Ateistista suvaitsemattomuutta

MrSmithy

Pastori Zhang Rongliang on tuomittu seitsemän ja puolen vuoden vankeuteen. Tuomio julistetiin vuonna 2004 Zhongmu County People's Court tuomioistuimessa.

Pastori Zhang Rongliang toimi kiinalaisen kotikirkon johtaja. Hänet pidätettiin kotonaan Xuzhai kylässä iltapäivällä 1. joulukuuta 2004. Zhang on jo viettänyt yhteensä 12 vuotta vankilassa tuomittuna kristillisestä toiminnasta. Hänet on pidätetty viisi kertaa.

Vangittuna hän on kokenut raakaa kidutusta, mm. sähköiskuja. Oltuaan vangittuna vuoden viranomaiset yrittivät siirtää hänet toiseen vankilaan, Xinmista Zhongmuniin. Hänen pelättiin kuolevan heikon kuntonsa tähden. Zhongmunin vankilan viranomaiset eivät ottaneet häntä vastaan, joten hänet siirrettiin Xinmin sairaalaan.

Pastori Zhang kärsii diabeteksen ja korkean verenpaineen lisäksi myös muista kroonisista terveysongelmista. Myöhemmin hänet siirrettiin Zhongmu kaupungin sairaalaan, jossa hän vietti suurimman osan 2006 helmikuussa ja maaliskuussa.

10

268

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • plaah.

      taitaa olla enemmän kyseessä kiinan hallituksen politiikka

    • ThePagan

      Kiinassa viranomaiset ovat monesti syyttäneet kristinuskon pappeja ja muita hörhelöitä liian agressiivisesta käännytystyöstä ja tätä en muuten epäile yhtään.
      Kristinuskohan on erittäin agressiivisesti leviävä uskonto ja ilman tätä piirrettä tämä ei olisi selviytynyt uskontojen evoluutiokilpailussa näinkään pitkälle.

      Papithan on heitetty kertaalleen pihalle vähän joka toisesta aasian maasta kun näiden metodeja ei oikein suvaita.Ja arvatkaa vaan hyödyntävätkö papit tilannetta ja marttyyrikaatuilevat minkä kerkeävät vaikka itse aiheuttavat tilanteen.

      Mun puolesta jos kristinuskon edustajat ei osaa käyttäytyä siellä niin vaikka ampukoon ne torille.

    • Sinä sen osoitit

      Kiinan hallitus on ateistinen hallitus.

      ThePaganin kommentti osoittaa väkivallan ja aggressivisuuden, joka piilee ateismissa. Ateistit eivät voi suvaita toisia ajattelutapoja, heille kelpaa vain oma. Kaikki muut nitistetään väkivalloin.

      Kaikki ateistiset maat ovat tämän osoittaneet, aikoinaan Neuvostoliitto, DDR ja muut itäblokin ateistiset maat ja nykyisin Pohjois-Korea. Ateismi on suvaitsemattomuudessaan ja aatteellisessa ävkivallassaan samaa tasoa ja yhtä vaarallinen kuin islam. Missään maassa koko ihmiskunnan historian aikana kansa ei ole ollut enemmistöltään ateistisia muuten kuin väkivallalla.

      Helppoa kun ei tarvise todistella sitä mitenkään, kun ateistit sen täällä puolestani todistavat. Kiitos.

      • "Missään maassa koko ihmiskunnan historian aikana kansa ei ole ollut enemmistöltään ateistisia muuten kuin väkivallalla."

        Et varmaan tiedä mutta Neukkulassa kuten myös DDR:ssä ja ympäri itä-bloggia kirkot saivat toimia valtioiden alaisuudessa, tosin niiden toimintaa kovasti yritettiin rajoittaa. Samoin Pohjois-Korean johtajan
        "Kuten isäänsä Kim Il-sungiin, Pohjois-Korean propagandakoneisto on liittänyt myös Kim Jong-ilin elämänkulkuun lukuisia myyttisiä tapahtumia. Kun Kim Jong-il syntyi, taivaalle on sanottu ilmestyneen kaksoissateenkaari ja taivaalle syttyneen kirkkaan tähden."

        Liittyy paljon uskonnollista humpuukia. Millä taas ateismin kanssa ei ole mitään tekemistä. Joten väärää puuta haukut.


    • Huomattu

      Miksi riidellä kun mikään ryhmä ei ole toistaan yhtään sen parempi.

    • uskonnoton

      Onneksi kristinuskon nimissä ei ole tapettu kuin.. ööh.. ihan helvetisti porukkaa

    • mmj98

      on täyttä paskaa väittää ettei ateisti voi suvaita muita ajattelutapoja, ja että kaikki muut nitistetään väkivalloin. Suomessa on ateisteja ehkä jopa 10% väestöstä eikä väkivaltaa esiinny muuten kuin hengellistä sellaista, sekin uskovaisten keskuudessa kun uhkaillaan helvetin tulella ja muulla. Kristityt eivät voi suvaita muita ajattelutapoja, vaan ne nitistetään väkivalloin. Perustelu: Kristinuskon jumala ei suvaitse toisinajattelijoita vaan rankaisee ja kiduttaa niitä ikuisesti. Armollinen jumalako? Ja turha väittää että ihmiset lähettävät itse itsensä syntisinä helvettiin. Jos jumala haluaisi, hän voisi antaa ne teot anteeksi, tai edes ilmestyä nähtävästi niin että ihmiset uskoisivat.

      Kristittty voi väittää suvaitsevansa toisinajattelijoita, mutta silti ei hyväksy heitä vaan uskoo niiden joutuvan kadotukseen. Suvaitsemattomuutta parhaimmillaan. Eivätkä hitler ja stalin liity mitenkään nykysuomalaiseen, järkevään aikuiseen joka ei vain usko jumalaan kun siitä ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä ja sillä selvä. Kristitty ei ehkä itse käytä väkivaltaa, mutta kun palvoo jumalaa joka murhaa miljoonia ihmisiä raamatussa niin on helppo päätellä kuka tässä edustaa suvaitsemattomuutta kun pakottaa ihmiset joko taipumaan jumalan tahtoon tai kiduttumaan.

      - Entinen kristitty

      • pellet on pellejä

        Itsekin olen ateisti, tai lähinnä agnostikko, mutta mielestäni edustat juuri tuossa viestissä sitä ateistista suvaitsemattomuutta jota ketjun aloittaja ajaa takaa. Epäilen vahvasti väitettäsi siitä, että suurin osa nyky-Suomen rikoksista johtuu ihmisen uskonnollisista vakaumuksista .

        Ja toiseksi epäilen, että olet tulkinnut Raamattua väärin. Julma, kostonhimoinen ja hieman ylimielinen Jumala esiintyy lähinnä Vanhassa Testamentissa, mikä ei ole Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle se, mistä haetaan oppiin pohjaa. Nykyään lähes jokaikinen kristillinen kirkko keskittyy Uuteen Testamenttiin (vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky). Vaikka nimimerkkisi onkin "Entinen kristitty", epäilen oletko avannutkaan Raamattuasi rippikoulun jälkeen, saati lainkaan vaivautunut lukemaan sitä.


      • +++++++++++
        pellet on pellejä kirjoitti:

        Itsekin olen ateisti, tai lähinnä agnostikko, mutta mielestäni edustat juuri tuossa viestissä sitä ateistista suvaitsemattomuutta jota ketjun aloittaja ajaa takaa. Epäilen vahvasti väitettäsi siitä, että suurin osa nyky-Suomen rikoksista johtuu ihmisen uskonnollisista vakaumuksista .

        Ja toiseksi epäilen, että olet tulkinnut Raamattua väärin. Julma, kostonhimoinen ja hieman ylimielinen Jumala esiintyy lähinnä Vanhassa Testamentissa, mikä ei ole Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle se, mistä haetaan oppiin pohjaa. Nykyään lähes jokaikinen kristillinen kirkko keskittyy Uuteen Testamenttiin (vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky). Vaikka nimimerkkisi onkin "Entinen kristitty", epäilen oletko avannutkaan Raamattuasi rippikoulun jälkeen, saati lainkaan vaivautunut lukemaan sitä.

        " Julma, kostonhimoinen ja hieman ylimielinen Jumala esiintyy lähinnä Vanhassa Testamentissa, mikä ei ole Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle se, mistä haetaan oppiin pohjaa."

        Edelleen samaa jumalaa palvotaan kuitenkin.

        " Nykyään lähes jokaikinen kristillinen kirkko keskittyy Uuteen Testamenttiin (vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky)."

        Tämä on tehtävä mahdoton. Vuorisaarnassa Jeesus sanoo, että lait ovat voimassa ja rakkauden kaksoiskäsky ei sovi näihin lakeihin.

        Jos rakkauden kaksoiskäsky olisi ainoa kristinuskon opetus kristinuskosta aiheutuisi vähemmän ongelmia.


    • uiy7878r976tr76r7r76

      Neuvostoliitossa kumarreltiin Marxia ja Leniniä ja Stalinia, Kiinassa noita kaikkia kolmea ja lisäksi vielä Maoa, niin ettei ne aivan ateistisia valtioita olleet...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe