Kristityn maan kansalaisten ongelma, joka ei ulostu.

Vaikka kuinka pamlaa raamatusta, että syökää kaikkea se pökäleenä poistuu.

Sitten alkaa itkuvirsi kasvisten äärellä, kun tuota ja tuota on syötävä, kuinka kippeeksi siittä tullee.

Katselin tuossa aamulla telkusta 1 ohjelmaa, jossa elintarviketeollisuuden edustaja ja lääkäri olivat keskustelemassa siitä, mitä teille lihatiskilla syötetään, johtaisi pieniin kysymyksiin.

Miksi te syötte myrkkyjä, miksi te syötätte lapsillenne myrkkyjä, eli panette lapsenne kävelemään tulen läpi, uhraatte heidät markkintatalouden alttarilla ja vasta tuolevasiuus näyttää tämän ongelman.

bushmannikin rypee tieteen äärellä, katsellen määrättyjen horoskooppiputkien läpi, mutta ei näe tätä ongelmaa! Mutta samat lähteet kertovat rapakon takaa sen, että juuri nämä lisäaineet tekevät lapsillemme epätervettä vilkkautta ym.

Mitkä jäämät sinä saat käyttämiltäsi tiskeiltä, meinaan eilen oli ajankohtaisohjelma todisteeksi teidän valheelliselle unellenne, kun nukutte Getsemanen puutarhassa, ettekä rukoile lastenne puolesta.

Energiajuomat kiellettiin eräästä koulustamme, koska kofeiini vaikuttaa lapsiin hyvin ongelmallisesti.
Kerran viikossa on kasvispäivä, se on ongelma tämän päivän nuorille, ja juuri tuossa kouluruan lisäaineistakin kertoi itse lääkäri, että sitä kertymää tulee, eli kil. kil. kil.... herätyskello soi!

Seisotteko muuriaukossa vai nukutteko isien perinnäissääntö ähkäsyssä, että syökäähän pohjat kaikkea mietä teille lihakaupassa syötetään.

Oli samasessa aamutelkussa hevosistakin lehtijuttuleike, ne hevoset lihovat ja sairastuvat kaikkinaisiin sairauksiin ja myös tuo kaviokuume, oli mainintana.

Eli voisiko aivan pysähtyä ilman ennakkoasenteita kristittynä, siis perheitten päinä jne. koska te, siis juuri te kävelytätte lapsianne ja kävelette itsekin teuraspukille syömisienne tähden, eli astutte tautivuoteseen.

Kysyn, onko se Jumalan siunaus, vai hankkimanne kirous? Kumpaa veikkaatte?
10269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuulun itsekin valtaväestöön ja koulu, mistä ongelmat energiajuomiin ja syömisiin tulee, niin valataväestön koulusta. Ongelmien haaste myrkkyjen suuhunpanemiseen tulee valtaväestöstä, huuto terveelliseen elämään tulee valtaväestön terveyspuolesta,
kasvisten lisäämiseen tulee huutona valtaväestön terveyspuolen hoitajilta. Huoli sydäntaudeista tulee valtaväestön tilastoista, paksusuolen syövistä. Selvitys, että punaisen lihan osuus on ongelma, tulee valtaväestön puolesta....

JA

me valtaväestön edustajat pilkataan ja huudetaan adventistien puoleen pilkaten heidän terveellisemmän elämän pyrkimyksiin.

NIIN KYSYN,

OLEMMEKO FARISEUKSIA?

Äänestä

Vielä katsoen tuosta klo 12.oo aamutv1 sen ohjelmasta.

Tämä lääkäri kertoi, kuinka ravinnossa terveellisiä kasviksia syöden vanhuksillakin kuoriutuu terveys sairauden keskellä?"""!!!!! Hämmästyttävääkö? Kyllä, koska ikivanha tiede raamatussa kertoo samaa.

Myös urheilijoille haettaessa hyvää ravintoa, niin kasvikset...

Lääkäri piti ohjelmassa huonona sitä nuorten näkemystä ravinnossa, so. = kasviskieltäymystä.

Hämmästyttävää opittua, mutta mistä opittua näkemystä?

Sinultako? Oletko opettanut lapsesi epäterveellisiin tapoihin, jonka kautta he tulevat sairastumaan tulevaisuudessa, kuten sinäkin vaikkapa vanhuudessa?!!

Tätä sopii mietiä, kun puhut ihmisen ruumiista Pyhän Hengen temppelinä, kuinka hoidamme sitä ja opetamme sen hoitamista lapsillemme.

Eli valtaväestönä meidän on hieman höristeltävä korviamme adventistien puheille.

Kun puhumme myös seurakunnissamme pienryhmätoiminnoista, mikä oiva alue, koska myös miehet on hyvin edustettuina ravinto-asioissa, niin kesäleirit, opeteaan muutakin kuin makkaranpaistoa.

..... Siunattua päivää vain kaikille.

Äänestä
  • Tätä sopii mietiä, kun puhut ihmisen ruumiista Pyhän Hengen temppelinä, kuinka hoidamme sitä ja opetamme sen hoitamista lapsillemme.
    Ruumiimme Pyhän-Hengen temppelinä
    ei ole mitään tekemistä ruuan kanssa vaikka söisit sikaa ja hiiriä! Sillä on kehitysmaita joissa syödään rottia ja kaikkea mikä liikkuu ja Pyhä-Henki toimii. Ennen ja vieläpä nykyäänkin on Eskimoita jotka syövät hylkeen lihaa ja kuitenkin Pyhä-Henki toimii heidänkin keskuudessaan.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    Tätä sopii mietiä, kun puhut ihmisen ruumiista Pyhän Hengen temppelinä, kuinka hoidamme sitä ja opetamme sen hoitamista lapsillemme.
    Ruumiimme Pyhän-Hengen temppelinä
    ei ole mitään tekemistä ruuan kanssa vaikka söisit sikaa ja hiiriä! Sillä on kehitysmaita joissa syödään rottia ja kaikkea mikä liikkuu ja Pyhä-Henki toimii. Ennen ja vieläpä nykyäänkin on Eskimoita jotka syövät hylkeen lihaa ja kuitenkin Pyhä-Henki toimii heidänkin keskuudessaan.

    Söittepä, tahi joittepa, tehkää KAIKKI Jumalan KUNNIAKSI.

    Uskon, että tuossa on syvä sisältö, että mikä on Jumalan kunniaksi, joka kattaa ihmisen koko elämän.

    Taivaallinen Isä, hänen mielisuosionsa on varmaan ihminen, joka kaikessa pyrkii kantamaan tekemisillään Jumalan kunniaa.
    Syöminenkin ruumiin terveydeksi on sitä.

    Mietitäänpä..... Jos taloudelliset resurssit, mitkä verovaroin tuetaan terveydenhuoltoon, saadaan sen pienimmän sairastavan käyttöön, on Jumalanmielenmukaista, kuin se, että elintasossamme sairastumme ja käytämme pienemmälle kuuluvan osan itseemme.

    Tuossa on yksi suuri kulunki osa, jossa olisi parantamisen varaa!

    Jumalan kunniaksi, eikö Hänen eteensä, kun maksu on niin kalliisti tehty, kannata vaivaa nähdä, - myös ruumiimme terveyden tähden?

    Se kantaa itsemme ja lapsiemme tulevaisuuden. Ei tekemisillemme kannata hakea puolustusta kehitysmaista, sillä onhan tämäkin maamme ollut aika takapajula ennen, mutta ei nyt sentään enää hiiriä syödä. Elämme vauraudessamme sitä yltäkylläisyyttä, missä kannattaisi kiinnittää huomiota terveyteen.

    Nyt sairastutamme tarkoitushakuisesti länsimaisina kristittyinä itsemme jopa ennenaikaiseen hautaan.

    Terveydenhuollossa puhutaan painoindekseistä, vyötärönmitoista ja sydäntaudeista, eikövain?!
    Entäpä 20 vuotta ja nyt? Lapset ovat ylipainoisia, sokeritaudit ja sydäntaudit kohtaa heitä ja miksi?

    Nyt on aika tarttua peiliin.

    Äänestä

  • 1. Kor. 10:31 kirjoitti:

    Vaikka raamattu sanoo selvästi mikä saastuttaa meidän ruumiimme se on haureus !
    Ja siksi Raamattu sanoo näin:13 Ruoka on vatsaa varten ja vatsa ruokaa varten; ja Jumala on tekevä lopun niin toisesta kuin toisestakin. Mutta ruumis ei ole haureutta varten, vaan Herraa varten, ja Herra ruumista varten;
    14 ja Jumala, joka herätti kuolleista Herran, on herättävä meidätkin voimallansa.
    15 Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko siis Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Pois se!
    16 Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".
    17 Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.
    18 Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan.
    19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
    20 Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.
    Mutta nuo asiat mitä toit esiin ravinnosta ja terveydetä ovat hyviä asioita ja olen kanssasi samaa mieltä .Elämme kyllä yltäkylläisyydessä ja pitääkin katsoa mitä suuhumme laitamme, mutta ei pidä sotkea Pyhää Henkeä ja syömistä yhteen.Pyhä-Henki ei ole kiinnostunut meidän syömisestämme ,vaan siitä saako Hän kirkastaa Kristusta ja johdattaa meitä.

    Äänestä

"Sitten alkaa itkuvirsi kasvisten äärellä, kun tuota ja tuota on syötävä, kuinka kippeeksi siittä tullee."

Ei ole kukaan pakottamassa syömään kaikkea, se on vain lupa ja hyvä neuvo, korostuksena että älkää
kyselkö OMANTUNNON tähden ainakaan. Taannoin sairastuttiin ruoasta bakteerien vuoksi. Nyt tarvittavat
lisäaineet sairastuttavat toisella tavalla. Ei mitään hätää, kunhan monipuolisesti syö, ei pelkkiä lisäaineita.

Jos maksat hiukan enemmän vaikkapa tuoremehusta, niin saat kylmäkaapista vähemmän lisäaineita sisältävää.
Kyllä kai jokainen tietää, ettei ainakaan karkkeja pidä syödä laisinkaan lukuisten lisäaineittensa vuoksi.
Joku ajattelematon saattaa juoda lukuisia cokispullollisia päivässä ja silloin on omaa syytä lisäaineylikuormitus.

Kun mahdollisimman vähän jalostettua syö enimmäkseen, niin ei hätää mitään. Katsoppas vaikkapa aitoa
kermajäätelöä - siinä on vain maun tai näön vuoksi pikkasen kermajalostetta, pääasiassa kasvisrasvaa se on.
Leipä kannattaisi tehdä itse, niin säästyisi lukuisilta turhilta lisäaineilta ja vuoden pakastuksessa
säilytetyltä taikinalta, joka on parissa kolmessa minuutissa kohotettu paineilman ja paineveden avulla.

Äänestä
  • Tämä päivä on ollut meidän valtaväestölle hyvin paljon viestittävää uutisoinneissa.

    Nyt illalla kerrottiin, kuinka me miehet olemme avuttomia ruan valmistamisen suhteen, kun joudumme omaishoitajiksi.

    Martat tuolla auttoivat meitä valtaväestön miehiä selviämään tehtävistä.

    Nyt kysyisin, eikä avuttomuutamme voi seurakunnassakin auttaa, vai onko usko tabu tässä asiassa?

    Kun aamulla lääkäri joka taisi vielä edustaa ammattinimikkeellä vanhusten puolta, kertoi, että kasviksilla saatiin sairaus kuorittua vanhuksesta, asiaahan vielä käsiteltiin niitten lisä-aineiden suhteen, niin olisiko meidän tartuttava adventistiseen opittuun asiaan, = ravinnosta?

    Ongelma on vain, että siitä on kristillisessä piirissä, "syökää kaikkea kyselemättä" jae tuo jonkun kultasäteen asian ympärille.

    Mutta kun tämä kultasäe on nyt murtunut ja murtumassa, kun tieteen asioilla on ravintomme pilattu, ettei se lihakauppa meille onnea tuonutkaan, vaan sairautta.

    Eli annammeko me vielä sahata itseämme silmään, koska olemme "kristittyjä" valtaväestökristittyjä?

    Pitäisikö meidän riisua vihdoinkin fariseuksen kaapu ympäriltä ja jättää adventismin pilkkaaminen tässä ja alkaa miettiä, että olisiko jotain joka siunaisi tätä Pyhän Hengen temppeliä terveydellä"!!

    Se astuu siunaukseksi meille, minulle, sinulle, lapsillemme jne....

    Vai vieläkö me jatkamme vanhaan malliin ja viemme lapsemme tuleen uhriksi, jossa markkinatalous puhaltaa tulta ja me kärvennymme kukin tavallaan sairasvuoteillemme.

    Äänestä

  • kaviokuumetta.. kirjoitti:

    Tämä päivä on ollut meidän valtaväestölle hyvin paljon viestittävää uutisoinneissa.

    Kasveistahan se valtaosion suomalaisten ruoka koostuu.
    Leipä, pulla, piparit , ranskalaiset perunat, makaroonilaatikko, hernekeitto, kaalikääryleet jne.
    Ja sinä väität ettemme syö kasviruokaa!
    Mee mökkiis häpeemään.

    Äänestä

  • naprn kösi kirjoitti:

    Kasveistahan se valtaosion suomalaisten ruoka koostuu.
    Leipä, pulla, piparit , ranskalaiset perunat, makaroonilaatikko, hernekeitto, kaalikääryleet jne.
    Ja sinä väität ettemme syö kasviruokaa!
    Mee mökkiis häpeemään.

    meille esilläollut lääkäri ja terveysjärjestö, heitä sinne sanasi.

    Yle: Kinkkupizzassa ei ole kinkkua – näin ostajaa vedätetään

    http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2011/02/22/yle-kinkkupizzassa-ei-ole-kinkkua--nain-ostajaa-vedatetaan/20112609/135

    Kinkkupizzassa ei ole kinkkua ja ruokaan laitetaan samoja lisäaineita kuin maaleihin, kosmetiikkaan ja puhdistusaineisiin, kertoo Ylen Silminnäkijä-ohjelma.

    ........ leike
    Ohjelma paljasti myös monen elintarvikkeen sisältävän lisäaineita, joita käytetään maali-, räjähde-, pesuaine- ja kosmetiikkateollisuudessa.

    Ruoassa käytetään ohjelman mukaan muun muassa fosfaatteja, diglyseriidejä ja lukuisia teollisesti tuotettuja aminohappoja, joilla ei ole edes E-merkintää.

    Kemikaaleilla lyhennetään valmistusaikaa ja raaka-aineiden kulutusta ja pidennetään tuotteen säilyvyysaikaa. ...Ylilääkäri, fysiatri Veli-Pekka Neuvonen sen sijaan sanoi olevansa huolestunut lisäaineiden laajasta käytöstä. Hänen mukaansa esimerkiksi makeutusaine aspartaami on kielletty Yhdysvalloissa, mutta Suomessa sitä lisätään laajalti virvoitusjuomiin ja kevyttuotteisiin.... leikelty

    kokonaisesti linkissä

    Äänestä

Nyt räjäytti pommin kristityille.
YLE Teema ti. 01.03.2011 klo:19.30
Tutkiva juttu: Jäin koukkuun

Ei aamukahvia, päivä pilalla? Tutkiva toimittaja Ella Kanninen selvittää, mitä tapahtuu kun meistä tulee riippuvaisia. Onko addiktiokäyttäytymistä ollut aina? Entä löytyykö riippuvaisuuteen apu lääkkeistä tai hypnoosista?

........

jossa väite, että kahvi ja kannabis on rinnakkainen huumeriippuvuuden suhteen.

ts. addiktio, kristillisen addiktiokirkkokahvi, kuin kannabis...

laittaa kaviokuumeen liikkeelle.

tuollahan oli mainintaa näistä voimajuomista, energiajuomista, joka on kofeiinipommi. Kielletty lapsilta ja odottavilta äideiltä,...
muut on lupa myrkyttää..

Meillä valtaväestön koulu kielsi enegiajuomat, koska se aiheuttaa rahattomuutta luokassa, eli ylimääristä vilkkautta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaviokuumetta.. kirjoitti:

Vaikka kuinka pamlaa raamatusta, että syökää kaikkea se pökäleenä poistuu.

Sitten alkaa itkuvirsi kasvisten äärellä, kun tuota ja tuota on syötävä, kuinka kippeeksi siittä tullee.

Katselin tuossa aamulla telkusta 1 ohjelmaa, jossa elintarviketeollisuuden edustaja ja lääkäri olivat keskustelemassa siitä, mitä teille lihatiskilla syötetään, johtaisi pieniin kysymyksiin.

Miksi te syötte myrkkyjä, miksi te syötätte lapsillenne myrkkyjä, eli panette lapsenne kävelemään tulen läpi, uhraatte heidät markkintatalouden alttarilla ja vasta tuolevasiuus näyttää tämän ongelman.

bushmannikin rypee tieteen äärellä, katsellen määrättyjen horoskooppiputkien läpi, mutta ei näe tätä ongelmaa! Mutta samat lähteet kertovat rapakon takaa sen, että juuri nämä lisäaineet tekevät lapsillemme epätervettä vilkkautta ym.

Mitkä jäämät sinä saat käyttämiltäsi tiskeiltä, meinaan eilen oli ajankohtaisohjelma todisteeksi teidän valheelliselle unellenne, kun nukutte Getsemanen puutarhassa, ettekä rukoile lastenne puolesta.

Energiajuomat kiellettiin eräästä koulustamme, koska kofeiini vaikuttaa lapsiin hyvin ongelmallisesti.
Kerran viikossa on kasvispäivä, se on ongelma tämän päivän nuorille, ja juuri tuossa kouluruan lisäaineistakin kertoi itse lääkäri, että sitä kertymää tulee, eli kil. kil. kil.... herätyskello soi!

Seisotteko muuriaukossa vai nukutteko isien perinnäissääntö ähkäsyssä, että syökäähän pohjat kaikkea mietä teille lihakaupassa syötetään.

Oli samasessa aamutelkussa hevosistakin lehtijuttuleike, ne hevoset lihovat ja sairastuvat kaikkinaisiin sairauksiin ja myös tuo kaviokuume, oli mainintana.

Eli voisiko aivan pysähtyä ilman ennakkoasenteita kristittynä, siis perheitten päinä jne. koska te, siis juuri te kävelytätte lapsianne ja kävelette itsekin teuraspukille syömisienne tähden, eli astutte tautivuoteseen.

Kysyn, onko se Jumalan siunaus, vai hankkimanne kirous? Kumpaa veikkaatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu