Suomen sekasorto!!

Lähimpiä sukulaisiani kuuluu Seinäjoen helluntaiseurakuntaan.
He sanovat,kuten monet,ei uskossa voi pysyä ilman srk yhteyttä..
Jokainen joka vähänkään tutkii Seinäjoen tilannetta,tietää että sinne kutsutaan vaikka keitä Amerikkalaisia julistajia,ei väliä sillä miten pakanallisesti henkilö toimii esim.Benny Hinn joka kirjassaan kertoo hakevansa voitelua Kathryn Kuhlmanin luilta ja kokee siellä voimakkaan hengen läsnäolon!B.Hinn käy myös säännöllisesti katolilaisessa jumalanpalveluksessa-katolilaiset uskovat,että viini ja leipä muuttuvat konkreettisesti Jeesuksen lihaksi ja vereksi(kannibalismia-vaikka Jeesus puhui vertauskuvin!!)Tällaisessa tilanteessa Hinn oli kokenut ja nähnyt vierellään mustan hahmon,jota piti hyvänä asiana.Seinäjoella Hinn:in kirja,jossa kaikki tämä kerrotaan,on taatusti luettu,mutta hän on aina tervetullut heidän kokoussarjaansa pitämään.Johtoporukkaa on myös käynyt hakemassa voitelua,uskoisimpa-juuri Hinnin käsien alla.
Kyseessä on se sama voitelu,joka alkoi jo silloin Torontonherätyksen aikana,vain nimet herätykselle ovat muuttuneet vuosien mittaan.
Paavo Hiltunen kertoo eräässä kirjassaan naisesta,joka oli käynyt voidellun saaneen käsien alla ja naiseen oli mennyt demoni-nainen kuitenkin vapautui rukouksen jne.kautta,tosin palasi käsien alle.Niin surullista,että ihmiset ottavat tuntemuksia vastaan ja terveydenkin,vaikka sen takana olisikin paha ja ihmisen sielullisuus.
Itse en ole ottanut vastaan ns.siunauksia,vaan rakkaampi minulle on Jumalan sanan totuus ja Jumalan tahto-siis sairastan kovia kiputiloja,koska kropassani on monta sairasta paikkaa.Mieluummin kuitenkin odotan Jumalan aikaa parantaa,kuin että menisin siitä mistä aita on matalin.
Olen siis huomannut voimakkaasti,että vaikka olen ollut ihan hiljaa tai puhunut lempeästi,ovat lähimpäni olleet mua kohtaan ilkeitä,pilkallisia jopa karmean virneen olen nähnyt isäni kasvoilla kun hän on tuntenut riemua tuskastani,äitini taasen on pilkannut kävelytyyliäni,koska lantiossani on ollut vikaa jo 8-vuotta(magneettikuvaus edessä)ja jälkeenpäin kun olen maininnut heidän ilkeydestään,on heidän muistinsa ollut pois pyyhitty-eivät he ole toimineet omassa vallassaan.Isänihän "kaataa"ihmisiä rukouspalvelussa.
Veljeni taasen karjui mulle 3:sti peräkkäin,en saanut sanottua sanakaan väliin,myös hän pilkkasi minua.
Tätä voi tehdä vain väärävoitelu,sillä olen ollut kuukausia lempeä vanhemmileni,palkaksi saan siis ilkeyttä.He puolustavat toisiaan ja keksivät ihmeellisiä selityksiä-toki heitäkin voi hivenen ihmetyttää oma käytöksensä.

Tämä on vaikeaa aikaa ja raamattu kertookin sen,kuinka lähiomaisetkin kääntyvät sukulaistaan vastaan.
Jeesus kuitenkin kehoittaa antamaan anteeksi ja sitä haluan,rukoilen voivani noudattaa.
Muut syntini Jumala on menneisyydestäni antanut anteeksi,eivätkä sukulaisteni syytökset sitä kumoa!!
35966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

On surullista huomata kuinka paljon maamme vapaissa suunnissa (vapikset, helluntaiseurakunnat, yms..) on vallalla kaikenlainen ilkeä asenne. Tämä asenne heijastuu niin perhe-elämään kuin myös seurakuntaelämään.

Vihatuksi ja hyljätyksi tulemiseen seurakunnassa riittää se että osaa soittaa kauniisti jotain instrumenttia, tai omaa kauniin ja hyvän lauluäänen, tai sitten on sattunut tekemään niin paljon ylitöitä että on ollut varaa ostaa uusi nätti auto.

Olen pari vuotta seurannut oman paikkakuntani helluntaiseurakunnan peliä. Seurakunnassa valtaapitävä ja toimintaa ohjaava pariskunta ei kelpuuttanut paikkakunnalle muuttanutta seurakuntatoiminnan yleisosaaja (paperityöt, pastorin sijaisena toimiminen, saarnat & puheet, alfakurssit ja lastenleirit) edes todistamaan heidän vetämässään rukousillassa. Tähän päätökseen todennäköisesti johti tämän uuden paikkakuntalaisen vastaanottama hyväksyntä seurakunnan rivijäsenten keskuudessa, jonka hän ehti parissa hengellisessä tilaisuudessa saavuttaa.

Väärän voitelun ja Torontolaisuuden vallallaolon lisäksi nostan tapetille seurakunnissa hyvinvoivan kateellisuuden ja oman julkisuuskuvan kirkastamisen.

Olen sitä mieltä että uskossa uuden ihmisen on melkeimpä turvallisempaa jäädä kotiin lukemaan Raamattua, kuin etsiytyä paikkakunnalla toimivaan seurakuntaan, ja tulla siellä moitituksi ja hengellisesti yliajetuksi.

Olen loukattuja ja rikottuja tapauksia saanut kuulla ympäri Suomea, joten kyseessä ei ole tietyn uskontunnustuksen/kirkkokunnan väärinkäytökset, vaan tätä tapahtuu kaikissa kirkkokunnissa.

Voimia ja jaksamista tämän kirjoitusketjun aloittajalle, siunauksin.

---

Minulle saa kirjoittaa osoitteeseen: [email protected]

---

.

Äänestä
  • Itsessäsi kateuden henkeä sinulla on se taistele irti siitä Jeesuksen nimessä.
    Näin on, että sellainen ihminen, joka arvostelee toisia ihmisiä on usein itse joutunut oman syntinsä paulaan.

    Tässä käsittelyssä oli ihmiset ja heidän sutautuminen toisiin uskoviin. Miksi ihminen kokee siunaus tilanteessa itsensä huonovointiseksi tuntee, että jokin riivaja häneen tulee.
    Eihän tämä ole totta. Ihminen itse on synnin alainen joissakin ihmisissä on siunaukselle mennessään, jopa riivaja henkiä.
    Ihminen on silloin lihallinen ja lihallisuus pelkää Hengellisyyttä.

    Tuota en usko mitä Benny Hinnistä sanoit: se on panettelua ja kateuden tuomaa vihaa Hengellisyyttä vastaan.
    Näin ollut aikojen alusta asti ne suuret Hengelliset saarnamiehet ja naiset ovat joutuneet uhriksi, koska Jeesuskin koki tämän saman ennen meitä. Jeesus sanoi: Te tulette vihatuiksi minun nimeni tähden koska te täytätte minun tahtoani.
    Näin on ollut ja tulee aina olemaan koksydämiset Jeesuksen palvelijat joutuvat pilkatuiksi.
    Tästä tunnistamme todellisen uskon.
    Ei uskonnolliset ihmiset hyökkää sellaisten ihmisten kimpuun, jotka hyssyttävät heitä synnin uneen.
    Ja ottavat Raamatusta vain sen, joka on itselle mieluista.
    Sellainen ihminen ei ole Herran pelossa ja uskaltautuu tekemään mitä tahansa luulen olevansa pelastettu kaikesta huolimatta. Vielä on aikaa parannukseen.

    Äänestä

  • Sanan saattaja kirjoitti:

    Itsessäsi kateuden henkeä sinulla on se taistele irti siitä Jeesuksen nimessä.

    Itse ole koskaan ollut Benny Hinnin kokouksissa enkä tunne häntä. Tänä aikana, vain on vallalla sellainen suuntautuminen, että kaikki evankelistat heietään yli laidan noin, vain siksi häntäkin puolustin.
    Herra tuntee omansa, jos hän ei ole Hänestä niin tuomio on Herran ei meidän.

    Äänestä

  • Sanan saattaja kirjoitti:

    Itsessäsi kateuden henkeä sinulla on se taistele irti siitä Jeesuksen nimessä.
    Näin on, että sellainen ihminen, joka arvostelee toisia ihmisiä on usein itse joutunut oman syntinsä paulaan.

    Tässä käsittelyssä oli ihmiset ja heidän sutautuminen toisiin uskoviin. Miksi ihminen kokee siunaus tilanteessa itsensä huonovointiseksi tuntee, että jokin riivaja häneen tulee.
    Eihän tämä ole totta. Ihminen itse on synnin alainen joissakin ihmisissä on siunaukselle mennessään, jopa riivaja henkiä.
    Ihminen on silloin lihallinen ja lihallisuus pelkää Hengellisyyttä.

    Tuota en usko mitä Benny Hinnistä sanoit: se on panettelua ja kateuden tuomaa vihaa Hengellisyyttä vastaan.
    Näin ollut aikojen alusta asti ne suuret Hengelliset saarnamiehet ja naiset ovat joutuneet uhriksi, koska Jeesuskin koki tämän saman ennen meitä. Jeesus sanoi: Te tulette vihatuiksi minun nimeni tähden koska te täytätte minun tahtoani.
    Näin on ollut ja tulee aina olemaan koksydämiset Jeesuksen palvelijat joutuvat pilkatuiksi.
    Tästä tunnistamme todellisen uskon.
    Ei uskonnolliset ihmiset hyökkää sellaisten ihmisten kimpuun, jotka hyssyttävät heitä synnin uneen.
    Ja ottavat Raamatusta vain sen, joka on itselle mieluista.
    Sellainen ihminen ei ole Herran pelossa ja uskaltautuu tekemään mitä tahansa luulen olevansa pelastettu kaikesta huolimatta. Vielä on aikaa parannukseen.

    Benny Hinn on eksyttäjä ja väärä profeetta. Jos Seinäjoen vanhimmat ottavat hänet vastaan niin ovat samassa veneessä.

    Tässä Benny Hinn langettaa kirouksen jokaisen ihmisen ylle, joka rohkenee nousta hänen voiteluaan ja palvelutyötään vastaan:

    http://www.youtube.com/watch?v=eot8mqtslEQ&feature=related

    Eikös tuo ihmisten kiroaminen ole enemmänkin noitien hommaa kuin jumalanmiesten?

    Äänestä

  • hennybinn kirjoitti:

    Niinpä näyttää kiroavan, mutta Raamatussa on lupaus.

    Sananl. 26:2
    Kuin liitävä lintu, kuin lentävä pääskynen on aiheeton kirous: ei se toteen käy.

    Äänestä

Luukkaan evankeliumi:
17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet
heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."

Raamatun mukaan jokainen tuomitaan omien tekojensa perusteella, sen mukaan
mitä olemme ruumiissa ollessamme tehneet, joko hyvää tai pahaa (2.Kor.5:10).

Silti tulee mieleen Jeesuksen sanat Luuk.17:2, jotka varmasti koskevat erityisesti
lauman esimiehiä, paimenia. Heidän vastuunsa täytyy olla suurempi kuin muiden.
Kirjoittaahan apostoli Jaakob opettajien "kovemmasta tuomiosta".

Olen kauhistellut itsekin nimenomaan Seinäjoen helluntaiseurakunnan toimintaa
heidän kutsuessaan, kuten mainitsit, esimerkiksi Benny Hinnin 'tähtivieraakseen'.
Viimeaikaiset Hinn-kutsut ovat syystä tai toisesta peruuntuneet, Hinnin taholta.

Jotain on pielessä, pahasti pielessä, kun Hinnin kaltaisia megapetkuttajia tarvitaan
rehellisiä pohjalaisia uskovia eksyttämään. Pohjalaisten jymäyttäminen saattaa olla
jonkin verran kovempi haaste kuin keskivertosuomalaisen, mutta hinnin sirkuksella
on eksyttävä tehonsa myös lakeuksilla, se on valitettava tosiasia.

Minun neuvoni on: pidä etäisyyttä kaikkiin epäilyttäviin kaatajatyyppeihin olivatpa
he Suomesta tai ulkomailta kaatoreseptinsä hankkineet. Tällä en tarkoita normaalia
arkista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Kannattaa olla tarkka siitä, mitä hengellisiä
vaikutteita ottaa vastaan, sitä tarkoitan.

Roomalaiskirje 12:18
"Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa."

.

Äänestä
  • mielestäni kuulijalla, niin omasta hengellisestä tilastaan kuin sen ruokkimisesta oikealla ravinnolla. Jos seinäjoella pastorin puolesta ollaan hukassa niin nopeastikkos se siitä tokenee kun kukaan mene kuuntelemaan vieraita. Ihmiset on välillä aivottomia matkijoita, jotka menee sinne minne johtaja käskee, ja unohdetaan (tai ei ehkä edes osata) kuunnella Jumalaa.

    Jotenkin tulee mieleen 1. kun. 13
    Jumalan miehen tarina.

    Äänestä

  • vastuu on kyllä kirjoitti:

    mielestäni kuulijalla, niin omasta hengellisestä tilastaan kuin sen ruokkimisesta oikealla ravinnolla. Jos seinäjoella pastorin puolesta ollaan hukassa niin nopeastikkos se siitä tokenee kun kukaan mene kuuntelemaan vieraita. Ihmiset on välillä aivottomia matkijoita, jotka menee sinne minne johtaja käskee, ja unohdetaan (tai ei ehkä edes osata) kuunnella Jumalaa.

    Jotenkin tulee mieleen 1. kun. 13
    Jumalan miehen tarina.

    Kuulijalla on itsellään vastuu siitä, ketä hän menee kuulemaan ja myös siitä,
    miten hän suhtautuu saarnaajien, opettajien, evankelistojen ym. puheisiin.

    Sitä tarkoitin, kun kirjoitin: "jokainen tuomitaan omien tekojensa perusteella".
    Tottakai on huomattava, että tekojen kirjo on suuri eikä rajoitu siihen, keitä
    saarnamiehiä on käyty kuulemassa ja keitä on haluttu välttää kuulemasta.

    Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että seurakunnan johdolla on suuri vastuu,
    kun se päättää laumalle tarjottavan ravinnon laadusta ja sisällöstä. Lampaiden
    tulisi voida luottaa siihen, että heille 'pöntöstä' tarjottava ruoka on tervettä.

    "Sillä seurakunnan kaitsijan.....tulee pysyä kiinni opinmukaisessa,
    luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä
    opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet." Tiit.1. luku

    Äänestä

Minä en ole koskaan kokenut mitään tarvetta etsiä voitelua ihmisten kätten alta. Vaikkakin Herra on monesti johdattanut minua ihmisten kätten alle siunattavaksi ja olen saanut siunauksia.
Mutta on muistettava että voitelu tulee Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kerron yhden tapauksen jolloin Pyhä Henki käski minua menemään ihmisen käsien alle.

Istui kokouksessa jossa saarnasi evankelista jolla toimii parantamisen armolahja. Monet ovat hänen kauttaan parantuneen. Minä istui nyt tuon evankelistan kokouksessa ja katsoi kuinka ihmisiä jonotti hänen kättensä alle. Minua kiusasi että ihmiset etsivät apua ihmiseltä. En pidä rukousjonoista mutta en myöskään vastusta niitä. Minulla oli vaiva josta tahdoin parantua. Minä sanoin ajatuksissani Herralle Jeesukselle Kristukselle että minä en etsi parantumista ihmiseltä enkä aio mennä tuon evankelistan kätten alla. Sanoi Herralle että minä olen SINUN kätten alla tässä penkissä ja SINÄ PARANNAT MINUT TÄHÄN PENKKIIN ilman ihmistäkin. Silloin koin selvästi kuinka Pyhä Henki sanoi minulle lempeästi mutta päättävästi: "Sitä varten minä olen palvelijani lähettänyt että minä HÄNEN KAUTTAAN siunaan sinua." Minä olin varma että tuo voimakas ajatus tuli Herralta. Niin minä totesin Herralle että jos se niin on, silloin minä menen tuon evankelistan kätten alle MUTTA SINÄ panet omat kätesi minun päälleni ja SINÄ MINUT PARANNAT.

Menin viimeisenä rukoiltavana evankelistan luokse, Hän oli pakkaamassa Raamattujaan ja muita tavaroitaan laukkuunsa. Sali oli jo miltei tyhjä kun muut kokousvieraat olivat jo lähteneet. Minä kerroin evankelistalle vaivani ja kysyin että jaksatko vielä siunata minuakin ja rukoilla että parantuisin. Hän sanoi: Tottakai! minä siunaaan sinuakin". Hän pani kätensä minun päälleni ja rukoili erittäin lyhyen ja yksinkertaisen rukouksen. Lähdin mitään kokematta kotiin. Mutta olin hyvällä tuulella. Minä tiesin että olin käynyt tuon evankelistan kätten alla HERRAN KÄSKYSTÄ. Ja Herran käskystä tehty asia ei ole koskaan turha. Seuraavana päivänä huomasin että olin vapaa vaivastani. Mikä helpotus ja mikä ilo. Kiitos Jeesus.

Sitten toinen todistus. Tapasin kerran uskovan perheen. Heillä oli teinipoika joka oli siinä vaikeassa iässä jolloin ei aina totella vanhempia. Mutta poika oli uskossa. Hän oli sanonut vanhemmilleen menevänsä erääseen kokoukseen. Vanhemmat varottivat tuosta kokouksesta ja pyysivät poikaa ettei hän menisi sen saarnaajan kätten alle. Poika oli sanonut menevänsä juuri sitä varten että pääsisi siunattavaksi tuon tunnetun julistajan kätten alle. Poika meni kokoukseen vanhempien kielloista huolimatta. Vanhemmat olivat hyvin huolestuneita ja he menivät polvilleen Herran eteen. He pyysivät Jeesusta estämään pojan pääsyn saarnaajan kätten alle mikäli saarnaajassa vaikuttaa väärä henki.
Kun poika tuli illalla myöhään kotiin, hän oli pahalla tuulella. Vanhemmat kysyivät että mksi sinä olet pahalla tuulella, mitä on sattunut. Poika kertoi ettei hän ollut jostakin kummallisesta syystä päässyt tuon saarnaajan kätten alle vaikka hän oli yrittänyt useita kertoja. Aina oli tullut jokin este. Tämä harmitti poika ja hän oli pahalla tuulella koska oli jäänyt "siunausta" vaille.

Miksi näitä kerron? Ajattelen että Herra johdattaa kun vilpittömästi Häneltä kysymme.
Hän on kykenevä jopa varjelemaan ymmärtämättömiä mutta vilpittömiä ihmisiä.
Joskus siis tulee mennä siunattavaksi mutta joskus taas ei missään tapauksessa pidä mennä siunattavaksi.
Kaikkein paras on pyytää Herraa johdattamaan näissä asioissa. Ei pidä etsiä ihmiseltä mitään eikä juosta ihmisten perässä ihmiseltä ihmiselle. Pysytään Herrassa ja luotetaan Herraan. Se on niinko parempi.

Äänestä
  • Saisiko udella Jaikal. Mikä oli tuo vaiva mistä paranit? Ymmärrän että jos se on jotain aivan henkilökohtaista ja arka asia niin ymmärrän jos et halua vastata.

    Äänestä

  • Kun noinkin paljon uskalsit kertoa väärien opettajien ja siunaajien aiheuttamista
    vaaroista, niin rohkeutesi riittänee ottamaan kantaa seuraaviin julistajiin, voitko
    siis suositella heidän käsiensä alle menemistä:

    1) Benny Hinn
    http://www.youtube.com/watch?v=c9U_lWmAsYM&feature=related

    2) Rodney Howard-Browne
    http://www.youtube.com/watch?v=96vKvwBaZQs&feature=related

    3) Todd Bentley
    http://www.youtube.com/watch?v=pmbyAqObbyI&feature=related

    .

    Lähettäisitkö poikasi (tai muun läheisesi) em. saarnaajien käsien alle operoitavaksi?
    Ahkerana sanan opettajana voinet antaa selkokielisen ja yksiselitteisen vastauksesi.
    .

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Kun noinkin paljon uskalsit kertoa väärien opettajien ja siunaajien aiheuttamista

    Aivan järkyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Aivan järkyttävää. Eikö enää löydy Herran tuntemista tästä maasta? Eikö enää osata erottaa oikeaa väärästä, sielullista henhellisestä? Haudoiltako haetaan "voitelua"? Miksi ei Herralta?

    Äänestä

  • *jukka.finland kirjoitti:

    Aivan järkyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Aivan järkyttävää. Eikö enää löydy Herran tuntemista tästä maasta? Eikö enää osata erottaa oikeaa väärästä, sielullista henhellisestä? Haudoiltako haetaan "voitelua"? Miksi ei Herralta?

    Sitä on syytä kysyä vakavasti.

    Onko helluntaiseurakunnissa tai muissakaan seurakunnissa kykyä arvostella henkiä?

    Itse ajattelen niin, että seurakunnissa suurelta osin puuttuu kyky arvostella henkiä.
    Saattaa olla kysymys siitäkin, että kaikissa seurakunnissa ei ole enää edes halua tai
    mielenkiintoa tai rohkeuttakaan olla torjumassa vieraiden henkivoimien tulvaa.

    Nuoret vaativat lisää ylistyspoweria ja yleinen mieliala suosii tunneperäisiä karisma-
    veikkoja, jotka vetävät saleihin yleisöä ja kolehtituloja ja uutta säpinää. Kun ollaan
    annettu periksi ja avattu ovet "kaatopippaloille", on erittäin vaikea asettaa esteitä
    uudelle new-vine kulttuurille, jossa henki jyllää, tunteet kuohuvat ja ylistys raikuu.

    Tuon suuntaisen kuvan olen saanut, vaikka en osallistukaan kyseisiin tilaisuuksiin.

    Mielestäni jaikalin ja psalmin täysi vaikeneminen Hinn- ym. arvostelua kysyttäessä
    on ERITTÄIN painava ja selvä viesti siitä, millaisia hengen vartiosotilaita he ovat.
    .

    Äänestä

  • Dabne kirjoitti:

    Saisiko udella Jaikal. Mikä oli tuo vaiva mistä paranit? Ymmärrän että jos se on jotain aivan henkilökohtaista ja arka asia niin ymmärrän jos et halua vastata.

    Ei se vaiva ole niin henkilökohtainen etteikö sitä sitä voisi kertoa.
    Minulla oli tuohon aikaan ihan valtavia ongelmia ummetuksen kanssa ja minä paranin siitä. Sen verran vaikea ummetus että kerran jouduin paastoamaan täysipaastolla kymmenen päivää jotta saisin vatsani tyhjäksi ja toimimaan jälleen. Kaikki oli siis pydähdyksissä ja tukossa. Paasto oli siis terveydellisistä syistä ja ainoa hoitovaihtoeheto minun tapauksessa. (En lähde nyt mahdollisten lääkäreiden ja hoitoalan ihmisten kanssa riitelemään asiasta) Heikkohermoinen ihminen olisi mennyt lääkäriin kun keho on peräsuolesta kurkkuun asti täynnä eikä mitään tule ulos. Mutta minä päätin että lopettaisin kaiken kiinteän ravinnon syömisen ja joisin vain vettä ja ravintojumia. Ja voi sitä helpotusta kun keho alkoi tyhjenytmään kuona-aineista.

    Mutta kun aloin taas syömään, sama vaiva ilmestyi jälleen. Noihin aikoihin tuli tuo evankelista seurakuntaan vierailemaan. Minulla oli ollut tätä vaivaa jo kauan. Mutta evankelistan kätten alla käynnin jälkeen seuraavana päivänä vatsa toimi niin kuin se toimii kun kaikki on kunnossa. Sain käydä vessassa tyhjentämässä vatsaa puoli tuntia jokaisen aterian jälkeen. Kyllä oli iloista toimitusta kun ottaa huomioon mikä oli tilanne aikaisemmin. Se jolla on ollut tai on paha ummetusvaiva ymmärtää mistä minä puhun.

    Mainittakoon että nykyisin minulla ei ole mitään ummetusongelmia. Saan sydä mitä vain ja vatsa toimii ihan normaalisti. Olen tästä kovin iloinen ja kiitollinen Herralle. Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Anteeksi uteliaisuuteni Jaikal. Kiitos kuitenkin kun vastasit. Tuli vain mieleeni kun työkaverilleni kävi vähän niinkuin sinulle. Hän odotti penkissä ja viimeisenä uskaltautui menemään pyytämään siunausta. Hänellä oli ollut erittäin vaikea astma yli 20 vuotta. Kuumat kesäpäivät menivät aina sairaalahoidossa ja kylmimmät kuivat talvipäivät myös. Hänen puolestaan oli rukoiltu jo vuosia, ilman parantumista. mutta tuon siunauksen jälkeen hän heräsi seuraavana aamuna terveenä. Ja sen jälkeen hän on pitänyt astmapiippua ja lääkkeitä vain varalta aina mukana. Hän on ollut terve nyt 6 vuotta. Hänen parantumisensa näyttää pysyvältä, mutta muuten olen varauksellinen näiden asioiden suhteen kun lähdettä ei voi aina tietää ja huijareitakin on.

    on aihetta pyytää anteeksi tuo tylynkuuloinen huomautus.
    En olisi niin sanonut sinulle fase to face. Mutta sinä olet
    saanut anteeksi heti siinä samassa.

    Niin, huijareita on mutta se todistaa että on aitoakin parantumista.
    Minä olen parantunut monta kertaa kun puolestani on rukoiltu.
    Olen parantunut myös oman rukouksen kautta. Mutta kaiken saa
    aikaan Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki, siis myös rukouksen uskovassa.
    Jeesus antaa myös uskon parantumiseen puhumattakaan tiestä Jumalan
    luokse niin että voimme esittää pyyntöjä. Niin kaikki kunnia Hänelle.

    Äänestä

  • jaikali kirjoitti:

    Saat anteeksi ilman muuta. Minä vain olen niin kiinnostunut ihmisistä ja mitä kaikkea he ovat kokeneet ja miten selviytyneet. Monella on ollut niin kova elämä ja toisilla on vieläkin. Pahalta tuntuu kun joku luopuu Jumalasta vaikeina aikoina. Ymmärrän kuitenkin että se on ihmisen luonto. Jotkut luopuvat, jotkut taas tarttuvat sitä tiukemmin Jumalan armoon luottaen.

    Äänestä

  • että poika oli lihassa harmissa että Pyhä henki oli estänyt häntä menemään sen toronto saarnajan käsien alle. Joopa joo! Mikä henki esti sua kertomaan tätä?

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Kun noinkin paljon uskalsit kertoa väärien opettajien ja siunaajien aiheuttamista
    vaaroista, niin rohkeutesi riittänee ottamaan kantaa seuraaviin julistajiin, voitko
    siis suositella heidän käsiensä alle menemistä:

    1) Benny Hinn
    http://www.youtube.com/watch?v=c9U_lWmAsYM&feature=related

    2) Rodney Howard-Browne
    http://www.youtube.com/watch?v=96vKvwBaZQs&feature=related

    3) Todd Bentley
    http://www.youtube.com/watch?v=pmbyAqObbyI&feature=related

    .

    Lähettäisitkö poikasi (tai muun läheisesi) em. saarnaajien käsien alle operoitavaksi?
    Ahkerana sanan opettajana voinet antaa selkokielisen ja yksiselitteisen vastauksesi.
    .

    sanoa rehellisesti ? Oliko se tällaiseen toiminnaan johon Pyhä Henki esti tuon pojan menemään käsien alle siunatuxi?

    Jaikaal oletko rehellinen ja ottais kantaa Rakas Semperin kysymys sulle ??? Jos et niin me pidämme sua täysin uuskarismaattisen ja raamattunvastaisen uskonnollisen hengen elikä riivajahengen kuljettavina ja olet noiden joukkoissa jotka ahdistele aloittajan...

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Sitä on syytä kysyä vakavasti.

    Onko helluntaiseurakunnissa tai muissakaan seurakunnissa kykyä arvostella henkiä?

    Itse ajattelen niin, että seurakunnissa suurelta osin puuttuu kyky arvostella henkiä.
    Saattaa olla kysymys siitäkin, että kaikissa seurakunnissa ei ole enää edes halua tai
    mielenkiintoa tai rohkeuttakaan olla torjumassa vieraiden henkivoimien tulvaa.

    Nuoret vaativat lisää ylistyspoweria ja yleinen mieliala suosii tunneperäisiä karisma-
    veikkoja, jotka vetävät saleihin yleisöä ja kolehtituloja ja uutta säpinää. Kun ollaan
    annettu periksi ja avattu ovet "kaatopippaloille", on erittäin vaikea asettaa esteitä
    uudelle new-vine kulttuurille, jossa henki jyllää, tunteet kuohuvat ja ylistys raikuu.

    Tuon suuntaisen kuvan olen saanut, vaikka en osallistukaan kyseisiin tilaisuuksiin.

    Mielestäni jaikalin ja psalmin täysi vaikeneminen Hinn- ym. arvostelua kysyttäessä
    on ERITTÄIN painava ja selvä viesti siitä, millaisia hengen vartiosotilaita he ovat.
    .

    Ole lämpimästi siunattu !!!!

    Äänestä

muuttuvat konkreettisesti Jeesuksen lihaksi ja vereksi(kannibalismia-vaikka Jeesus puhui vertauskuvin!!)

Äänestä

Kuuleppa. On olemassa semmonen läheisten välinen yhteys, jossa ollaan niin hyvissä väleissä ja tunnetaan toinen niin hyvin, että tunteita uskalletaan näyttää ja toiselle uskalletaan piruilla vitsillä, koska oletetaan, että kyllä se toinen tajuaa vitsin eikä ota siitä itseensä. Jotenkin kuvittelisin, että ellei isälläsi ole jonkinsortin sadomasokistista fetissiä, niin hän tuskin tunsi "riemua tuskastasi". Sellaisen ilmeen oikea tarkoitus on yleensä "ei kai se nyt noin paljon satu"? Samaa voi sanoa äidin naljailuista, ja jopa veljen karjunnasta, koska läheisille ihmisille voi ja pitää näyttää oikeat tunteensa ilman että tarvitsee pelätä tuollaista tuomitsemista. Oleppa hetki ihan rehellinen. Jos sinulle perhe heittää vähän huulta ja toimii muutenkin hyvin normaalin perheen tavoin, niin tekeekö se sinusta silloin marttyyria? Vai kenties vaan hieman lapsellisen?

Ja vaikka nyt en itse helluntailainen saati edes kristitty ole, niin mikä tästä Hinnin toiminnasta tekee niin tuomittavaa? Mies levittää sanaa, niin kuin muistaakseni teidän pyhissä teksteissännekin käsketty, ja antaa voimia niille teidän kannattajille, jotka muuten saattaisivat uskossaan horjua. Ei sillä että itse tukisin tätä, mutta siihen on taas aivan erit syyt - mutta miksi mies saa myös kanssahelluntailaisten suunnalta panettelua? Kateutta, vai jonkinlaista katkeraa itsepäisyyttä, että eihän me tuollaisia tarvita (kun ei itsekkään osata).

Äänestä

Kirjauduin sisälle, jotta varmasti tietäisit, kuka Sinulle kirjoittaa. Olisin voinut soittaakin, mutta vaihdetaan nyt palstalla pari ajatusta.

Mistä lähtien isäsi on "kaatanut ihmisiä rukouspalvelussa (siis rukousjonoissa)"? Tapahtuiko sitä ennen kuin muutti Seinäjoelle? Muistatko/tiedätkö kenen käsien alla hän haki "siunauksensa" ennenkuin nuo kaatumiset alkoivat?

Tiedät, että käytän sisäpiiritietoa. Onko sekä J että V eksyneet? Asiaa selvittänyt henkilö väittää lausunnossaan kummankin olevan rehtejä ja luotettavia. A:n lausuntoa en saanut ehkä J:n tähden.

Olkoon asia niin tai näin, en itse usko Seinäjoen helluntaiseurakunnan selityksiin. He ottavat vastaan mm. Benny Hinnin ja voitelua häneltä, joka hakee omaansa Aimeen ja Kathrinen haudoilta. Kuolleiden puoleen kääntyminen on kauhistus Herralle. En usko myöskään seurakunnan levittämään enkeli-ilmestykseen.

Äänestä
  • Niin-Seinäjoellahan johtohenkilöt kävivät siellä Amerikassa "voidellun"käsien alla,saadakseen myös saman voitelun.Siten voitelua on ollut helppo jakaa monille,monille vilpittömillekin ihmisille.En siis tiedä,kenen käsien alla J on ollut-anteeksi,kun en voi tyhjentävästi vastata!
    Täten,eikö tuo ole hyvin selvää,että "he" ovat eksyneet..Kuten kerroin aiemmin,he tuntevat huomaamattaan vihaa niitä kohtaan,jotka eivät ole mukana voitelussa..
    Siunaten teitä kaikkia,Jeesuksen Kristuksen nimessä-teitä,jotka totuutta rakastatte.Eksyneille toivon ja rukoilen silmävoidetta,että totuus tulisi tietoisuuteenne!!

    Äänestä

tuota tekstiäsi. Puhut kuitenkin totta. Seinäjoki on ollut harhan vallassa jo vuosikaudet, monien muiden seurakuntien tavoin. Todella sydäntä kouraisevaksi sen tekee varmasti se, että tässä "väärän voitelun liikkeessä" on mukana myös rakkaita, samaa lihaa ja verta olevia lähimmäisiä. Seinäjoella ovat käyneet Hinni lisäksi monet, monet muutkin valta- ja menestysteologit. Useimpien näiden kirjallista tuotantoa on saatavana lähes jokaisessa helluntaiseurakunnassa. Terve ja raitis arviointi ja arvostelu eivät kuulu tähän päivään. Se, joka tästä ääntään nostaa, joutuu vähintään epäsuosioon. Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan. Herra Jeesus itse varoitti, ankarasti, viimeisinä aikoina nousevan tällaisia vääriä profeettoja ja antikristuksia. Herra sanoi, että on parempi mennä käsipuolena taivaaseen, kuin molemmat kädet tallella iankaikkiseen kadotukseen. Näinä viimeisinä aikoina on todella syytä rukoilla suurta herätystä. Sellaista herätystä, että eksytykseen ja harhaan joutuneet uskovat löytävät takaisin Jumalan suoralle tielle.

Herra antakoon sinulle voimia ja rohkeutta pysyä uskossasi lujana. Vaikka sukulaiset ja ystävät hylkäävätkin, niin Herra on uskollinen. Hän on voimallinen puhuttelemaan, tavalla ja toisella, näitä uskossaan hairahtuneita läheisiäsikin. Ole rohkealla ja turvallisella mielellä.

Äänestä
  • Edelliseen en vielä saanut vastausta, joten kysyn toistamiseen: johtuuko tämä profeetallinen vääryys nyt siitä että jätkällä on rahaa, vai jostaki mitä on erityisesti tehny jotta helluntailiike oikein nokkaansa nyrpistää?

    Äänestä

  • fennris kirjoitti:

    Edelliseen en vielä saanut vastausta, joten kysyn toistamiseen: johtuuko tämä profeetallinen vääryys nyt siitä että jätkällä on rahaa, vai jostaki mitä on erityisesti tehny jotta helluntailiike oikein nokkaansa nyrpistää?

    Nimimerkki "fennris" - tässä sinulle luettavaa ja pari videolinkkiä.

    Joskus pari vuotta sitten kiinnostuin etsimään tietoa netistä, että mikä mies tämä Benny Hinn oikein on. Nähtyäni hänet ensimmäisen kerran TV7:lla, hänen esiintymisensä minun mielestäni oli epäaitoa ja ylitsevuotavan teatraalista.
    Löysin pian Amerikkalaisen TV-kanava NBC:n tekemän ajankohtaisohjelman hänestä.

    NBC oli tavannut kaksi henkilöä jotka olivat loikanneet Bennyn organisaatiosta, koska eivät enää halunneet katsoa miten hyväuskoisia ihmisiä uunotetaan ja kerätään rahaa ämpäreittäin.

    Toinen loikkari oli kirjanpito-osastolta, joka ennen Bennyn organisaation jättämistä otti tukuttain valokopioita kuiteista mihin kaikkeen joutavaan roskaan käytetään lahjoitusrahaa. Näitä olivat mm. kiertuematkoilla maanosan kalleimmissa hotelleissa majoittuminen (ja tietenkin presidenttitason sviiteissä), lähimmille omaisilleen kustannettuja ostosmatkoja Milanoon ja Lontooseen omalla (tosin vuokratulla) yksityislentokoneella, omille omaisilleen rahalahjoitusten antaminen (vaimo, veljet jne..).

    Tämä henkilö todisti että kirjeet joita saapui ympäri amerikkaa (ja jopa ympäri maailmaa), jotka sisälsivät rukouspyynnön ja hivenen käteistä rahaa, menivät prosessointipöydälle jossa rahat erotettiin kirjeistä. Rahat menivät eteenpäin, ja kirjekuoret ja kirjeet menivät suoraan roskikseen. Kirjeitä ei edes luettu, saatikka sitten edes rukoiltu kirjoitettujen asioiden puolesta.

    Toinen organisaatiosta loikannut kaveri oli kiertuematkojen turvamies. Hän kertoi miten Benny vaatii että tilaisuuksissa pyörätuolipotilaat ja muut liikuntavammaiset tulee sijoittaa hallin takaosaan, keskelle kaikkia muita ihmisiä. Tämä siksi että sieltä on hankalin matka päästä edes hallin pitkittäisille kulkuväylille, ja pitkä matka hallin etuosaan siunattavaksi.
    Näin liikuntarajoitteiset eivät edes uneksi sinne siunattavaksi menemistä - koska Benny tietää että ne ihmiset eivät parane hänen kättensä alla.

    Benny Hinn on jäänyt kymmenistä valheista kiinni tämän NBC -kanavan "Dateline" -ohjelmatekijöiden selvitetyä taustoja.
    Benny esim väitti kirjassaan pitäneensä tilaisuuden Katolilaisessa sairaalassa, jossa ihmisiä parani tukuttain, ja ylistys kaikui sairaalan eri kolkissa.
    NBC Dateline -ohjelma kävi haastattelemassa nyt jo 80-vuoden ikään ehtinyttä sairaalaa johtanutta sisarta/nunnaa, joka sanoi että mitään parantumisia ei tapahtunut. (Tämä haastattelu on videolla nro 2 tämän kirjoituksen lopussa).

    Amerikan Yhdysvalloissa ovat suurin joukoin eri seurakunnat liittyneet vapaaehtoisesti liikkeeseen mukaan, jonka keskeinen ajatus on avoimet tilikirjat, ja avoin kirjanpito. Näin kuka tahansa saa tarkastaa minkä tahansa tähän renkaaseen kuuluvan seurakunnan rahatilanteen, ja mihin lahjoitusrahat käytetään.
    Benny Hinn on lukuisia kertoja kieltäytynyt organisaatioineen liittymästä tähän avoimien tilikirjojen renkaaseen, ja pitää tilikirjansa suljettuina nyt ja tulevaisuudessa.

    Minun moraalikäsitysteni mukaan on täysin normaalia että hyväntekeväisyysjärjestö haluaa olla oma-aloitteisesti läpinäkyvä, ja julkaista tilikirjanpitonsa siitä minne kaikkialle on rahaa käytetty, ja minkä verran. Benny Hinn ei tähän ole valmis. Sopii kysyä, miksi ?

    Tässä muutama linkki mitä You Tubesta löysin, tässä teille joilla Englanninkielen ymmärtäminen onnistuu vaivatta:

    http://www.youtube.com/watch?v=dhvFScYQR_c&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=qhlJemoaR5s&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=2kXt4KjWc0E&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=HYpGWpxHKLA&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=bgDHuHhX43U&feature=related

    Yves Brault on kirjoittanut oman perheen henkilökohtaisista kokemuksista Benny Hinnin organisaatiossa. Suosittelen kirjan lukemista. Tässä muutama linkki mitä Yves Braultista satuin löytämään:

    Tässä yksi Suomenkielinen, ja loput kaksi linkkiä Englanniksi.

    http://www.kristitynfoorumi.fi/kulissientakana.htm

    http://fakefaithhealers.000space.com/downloads/Testimony of Yves Brault.pdf

    http://fakefaithhealers.000space.com/en/index.htm

    ---

    Minut tavoittaa emaililla osoitteessa: [email protected]

    ---

    .

    Äänestä

  • nettiselaaja kirjoitti:

    Selvä, kiitos tästä, selventää huomattavasti ja antaa pientä lisänäkökantaa kristinuskon alahaarojen toiminnasta ja siitä, että sieltäkin löytyy sekä järkevät tyyppinsä että nämä, jotka mädättävät sitten koko yhteisön maineen - harmillista kyllä juuri nuo jälkimmäiset pääsevät useammin julkisuuteen. Vaikka näinpä se mahtaa olla kaikilla, samaan tapaan angstiteinit pilaa kissansilpomisillaan sun muilla leikeillään rehtien uuspakanoiden maineen, ja sitten tulee telkkarilähetystä jossa annetaan huonosti värittynyt kuva _kaikista_ muinaisuskontoja tukevista. Eräskin helluntailiikkeeseen kuuluva minulle on tällaisia videoita linkitellyt, ja myönnän että kyllä silloin miestä söi ja vitutti. :D Takaisinkäännytystyöhän kaverilla silloinkin oli toki mielessä.

    Eipä siinä, jatkakaa harjoituksia.

    Äänestä

Ja rukoilen Jeesus autta veljemme tässä taistelu paha vastaan !!! Ole siunattu !!!

Äänestä

Katselin muutaman videon Benny Hinnìn tilaisuuksista ja tuntui todella pahalta kuunnella ja katsella sitä ihmisten manipuloimista. Pyhä Henki ei toimi niin kuin B.H antaa ymmärtää, Jeesus ei kaatanut ketään nurin kun Hän paransi sairaita. Elämme viimeisiä aikoja jolloin ilmestyy eksyttäjiä, toimien Jeesuksen nimissä.
Peloittavaa on huomata, kuinka hyväuskoisia ihmisiä jymäytetään, muttaa Raamattu sanoo, että lopun aikana jos mahdollista, valitutkn ekytetään.

Äänestä

Ja tämäkö on se srk, jota netmissionin Ad Hoch ylistää maasta taivaisiin...
voi, närhen munat...

Äänestä
  • En sekoittaisi tähä enkeli-ilmestystä koska on todella luotettavalta taholta tämä tieto olemassa. Se on kuitenkin varmaa että armolahjat toimii tänäänkin, ilmeisesti myös Seinäjoella, arvostelemiseen ei tarvita Jumalalta saatua henkeä vaan ihmisestä lähtöisin olevaa oikeassa olemisen egoa ja ilkeämielisyyttä.

    Äänestä

Kyllä Sanan mukaan arvostelu on Sanan mukaista toimintaa! Tosin TÄYSIN laiminlyöty käytänne ainakin Suomen helluntaissa. Ikäni (ca 60 v) olen helluntaikokouksissa istunut, enkä yhtään UT:n mukaista profetian käsittelyä ole nähnyt! Mistä se kertoo?

Siitä, että kaikella saastalla on ollut mahdollisuus päästä helluntaiseurakuntiin sisään. Siksi epäilen myös Seinäjoen menestyksen "henkeä":

Ettei vain olisi suuri hengellinen romahdus ovella, kun oikein ollain paisuneina menestykseen ja kasvuun!

Äänestä
  • Seinäjoen helluntaikirkon johdon hengellisestä tilasta kertoo korutonta ja yksiselitteistä kieltään se, että megaeksyttäjä Benny Hinn on vieraillut siellä ja saanut jopa uuden vierailukutsun Seinäjoelle.

    Uusintavierailu ei tosin vielä ole toteutunut. Ilmeisesti Seinäjoen taloudellinen potentiaali ei ole riittänyt tyydyttämään suuren maailman show-tähden taloudellisia voittotavoitteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

varokaa "voitelua"!! kirjoitti:

Lähimpiä sukulaisiani kuuluu Seinäjoen helluntaiseurakuntaan.
He sanovat,kuten monet,ei uskossa voi pysyä ilman srk yhteyttä..
Jokainen joka vähänkään tutkii Seinäjoen tilannetta,tietää että sinne kutsutaan vaikka keitä Amerikkalaisia julistajia,ei väliä sillä miten pakanallisesti henkilö toimii esim.Benny Hinn joka kirjassaan kertoo hakevansa voitelua Kathryn Kuhlmanin luilta ja kokee siellä voimakkaan hengen läsnäolon!B.Hinn käy myös säännöllisesti katolilaisessa jumalanpalveluksessa-katolilaiset uskovat,että viini ja leipä muuttuvat konkreettisesti Jeesuksen lihaksi ja vereksi(kannibalismia-vaikka Jeesus puhui vertauskuvin!!)Tällaisessa tilanteessa Hinn oli kokenut ja nähnyt vierellään mustan hahmon,jota piti hyvänä asiana.Seinäjoella Hinn:in kirja,jossa kaikki tämä kerrotaan,on taatusti luettu,mutta hän on aina tervetullut heidän kokoussarjaansa pitämään.Johtoporukkaa on myös käynyt hakemassa voitelua,uskoisimpa-juuri Hinnin käsien alla.
Kyseessä on se sama voitelu,joka alkoi jo silloin Torontonherätyksen aikana,vain nimet herätykselle ovat muuttuneet vuosien mittaan.
Paavo Hiltunen kertoo eräässä kirjassaan naisesta,joka oli käynyt voidellun saaneen käsien alla ja naiseen oli mennyt demoni-nainen kuitenkin vapautui rukouksen jne.kautta,tosin palasi käsien alle.Niin surullista,että ihmiset ottavat tuntemuksia vastaan ja terveydenkin,vaikka sen takana olisikin paha ja ihmisen sielullisuus.
Itse en ole ottanut vastaan ns.siunauksia,vaan rakkaampi minulle on Jumalan sanan totuus ja Jumalan tahto-siis sairastan kovia kiputiloja,koska kropassani on monta sairasta paikkaa.Mieluummin kuitenkin odotan Jumalan aikaa parantaa,kuin että menisin siitä mistä aita on matalin.
Olen siis huomannut voimakkaasti,että vaikka olen ollut ihan hiljaa tai puhunut lempeästi,ovat lähimpäni olleet mua kohtaan ilkeitä,pilkallisia jopa karmean virneen olen nähnyt isäni kasvoilla kun hän on tuntenut riemua tuskastani,äitini taasen on pilkannut kävelytyyliäni,koska lantiossani on ollut vikaa jo 8-vuotta(magneettikuvaus edessä)ja jälkeenpäin kun olen maininnut heidän ilkeydestään,on heidän muistinsa ollut pois pyyhitty-eivät he ole toimineet omassa vallassaan.Isänihän "kaataa"ihmisiä rukouspalvelussa.
Veljeni taasen karjui mulle 3:sti peräkkäin,en saanut sanottua sanakaan väliin,myös hän pilkkasi minua.
Tätä voi tehdä vain väärävoitelu,sillä olen ollut kuukausia lempeä vanhemmileni,palkaksi saan siis ilkeyttä.He puolustavat toisiaan ja keksivät ihmeellisiä selityksiä-toki heitäkin voi hivenen ihmetyttää oma käytöksensä.

Tämä on vaikeaa aikaa ja raamattu kertookin sen,kuinka lähiomaisetkin kääntyvät sukulaistaan vastaan.
Jeesus kuitenkin kehoittaa antamaan anteeksi ja sitä haluan,rukoilen voivani noudattaa.
Muut syntini Jumala on menneisyydestäni antanut anteeksi,eivätkä sukulaisteni syytökset sitä kumoa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu