Caliberin sisätilatutka ei enää mene pois päältä

Morjens!

2007 mallisessa Caliberissani on ollut talvella tuo melko yleisesti esiintynyt ongelma, jossa varashälytin aktivoituu sisätilatutkan kautta kun sisälämppäri menee kovilla pakkasilla päälle. Tämä on ollut helppo ongelma korjata painamalla avaimen lukituspainiketta kolmesti, jolloin konepellin alta kuuluu piippaus ja sisätilatutka poistuu käytöstä. Mikä nyt avuksi kun tuota piippausta ei enää kuulukaan vaikka avainta painaisi miten monta kertaa tahansa eikä sisätilatutka myöskään mene pois? Osaako joku arvata miten tuo käyttäytyminen on yhtäkkiä näin muuttunut? Viime viikolla kaikki on toiminut normisti ja nyt tuo merkkiääni jää kuulumatta.
61815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sori, ei vastausta tuohon. Mutta: kattolamppu pois paikaltaan ja piuha irti. Kävi todella nopeasti, eikä tarvi enää muistaa.

Äänestä
  • joo,näin olen myös tehnyt,mutta siellä on kahdet johdot vierekkäin liittimineen,jotenka täytyy muistaa ottaa se oikea nippu irti,kokeilemalla selviää kumpi on oikea.

    Äänestä

Taisi olla tosiaan vikaa jossain muualla, tänään aamulla autolla ei tarvinnutkaan lähteä enää mihinkään. Ei virtaa edes avata ovia kauko-ohjaimella. Akku täysin tyhjä.

Äänestä
  • ei varmaankaan näin ole,mutta yksi ajatus olisi,onkohan tuo avaimesta oleva paristo tyhjä.

    Äänestä

Sisätutkan saa hiljaiseksi ottamalla sulakkeen pois (numero 21) ei tartte johtoja repiä. Itellä varashälyytin huuteli omia aikojaan Ja akku aamulla tyhjä. Ei ovetkaan auennut. Vika löyty sisätukan piirilevystä joka saa kosteutta lämmön vaihtelusta. Korjattin huollossa (lisää lakkaa). Silti sulake pysyy irti.

Äänestä

Voisiko joku minua fiksumpi kertoa että mistä tiedän onko autossani sisätutkaa???

2009 CRD ja konehuoneesta löytyy konepellin tunnistin, mutta tarkoittaako se sitä automaattisesti että on sisätunnistin??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peterl1084 kirjoitti:

Morjens!

2007 mallisessa Caliberissani on ollut talvella tuo melko yleisesti esiintynyt ongelma, jossa varashälytin aktivoituu sisätilatutkan kautta kun sisälämppäri menee kovilla pakkasilla päälle. Tämä on ollut helppo ongelma korjata painamalla avaimen lukituspainiketta kolmesti, jolloin konepellin alta kuuluu piippaus ja sisätilatutka poistuu käytöstä. Mikä nyt avuksi kun tuota piippausta ei enää kuulukaan vaikka avainta painaisi miten monta kertaa tahansa eikä sisätilatutka myöskään mene pois? Osaako joku arvata miten tuo käyttäytyminen on yhtäkkiä näin muuttunut? Viime viikolla kaikki on toiminut normisti ja nyt tuo merkkiääni jää kuulumatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu