pohjoiskarjalasta Hyvää huomenta.

he

Tänään heräsimme täällä pilviseen usvaan.klo on 8 .valojen kanssa täällä tv töllötellään.Pakkasta 20astetta. ajattelin kuitenkin lenkille lähteä. Matkani on joka aamu noin kilometri satoi tai paistoi,siitä saa hyvän herätyksen.koetetaan vielä nämä pakkaset kestää,toivossa olemme.Kesä tulee, kun jaksamme 2-3kk odotella.Laitetaan hyvää kotiruokaa ,parhaiten aika kuluu ahertaessa.hyvää päivän jatkoa. heta.

13

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Huomenta täällä pkseudulta! Pitkästä aikaa sopiva aloitus minulle..kiitti.
      Noin tunti sitten -17.1, pilvistä ja keittiönikkunan takana salskea uros suomalainen nosturin korissa, ja siihenkin aivan asiallinen selitys, talossamme on ikkunan vaihto meneillään.
      Mukavan tuntuinen sääennuste tuli TVstä, joten ulkoiluun oikein hyvä keli.
      Eilen uskaltauduin lähijärven jäälle, oi kaunis aurinkoinen sää, ei pakkasta ja tuulikin minimissä.
      Sain aurinkoa sen verran että vielä nukkumaan mennessä oli kihelmöivä tunne poskissa, kun ummistin silmäni näin kauniin valkoisen maiseman silmissäni, siinä oli helppoa valahtaa uneen.
      Toivottavasti tänäänkään ei tule tulista päivää voisi viipyä lenkillä miellyttävässä säässä.
      Tänään keitän ison kattilallisen jotain soppaa, eräs lähipiiriläinen on A-viiruksessa sängyn pohjalla ja kaino pyyntö saada jotain keittoa, toivomus ei ole sitä luokkaa ettenkö voisi ilahduttaa häntä ja täyttää toivomuksensa.
      Tauti tuntuu todellakin vaikealta, nyt olen tyytyväinen että otin sen rokotteen sekä A- että B viirukseen,
      jos kuitenkin sen tartunnan saan ei se ainakaan kaikkein tiukin laji liene.
      Kaikille miellyttävää tiistaita!

    • sinisirkku-

      Hyvät huomenet myös täältä Uudeltamaalta. Hyvin ollaan herätty täälläkin, aamukahvit juotu, ja päivän ohjelma tiedossa. Pakkastakaan ei oli kuin 15 ast. joten mukavammalta tuntuu jo:D

      Utuisen siniharmaa on taivas, sinistäkin näkyy paikoitellen, joten hyvä päivä tästä näyttää tulevan. On tämä alkavan kevään odotus jo itsessään ihannaa, kun valoa on heti aamusta!

      Uuden kännykän ostoon on lähdettävä tavarataloon, siinä aamupäivän aikana ja kalatiskiltä ongittava evästä.

      Hauskoja hetkiä Hetallekin! t. sinisirkku-

      • *Kukkahame*

        Kevät tulossa...
        Vein lintulaudalle pähkinöitä ja siemeniä, ja mitäs tuossa puskassa puhuttiin.
        Eikö vaan tintit harjoittelee ja varpuset tirskuu taustalla, mieli virkistyi kunnolla, onhan se jo aikakin, helmikuun viimeinen viikko.
        Ja vielä on varmaan odotettavissa yksi kunnon lumipyry, kuten kunnon talveen kuuluu, yleensä se jossain pääsiäisen tieloilla esiintyy, vaikka tänä vuonna tuo juhla on huhtikuussa.
        Kun eletään niin nähdään kuinka käy.

      • 62v
        *Kukkahame* kirjoitti:

        kauniisti aurinko paistaa ja 16 pakkasta.odotellaan kesää ,päästään lammen rannalle.

      • 62v kirjoitti:

        kauniisti aurinko paistaa ja 16 pakkasta.odotellaan kesää ,päästään lammen rannalle.

        Aurinko paistaa täällä eteläisessä- hämeessä, pakkasta on muutama aste,
        kesällä tarkoitus tulla pohjois- karjalaan juannuksen tienoilla, pari kolme viikkoa mökillä.
        Siellä on tuttuja paikkoja,olen käynyt usein siellä, erään lammen rannalla.

        Minä lähden Pohjoiskarjalaan Terv: Late

      • LateVaan kirjoitti:

        Aamulla ehkä -17C täällä Kymenlaaksossa. Sää kuin Siperiassa, totesin vastaviimaan pyöräillessäni. Kuitenkin valoisuus on lisääntynyt. Eläkeläisten heräämisaikoihin jo valoisaa.
        Keltasirkkujen levoton parvi ruokaili vielä auringon laskun jälkeenkin. Talitintitkin jo aloittelevat päivän lauhtuneessa säässä lauluaan; 'sinibarettiserkkunsa' jo aikoja sitten.

        Hyvää keväänodotusta kaikille!!
        cc

      • *Kukkahame*
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Mitkähän mittarit ne nyt unohtaa pakkasen? ;-D.
        Heräsin klo 6 ja mittarissa oli 24.8, unetkin katosi saman tien, no onhan luvassa lauhtuvaa, hyvä niin on tätä pakkauskautta jo riittänyt.
        Tintit on varpaistaan jäätyneet risukkoon ei yhtään ole näkynyt ruokapaikalla.
        Varpushaukka on ollut tässä muutamana päivänä se voi nytkin olla lähistöllä, ja ruokaa sekin tarvitsee, huh kamalaa!
        Pieni jännitys päällä, toinen mukillinen kahviakin unohtui ja jäähtyi, kerron sitten kun reissultani palaan jännitinkö turhaan.
        Iloitkaa siitä että olette terveitä, ja eläkää sovussa, vahvistakaa itseänne pahimman varalta, toisten syyttely ja ilkeilyt tässä iässä ovat sivistyksen puutetta.

      • he
        LateVaan kirjoitti:

        Aurinko paistaa täällä eteläisessä- hämeessä, pakkasta on muutama aste,
        kesällä tarkoitus tulla pohjois- karjalaan juannuksen tienoilla, pari kolme viikkoa mökillä.
        Siellä on tuttuja paikkoja,olen käynyt usein siellä, erään lammen rannalla.

        Minä lähden Pohjoiskarjalaan Terv: Late

        sillä tavoin ,että saattaisin ymmärtää.missä päin pohjoiskarjalaa. särkijärven rannalla mökkeilen kesällä.Nähdään joutsenia sorsia ja kalassa on pysytty.KÄKI KUKKUU KUUSIKOSSA

      • he kirjoitti:

        sillä tavoin ,että saattaisin ymmärtää.missä päin pohjoiskarjalaa. särkijärven rannalla mökkeilen kesällä.Nähdään joutsenia sorsia ja kalassa on pysytty.KÄKI KUKKUU KUUSIKOSSA

        Siinähän se mun alumiiniveneeni makaa nurinpäin lammenrannalla, Nurmeksen ja Kuhmon väliseltä tieltä näkyy hyvin männyn juurella.
        Juhannukseen Late

      • *Kukkahame*
        LateVaan kirjoitti:

        Siinähän se mun alumiiniveneeni makaa nurinpäin lammenrannalla, Nurmeksen ja Kuhmon väliseltä tieltä näkyy hyvin männyn juurella.
        Juhannukseen Late

        Rauhallinen lumisade ikään kuin peittää eilistä..Hyvää Huomenta siltä se nyt tuntuu.
        Maisemat näyttää kauniilta uusista ikkunoista katsottuna, tuokin erikoisen tumma orava tuli kuin malliksi aidalle, naapurin lintulaudalta hakenut aamupalaa.
        Viime talvena oli albino harakka ja nyt liian tumma orava, mitähän sitten ensi vuonna.
        Tuntuu tosi helpottavalta eiliseen aamuun nähden, sain taas tietää omasta terveyden tilastani juuri sellaisia uutisia joita mielellään kuulee asiaa tuntevan lääkärin kertomana.
        Taivas on pilvien peittämä, joskus niin ja kun tietää että aurinko on siellä jossain on kaikki hyvin,
        pakkaset ja talvi jatkuu, ainakin lasten hiihtoloma on ollut hyvä, on reilusti lunta ja säitä pidellyt.
        Oikein hyvää päivää kaikille, ainakin niin hyvää mieltä kuin itse tunnen!

      • *Kukkahame* kirjoitti:

        Tulipa mieleen vanha tarina kahdesta saksalaisesta, joista kumpikin oli lomaillut Pohjois-Karjalassa.
        Kun heiltä kysyttiin, millainen lomapaikka Pohjois-Karjala oli, vastasi ensimmäinen haltioituneen ihastuneena: - Aivan upea! Vettä ja vaaroja, vettä ja vaaroja!
        Toinen puolestaan näytti nyrpeältä: - Masentavan yksitoikkoista. Vettä ja vaaroja, vettä ja vaaroja.

        Lämpimät terveiset täältä vähän lämpöisemmästä sinne, missä on tänäkin talvena pakkasmittari osoittanut huippukylmää. Taas tullaan, kun Pohjois-Karjalassa on lapsuuden suvi.

      • he
        Venlastiina kirjoitti:

        kerrankin tälle palstalle ei kiukkuilua eikä keljuilua,IHANAA.

      • *Kukkahame*
        he kirjoitti:

        kerrankin tälle palstalle ei kiukkuilua eikä keljuilua,IHANAA.

        Huomenet Uudeltamaalta!
        Lauhtunut on reilusti, ohutta lunta tupruttelee, jos vielä olisi jossain välissä aurinkoa, alkaisi lumen pinta alentua.
        Hyvä näinkin päästään tuon 'potilaan' kanssa vaikka terassille ihmettelemään suopeaa säätä.
        Tuli tuossa äsken mieleeni että voidaan grillata ulkona, voisikohan se olla mahdollista, ei kai on sen verran pakkasta ettei se taida onnistua.
        Helmikuukin alkaa lähestyä loppua, ja kevätkuukaudet vaihtelevine säineen odottavat jo vuoroaan, on joka päivä jotain uutta jotain vanhaa.
        Ja nyt sitten puuro hautumaan, saa lapsikin herättyään aamupuuroa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      553
      1811
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      66
      688
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe