Ruotsinkielisyys maksaa ja sen pitääkin maksaa sanoi Wideroos!

Esimerkiksi Ahvenanmaalla puuttuvat suomenkielisiltä lapsilta kaikki tällaiset oikeudet joista Opetushallituksen ruotsinkielisen koulutuksen johtaja Johan Aura puhuu.

Opetushallituksen ruotsinkielisen koulutuksen johtaja Johan Aura arvelee, ettei näin pieniä luokkia ole hirveästi. Hänen mukaansa opetus on pyritty järjestämään esimerkiksi niin, että osa tunneista on toisella kotimaisella.

Pikkuluokkia on esimerkiksi saaristossa. Sen sijaan internaattityyppiset koulut, joihin lapset lähetetään matkojen takaa, eivät ole enää tätä päivää.

– Heillä on tietenkin oikeus opetukseen äidinkielellään, Aura huomauttaa lahtelaislapsista.

Melkein kaikkien pikkukaupunkien väestö maksaa ja sen pitääkin, vasenkätisyys maksaa ja sen pitääkin, järvenpääläisyys maksaa ja pitääkin, kaikki pienryhmät maksaa ja pitääkin.

Talousopissa on sellainen termi kuin suuruudenetu. Se tarkoittaa sitä että mitä suurempi ryhmä, sitä pienemmät kustannukset jatteuna henkeä kohti. Tämä taas johtuu siitä että melkein kaikissa toiminnoissa on n.k kiinteitä kustannuksia jotka eivät muutu suoraan ryhmän koon mukaan. Nämä jakaantuvat siis suuressa ryhmässä useammalle ja tästä seuraa tuo Wiideroosin mainitsema ilmiö. Se on silkkaa ja puhdasta logiikkaa.

Oman ryhmänsä koko on yleensä tekijä johon ei voi vaikuttaa, tai johon vaikuttaminen on todella hankalaa. Siksi se ei saa olla peruste syrjinnälle tai etuoikeuksille.

Wideroos on siis itsetäänselvästi täysin opikeassa, mutta koska ruotsinkieliset ovat sokea piste nettifennoille he eivät tässä yhteydessä ymmärrä tuota itsestäänselvyyttä.

Ruotsinkielisyyden lisäkustannus on paljon pienempi kuin esimerkiksi kasvukuntien ulkopuolella asuvien, vaikka ruotsinkielisten koksuhde on paljon haasteellisempi (1/19).