Viisi leipää

Kaksi kalaa
Siinä meille
Välipalaa
Ravintoa
Tuhansille
Nälkää
Suurta
Näkeville
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta puuttumatta sen kummemmin viiden leivän ja kahden kalan ravintoarvoihin, mietin sellaista, kun tämä kuitenkin oli yksi vakuuttavimmista ihmeteoista mitä Jeesus teki. Niin väki kuitenkin vaati häneeltä jotain tunnustekoa, joka vahvistaisi heidän uskoansa heti tämän ruokkimisen jälkeen. Hmmm...

Äänestä
  • laskettuaan kansan Jeesus pyysi opetuslapsia menemään toiselle rannalle, kun Hän itse läksi rukoilemaan vuorelle. Järvellä nousi myrsky ja opetuslapset pelästyivät ja luulivat tuhonsa tulleen. No Jeesus tuli vettä pikin ja nuhteli epäuskon vuoksi. Jeesus nimenomaan oli itse kehottanut menemään toiselle puolelle rantaa - ei vajoamaan Gennesaretin pohjaan.

    Olivat juuri nähneet ruokkimisihmen ja heti alkoivat epäilemään.

    Olen kuullut tositarinan (ystäveini kertomana). Olivat jossakin kukaa Siperiassa evankelioimismatkalla. Herra oli vahvistanut tiimin uskoa vaikeisssa olosuhteissa tekemällä ruokkimisihmeen. Monikymmenpäinen porukka oli tullut ruokituksi ja syönyt kovaan nälkäänsä keittämällä vain 400 g makaronia ja lisukkeena oli ollut 1 kpl 400 g lihapurkki. Siitä oli jäänyt vielä tähteeksikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saatana 1. Suuri kirjoitti:

Kaksi kalaa
Siinä meille
Välipalaa
Ravintoa
Tuhansille
Nälkää
Suurta
Näkeville

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu