varakkaat eivät tarvitse eläkettä lainkaan. onko eläkkeen tarkoitus kerätä saadut eläketulot
pelkästään jälkipolville valmiiksi pankkiin tai heidän varallisuuden kasvattamiseen ???
eläkkeen tarkoitus lienee turvata vanhuusajan elämää varten tuloa,joka käytetään ikäihmisen vanhuuden turvaksi. ei siis jälkipolvien pankkitileille.
eläketuloa laskettaessa on jatkossa ehdottomasti huomioitava kaikki varallisuus ympäri maailman,
ennen kuin maksetaan mitään.
koska omaisuuksia ja varoja siirrellään pitkin maailmaa,on seurattava kaikkia siirtoja nuoresta saakka. on varottajankin etu,kun toimitaan näin.
miljonääri tai muuten suuria varallisuuksia omistava ei tarvitse eläkettä lainkaan, hänen tulee käyttää olevaa varallisuuttaan eläkkkeen sijaan.
pelkästään jälkipolville valmiiksi pankkiin tai heidän varallisuuden kasvattamiseen ???
eläkkeen tarkoitus lienee turvata vanhuusajan elämää varten tuloa,joka käytetään ikäihmisen vanhuuden turvaksi. ei siis jälkipolvien pankkitileille.
eläketuloa laskettaessa on jatkossa ehdottomasti huomioitava kaikki varallisuus ympäri maailman,
ennen kuin maksetaan mitään.
koska omaisuuksia ja varoja siirrellään pitkin maailmaa,on seurattava kaikkia siirtoja nuoresta saakka. on varottajankin etu,kun toimitaan näin.
miljonääri tai muuten suuria varallisuuksia omistava ei tarvitse eläkettä lainkaan, hänen tulee käyttää olevaa varallisuuttaan eläkkkeen sijaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ja varmasti oikeutta yhteiskuntaan jakava. ehdotan käyttöönottoa pikaisesti.
onhan niin,vanha ihminen
tulee aika vähällä toimeen ja kun varakkaista on kyse, he voivat jatkaa varallisuuskeräilyään hyvillä mielin
ja olla vaikka syömättä tai muuten mässäilemättä loppu elämän. se voi olla ihana kokemus ennen poismenoa.
näin säästö- ja keräysvimma ei vaurioita heidän mielenrauhaansa ikääntymisestä huolimatta.
tarkoittaa talouden parannusta ja ahneen suuruuden vain lievää laskua,
jolla kuitenkin iso yhteiskunnallinen merkitys periaate ja rehellisyys mielessä.
summat ja kpl-määrät täysin tarpeettomista varakkaista eläkeläisistä,jotka eivät tarvi eläkettä ollenkaan.
näistä kertyy satoja miljoonia,jotka käytännössä ohjautuvat näiden rikkaitten lapsille tai muille jälkipolville,koska rikas itse ei eläkettään koskaan itse tarvi. näin vääryys toimii jatkuvasti. miksi ?
noillekin miljoonille olisi oikeaakin tarvetta.
eläkkkeet pois miljonääreiltä,järjetöntä maksaa mitään ja yleensä tuo mitään on tuhansien--jopa kymmenien tuhansien eläke. suuria roistoja on ahneet rikkaat.
on heidän tapa olla sosiaalitoimiston asiakas loppuelämän ajan rohmuamalla haudan taa vielä,,vielä
ja vielä lisää.
taivaspaikka ei kuitenkaan aukea rikkauksien myötä,siitä oltaneen samaa mieltä.
näin ollen heidän tulee luopua kokonaan eläkkeistään.
Kuinka ihmeen lapsellisia täällä oikein kirjoitellaankaan, liikuttavaa. Kohta kaikki ovat tyytyväisiä, kun jokainen maksaa itse eläkkensä, eli kiikuttaa vakuutusyhtiöön sopimaksi katsomansa summan kerran kuussa, rikkaat tietenkin isompia summia ja köyhät pieniä summia, rikkaat ostavat itelleen kunnon eläkkeet, köyhät taas kitueläkkeillä, tämä on se realistisempi suunta.
maksujen jälkeen ja jos riittää,ne on putsattu valtion monin keinoin. saattaa olla,että liikut
loppuu vaikka jo huomenna. miten se sitten sinua liikuttaa ?
tuskin vakuutusyhtiöt mitään ilman maksaa,tarkoitus heilläkin vain kusettaa mielin määrin.
toisaalta rahan kanto vakuutusyhtiöön ei ole hyvä ns. turva,saman saa itsekin järjestelemällä
po. maksut ja halvemmalla,eikä varmaan edes huonommalla tuotolla.
lapsellisuutta ja suurta typerää rosvousta edustaa varakas,joka hyvän taloutensa vuoksi ei
tarvitse nk. eläkettä. varakkaiden ns. tulot yleensä perittyjä tai epämääräisillä vääryyksillä hankittuja ansiottomia tuloja.
varallisuuttaan tulee käyttää ikääntyessään, eikä pölliä hautaan saakka lisää.
pikavauhtia,vain tahto riittää ja muutokset lakeihin. on n. 1-tunnin homma,mutta nykytyperykset
kyllä osaa vatvoa päivänselvää asiaa vaikka vuositolkulla ilman aikaan saannosta.
nykyelämää vaikeutetaan kaikin mahdollisin keinoin säätämällä lakia ja asetusta selityksineen
niin monimutkaisiksi,että niitä vatvoessa mikään ei hetkahda vuosiin. johtuu päättäjien
omien etujen muutostarpeista ja ei tolvanat niihin innostu,vaikka tietävät ja tuntevat tekevänsä
todella suuresti väärin.
ahneudella ei ole rajaa eikä loppusummaa. vain kuolema parantaa ahneen mielen.
varakkaiden pakat alkaa kyllä sekoamaan mamujen haalinnan vuoksi ajan myötä. moni hairahtuu
heihin ja silloin saa miljoonat kyytiä suuntana koko maailma. näin se menee.
he ovat suomessa nykyään sosiaalipummeja eläköityessään. mersulla ruokajonoon ja taas mökille.
miten ovat ko. ikään asti pärjänneet,se suuri arvoitus.
roistomaisen röyhkeää väkeä melkein kaikki.
suomalainen sossipummiporukka,joita täytyy avustaa ennen kuolemaakin,jottei miljoonat vain vähene.
on kuin suoraan ikean käsittämättömän suurista "laillisista" petoksista. suomessakin "majailee"
varmaan kymmeniä,ehkä satoja "kampratteja" rosvoten koko ikänsä,silti henki menee. on erikoista sakkia.
vain kaikki tai ei mitään ja hautaan saakka.
esim. 3000€kk? Samalla saataisiin säästettyä rahat vaikkapa takuueläkkeeseen jota voitaisiin maksaa köyhimmille vanhuksille vaikkapa 700€kk asumistuet. Tämä järjestely helpottaisi monen vanhuksen asemaa suomessa sekä mahdollistaisi heille ihmisarvoisen elämän.