Työväestö luottaa Perussuomalaisiin yli puoluerajan

Tässäkin asiassa Perussuomalaisiin luotetaan

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti siirtyvänsä ajamaa ja puolustamaan Työväestön etuja oikeammalta. Timo Soini näki syntyneen jo 2000 luvun alussa poliittisen tarpeen lähteä todellisesta koko kansan työväestön asioita ajamaa oikeammalta. Luottamus on ollut ennen näkemättömän nopeaa aina Perussuomalaisten kannatuksessa Timo Soinin siirtymisen 4 keskisuuren puolueen pääministeriehdokkaaksi. Tekee sitä mistä puhuu se kannatta aina.

Arto Hirvonen PS
Perussuomalaisten taustavoima
55631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Aborttikielteisyys sekä uskontokytkentä ainakin politiikkaan- vievät maata taaksepäin. Ilmankos on miesten puolue, mutta toisaalta luulisi kiinnostavan äijä-väkeäkin, saako mammat vielä tehdä abortteja. Mutta taitaa olla aihe liian kaukainen. Ja milloinkas se duunariväki on uskontoon hurahtanut- vasiten katolisuuteen.? Sama kuin äänestäisi kristillisiä - mutta tunnetusti Soini ei nostele sellaisia kortteja pöytään, mitä on paree olla käsittelemättä. ELi, kettu mieheksi, ei siinä mitään. Ei kannata kissan häntän turhaan nostella. Mutta toivon mukaan media muistaa nostaa. Ei tänne suomeen mitään uskontohöpöä tarvita milligrammaakaan lisää - vaan nimenomaan kirkko eroon valtiosta. piste sille puuhalle. Kirkot ovat verenimijöitä ja hautaan pääsee ilman, että moista laitosta tuetaan pennilläkään kansalaisten verorahoja. Sitäkös persut kannattavat- valtion ja kirkon yhteyttä. ??

Äänestä
  • Persusuomalaiset nimenomaan kannattavat läheiseksi katsottavaa yhteistyötä kirkon ja kansalaisten välillä. Kattollinen kirkko on hieno esimerkkki siitä, kuinka edistys jas uskonto sopivat yhteen paavin palvaamista unohtamatta.

    Jossei Soumessa katollisia kauheasti olekaan niin ainakin Luterin oppien seuraajia kyllä on. Mitään ristiriitaa eo ole siinä, että katolinedn kirkko paavon johdolla on tuominnut luterilaiset kerettiläisiksi ja siten helvettiin kaasutettavaksi jona jälkeen lämmityksedssä käytetään näiden perkeleiden syntisiä ruhoja.

    Pervot eivät rakkaassa Kotkassa ole kyllä mitään aikaan saaneet, mutt tämä johtuu ainoastaan edustajien vähäisestä määrästä valtuustosa. Ainakin innolla on eräään entisen kaupungin palveluksessa olleen päälikkömiehen asioita ajettu Atro on tehnyt hienon ja jalon työn, mitä viherpunikkinatsitoppahousut eivät rajoittuneessa maailmankatsomuksessaan tule koskaan ymmärtämään ennen lopullista tuomiota joka langetetaan.

    Jatka Atro valitsemallasi tiellä. Jokainen kiroitus jonka tänne valistuneiden kansalaisten keskustelupalstalle laitat vaikuttaa ihan varmatsi persujen kannatukseen. Ikuisesti vanisi !

    Äänestä

  • Atro vani kirjoitti:

    Persusuomalaiset nimenomaan kannattavat läheiseksi katsottavaa yhteistyötä kirkon ja kansalaisten välillä. Kattollinen kirkko on hieno esimerkkki siitä, kuinka edistys jas uskonto sopivat yhteen paavin palvaamista unohtamatta.

    Jossei Soumessa katollisia kauheasti olekaan niin ainakin Luterin oppien seuraajia kyllä on. Mitään ristiriitaa eo ole siinä, että katolinedn kirkko paavon johdolla on tuominnut luterilaiset kerettiläisiksi ja siten helvettiin kaasutettavaksi jona jälkeen lämmityksedssä käytetään näiden perkeleiden syntisiä ruhoja.

    Pervot eivät rakkaassa Kotkassa ole kyllä mitään aikaan saaneet, mutt tämä johtuu ainoastaan edustajien vähäisestä määrästä valtuustosa. Ainakin innolla on eräään entisen kaupungin palveluksessa olleen päälikkömiehen asioita ajettu Atro on tehnyt hienon ja jalon työn, mitä viherpunikkinatsitoppahousut eivät rajoittuneessa maailmankatsomuksessaan tule koskaan ymmärtämään ennen lopullista tuomiota joka langetetaan.

    Jatka Atro valitsemallasi tiellä. Jokainen kiroitus jonka tänne valistuneiden kansalaisten keskustelupalstalle laitat vaikuttaa ihan varmatsi persujen kannatukseen. Ikuisesti vanisi !

    Mia tee son ei olle teemari sekka tyäestö ein ö, aih tah?

    Jaaen Tölppö
    Taausta haaisija

    Äänestä

Arto Hirvonen PS
Perussuomalaisten taustavoima Arto Hirvonen PS

Perussuomalaisten taustavoima Arto Hirvonen PS Arto Hirvonen PS

  • Arto se ei erota kahta asiaa taaskaan.
    Jos minä sanon että vaimoni rakastaa minua, perustuu se olettamukseen.
    Jos vaimo sanoo että hän rakastaa minua, perustuu se tietoon kun hän se itse sanoi.

    Jotta asia avautuisi myös Artolle niin tarkoitin, jos me työläiset ilmoitetaan että luotamme persuihin, on se hieno asia teille, mutta jos Arto sanoo että luotamme persuihin, on se itserakkaan narsistin korni toteamus.
    Tunnustus luottamuksesta Arto saadaan eikä oteta !

    Äänestä

  • 1+1=3 kirjoitti:

    Arto se ei erota kahta asiaa taaskaan.
    Jos minä sanon että vaimoni rakastaa minua, perustuu se olettamukseen.
    Jos vaimo sanoo että hän rakastaa minua, perustuu se tietoon kun hän se itse sanoi.

    Jotta asia avautuisi myös Artolle niin tarkoitin, jos me työläiset ilmoitetaan että luotamme persuihin, on se hieno asia teille, mutta jos Arto sanoo että luotamme persuihin, on se itserakkaan narsistin korni toteamus.
    Tunnustus luottamuksesta Arto saadaan eikä oteta !

    ovat nostaneet Perussuomalaisille työväestön luottamuksen ja toivon nousta pysyvästi 4 puolueen kerhoon.

    Äänestä

  • Saavutettu luottamus kirjoitti:

    Tiukasti vasemmiston työväki on siirtynyt ajattelevaan vapaseen työväestöön ja politisoitunut Perussuomalaisiin työväestönpuolueeksi. Niin vasemmalla kuin oikealla ovat nyt sisariaja ja viljijä poliittisesti keskenään.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    jaksaa, puhua ihmisille soopaa. Työväestön ei pidä äänestää persuja. NE on PORVAREITA:

    Äänestä

  • Saavutettu luottamus kirjoitti:

    ovat nostaneet Perussuomalaisille työväestön luottamuksen ja toivon nousta pysyvästi 4 puolueen kerhoon.

    luottamus persuporukoilla on?--Lappeenrannan tyttökin pyllistää blogissaan kaikille muille Kotkan persuille, paitsi Raulille.

    Äänestä

Juuri tänään oli juttua lehdessä puolueiden verokannoista ja persut siis kannattavat osinkojen täyttä verovapautta. Oikein pojat, tämähän se on ollut perusduunarin tavoite jo pitkään, kyllä taas ropisee ääniä persujen plakkariin, hyvä Putkosenpojat, pitäkää pintanne älkäkää antako periksi.

Äänestä
  • Työväenliike muuttui-, palkankansaajiksi-, lyhenne ....hienosti sopiva PS.

    Äänestä

  • munamies-ps. kirjoitti:

    Työväenliike muuttui-, palkankansaajiksi-, lyhenne ....hienosti sopiva PS.

    Lyhenne PS onkin palkansaajat !
    Olen sen verran katsellut tätä touhua että joku tuttu haju se oli mutta nyt muistan mikä.
    Huuto on ollut välillä sitä tasoa kuin omista rahoista olisivat puhuneet,
    mutta tuo PS selittää se mistä on opittu vastikeeton huutaminen.

    Pieni nyanssierohan se vain on mutta meidän työväestö on palkanansaitsijoita, joten en siis voi kiistää Arton näkemystä jos hän tarkoitti palkansaajien kannatusta PS:lle.

    Äänestä

Eikös se kaiken alku ollut Kervisen oikeuden puolustaminen? Unohtuiko ensimmäinen lammas matkasta? Kuka on seuraava? Tuki PF:ltä pois?

Kyllä asia on niin että taisitte pettää kannattajat jo ennen lähtöviivaa.

Äänestä
  • Ei kai kukaan aja ihan jokaisen etua. Kyllä suuret asiat menevät edelle.

    Äänestä

  • 17+19 kirjoitti:

    Ei kai kukaan aja ihan jokaisen etua. Kyllä suuret asiat menevät edelle.

    Kyllä ne pitää pitää matkassa vaikka ei kiinostaskaan!

    Äänestä

  • 17+19 kirjoitti:

    Ei kai kukaan aja ihan jokaisen etua. Kyllä suuret asiat menevät edelle.

    mutta Kotkan persut sakilla ajavat Haminan herran asiaa jo kohta kymmenettä vuotta.._______Mitäs muista.

    Äänestä

Siun ja koko kymen Persujen puheilta on menny pohja pois tämän tapaus AK:n takia. Miten työ luulette että teihin voi kukaan luottaa näijen tapahtumien jälkeen. Samoin teijän oikeustaju on todella kumallista. Jos oikeudessa tulee neniin niin on väärässä. Näin se vain on. Eikä sitä muuta teijän selitykset.

Eli samalla tavalla,ja samanlaisien ihmisten asiaako työ ajatte. Mihin unohtu rehelliset ja tavalliset ihmiset?

Äänestä
  • suusta. Jos asuisin jossain muussa vaalipiirissä äänestäisin Persuja. Nyt en äänestä persuja,en vaikka mikä olisi. Ja kaikki vaan tän AK hölmöilyiden takia. Kymeen Persuilla ei ole minkäänlaista moraalia,eikä käsitystä oikeasta ja väärästä.

    Soini,OK. Kymeen persut,YÄK.

    Äänestä

  • kijxcds kirjoitti:

    suusta. Jos asuisin jossain muussa vaalipiirissä äänestäisin Persuja. Nyt en äänestä persuja,en vaikka mikä olisi. Ja kaikki vaan tän AK hölmöilyiden takia. Kymeen Persuilla ei ole minkäänlaista moraalia,eikä käsitystä oikeasta ja väärästä.

    Soini,OK. Kymeen persut,YÄK.

    AK seuraavaan vaaliin mukaan, ilman muuta! Ääniä tulee!

    Äänestä

  • ääniharava kirjoitti:

    AK seuraavaan vaaliin mukaan, ilman muuta! Ääniä tulee!

    Polkevat sokeudessaan ihmisoikeuksien, oikeusturvaa, siitä seikasta persut ovat taistelleet kaksivuotta ja torjuntataistelu epäoikeudenmukaisia valtarakenteita vastaan jatkuu.SO WHAT.

    Äänestä

  • TYKKÄÄT TAI ET kirjoitti:

    Polkevat sokeudessaan ihmisoikeuksien, oikeusturvaa, siitä seikasta persut ovat taistelleet kaksivuotta ja torjuntataistelu epäoikeudenmukaisia valtarakenteita vastaan jatkuu.SO WHAT.

    Puhuit viisaita Työväestän Perussuomalaiset puolesta poliittisella kartalla Kepun ja Demareiden välissä oikeammalta.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavaikuttaja

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Puhuit viisaita Työväestän Perussuomalaiset puolesta poliittisella kartalla Kepun ja Demareiden välissä oikeammalta.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavaikuttaja

    Varmaan tiesitkin mutta jos olet keskustaa vasemmalla, olet melko vasemmala! Onhan sinulla nämä perusasiat selvillä????

    Alkaa kuulostaa hieman pelottavalta!

    Äänestä

  • kokkaritäällä kirjoitti:

    Varmaan tiesitkin mutta jos olet keskustaa vasemmalla, olet melko vasemmala! Onhan sinulla nämä perusasiat selvillä????

    Alkaa kuulostaa hieman pelottavalta!

    todellisuutta kuten ilmaisit olemme oikealla äärimmäisessä laidassa vasemmalla Työväestän poliittisena puolueena. Kansan asialla.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Puhuit viisaita Työväestän Perussuomalaiset puolesta poliittisella kartalla Kepun ja Demareiden välissä oikeammalta.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavaikuttaja

    tuomion saaneita on puolustettava. Niitä kutsutaan myös eräällä nimellä. Alkaa r:llä ja päättyy n:ään. Persut siis puolustavat näitä. Viis laista ja oikeusjärjestelmistä. Persut luovat omat lait ja asetukset. Valitsevat ne lainkohdat mitä tarvitsee noudattaa ja mitä ei.

    Kummallinen on kymeen persujen ajatusmaailma. Kummallinen on tapa olla kansan asialla. Miten minulle tulee mieleen -30 luvun saksa,kun kymeen persujen ajatusmaailmaa seuraa.

    Sinä,etkä kymeen persut ole kerta kaikkiaan uskottavia. Teidän opportunistinen politikkanne ei toimi ja tapaus AK se selvästi osoitti. Te ette aja kansan asiaa vaan omaanne. Se on selvä. Kymeen persut on AK jälkeen vain vitsi,huono sellainen.

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    todellisuutta kuten ilmaisit olemme oikealla äärimmäisessä laidassa vasemmalla Työväestän poliittisena puolueena. Kansan asialla.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Eli sinä et ole siis kartalla ollenkaan. Tarinasi ovat pelkkää sanahelinää. Et edes itse tiedä mikä tai mitä olette.

    p.s. suunnistuksessa pitää tietää miten päin karttaa pidetään. Ainakin se että kuvapuoli tulee ylöspäin.

    Äänestä

  • jnhgfvcfde kirjoitti:

    tuomion saaneita on puolustettava. Niitä kutsutaan myös eräällä nimellä. Alkaa r:llä ja päättyy n:ään. Persut siis puolustavat näitä. Viis laista ja oikeusjärjestelmistä. Persut luovat omat lait ja asetukset. Valitsevat ne lainkohdat mitä tarvitsee noudattaa ja mitä ei.

    Kummallinen on kymeen persujen ajatusmaailma. Kummallinen on tapa olla kansan asialla. Miten minulle tulee mieleen -30 luvun saksa,kun kymeen persujen ajatusmaailmaa seuraa.

    Sinä,etkä kymeen persut ole kerta kaikkiaan uskottavia. Teidän opportunistinen politikkanne ei toimi ja tapaus AK se selvästi osoitti. Te ette aja kansan asiaa vaan omaanne. Se on selvä. Kymeen persut on AK jälkeen vain vitsi,huono sellainen.

    Nämä muutamat maksetut räksyttäjät yrittävät äänestäjille todistella, että lain puolustaminen on Kotkassa väärin jota Perussuomalaiset noudattaa. Kotkassa pelätään hyvävelijärjestelmän romuttuvan Perussuomalaisten taholta ja muidenkin muka näkyvien Kotkalaisten kaupunginvaltuustossa olevien puolueiden on siirryttävä puolustamaan Suomen eduskunnan säätämiä lakia ja asetuksia. Ilman hyvävelijärjestelmää.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Nämä muutamat maksetut räksyttäjät yrittävät äänestäjille todistella, että lain puolustaminen on Kotkassa väärin jota Perussuomalaiset noudattaa. Kotkassa pelätään hyvävelijärjestelmän romuttuvan Perussuomalaisten taholta ja muidenkin muka näkyvien Kotkalaisten kaupunginvaltuustossa olevien puolueiden on siirryttävä puolustamaan Suomen eduskunnan säätämiä lakia ja asetuksia. Ilman hyvävelijärjestelmää.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Myös persujen ja heidän perässähiihtäjien olis syytä opetella kunnioittamaan lakia ja lainvoiman saaneita päätöksiä. Kymen persut ovat ainoastaan omaa asiaansa ajava joukko, ilman minkäänlaista poliittista kokemusta tai osaamista. Ei kiitos.

    Äänestä

  • PG kirjoitti:

    Tahtoo soppaa ,sellainen perushernekeittokon kävis. Kokoomus sentään lupaa reilusti soppaa torilla. Ei pelkkiä lupauksia niin kuin persuilla.

    Äänestä

  • PG kirjoitti:

    Myös persujen ja heidän perässähiihtäjien olis syytä opetella kunnioittamaan lakia ja lainvoiman saaneita päätöksiä. Kymen persut ovat ainoastaan omaa asiaansa ajava joukko, ilman minkäänlaista poliittista kokemusta tai osaamista. Ei kiitos.

    samaa mieltä ...!!

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Nämä muutamat maksetut räksyttäjät yrittävät äänestäjille todistella, että lain puolustaminen on Kotkassa väärin jota Perussuomalaiset noudattaa. Kotkassa pelätään hyvävelijärjestelmän romuttuvan Perussuomalaisten taholta ja muidenkin muka näkyvien Kotkalaisten kaupunginvaltuustossa olevien puolueiden on siirryttävä puolustamaan Suomen eduskunnan säätämiä lakia ja asetuksia. Ilman hyvävelijärjestelmää.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    "Nämä muutamat maksetut räksyttäjät"

    Ja mitä muuta itse olet, kuin ns. maksettu räksyttäjä? Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • PG kirjoitti:

    "Nämä muutamat maksetut räksyttäjät"

    Ja mitä muuta itse olet, kuin ns. maksettu räksyttäjä? Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Tunnusti saamattomuuden vaikka hänelle maksetaan hampaattomana Perussuomalaisten räksytys tällä palstalla. Olet katellinen, kun Prussuomalaiset kunnioittavat politiikanteossa Suomen lakeja ja säädöksiä asialinjalla tehdessän koko kansan hyväksi Työväestön puoluepolitiikkaa.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Tunnusti saamattomuuden vaikka hänelle maksetaan hampaattomana Perussuomalaisten räksytys tällä palstalla. Olet katellinen, kun Prussuomalaiset kunnioittavat politiikanteossa Suomen lakeja ja säädöksiä asialinjalla tehdessän koko kansan hyväksi Työväestön puoluepolitiikkaa.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Eikai ala jakkara heilua kun pitää sortua epätoivoisiin väitteisiin?

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Tunnusti saamattomuuden vaikka hänelle maksetaan hampaattomana Perussuomalaisten räksytys tällä palstalla. Olet katellinen, kun Prussuomalaiset kunnioittavat politiikanteossa Suomen lakeja ja säädöksiä asialinjalla tehdessän koko kansan hyväksi Työväestön puoluepolitiikkaa.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    "Tunnusti saamattomuuden vaikka hänelle maksetaan hampaattomana Perussuomalaisten räksytys tällä palstalla."

    Itseäsi varmaan tarkoitit, Arto? Saako kysyä paljonko räksyttämisellä tienaa?

    Kymen persujen koko kansa = Kervinen. Samaan nippuun voi laittaa lain ja päätösten kunnioittamisen. Työväestön puoluepolitiikkaa? Buhahaha!

    Työväestö vihdoin voi äänestää ilman ammattiyhdistysten painostusta vapaasti poliittisen aatteensa puolest Työväestön Perussuomalaisia.

    Ei vasemmistoa ei äärioikeistoa vaan oikeammalta Perussuomalaisia. Kepu ja Demareiden välisessä maastossa oikeammalta, joka kokoaa Työväestön yhteiseen veljet ja sisaret perheeseen Perussuomalaisiin. Nyt on politiikassa uudistumisen aika luutuneiden puolueiden jämähtämisen kehityksessä paikoilleen.

    Politiikassa uudetmerituulet lähtee liikkeelle Kotkasta kohti edukkuntaa tekemään Työväestölle parempaa huomista ja tasapuolisuutta.

    Arto aivan oikeassa, Kotan kaupunginhallituksen on ryhdyttävä noudattamaan niitä lakeja, jotka eduskunnassa on säädetty.

    Äänestä

  • avoin yhteiskunta kirjoitti:

    Arto aivan oikeassa, Kotan kaupunginhallituksen on ryhdyttävä noudattamaan niitä lakeja, jotka eduskunnassa on säädetty.

    Kotkan Kaupunginhallitukseen luottamusta luttamusmiesten käsitellä kaikki asiat mitä virkamiehet kaupunginhallitukseen tuo. Esim. 87 erillistä asiaa luottamusmiehet eivät edes viitsineet avata asiakirja nippua päättäessään niistä. Tapahtuuko usein kaupunginhallituksessa, että tehdään päätöksiä ilman asia sisällön tarkastelua
    edes hallituksen kokouksen aikana.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Tunnusti saamattomuuden vaikka hänelle maksetaan hampaattomana Perussuomalaisten räksytys tällä palstalla. Olet katellinen, kun Prussuomalaiset kunnioittavat politiikanteossa Suomen lakeja ja säädöksiä asialinjalla tehdessän koko kansan hyväksi Työväestön puoluepolitiikkaa.

    Arto Hirvonen PS
    Perussuomalaisten taustavoima

    Milloin tietää että vellit on housussa? Silloin kun hyökätään kohti tuntematonta. Nyt taisi todellinen Arto paljastua.

    Äänestä

  • 23123123 kirjoitti:

    Milloin tietää että vellit on housussa? Silloin kun hyökätään kohti tuntematonta. Nyt taisi todellinen Arto paljastua.

    Polvillaan, kun paljastuu heidän kömmähdykset äänestäjäkunnalle.

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Työväestö vihdoin voi äänestää ilman ammattiyhdistysten painostusta vapaasti poliittisen aatteensa puolest Työväestön Perussuomalaisia.

    Ei vasemmistoa ei äärioikeistoa vaan oikeammalta Perussuomalaisia. Kepu ja Demareiden välisessä maastossa oikeammalta, joka kokoaa Työväestön yhteiseen veljet ja sisaret perheeseen Perussuomalaisiin. Nyt on politiikassa uudistumisen aika luutuneiden puolueiden jämähtämisen kehityksessä paikoilleen.

    Politiikassa uudetmerituulet lähtee liikkeelle Kotkasta kohti edukkuntaa tekemään Työväestölle parempaa huomista ja tasapuolisuutta.

    "Nyt on politiikassa uudistumisen aika "

    Tuosta väittämästä olen täysin samaa mieltä. En kuitenkaan pidä hyvänä ratkaisuna sitä, että valta annettaisiin täysin kokemattomien populistien käsiin. Valtapuolueilla on vakava itsetutkiskelun paikka, eikä pahitteeksi oli lainsäädännön ruuvaaminen siten, että myös vallan kahvassa istuvat henkilöt joutuisivat oikeasti vastaamaan teoistaan. Persupopulismilla on edellytykset menestyä lyhyellä aikavälillä ihmisten protestimielialan takia. Pitkäkestoiseen menestymiseen ja vaikuttamismahdollisuuksiin tarvitaan paljon muutakin kuin tyhjä uho.

    Epäilen vahavasti että "uudetmerituulet" pääsevät edes lähelle "edukkuntaa". Jos persut lopulta saavuttavat menestystä vaaleissa, toivon että heiltä löytyisi ihan oikeasti kokemusta omaavia henkilöitä, varsinkaan nämä paikalliset veijarit eivät ole esittäneet tähän saakka mitään. Paitsi jokapäiväiset kerviset.

    Ihan vaan lopuksi, jos Arto aikoo olla vakavasti otettava taustavoima kellekään, ei olisi pahitteeksi opetella edes kirjoittamaan. Tekstin sisältö voi olla mitä pskaa tahansa, mutta nuo 5-v kirjoitusvirheet antavat sinusta aika ressukkamaisen kuvan.

    Hän esiintyy aina kohteliaasti ja asiallisesti esittäen asiansa täysin ymmärrettävästi. Kenellekkään ei jää epäselväksi mistä on kysymys. Kokous tekniikan tunteminen on kaupunginvaltuustossa esimerkillistä seurata, kun hän ohjeistaa kanssa valtuutettuja asia kysymyksissä noudattaa kulloinkin säädöksijä ja muita määräyksiä kokonaisuudessaan päätöksentekoon.

    Äänestä

  • Vahvuus kirjoitti:

    Polvillaan, kun paljastuu heidän kömmähdykset äänestäjäkunnalle.

    Kaupunginhallitus on menettänyt otteen viranhaltioille ei vaivauduta enään seuraamaan hallituksen kokouksen kulkua.

    Äänestä

  • Viilattavaa on kirjoitti:

    Kaupunginhallitus on menettänyt otteen viranhaltioille ei vaivauduta enään seuraamaan hallituksen kokouksen kulkua.

    SDP lyhenne sanoista SORTAA DUUNARI PORUKOITA, pitänee paikkansa kun porukkaa kunta vähentää ja helvetin moni menettää työpaikkansa, siinä on demarius kaukana kuin Ivalo Kotkasta, että semmonen tapaus.

    Äänestä

  • Lehteri jermu kirjoitti:

    Hän esiintyy aina kohteliaasti ja asiallisesti esittäen asiansa täysin ymmärrettävästi. Kenellekkään ei jää epäselväksi mistä on kysymys. Kokous tekniikan tunteminen on kaupunginvaltuustossa esimerkillistä seurata, kun hän ohjeistaa kanssa valtuutettuja asia kysymyksissä noudattaa kulloinkin säädöksijä ja muita määräyksiä kokonaisuudessaan päätöksentekoon.

    Näin toimii vihkiytynyt kunnallispolitiikko Arto Hirvonen. Sydämmen pohjalta kumpuaa tahto noudattaa kaupunginvaltuuston oikeudenmukaisuutta.

    Äänestä

Valtakunnallisesti Demarit ja Perussuomalaiset ovat nyt tasoissa. Miten Työväestön Perussuomalaisten kannatus on vaalituloksen tultua voimaan.

Arto Hirvonen PS

Äänestä

Hallelujaa suuri Arto on puhunut poroporvarit työväesrtön puolella. Perussoppaa kaikille santsata saa.

Äänestä

Vaalien alla pitää olla Työväestönpuolueella luotettuja vaaliasian tuntijoita Perussuomalaisilla on pitkäjennitteinen konkari Arto Hirvonen, joka on perehtenyt vasemmiston juonitteluun aina vaalienalla. Se on suuri etu näissäkin eduskuntavaaleissa.

Äänestä
  • Nyt jätetään eduskuntavaalien ehdokastistat keskusvaalilautakuntaan jonka jälkeen päästään kaikkien puolueiden Työväestön ehdokkaat vertaamaan keskenään.

    Äänestä

Jokaisella on nyt mahdollisuus äänestää luotettua Työväestönpuoluetta Perussuomalaisia sillä tästä se vaalitaistelu alkaa todenteolla.

Äänestä
  • Hirvonen A., Arto Hirvonen ja kaikki hänen sivupersoonansa keskustelevat itsensä kanssa (tuttuine kirjoitusvirheineen) ja vielä kuvittelee ettei kukaan sitä huomaa. Pösilö mikö pösilö!

    Äänestä

Soinit saa äänen.Muttei kyllä yksikään paikkakunnan persu.Jonninjoutavaa väkeä.

Äänestä

Olen tyytyväinen menen minne vain kaikki ovat tyytyväisiä siitä, että jaksan kaupunginhallituksen saamattomuudesta tiedottaa äänestäjille.

En ole kaupunginvaltuustoon nousun jälkeen kenenkään kuullut poikki sanaa sanoneen rohkeasta kaupunginvaltuusto työskentelystä.

Valtuutetut ovat kateellisia, kun eivät uskalla noudattaa valtuuston säädöksiä vaaan valtavirran mukana silmälaput silmillä äänestetään sovitulla käskyllä.

Arto Hirvonen PS

Äänestä
  • Olen seurannut sinun kirjoituksiasi, missä kehut kokoustekniikan tietämykselläsi. Itse olen neljättä kautta mukana kunnallisessa päätöksen teossa ja ihmettelen teidän tekemisiänne. Ette osaa käyttää kokoustekniikkaa hyväksenne, vaikka kuinka kehutte. En ole sitä paitsi kuullut yhtään mitään teidän tekemisistänne, kuin pelkkiä Kervisen juttuja. Olette siis yhden asian puolue Kotkassa. Meillä täällä Imatralla persut ovat saaneet hallituksen toisenvarapuheenjohtajan paikan, jolloin he ovat sitoutuneet hallitustyöskentelyyn ihan eri lailla, kuin Kotkassa räksyttäen. On aika kova homma saada uskottavuutta omiin puheisiin, jos suurin osa on toisten haukkumista.

    Äänestä

Uusi verkkokirjoittelu laki vahvistaa poliittisesti Perussuomalaisia.

Arto Hirvonen PS
Perussuomalaisten poliittinen taustavoima

Äänestä

Työväestöstä persuja kannattaa ainoastaan ne, jotka ovat kaikkea vastaan, eivätkä ymmärrä reaaliteetteja päätöksen teosta. Heidän mielestään rahat käytetään aina väärin. Eivät ymmärrä, mikä ero on kehäkolmosen ja sen ulkopuolen tarpeista. Taas työttömät heidän äänestäjät eivät näe itsessä mitään vikaa, vaan syy on aina poliittisen eliitin. He syyttelevät poliitiikkoja omien asioiden ajamisesta jne. Itse he eivät ole valmiita uhraamaan sekunttiakaan yhteisen asian puolesta.

Äänestä

Trollitehtaan tj kehuskelee (keskustelee) itsensä kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hirvonen A kirjoitti:

Tässäkin asiassa Perussuomalaisiin luotetaan

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti siirtyvänsä ajamaa ja puolustamaan Työväestön etuja oikeammalta. Timo Soini näki syntyneen jo 2000 luvun alussa poliittisen tarpeen lähteä todellisesta koko kansan työväestön asioita ajamaa oikeammalta. Luottamus on ollut ennen näkemättömän nopeaa aina Perussuomalaisten kannatuksessa Timo Soinin siirtymisen 4 keskisuuren puolueen pääministeriehdokkaaksi. Tekee sitä mistä puhuu se kannatta aina.

Arto Hirvonen PS
Perussuomalaisten taustavoima

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu