ortodoksisten tapojen ylläpitämistä vaiko uskoa Jumalaan juuri ortodoksisessa kirkossa?
Riittääkö jäseneksi tulemiselle usko Jumalaan?
Mitä kriteerejä täytyy jseneksi aikovan täyttää että pääsisi Jumalan yhteyteen ortodoksisen kirkon kautta?
Riittääkö jäseneksi tulemiselle usko Jumalaan?
Mitä kriteerejä täytyy jseneksi aikovan täyttää että pääsisi Jumalan yhteyteen ortodoksisen kirkon kautta?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ny rillataan!
ja sit rillataa
pitää tulla ortodoksiksi, jos haluaa liittyä ortodoksiseen kirkkoon. Protestanttinen mieli ei ole oikein sopivaa eikä edes mahdollinenkaan.
Voithan sinä ylläpitää omia luterilaisia tapojasi myös luterilaisessa seurakunnassa, ainakin itse olen luullut, että siellä on kaikenlaiset kinkerit, virrenveisaamiset, saarnat ja alttaritaulut, joten pitää vain itse olla aktiivinen. Luterilaisella mielellä ei tosiaankaan tule toimeen muualla kuin luterilaisessa seurakunnassa.
Jumalaan tuskin hän tuo mihinkään kirkkoon kuulumattomana mitään muitakaan tapoja ja tapakulttuuria uskomiseensa.
Minua on säännöllisesti syytetty, että tuon ortodoksikirkkoon vuosikymmeniä sitten hylkäämäni protestanttisen uskonnon ajatuksia. Nyt olen löytänyt dokumentin, mikä tukee omia kirjoitelmiani ja jonka ovat laatineet ortodoksiset tutkijat. Lisäksi sain vihjeen tästä sivustosta syntymäortodokseilta kirkkokahvilla, jossa normaalisti ei keskusteluja synny.
http://www.kosmas.fi/PDF-files-veljeston paasivu/Yhteys07Analyysi.pdf
Ortodoksiksi kääntyvän pitää uskoa kristittyjen tavoin Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, sekä tunnustaa ortodoksinen kirkko ainoaksi oikeaksi Kirkoksi ja alistua sen auktoriteettiin.
Kirkon oppiin ja eettiseen opetukseen tulee tutustua kirjoja lukemalla ja keskustelemalla papin kanssa. Joissain suuremmissa seurakunnissa järjestetään katekumeenikursseja kirkkoon liittyville. Jos asuu sellaisen seurakunnan alueella, niin silloin on velvollinen osallistumaan kurssiin. Kirkkoon liittäminen tapahtuu synnintunnustuksen ja kasteen (jos ei ole aiemmin kastettu toisessa kristillisessä kirkossa) ja voitelun kautta.
siitä että kirkon yhteyteen ei kannata tulla vaikka osaisi kaiken ulkoa mutta jos ei ole sitä yhteyttä Kristukseen?
Tätä tarkoitin kysymyksellä kun kirkon tapakulttuuri näyttää korostuvan aika lailla minusta jopa sen tärkeimmän yli.
Ensisijaisesti luulen että Jumala vaatii meiltä uskoa ei tapoja.
Tottakai ymmärrän kirkolliset tavat ja vaatimukset mutta näitä ei kai oletetakkaan ihmisten tietävän hakeutuessaan ortodoksiseen kirkkoon.Edes katekumeeni opetus ei kaikkea kerro.
ei tarvitse tuntea, mutta kirkkoon liittyvän on käytävä vuoden ajan säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Näin hän tutustuu ortodoksisiin kirkollisiin tapoihin: miten kirkossa ollaan, miten tehdään ristinmerkki, kuinka ehtoollinen vastaanotetaan jne.
Ortodoksinen kirkko ei korosta yksilön "henkilökohtaista uskoa". Tärkeintä on, että hyväksyy Kirkon opetuksen ja on valmis elämään sen mukaan ortodoksista elämää.
ovat uskovia.
meillä ei pietistinen lajittelu päde.
teoriassa, vaan miten käytännössä? Onko ortodoksisuudessa tilanne sama kuin juutalaisuudessa: jos olet syntynyt juutalaisesta äidistä olet juutalainen vaikka olisit ateisti?
Toi on tosi huolestuttavaa '' tunnustaa ortodoksinen kirkko ainoaksi oikeaksi Kirkoksi ja alistua sen auktoriteettiin''. Eli tuomitaan kaikki muut vääriksi kirkoiksi ja kehotetaan alistumaan auktoriteettiin. Hyvin saman tyyppinen opetus kuin näillä jotka kiertävät ovelta ovelle.
ortodoksisuudesta:
Ortodoksisesta kirkkokäsityksestä emme pysty antamaan perinpohjaista selvitystä työpöydän ääressä. Ortodoksisuus on elämää Kristuksessa. Sen lähempi tunteminen avautuu seurakunnan yhteisessä kokemuksessa ja ilmenee yksilöissä sikäli kuin havaitaan itse kunkin pyrkivän sen hengessä elämään. Sana ortodoksia tunnetaan areiolaisten riitojen ajoilta. Kirkon yhteisessä käsityksessä se tuli ilmaisemaan mielen asennoitumista jumalallisiin totuuksiin perinteellisessä hengessä. Kun evankeliumin julistuksessa ilmeni erilaista tulkintaa, vakiinnutettiin uskon riidanalaiset opinkappaleet yhteisesti hyväksyttyihin sanallisiin muotoihin. Niin syntyi ortodoksinen dogmaattinen uskonoppi. Sen puhtautta kalliina perinteenään säilyttäen kirkko pyrkii kulloinkin oman aikansa kielellä selventämään uskonnollista katsomustaan. Se käyttää hyväkseen myös yleisen kehityksen saavutuksia ja ottaa varteen katsomustaan valaisevan välittömästikin syntyneen näkemyksen, mikäli se ei sodi tunnustuksellista kokonaiskäsitystä vastaan. Valvomalla mielen terveyttä uskonnollisia harhailuja vastaan ortodoksinen dogmatiikka palvelee evankelisessa hengessä yhdyssiteiden säilyttämistä Jumala-Ihmiseen, ohjailee kirkon yhteisen kokemuksen valossa kristillisen ajattelun kulkua ja auttaa sen synnyttämien ongelmien ratkaisemisessa. Ortodoksisen kirkon soteriologisessa opissa tähdennetään ihmisen kasvamista puhtaudessa ja pyhyydessä. Siksi pelastustaan etsivää kehotetaan sekä uskon rukouksessa että suorittamalla uskontekoja osoittamaan aktiivista valmiutta vapautua syntisistä taipumuksista kuuluen Jeesuksen perustamaan kirkkoon, seurakuntaan, jossa annetaan armon pyhittävän voiman apu ja sen yhteiskokemuksen rikkauksista ohjeita sielun rauhaan, so. Jumalan valtakuntaan pyrkimiseksi.
Ortodoksisen kirkon elämän tunnustuksellisiin ilmaisumuotoihin kuuluvat pääasiallisesti rukous ja jumalanpalvelukset, joiden kohokohtana on jumalallinen liturgia, Siinä eletään symbolisesti Vapahtajan sovitustyö, hänen maallisen elämänsä tapahtumat sekä uskonnon dogmaattiset perustotuudet, ja siinä seurakunta valmistaa Kristuksen ja rukoilijan välisen yhteisen kohtaamispaikan hengessä vahvistumiseksi. Sen yhteydessä koko kristikunnan puolesta suoritettavan kiitosuhrin toimitusta emme käsitä pelkäksi muistoksi siitä, mitä oli ja mitä nyt ei ole. Historiallisena suurena torstaina toimitetun ensimmäisen eukaristian uskomme jatkuvan tänäkin päivänä, sillä sen toimittajana on sama Kristus apostolien ja heiltä perityn oikeuden saaneen kirkon hierarkian välityksellä.
Ortodokseja kutsutaan uskonnollisessa luovassa työssä palvelemaan Jumalaa sellaisin kyvyin ja lahjoin, joita heille on annettu. Käännymme hänen puoleensa ajatuksissa ja ylistämme häntä sanoin ja teoin sekä ilmennämme hänen ihmiskunnalle osoittamaansa rakkautta erilaisin konkreettisin muodoin.
Vapahtajan lupaamaa sielun rauhaa ei ortodoksisessa kirkko-opissa kokonaan siirretä vasta maallisten olojen jälkeen koettavaksi. Siinä korostetaan, että sydämen puhtauden puolesta kilvoitteleminen jo täällä tuo mielenrauhan ja että vain siten valmistutaan sen omistamiseen ikuisuudessa. Mihin näissä oloissa totutaan, sitä tullaan iäisyydessäkin mielimään. Siitä selviää ortodoksisen hengen askeettinen sävy, mikä johtaa, varsinkin sakramenteissa tarjottavan voiman välityksellä, pyrkimykseen mielen uudistumiseen."
(Lainaus piispa Aleksanteri Karpinin kirjasta "Uskon portilla", Tapiola 1968, s. 20-22.)
Tästä tekstistä löysi "vanha ortodoksikin" yhtä ja toista ajateltavaa. Kiitos!
kiittämisestä. Joskus kannattaa lainata itseään parempia kirjoittajia. Tällä kertaa piispa Aleksanteria. Kiitos kuuluu siis hänelle.
käsittänyt sen uskon ja sen henkisen kasvun.
Siksi ihmettelen jos minulta vielä kysellään miksi haluaisin olla kirkon jäsen ja etten vain tule kirkkoon kenenkään muun ihmisen vuoksi (kun en sieltä tunne ketään muuta kuin vanhan koulukaverini jota tapaan ehkä kerran vuodessa ja soitan 4-5 kertaan vuodessa ja joka on samaa sukupuolta ja asuu eri seurakunnassa jopa).
Onhan se totta että uskoaisuus on pitkälti myös elämäntapa johon kasvetaan pikkuhiljaa eikä vain putkahdeta herätyksellisesti jos niin sanotaan uskovaiseksi.Ainakin minulle se on ollut pitkä prosessi.
Tietyistä moraalisista ja vakaumuksellisista asioista on tullut jo vuosia sitten elämäntapa joka sotii paljonkin nykykäsityksiä ja ei uskovien käsityksiä vastaan.
En mielestäni osaa niiitä liittää mihinkään uskontokuntaan sisällöllisesti mutta raamatun kontekstiin kylläkin.
En ole näkemyksiini verraten löytänyt ortodoksisuudesta vielä mitään ristiriitaista vaikken itselleni uskontokuntaa ole valitsemassa vaan sielulleni toivomassa henkista seurakuntaa mihin kuulua että pääsisin osalliseksi Kristuksesta.
Siis alkuperäisen viestin kirjoittaja? Oletko kirjoittanut kaikki nuo viestit, joissa on erillisistä kirjaimista koostuva nimimerkki? Tottakai kirkkoon liittyvältä kysellään hänen vakaumuksestaan ja motiiveistaan liittyä kirkkoon. Ei sinun siitä tarvitse loukkaantua. Kirkkomme tarvitsee aktiivijäseniä, jotka tulevat mukaan toimintaan, käyvät säännöllisesti jumalanpalveluksissa ja haluavat omaksua uskomme. Ilman ortodoksista vakaumusta ei ketään aikuista ihmistä (ainakaan toivottavasti) oteta kirkon jäseneksi. Aiemmin oli tapana, että toisesta kirkosta ortoksiseen kirkkoon liittyvä allekirjoitti ns uskonvakuutuksen, jonka luki sitten ääneen ennen ortodoksiksi voitelua.
mistä se kiikastaa sitten.
En korosta yksilön itsensä hengellisyyttä mutta se on tosiasia josta ei pääse.Usko on jokaisen omakohtainen asia siis miten ymmärtää ja kokee sen.Ei naapuri tai toinen ortodoksi näe meidän sisäämme ulkoisesti saattaa tehdä asioita kuten me muutkin muttei sisäinen ajatusmaailma koskaan voi olla sama toisen kanssa eikä moraalimaailma täysin eikä asenteet.Ihminen on uskossaankin yksilö vaikka olisikin samassa uskontokunnassa.Se on yleinen huomio.
Uskon ettei Jumala tuomitse aikanaan yhteisöä vaan yksilöt erikseen.Eli jokainen itse vastaa teoistaan ja tekemättä jättämisistään.Samoin kuin kukaan toinen ei voi olla kopio toisesta ihmisestä.
No minusta näyttää juuri päinvastaiselta se kuinka munkit ja nunnat eristäytyvä muusta maailmasta kasvaakseen itse henkisesti.Teoreettisesti tämä myös on mahdollista ja erittäin paljon haastavampaa maailmassa kuin yksinäisessä keljassa.Keljassa asioita on vain kaksi sinä ja luontosi ja Jumala.Maailmassa variaatioita ja asioita minkä eteen kieltäytyä on äärettömän paljon.
Itse koen maailmaa vastaan taistelemisen vaikeampana kuin omien himojeni ja muun heikkouksien joita itsessäni on.Itsellensä voi sanoa ei.Toisia ei voi ohjata heidän kanssaan saa kärsiä.Siis eläisitkö yksin sopusoinnussa itsesi ja Luojasi kanssa vai tuhlaisitko aikaasi eksytettyjen sielujen kanssa joitten kanssa temmeltäminen on silkkaa tuskaa.No itsekästä tietysti tuokin tavallaan.
En ole nikki ap vaan olen kirjoittanut aloituksen.
Täällä tuon tuosta taivastellaan nikistä ap. Olen satunainen palstalla kävijä, muilla keskustelufoorumeilla asuja. Ainakin niillä palstoilla, joissa kirjoitan/luen viestejä on itsestään selvyys se kun joku aloituksen tekee, hyvin usein jatkoviesteissään käyttää nimimerkkiä ap. Tuo ap viittaa aina aloituksen tekjään, ei uuteen keskusteluketjuun osallistuvaan.
Kun otin ja luin yläasteen uskonnon oppikirjat läpi, siis ortodoksiset uskontokirjat.
Totesin että katekumeenikerho on hyvä muttei tyhjentävä kuitenkaan.Siellä ei ole aikaa käydä kaikkea kirjaimellisesti läpi.Itse suosittelisin kiinnostuneita lukemaan nämä kirjat ja sitten hengellisen kirjallisuuden pyhien isien tarinoita ja muita siihen liittyvää.Miksi ei myös muutakin teologista.Muttei ortodoksisuuteen noin vain tipahda.Aika raakile sitä on ortodoksisuuden suhteen varmaankin aika pitkään.Pitäisin itse hengellistä tarvetta uskoa kuitenkin tärkeimpänä ensialkuun josta sitten lähtee muu oppiminen.
Kirkon pieni ohjekirjanen on aika laiha lohtu jos haluaa tietää ortodoksiasta mutta varmaankin aivan paikallaan ensialkuun kiinnostuneille.
Töitä teetättää oppia kaikki konstit kaipa ne sieltä sitten tulee termit ja muut käytännöt ajan kanssa.
Ilman uskoa Jumalaan ei kuitenkaan mitään olisi.
Onneksi ei ole opillisesti mitään ristiriitaista.Vaikka hengellistä pohjaa ja raamattua sekuläärinä lukeneena onkin jo 90- luvun lopulta silti saa hengellisyyttään mittailla aika ajoin.Syntilistakin alkoi taas vilistämään silmissä että mitä kaikkea sitä onkin tullut tehtyä.Kummaa miten sitä ei ole joitakin asioita pitänyt pahana aikoinaan.Ja nyt tuntuu että kamala kuinka pahasti sitä onkaan tehnyt.Paljon on tietysti vieläkin viilattavaa koskapa sitä valmis olisi.
eli ajan kanssa ja käytännössä. Tällä palstalla monet kehottavat lukemaan ort.kirjallisuutta. Mielestäni se on hyvä ja aiheellinen kehotus. Kuitenkin ehkä yhdellä rajoituksella: Tuskin paraskaan kirja sisältää kaikkea? Eikö sitä paitsi hyvä kirja synnytä lukijan mielessä uusia kysymyksiä?
Siksi rohkenenkin todeta: Vaikka ort.kirjallisuuden lukeminen onkin tarpeellista, niin kokenut tietää enemmän kuin lukenut.
Sopivassa balanssissa kaikkea.Tietysti voi olla että jokaisella on omat näkemyksensä ja painotuksensa sitten aikanaan mutta...Minusta on hyvä vähän katsastella sieltä ja täältä kokonaiskuvan saamiseksi.Uskovaisuuskin jo yksin on pitkä taival ihmiselle koettimineen.
nyt en oikein ymmärtänyt. Minähän vain tunkeuduin dialoginne kulkuun valaisemaan nimimerkin ap olemusta. Et ainakaan maininnut sitä, selitettiinkö yläasteen uskonnon oppikirjassa ap:n olemus:)
Sama mulle vaikka vähän aikaa tälläkin palstalla viivähdän kun vakipalstalleni on soluttautunut joku häirikkö, joka ohitse Eniron turvajärjestelmän pystyy viestejä/viestiketjuja poistamaan. Tyyppi ei kajoa paskanjauhantaviesteihin, ainoastaa asialliset aloitukset joutuvat silmätikuikseen.
Sitäpaitsi vähän reilu viikko ja ollaan jo sovintosunnuntaissa. Viimeistään silloin saavat huuhaa palstat jäädä osaltani vähäksi aikaa. Kerran vuodessa on hyvä tehdä sisäinen suursiivous kertyneestä joutavanpäiväisestä roinasta. Ainakin minulle se tekee hyvää.
Minulla on tapana jäädä jaarittelemaan, joten kiiruhdan tietoisesti eteenpäin kommentoidakseni vastaustasi, joka ei tainnut sittenkään olla minulle edes osoitettu. Minulla on eräs ystävä, entinen luterilainen, nykyisin ortodoksi. Kun hänellä syttyi palo uskoamme kohtaan, kysyi minulta lähes sen kaiken minkä minä itse tiesin. Luki hyvin paljon ap. Paavalin kirjoja, pyhien elämänkertoja. Sisäisti jopa paremmin lukemansa kuin minä itse. Ei hänen tarvinnut muuta kuin mennä juttelemaan tulevan rippi-isänsä kanssa kertoakseen valmistautumisestaan kirkon jäseneksi, niin oli valmis kirkkoo liitettäväksi.
Enhän minäkään, vaikka olen vauvana kastettu ole valmiiksi tiennyt ortodoksisuuden koko sisältöä. Lapsena ja koulussa minulle perusjutut on opetettu. Elämä itsessään on kypsyttänyt tuota syvyyttä/jumaltuntemusta kokemusten ja oivaltamisten kautta. Minun kohdallani kantapään kautta opittu tieto on ollut sitä kaikkein tehokkainta. Hairahduttuani elämän valtapolulta houkutteleville sivukujille, jotka päätyivät umpikujaan tai rappiotalojen pimeisiin rappukäytäviin. Rampautuneena raahautuessani takaisin elämän valtatielle, huomasin tien tulleen entistä leveämmäksi, entistä suoremmaksi, entistä valoisammaksi. Taas jatkoin matkaa kevein mielin ja kevein askelin.
Jokainen on kuitenkin yksilö uskonsakkin kanssa.Molemmat opettavat.
Kun ei ortodoksisuutta ole missään nähnyt harjoitettavan niin on kai ihan hyvä oppia siitä jotakin.
Minusta hengellisten pyhien isien elämänkerrat valottavat ehkä hengellisen tienkulkemista ja hengellistä kokemusta ja Jumalan yhteyttä ihmisessä.Kun taas joku ortodoksisen uskonnon oppikirja joista muuten luin 7. J.Räsänen Kirkkohistoria ja 9. S.Holm Kirkon jäsenenä vuosiluokan painokset vuosilta 2007 ja 2008.Melko uusia ovat mutta tiiviit paketit joista perustiedot saa näppärästi.Tietysti sitten niihin sitten syvennytään aikaa myöten syvällisemmin.
Siellä on rukoukset ja kaikki harjoittamisen tarvittava perustieto yms kivaa.
"Jokainen on kuitenkin yksilö uskonsakkin kanssa"
Ollan yhteydessä/ykseydessä kirkon kautta, silti yksilöinä. Tämä minua mm. viehättää kirkossamme. Saan olla ihan oma itseni ollakseni silti yhteydessä toisten uskovien kanssa. Minulle ei tyrkytetä valmispakettia taivaspaikkoineen, vaan minun itseni on työllä ja vaivannäöllä se ansaittava.
"Kun ei ortodoksisuutta ole missään nähnyt harjoitettavan niin on kai ihan hyvä oppia siitä jotakin."
Ymmärsit minut väärin tai sitten muuten vain itse tuota pohdiskelit. Tottakai on hyvä ja pitääkin valmistautua kirkon jäseneksi jos aikuisiällä kirkkoon liittyy. Totesinhan itse saaneeni jo vauvana kasteen, jolloin kirkkoon tutustuminen tapahtui hyvin hitaasti, pienin askelin. Aikuinen toki pystyy nopeammin omaksumaan tietoa kuin pieni lapsi, silti perustiedot ovat välttämättömät kun kyseessä ei ole pelkää tunneuskontokunta.
Varmasti hyviä nuo mainitsemasi ortodoksiset uskonto-oppikirjat. Nehän on luettava niidenkin jo lapsena kastettujen ortodoksienkin. Minusta tuo pitäisi olla jopa minimi oppimäärä kirkkoon liitettäessä. Ensin lukemaan ja sitten tenttimään. Tuon tietoisku paketin jälkeen löytyy paljon kirkon traditioon ja hengellisyyteen syventäviä kirjoja, joihin kuuluu mm. pyhien isien elämänkerrat. Suosittelen sinulle, kuten suosittelin aiemmin mainitsemalleni kirkkoon liittyneelle luettavaksi isä Paisioksesta kertovan kirjan. Kirjan ilmestyttyä suomenkielisenä, ostin sen itselleni. Imin kirjan sisällön itseeni kuin aavikolla harhaillut janoinen sielu löydettyään keitaan lähteineen kaikkineen. Vaikka tapanani ei ole nostella vanhoja viestiketjuja uudestaan näkyville, teen nyt poikkeuksen koska tuossa viestiketjussa kerrotaan isä Paisioksesta ja ko. kirjasta. Lisäksi saamme näköalapaikan sille, kuinka paljon on keskustelukulttuuri muuttunut tälläkin palstalla vajaassa 10 vuodessa. Jokainen itse päätelköön mihin suuntaan. Lopuksi linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1304705/flat
jo teininä ystäväni kanssa ja samoissa porukoissa pyörineenä tuli käytyä aina kirkon kiertäjäisissä pääsiäisenä.Silloin tällöin aikuisiässä itse kirkon vigilioissa.Kunnes sitten hengellisyys astui kuvaan joskus 90-luvun lopulla.Silloin oli taukoa ortodoksikirkkoon.Mutta sitten vuosi sitten aloin käymään pääsiäispalveluksen jälkeen melko säännöllisesti.Pikkuhiljaa tutustuin asioihin.Oikeastaan aloitin noilla paisioksella porfyrioksella ja nunna Kristodulin muutamalla kirjoilla.Olivat kaikki vaikuttavia.Sitten tutustuin athoslaisuuteen ja munkkien elämään.Sitten katekumeenikerhoon ja tutustumaan ortodoksiseen kirkkoelämään ja teologiaan.
Tähän väliin kerkesi sijoittumaan matka Valamon luostariinkin.Uspenskiinkin ja toivottavasti vielä muuallekkin.
Tutustunut ortodoksiseen kirkkomusiikkiin ja ikonimaalaustaiteeseen.Itsestään hengelliset elämykset ovat olleet ortodoksisessa kirkossa koskettavia.
Siitä se on vain on pikkuhiljaa edennyt.
Tosin luen kuten aina olen lukenut enemmän tai vähemmän lukenut raamattuakin siinä vierellä.En ihan jokapäivä sitä ole avannut mutta pyrin siihen.
Tunsin vanhusten elömänkerrat läheisiksi itselleni jostain syystä.Kyllä heidän elämänkertansa antoivat monta pohdittavaa asiaa.
Tuon edellisen viestisi perusteella jopa minun on mentävä peilin eteen. Minun, jonka säännöllisessä kirkkoyhteydessä elävänä pitäisi tietää reilusti keskiverto-ortodoksia enemmän. Päihität tiedoillasi minut mennen tullen. Tulkoon nyt sekin sanotuksi, että olen maallikko. Siltä varalta jos joku vetää herneitä nenäänsä "oppimateriaalini" tähden. Me ortodoksit olemme hyvin usein tunneihmisiä.
Olin juuri menossa nukkumaan vaan en saanut unta, siksi tässä vielä istun ja näpyttelen. Jostain syystä vuosi vuodelta Suuren Paaston lähestyessä tunnen entistä voimakkaammin kutsun hiljentymiseen ja itsetutkiskeluun. Niin nytkin tapahtuu. Unta odotellessani mietiskelin Efraim Syyrialaisen paastorukouksen sisältöä sana sanalta. Tietänet tuon rukouksen. Rukoushan alkaa pyynnöllä estää neljän eri hengen vaikutus rukoilijaa kohtaan. Nämä neljä vahingollista henkeä tuossa rukouksessa ovat laiskuus, velttous, vallanhimo ja turhan puhuminen. Ensimmäistä kertaa kyseenalaistin tiettyjen henkien vaikutusvallan minuun liittyen. Minä, joka olen aina ollut "korvaamaton", minä joka rakentelen jatkuvasti uusia projekteja itselleni suoritettavaksi, minä joka joskus käyn täysin ylikierroksilla liikarasituksesta, minäkö olen laiska ja veltto. Vieläkö rukouksen avulla lisäkierroksia itselleni hamuaisin? Kokeilin luovuutta ja muutin itselleni sopivampia sanoja noiden paikalle (korvaamattomuuden, liiallisen yrittämisen jne...) No tätä "rukoussääntöä" testaan ihan vain kotioloissa. En ole niin typerys, että menisin sitä kokeilemaan kirkossa yhteisessä jumalanpalveluksessa:)
Jk. Tuosta turhan puhumisen hengestä kotona rukoillessani tuskin tarvinnen koskaan luopua:)
myös.
mutta: meidän seurakunnan kanttorilta, joka on ortopapin kymmenes lapsi olen ortodoksisesta elämäntavasta oppinut huomattavasti enemmän.
kuten myös tyttäreni.
sisäistyneisyys näkyy ja vakuuttaa.
piispa Aleksanterin opetusta:
"Turvaaminen Jumalaan
Sekä omakohtaisista että ulkoapäin tulevista kärsimyksistä aiheutuva tuska kestetään helpommin, kun ajatellaan, että niistä lopullisesti vapaudutaan iäisyyden partaalla. Pahan hajottavan vaikutuksen on sallittu eri tavoin painostaa mieltämme hyvän kustannuksella, mutta on myös luvattu, että toimintansa huippukohdalla pahan aiheuttaja kukistuu. Ilmoituksen mukaan Jumalan valtakunta avautuu kaikessa loistossaan, ja silloin se, mikä on oikeaa ja jaloa, on esteettömästi koettavissamme hengen valoisassa piirissä. Sen sisälle suuntaa kulkunsa hyvää harrastava ja sen puolesta taistellut taikka vain sitä nöyrässä mielessä tavoitellut kärsinyt ihminen. Paha menettää vaikutusvaltansa omilla aseillaan. Sen kärsiville tuottamat vaivat kypsyttävät ihmisen mielessä rauhan kaipuuta. Jumala toimii viisaudellaan niin, että pahakin on lopulta palveleva meidän pyrkimyksiämme pääsätä Jumalan valtakuntaan.
Syttyäkseen palamaan tuli tarvitsee helposti palavaa ainesta. Armovoima - hengellinen tuli - etsii sopivaa kohtaa meissä vaikuttaakseen mieleemme pakottamatta. Lujassa turvaamisessa Jumalaan valmistuu yhtymäpaikka armovoiman ja ihmisen tahdon väliselle kohtaamiselle. Siinä valmistumme Jumalan vastaanottamiseen. Hengellisesti kokeneet puhuvat ylevän rohkaisevassa sävyssä Jumalan luottamuksesta. He tähdentävät sen auttavan voiman tehokkuutta varsinkin silloin, kun sitä etsitään, ja selittävät, että neuvottomuuden tuskan ahdistaessa ihmisen sydäntä voidaan omien vähäisten voimien varaan jääneinä oppia paremmin turvautumaan jumalallisiin lupauksiin. He myös selittävät, että luottamus Jumalaan on ihmiskohtaloitten uskomista hänen kaitselmukselliseen johdatukseensa. Turvaaminen Jumalaan syntyy uskosta, kuin kasvi siemenestä tai metsäpuro vesilähteestä. Se auttaa lähestymään kaikkien hyveiden alkulähdettä, Jumalaa, joka valmistaa ihmistä iäisyysoloihin. Profeetta sanoo: "Niinkuin peura halajaa vesipurolle, niin minun sieluni halajaa Sinua. Minun sieluni janoo Jumalaa! Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?" Se tapahtuu uskossa ja luottamuksessa Herraan."
(Piispa Aleksanteri Karpin: "Uskon portilla", Tapiola 1968, s. 226-227.)