Poliisi: Lähiöissä alkoi lähtölaskenta - asejengit tulevat

Poliisin mukaan Suomen lähiöissä on alkanut lähtölaskenta kohti katujengien syntyä.
Rikoskomisario Jussi Oksanen keskusrikospoliisista sanoo, että pahimmassa tapauksessa ei mene kuin yhdestä kolmeen vuotta siihen, kun jengit selvittelevät välejään kaduilla väkivaltaisesti ja jopa konetuliaseiden kanssa.

- Jos asiaan ei kiinnitetä huomiota, ei puhuta kuin muutamista vuosista. Täytyy muistaa, että tunnusteluja Suomessa on jo tehty, Oksanen sanoo.

Ruotsissa ja Tanskassa toimiva Black Cobra -jengi kävi viime kesänä Suomessa tiedusteluretkellä, mutta tiettävästi täällä ei ole vielä virinnyt toimintaa.

Suomen järjestäytynyt rikollisuus on tähän saakka poikennut naapurimaista siinä, että katujengejä ei ole. Nyt liikehdintää on kuitenkin Oksasen mukaan näkyvissä.

Ruotsissa ja Tanskassa katujengit ovat iso ongelma, ja huumekauppaan liittyviä reviiritaisteluita käydään aseiden kanssa. Väkivalta on spontaania ja voi ulottua ulkopuolisiin.

Ei tiettyjä
alueita seurannassa

Katujengit syntyvät asuinalueilla, joissa on suuria sosiaalisia ongelmia ja työttömyyttä. Esimerkiksi Ruotsin jengiläisistä suurimmalla osalla on etninen tausta.

Oksasen mukaan Suomessa olisi nyt huolehdittava siitä, että ei synny maahanmuuttajien asuinalueita, joista kantaväestö muuttaa pois.

Pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa, kuten Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa, tällaisten lähiöiden syntyminen on mahdollista.

Maahanmuuttajien rekrytoiminen jengeihin on poliisin mielestä helpompaa kuin suomalaisten, sillä heiltä puuttuvat tukiverkot.

Keskeinen osa katujengien toimintaa on huumekauppa, mistä seuraa taistelu reviireistä ja markkinoista. Riitojen ratkaisemisessa väkivalta on keino numero yksi, eikä aseisiin tarttumista arkailla.

Konfliktien ratkaiseminen väkivallalla on spontaania. Syy on arvoitus, sillä malli ei sovi demokraattiseen pohjoismaiseen yhteiskuntaan.

Ruotsissa on paljon entisen Jugoslavian alueelta tulleita siirtolaisia, joista moni on nähnyt sodan. Heillä kynnys tarttua aseeseen voi olla sen takia alhainen.

Krp:llä ei Oksasen mukaan ole tiettyjä asuinalueita erityisseurannassa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Poliisi Lähiöissä alkoi lähtölaskenta - asejengit tulevat/art-1288370841905.html
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Jengit tulee kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu