Profetoiko

mitään natsisaksasta, toisesta maailmansodasta ja juutalaisten tuhoamisesta? Nuo olivat kuitenkin aika merkittäviä aikoja maailmanhistoriassa!
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta ei juurikaan sen kummemin kuin mitä liittyy Raamatun kirjoituksiin, Matt 24 "Valtakunta nousee valtakuntaa vastaan" tuossa merkitykessä, ei varmasti ole sivuuttanut, en muista minä, minulla kaikki suomennetut kirjansa hyllyssäni ovat ja olen mielestäni kaikki joskus lukenut.

Juutalaisten joutumisesta muiden kansojen sekaan kyllä Raamattu kertoo myös sellaisessa merkityksessä etteivät olleet uskollisia Jumalalle.

Nuo on mielenkiintoisia asioita, pitää merkitä muistiin jos kun vastaani tulee Raamatunluvussa, aina voi tulla mieleen joku teema jota seuraa kun lukee mitä löytyy jos ei ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota.

Ei Ellen GW ole voinut sivuuttaa siis noita asioita, mutta toivon että joku tietää ja vastaa täsmällisemmin.

Katsoin itsekin juuri Areenassa olevat dokumentit II maailmansodasta, oli yleissivistyksen kannalta hyvä, vaikka ei siinä mitään uutta sinänsä minulle tullut. Tiedot palaset tapahtumista ovat ajan saatossa jostakin kertyneet kokonaiskuvaksi tapahtumista.

Tuo aika ei ole pitkä sodasta, sodan haavat vieläkin näkyvät tavalla taikka toisella, minunkin vanhempani olivat lapsia silloin, isä selvisi yhdellä vuodella liian nuorena ettei tarvinnut rintamalle, mutta sai rintamamiestontin jonka talon myimme vasta -90.

Tapaan päivittäin sodankäynyttä ihmistä, mutta en ole sotamuistoja kenekään puhunut sanaakaan koskaan, en lotta-svard muistoja sen kummemmin. Yhdestä miehestä olen maininnut, aina itki kun soitettiin "Elämää juoksuhaudoissa" olin poikanen ja kun hanurit soivat ja olivat juovuksissa laulu raikui ja itkukin joskus.
En ole kenenkän sotamuistoja siis puhunut sanaakaan mitään muuta, eivät ne niitä juteleet poikasille aikanaan kun elivät joita tapasinkin enemmän.

Minäkin olen syntynyt 13 vuotta suunnilleen sodan päättymisen jälkeen, ei siitä niin kauan ole.

Pitäisi löytää dokumentit vielä I- maailmansotaan, niin on nekin nähty.
HItler oli8 aika veijari, hän oli katkeroitunut I-maailmansodan veteraani, ja oli ihan henkilökohtaisia katkeruuuksia ja kaunoja juutalaisiin, ja yksi satama hiersi rajalla joka oli mielestään värällä puolella.
Varusti maan hiljakseen ja mut eivät osanneet odottaa ja äivät pitkät kartalla suunnitteli hyökkäyksiä, ja pisti koko maailman palamaan Afrikkaa lukuunottamatta. Myöhemmin Amerikka pääsi varustelun makuun, yksi sotalaivakin valmistui joka päivä ja muut mukana sitten antioivat paukkua Saksan maan tasalle yhdessä, ja siihen loppui II maailmansota, Hitlerin tappioon lopuksi.
Oli hämmästyttävä ihminen, kukaan ei uskaltanut panna hanttiin sai muutkin hurmattua julmuuksiin.

Vainoharhaisia valtiojohtajia oli muitakin oma henkilökihtainen valta oli tärkeä ja lääni.
Saattoivat murhata perheenjäseniään (Stalin) kun pelkäsivät että varastavat vallan. Omia lapsiaankin siis.

Matteus kertoo uskovaisia vastaan olevasta vihasta, maailma vihaa ja usein omasta perheestä.

En tiedä miten ihmisellä lopuksi helpointa olisi, omat alkavat karsastamaan joka paikassa ensimmäisenä, ei kukaan ole profeetta kotona missään, ei seurakunnassa ei perheessä usein, erakkona helpointa.
Nykyajan ihminen joutuu taistelemaan mielialansa vuoksi ainakin minä, masennetuksi minut saadaan harva se päivä. Puhuvat pahaa minkä ehtivät ja kerkiävät, minäkin olen kuulut hurjaakin hurjempaa juttua miten minä mm esim. olen sukupuolisia ehdotellut, en minä ole ehdotellut kenellekään yhtään mitään vuosikausiin, selkäni takaa kuulen monen villiä juttua mikä on sepitettyä missä milloinkin, oli hyvä vakiintumisikä enkä halunnut seikkailuja siksi ja nyt on sekin hyvä ikä ohitse.
Minä en ole kenellekään ehdotellut 15 vuoteen yhtään mitään sanallakaan.

Juovuksissa taisin joskus laittaa jonkun sekalaisen ilmoituksen nettiin, ja ei tullut koskaan kysymykseenkään jos joku soitti, kun olin selvinnyt.

Jos joku tietää netissä dokumentin ensimmäisestä maailmansodasta niin laittakaa linkki minulle.
Siinä minulla on aukko yleissivistyksessä. En tiedä siitä yhtään mitään.
Dokumentit Areenssa II-m.sodasta eivät kertoneet minulle mitään uuttaa vaikka en ole ko alaan perehtynyt.
Sen verran sieltä täältä jostakin aina palasia informaatiota tapahtumista väkisin aina sai.

jari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E. White kirjoitti:

mitään natsisaksasta, toisesta maailmansodasta ja juutalaisten tuhoamisesta? Nuo olivat kuitenkin aika merkittäviä aikoja maailmanhistoriassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu