisi välittömästi, kaasua on lähes loputtomasti, "ruokaa" ei tarvitsisi muuntaa polttoaineeksi. Pelkkää hyvää. Kaasua toki voitaisiin ja tulisikin kerätä esimerkiksi kaikki lanta mitä nykyään levitellään pelloille haisemaan... Niistä saisi hyvin metaanin talteen.

Suomelle olisi jopa suotuisaa maksaa tukia autojen muuntamisesta kaasukäyttöisiksi. Tuo kertainvestointi on monelle liian suuri, vaikka hinta ei ole kuin 2000e muistaakseni, mutta siltikin... Ja kuitenkin kyseinen sijoitus valtiolta pudottaessaan hintoja, toisi kilpailuetua muihin maihin nähden.

Tärkeintä olisi saada raskasliikenne käyttämään kaasua polttoaineena, jota tuskin tapahtuu. Kuitenkin niiden hiukkaspäästöt on järkyttävää tasoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu