Todistajuus nykymuodossaan näyttää olevan enää vain enimmäkseen ihmiskunnan syöpä. Ihmisten aivopeseminen ajattelemattomaan tilaan (kultin piirteet), henkinen sorto (karttaminen, syyllistäminen, perheiden rikkominen), ihmiselämän vaarantaminen (verensiirtokielto), vihaan yllyttäminen (ihmisten asettaminen eriarvoiseen asemaan) jne jne
Mikä on vastapaino tälle kaikelle, että kyseisen toiminnan on syytä antaa jatkua?
Tietämätön.
Mikä on vastapaino tälle kaikelle, että kyseisen toiminnan on syytä antaa jatkua?
Tietämätön.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Nykyään ei ole helppo pitää suuttumusta kurissa.
”Ilkeys on suosittua”,
sanoo tri Deborah Prothrow-Stith, joka toimii apulaisdekaanina Harvardin kansanterveyden laitoksella. ”Todellisuudessa ihmissuhdetaitoja – neuvottelemista, kompromissien tekemistä, empatiaa, anteeksiantavaisuutta – pidetään yleensä nynnyilynä.”
Sinä voit oppia käsittelemään ärsyttäviä tilanteita ja selvittämään ongelmat rauhaisasti--
jos tahdot-..
Šintouskomuksen mukaan ”poismenneellä” sielulla on edelleen persoonallisuutensa,
mutta se on kuoleman tahraama.
Kun surevat suorittavat muistoriittejä, sielu puhdistuu siinä määrin,
että siitä häviää kaikki ilkeys,
ja siitä tulee luonteeltaan rauhallinen ja hyväntahtoinen.
Aikanaan esi-isän henki nousee suvun suojelusjumalan asemaan.
Koska šinto eli rinnan buddhalaisuuden kanssa, siihen sulautui joitakin buddhalaisia opetuksia,
muun muassa oppi paratiisista. Huomaamme siis, että usko kuolemattomuuteen on šinton peruskäsityksiä.
Kannattas sinunkin katsoa enempi päivän uutisia
ja miettiä, mikä se ihmiskunnan syöpä OIKEESTI on ?
On todellisuudentaju hävinnyt sinulta kokonaan.
Pyydä lekurias antamaan paremmat lääkkeet, ettei aivotukokset enää vaivaa.
Uskonnot (JT siinä mukana) ovat ihmiskunnan syöpä.
Olisi paljon vähemmän sotia, itsemurhaiskuja, terrori-iskuja, sukupuolineutraalien avioliittojen vastustajia (rakkauden vastustajia), Abortin tekeviän syyllistämisiä.
Tämän lisäksi kantasolututkimus olisi paljon pidemmälle kehittynyt, armokuolema olis toimiva käytäntö (parantumattomasti sairaat pääsisivät kärsimyksistään ja vanhusten itsemurhat vähenisivät).
Lapisia ei peloitettaisi helvetillä heti kun oppivat lukemaan, sisällissotia ja etnisiä puhdistuksia olisi vähemmän, Afrikassa olisi vähemmän HIV-positiivisia jos ei kondomit olisi syntiä siellä.
Lista on loputon....
Kerro minullekin , mistä tämän tiedon kultajyväsen nokit,kana KOOT-KOOT ?
****Afrikassa olisi vähemmän HIV-positiivisia jos ei kondomit olisi syntiä siellä.*****
Sinulle se yliopistokoulutus olisi tosi tarpeeseen.
Aikuisten oikeesti.
Katso itse miten katolinen kirkko tekee afrikassa "avustustyötä" ja lue sen jälkeen esim. tämä artikkeli:
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/suomen-katolinen-kirkko-paavi-ei-kondomioppiamme-muuta
"Sinulle se yliopistokoulutus olisi tosi tarpeeseen."
Minulle kerrottiin yläasteella kondomin käytöstä. Harmi että sulle vasta yliopistossa.
käyttää kondomia...
vai niiltäkö perit ajatuksen kortsun synnillisyydestä?
Et näköjään osaa lukea.
koska tänne kirjoitat. Hyvä. Mutta tyhmä ja aivopesty kuitenkin.
"Mutta tyhmä ja aivopesty kuitenkin. "
Oliko sinulla jotain sanottavaa itse aiheeseen? Vai onko tämä palsta mielestäsi tarkoitettu todistajien mustamaalaukseen?
Vastaa asiallisesti jos kykenet. Jos et, saat vastauksen lanseeraamallasi tyylillä.
Vain tynnyrissä kasvaneet eivät ymmärtäneet mitä Asmo Maanselkä kirjoituksellaan tavoitteli.
Hän kirjoitti ihan oikein. Kirjoituksen tavoite oli ja ON edistää ja vahvistaa oikeiden ja koettujen arvojen vaalimista.
Homous ja lesbous on ihmiskunnan syöpä, joka laajetessaan tuhoaa sen Rooman valtakunnan tuhoutumisen kaltaisesti.
Synti on aina ollut - ja on aina oleva - kansakunnan häpeä!
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/16304.htm
Homous ja lesbous on RAKKAUTTA!
Tunnetteko sellaista sanaa, te aivopestyt idiootit?
4 Rakkaus on pitkämielinen ja huomaavainen. Rakkaus ei ole mustasukkainen, se ei kerskaile, ei pöyhisty,
5 ei käyttäydy sopimattomasti,
ei etsi omia etujaan,
ei ärsyynny.
Se ei pidä kirjaa pahasta.
6 Se ei iloitse epävanhurskaudesta, vaan iloitsee totuudesta.
7 Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kestää.
8 Rakkaus ei koskaan häviä.
Uskonnollinen(kin) suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys saa aikaan tällaisia mielipiteitä, ja kuten tuolla jo osattiin hienosti vastata: se on ihmiskunnan syöpä, ei suinkaan homous tai lesbous.
Homot ja lesbot ovat marginaaliryhmä, ja on lähinnä hämmentävää miksi tietty osa uskovia tekee heistä elämää suuremman numeron. Varsinkin, kun homous tai lesbous ei ole missään määrin näiltä uskovilta pois, ja vielä vähemmän edes heidän asiansa. Tällaiset asiattomat ja turhat vastakkainasettelut saavat aikaan aina paljon enemmän negatiivisia ilmiöitä, kuin positiivisia.
"Homous ja lesbous on ihmiskunnan syöpä, joka laajetessaan tuhoaa sen Rooman valtakunnan tuhoutumisen kaltaisesti. "
Rooman valtakunnan hajoamisesta on väitelty pitkään.
"Nykyisissä tulkinnoissa korostetaan eniten imperiumin taloudellisia vaikeuksia ja poliittisen järjestelmän tasapainottomuutta.lähde? Rooman voidaan katsoa olleen jossain määrin jopa ryöstötalous: se suurelta osin eli valloittamiltaan alueilta kerätyllä varallisuudella. Rooman talouselämä perustui lähes täysin alkutuotannolle sekä ylellisyystavaroiden tuonnille: varsinaista teollisuustuotantoa oli hyvin vähän.lähde? Tätä järjestelmää voitiin ylläpitää vain niin kauan kuin valtakunta laajeni."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Myöhäisantiikki
Mihin tahansa näkekemykseen perustuva ahdasmieliisyys ja toisten tuomitseminen on ongelma yhteiskunnassa. Se että se olisi syöpä, on toinen asia.
Tietysti voidaan ajatella, että islam on maailman syöpä joka leviää ja tuhoaa muun tieltään, MUTTA se ei johda silti yhteiskunnan eikä ihmiskunnan kuolemaan.
Syövän käyttö vertauksena on aika huono.
Kupataan luonnonrikkauksia Afrikasta ja muualta,
viedään tupakkaa ja roskaruokaa ja huonoja lääkkeitä sinne..
Jätteet myös on roudattu sinnepäin....
Lähimmäisenrakkautta,todellakin....
Kyllä, ja työttömistä on tehty orjaluokka jolla voi teettää työtä ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi.
Tuli mieleen että voisiko yksi asia olla vaikka elämän monimuotoisuuden säilyttäminen. Aiheuttaako liian suuri samankaltaisuus pitkässä juoksussa ongelmia? Että kaikki on samaa harmaata mössöä. Kun tällainen porukka täällä on, niin taatusti ainakin tuo erilaisuutta. Onko se kustannusten arvoista, niin sitä en tiedä. Onko sillä väliä? Voiko olla, että joskus osoittautuisi, että kaikkien niiden elämien uhraaminen oli sen arvoista??? Onko näillä ihmisillä tässä touhussa jokin suurempi viisaus takana mitä tavallinen tatti ei ymmärrä?
?
Täällä heitä on marginaalisen vähän pienestä vierailijajoukostakin siis.
Kuulin että palstalla on arviolta 2-3 vakituista Jehovan todistajaa kokopäiväisesti kirjoittamassa, joten toivoisin saada vastauksen palstalta
Vaikea kuvitella että entiset Jehovan todistajat olisivat kokeneet rajun tekstini (anteeksi jos menin liiallisuuksiin, mutta todistajuuden jättäneiden kertomukset eivät ole myöskään kevytsisältöisiä, esim. Silminnäkijä-ohjelman henkilöt, palstalaisten elämänkertomukset, henkilökohtaisesti käymäni keskustelut) miinuspisteen arvoiseksi.
Vastausta odottava.
Onko jt-palstalaisten kohdalla kyse jonkinlaisesta "todistajien erikoisosastosta", joka ei käy täällä todistajuudesta kiinnostuneiden kanssa varsinaista keskustelua vaan ohjaa heidät valtakunnansalille?
Yksi vuorokausi aikaa vastata
uskontokunnasta?
Miten sen voi todentaa ?
Paholainenkin teeskentelee olevansa "valkeuden" enkeli, joten eikö Perkeleen lapsetkin
voi teeskennellä olevansa todistajia?
Onhan exätkin paljastuneet aikamoisen hyviksi näyttelemään olevansa aito todistaja, vaikka
sydän sykkii perkeleelle !
>>Paholainenkin teeskentelee olevansa "valkeuden" enkeli, joten eikö Perkeleen lapsetkin
voi teeskennellä olevansa todistajia?
Sitä unohtamatta että enemmän kuin usein jt on esittäytynyt keskustelupalstoilla neutraalina ulkopuolisena.
tule,
koska keskustelut näillä sivuilla on luokiteltu ei-toivattaviksi ajanhaaskaussessioiksi.
Voi.pi todistajaan tarttua täältä myös "maailman henki".
Kyllä nämä jutut välillä ulkopuolistakin kummastutta ja tökkii....
Tyylisi on tunnistettavissa.
Ihmettelinkin jo, kun ei ole juttujasi näkynyt....
Jt-tunnistimen ?
Onhan exätkin paljastuneet aikamoisen hyviksi näyttelemään olevansa aito todistaja, vaikka
sydän sykkii perkeleelle !
Liiallinen samanmielisyys ja "sosiaalisuus" on edistyksen ja uudistumisen este. Kyvyttömyys tai haluttomuus päästä missään asiassa yhteisymmärrykseen samoin.
.
tutkin vastaukset ja teen johtopäätökseni. harkitsen jatkotoimia
Naamakirjassa alkoi boikotti tiettyä blondiin koskien.Minä
turhakkeet..... 24.2.2011 08:37
VASTAUKSIA: 1 LUKUKERTOJA: 40 TEKSTIKOKO: VIESTIEN ESITYSTAPA:
alotan boikotin koskien tätä saittia.
en tän jälkeen avaa sivuja ja kieltäydun keskustelemasta ko.saitista tai sen kirjoituksista.
>>Mikä on vastapaino tälle kaikelle, että kyseisen toiminnan on syytä antaa jatkua?
Maailma tarvitsee myös huonoja esimerkkejä. Muita (ainutlaatuisia) syitä en tähän hätää löydä. ;)
Jehovantodistajuudessahan ei olisi mitään varsinaista kritisoimista, jos siellä ei olisi näitä karttamissääntöjä, syyllistämistä, ihmissuhteilla kiristämistä, veri-itsemurhia ja sen sellaisia turhia, epäinhimillisiä ja surullisia toimintamalleja. Joku aina välillä kysyy että miksi jehovantodistajuutta aina morkataan. Juuri näiden kyseenalaisten toimintamallien takia. Vt-seura on ihan itse itsensä asettanut asemaan, jossa sen edesottamuksia ja toimintamalleja kohtaan esitetään kritiikkiä - ja aiheellista sellaista. Kritiikkiin eivät ole syypäitä entiset jehovantodistajat tai muut kritiikin esittäjät. Syynä on se että vt-seura pitää yllä toimintamalleja jotka eivät täytä meidän ulkopuolisten ja vähänkään humaanien yksilöiden käsitystä inhimillisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.
ettei niitten tarttee tehdä itsaria masennnuksen takia.
Olis yhteiskunnan kannalta katsoen yleishyödyllisempää toimintaa kuin puhua paskaa täällä.
Netissä louskutetaan päivät mutta naapuria ei edes moikata.
Hävetkää, sohvaperunat näppäreittenne takana !
>>Menkääs humaanit yksilöt auttamaan lähistön yksinäisiä vanhuksia>>
Niiinpä niin... ihan mitä muuta tahansa kuin kritiikkiä oman lahkon toimintaa kohtaan. Kriittisesti Jt-toimintaa tutkailevat kommentit ja avaukset halutaan kiireesti ohjata kokonaan muihin asioihin, koska esitettyä kritiikkiä ei olla valmiita käsittelemään. Tämä vain osoittaa sen, että esitetyllä kritiikillä on vielä paljn työtä tehtävänään.
>>Olis yhteiskunnan kannalta katsoen yleishyödyllisempää toimintaa kuin puhua paskaa täällä.>>
Jos pysyttäydytään jehovantodistajuuteen liittyvissä asioissa, niin itse olen kyllä havainnut suurimman osan esitetystä kritiikistä perustuvan ihan todellisiin asioihin. Miksi näistä asioista ei saisi jutella ihan aiheelle varatulla palstalla? Yleisemmin yhteiskuntaa käsitteleviä palstojahan on tuolla vaikka kuinka monta, täällä on tarkoitus käsitellä jehovantodistajuutta.
>>Netissä louskutetaan päivät mutta naapuria ei edes moikata.>>
Kyllä minä ainakin moikkaan naapureitani.
>>Menkääs humaanit yksilöt auttamaan lähistön yksinäisiä vanhuksia
Erittäin hyvä ohje. Kun olin jt, niin kuvittelin olevani jollain tavalla ylivertainen, enkä mitään velkaa yhteiskunnalle. Kun vihdoin sain paalunmuotoiset vaaleanpunaiset rillit silmiltäni, niin tajusin olleeni yhteiskunnan siipiveikko. Niinpä olen yrittänyt korvata asiaa auttamalla lähistöllä asuvaa iäkästä pariskuntaa rillien hylkäämisestä lähtien. Tosiaan, erittäin hyvä ohje.
>>Netissä louskutetaan päivät mutta naapuria ei edes moikata.
Tulee jotenkin jehovantodistajat mieleen, olisko se karttamisesta.
Etkö sä pari vuotta ollut kastettuna, ennen saharassa erottamista? Jäikö verot rästiin kun siipiveikon olo tuli? 25 vuotta erotettuna ja sitten muka tuli sellainen olo, että naapuriakin pitää auttaa.
Mikä sinut siipiveikkona 25 vuotta piti? Erotettuna ei ainakaan VT seura ollut syynä.
Kyse oli humaanisuudesta. Täällä tehty aloitus osoitti kyllä hyvin joidenkin exien "humaanisuuden" oikein hyvin.
Suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys on ihmiskunnan syöpä.
Varo vaan ettei itseesi iske fyysinen syöpä,kun mielesi on noin myrkkyä täynnä.
Sellaiset ihmiset ovat alttiimpia sairastumaan syöpään.
On siitä tehty tutkimuksiakin .
Sinua on nyt varoitettu.
Puhdista ajatuksesi äläkä ainakaan suolla myrkkyjäsi muitten päälle.
Oman kehosi kosto voi olla kauhea.....
>>Suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys on ihmiskunnan syöpä.>>
Tätä juuri keskiaikaisissa, fundamentalistisissa mielenmaailmoissa elävät lahkot vielä tänäkin päivänä ylläpitävät. Näin ollen myös Jt-lahkon toimintaa on hyvä saada läpinäkyvämmäksi, mikä osaltaan onnistuu myös aiheeseen varatulla julkisella keskustelufoorumilla.
>>Sellaiset ihmiset ovat alttiimpia sairastumaan syöpään. On siitä tehty tutkimuksiakin.>>
Keskittyisit sinäkin keskustelemaan esiin nostetuista asioista tuon jatkuvan sivuunvetämisen sijaan. Terveyspalstat ovat asia erikseen.
>>Puhdista ajatuksesi äläkä ainakaan suolla myrkkyjäsi muitten päälle.>>
Juuri tällä tavalla muuten nykyajankin lahkot ylläpitävät näitä "Jumalalta saamiaan totuuksia": leimaamalla kaiken kritiikin pahaksi ja ei-toivottavaksi asiaksi ja pelottelemalla sekä sanktioimalla niitä, jotka osoittavat lahkon mätäpesäkkeet.
Syöpään vertaaminen on hiukan huono, sillä edelleen syöpä on usein kuolemaan johtava tauti.
Jos ajatellaan uskontoa joka leviää maailmanlaajuisesti, niin todistajuus ei todellakaan ole se iso syöpä.
Eikä uskonollisuuden leviäminen tee yhteiskuntaa toimintakyvyttömäksi myöskään.
Olisi siis syytä pysyä aiheessa järkevissä rajoissa.
"vihaan yllyttäminen "
Annatko tästä esimerkkejä. Aloitus on selvästi saman henkilön joka aikoinaan lanseerasi kulttikäsityksen todistajista ilman minkäänlaisia kunnon perusteluja.
Täällä herjataankin todistajia melkoisesti,
olen hämmästynyt vihamielisyydestä joka täällä huokuu...
Pahat trollit näkyvät riekkuvan muillakin saiteilla :(
Mummonetissäkin jo haukutaan -ei ihan yhtä rumasti kuin täällä, mutta melkein.
Taitaa olla se "maailman henki" joka panee herjaamaan ?
Olet oikeassa, aloittaja tosiaan yllyttää vihaan ja diovmorf ja tiuku tukevat.
Kai se on sitten sitä "asioiden asiallista esiin tuomista". Käsityksiä on monia. . .
Aikuiste oikeesti siun pitäs hermostuu iha muist, paljo pelottavimmist asjoist mitkä
Suomeenki onkelmia tuo lissää....
Vihamieline kirjottelu nostaa siu verepainetta niiku myös lukijoittenkii :(
Älä hyvä ihmine ratko meijän aivoverisuonii tollasil kirjotuksil,
jouvut viel
"verivelkaa"niihe tähe :(
Kindness, when it touches anything, beautifies it. :)
ihmiskunnan syöpä.:
18-vuotias afganistanilainen Bibi Aisha pakeni aviomiestään lapsuudenkotiinsa. Talibaniin kuuluva mies tuli perässä ja silpoi vaimonsa nenän ja korvat. Eteläafrikkalaisen Jodie Bieberin ottama muotokuva valittiin World Press Photo 2010 -kilpailun voittajaksi. Time-lehdelle otettu kuva herätti ankaraa keskustelua, kun se julkaistiin lehden kannessa heinäkuussa 2010.
http://natgeo.fi/valokuvat/vuoden-2010-parhaat-uutiskuvat?utm_source=NGM_uge8_2011
Toisessa maailmansodassa ns."kristityt" tappoivat toisiaan ja syyttömiä siviilejä.....
Tappava syöpä sellainen....
Millaisia tervehdyttäviä ajatuksia tulisikaan saada Vt-liikkeen verialttarille tappamista jehovantodistajista?
Fyysisen vahingoittamisen lisäksi on vielä salakavalampi syöpä; se mikä vaikuttaa ihmisen mielen toimintaan haitallisesti ja tekee sille henkistä väkivaltaa.