ovikerjäläiset

täällä päin. ihan säännöllisestihän ne kiertää suomea ja täälläkin monta kertaa vuoteen. pimeän aikaan enimmäkseen. auto odottaa kun muut hiipparoivat. jos sattuu vaikuttamaan asumus hiljaiselta niin yritetään kohteliaasti olla herättämättä asujia samalla kun otetaan asujien hiljaisella suostumuksella mitä sattuu irtoamaan. tänä vuonna sattui taas niin että sisään hiipparoi omin luvin tyttö. oikein nätti tyttö sieltä tuli tänä vuonna. vähän se pelästyi kiinni jäämistä mutta pian jo lappua ojenteli. minähän sanoin englannin murteella mitä kohteliaimmin että nainti tai poliisi. arvaatte varmaan kumman se tyttö valitsi. kyllä oli hyvä nainti kun tyttö oli niin nätti. Ei se pahaa pitäny jäi vielä kahville ja voileivälle kun on niin saatananmoinen pakkanen. löin sille sitten lähtiessä muutaman kympin mukaan ettei muu porukka ihmettelisi viipymistä. ei tämä ensimmäistä kertaa näin mennyt. pari viimeistä kertaa on harmi kyllä tullu miehiä ne minä neuvon naapurin porvarille. se on olevinaan ovela ja jättää avaimen hirren rakoon sen varalle että ämmä ei päästä juomareissulta sisään. tänä vuonna niitä tyttöjä tuntuu taas tulevan. ei siinä mitään kyllä tulla saa.
8271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olivat ovelia, kun lähettivät tytön ja lankaanmenit, hih. Toivottavasti osasit suojautua, ettei tule spitaalia vehkeisiin. Mitä muita yllätyksiä vielä tulleekaan, who knows.

Äänestä

Oi ku suloista, tahtoisin kans tulla tyttörassuna vähä kerjuulle hihi. ;)

Äänestä

olisi aiheet loppumassa eli utopiaa ! olet varmaan nauttinut miestä väkevämpää.

Äänestä
  • on vain pinppi ja pontikka!!1

    Äänestä

  • väkevänpää kirjoitti:

    on vain pinppi ja pontikka!!1

    täälläpäin näyttävät kiertävän "stadin loma-aikoina", kovin ovat suomalaisen näköisiä ja oloisia.. lappu kädessä, ettei vaan kielitaito paljasta.. kaljarahaa kaverin kotikulmilta? Samat pällit hiihto- ja kesälomilla aina meidänkin ovella.. ei usko kieltolappuja, eikä mitään. Prkl.

    Äänestä

Huvittavinta tässä on, että tämä on todennäköisesti tositarina. Kieltämättä olen vähän kateellinen. En niin siitä lemmestä, vaan siitä että kaveri sai päästettyä kerjäläiset porvarille lol.

Äänestä
  • Tyypillinen persu, pillusta ei ymmärrä sen paremmin kuin rahanteosta, mutta aina "porvareilta" rahaa ottamassa.

    Äänestä

Ei toi vielä mitään, toi on helppoa. Koitapa panasta jotain jehovantyttöä! Minä meinaan tein sen pari kertaa! Jehovantytöillä oli perinteinen saattaja autossa odottamassa, varmistamassa että tyttö toimii kuten on määrätty. Ne ihmetteli varmasti kun tytöillä oli niin punaiset posket, onneksi ei nähnyt miten pannut oli perseet!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hiipparoivat kirjoitti:

täällä päin. ihan säännöllisestihän ne kiertää suomea ja täälläkin monta kertaa vuoteen. pimeän aikaan enimmäkseen. auto odottaa kun muut hiipparoivat. jos sattuu vaikuttamaan asumus hiljaiselta niin yritetään kohteliaasti olla herättämättä asujia samalla kun otetaan asujien hiljaisella suostumuksella mitä sattuu irtoamaan. tänä vuonna sattui taas niin että sisään hiipparoi omin luvin tyttö. oikein nätti tyttö sieltä tuli tänä vuonna. vähän se pelästyi kiinni jäämistä mutta pian jo lappua ojenteli. minähän sanoin englannin murteella mitä kohteliaimmin että nainti tai poliisi. arvaatte varmaan kumman se tyttö valitsi. kyllä oli hyvä nainti kun tyttö oli niin nätti. Ei se pahaa pitäny jäi vielä kahville ja voileivälle kun on niin saatananmoinen pakkanen. löin sille sitten lähtiessä muutaman kympin mukaan ettei muu porukka ihmettelisi viipymistä. ei tämä ensimmäistä kertaa näin mennyt. pari viimeistä kertaa on harmi kyllä tullu miehiä ne minä neuvon naapurin porvarille. se on olevinaan ovela ja jättää avaimen hirren rakoon sen varalle että ämmä ei päästä juomareissulta sisään. tänä vuonna niitä tyttöjä tuntuu taas tulevan. ei siinä mitään kyllä tulla saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu