Täydellinen omena

Mikä on älykkään suunnittelijan suunnitelma omenaa varten? Vastaus löytyy Raamatun luomiskertomuksesta

"Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit."

Omena on siis luotu ravinnoksemme. Miksi sitten villiomenapuu on katkeranmakuinen ja satoisuus heikko? Koska älykäs suunnittelija varusti omenan geneettisellä mukautumiskyvyllä ja meidät ihmiset ylivertaisella älyllä. Osa luomistehtäväämme on paljastaa älykkään suunnittelijan suunnitelma.

Millaiseksi omena sitten on suunniteltu?

On helppo erehtyä luulemaan, että omenan nykyinen käteen sopiva koko olisi lopullinen suunnitelma. Väärin. Omena on suunniteltu syötäväksi, ei heiteltäväksi. Täydellinen hedelmän koko on yksi suupala. Minitomaatit olemme jo jalostaneet täydelliseen kokoonsa. Kumpaa syötte mielummin, sisälmyksiään valuttavaa tomaattia vai yhdellä suupalalla syötävää minitomaattia? Väitän että omenakin taipuu yhdellä suupalalla syötäväksi. Sen pienemmäksi sitä ei voi jalostaa, koska sitä ei ole varustettu sellaisella geneettisellä mukautumiskyvyllä.

Edelleen on väärin ihailla omenapuun mataluutta ja uskotella itselleen, että tämä olisi suunnitelma. Sokeutta sanon minä. Joka näin ajattelee ei ole poiminut omenia. Omena on suunniteltu putoamaan puusta viikkoa ennen kypsymistä siten että kanta irtoaa omenasta. Raaka omena on niin kova, että se ei vahingoitu pudotessaan. Viikko on tarkoitettu omenan toimittamiseksi kuluttajille. Omena on siis suunniteltu viljeltäväksi suurilla omenatarhoilla, ei suinkaan omalla takapihalla. Sen sijaan kiinalaisten omenoiden vyöryä on turha pelätä, viljelmistä kuluttalle viikossa, siinä suunnitelma.

Myös omenan maukkauden ihailijat ovat ihmeen kyvyttömiä havaitsemaan jotain olennaista. Omenan siemenkota ja siemenet eivät voi kuulua suunnitelmaan. Uskon, että omena luotiin sellaisella geneettisellä monimuotoisuudella, että pystymme jalostamaan siemenkodan pois. Ennustan myös geneettisen muuntelun rajoiksi seuraavaa: yksi siemen per omena ja siemenen koko yksi millimetri. Tässä kohdin en ole täysin varma, sillä mihin siemeniä ylipäänsä tarvitaan? Omenahan on varustettu kyvyllä lisääntyä suvuttomasti ja omena on suunniteltu ihmisen, ei eläinten ruuaksi. Perinteinen väittämä, jonka mukaan eläimet auttavat kasveja leviämään maantieteellisesti syömällä hedelmät ja kuljettamalla samalla siemenet uusiin paikkoihin on väärä ja ilmiselvästi Raamatun vastainen tulkinta.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meille valmiiksi.
Aadamillehan sanottiin että "tehkää se itsellenne alamaiseksi", ja tarkoitettiin kaikkea luomakuntaa.

Äänestä

Vahvistan vielä yhden. Me syötämme lehmille omenia mutta ei niiden sontaläjistä ole koskaan omenapuun taimia noussut. Lehmän vatsahapot sulattavat omenansiemetkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puuöljy kirjoitti:

Mikä on älykkään suunnittelijan suunnitelma omenaa varten? Vastaus löytyy Raamatun luomiskertomuksesta

"Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit."

Omena on siis luotu ravinnoksemme. Miksi sitten villiomenapuu on katkeranmakuinen ja satoisuus heikko? Koska älykäs suunnittelija varusti omenan geneettisellä mukautumiskyvyllä ja meidät ihmiset ylivertaisella älyllä. Osa luomistehtäväämme on paljastaa älykkään suunnittelijan suunnitelma.

Millaiseksi omena sitten on suunniteltu?

On helppo erehtyä luulemaan, että omenan nykyinen käteen sopiva koko olisi lopullinen suunnitelma. Väärin. Omena on suunniteltu syötäväksi, ei heiteltäväksi. Täydellinen hedelmän koko on yksi suupala. Minitomaatit olemme jo jalostaneet täydelliseen kokoonsa. Kumpaa syötte mielummin, sisälmyksiään valuttavaa tomaattia vai yhdellä suupalalla syötävää minitomaattia? Väitän että omenakin taipuu yhdellä suupalalla syötäväksi. Sen pienemmäksi sitä ei voi jalostaa, koska sitä ei ole varustettu sellaisella geneettisellä mukautumiskyvyllä.

Edelleen on väärin ihailla omenapuun mataluutta ja uskotella itselleen, että tämä olisi suunnitelma. Sokeutta sanon minä. Joka näin ajattelee ei ole poiminut omenia. Omena on suunniteltu putoamaan puusta viikkoa ennen kypsymistä siten että kanta irtoaa omenasta. Raaka omena on niin kova, että se ei vahingoitu pudotessaan. Viikko on tarkoitettu omenan toimittamiseksi kuluttajille. Omena on siis suunniteltu viljeltäväksi suurilla omenatarhoilla, ei suinkaan omalla takapihalla. Sen sijaan kiinalaisten omenoiden vyöryä on turha pelätä, viljelmistä kuluttalle viikossa, siinä suunnitelma.

Myös omenan maukkauden ihailijat ovat ihmeen kyvyttömiä havaitsemaan jotain olennaista. Omenan siemenkota ja siemenet eivät voi kuulua suunnitelmaan. Uskon, että omena luotiin sellaisella geneettisellä monimuotoisuudella, että pystymme jalostamaan siemenkodan pois. Ennustan myös geneettisen muuntelun rajoiksi seuraavaa: yksi siemen per omena ja siemenen koko yksi millimetri. Tässä kohdin en ole täysin varma, sillä mihin siemeniä ylipäänsä tarvitaan? Omenahan on varustettu kyvyllä lisääntyä suvuttomasti ja omena on suunniteltu ihmisen, ei eläinten ruuaksi. Perinteinen väittämä, jonka mukaan eläimet auttavat kasveja leviämään maantieteellisesti syömällä hedelmät ja kuljettamalla samalla siemenet uusiin paikkoihin on väärä ja ilmiselvästi Raamatun vastainen tulkinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu