Narsisti voi tuhota vahvankin

Sisarena olen joutunut vierestä katselemaan, kuinka äärimmäisen fiksu ja lahjakas, menestynyt ja sydämellinen veljeni on joutunut narsistinaisen riepottelemaksi. Vuosia sitten veljeni suunta urallaan oli ylöspäin, mutta elämästä puuttui kuitenkin se tärkein eli perhe ja rakkaus. Kaikkihan me rakkautta kaipaamme. Lapsirakas veljeni kaipasi kovasti elämäänsä uran lisäksi myös muuta. Neljääkymmentä lähestyvä veljeni oli omistanut elämänsä lähinnä uran luomiselle, mutta hänellä oli kuitenkin hyviä ystävyyssuhteita, tasapainoinen elämä muuten.

Tulipa narsistinen nainen kuvioon ja esitti aluksi maailman ihaninta ihmistä. Äitini huomasi neidossa heti jotakin outoa, me muut toppuuttelimme. Olihan hän ihan hurmaava ja epäilimme äitimme olevan mustasukkainen ainoan poikansa huomion kääntyessä muualle. Jossakin vaiheessa myös veljeni paras ystävä ja tämän vaimo alkoivat karttelemaan veljeni seuraa. Veljeni, joka alkoi muuttua pikku hiljaa äksymmäksi, materialistisemmaksi. Hänellä on kivasti rahaa ollut pitkään, mutta hänen elämäntyylinsä ei koskaan ole ollut tuhlaileva tai prameileva. Ystäväpiiri alkoi vaihtua nousukkaisiin. Kun veli tuli käymään tuntui kun hän ei olisi se ihminen, joka oli veljeni. Hän oli kuin usvassa tai jonkinlaisessa psykoosissa. Hänen juttunsa olivat kliseisiä, hän kertoi, kuinka onnellinen on nyt, onnellisempi kuin koskaan- tuosta tiesin, että nyt on asiat pahasti pielessä, koska hän jauhoi sitä liikaa, mutta silmissä ei näkynyt onnellisuutta lainkaan.

Veljeni sosiaalinen elämä alkoi kuihtua, vaatteet vaihtuivat epäseksikkäisiin (jotka vaimo tietenkin hankki). Vaimo piti tiukasti narussa. Minusta tätä oli kauheaa seurata vierestä kun ihminen kuihtuu mitättömyyksiin. Suuri ja vahva persoona, joka aikaisemmin puolusti heikkoja oli ihan mitätön luuseri ja materialisti minun mielestäni. Hän ei ollut veljeni, enkä kyennyt häntä rakastamaan tippaakaan. Huolissani olin, mutta miten voi rakastaa ihmistä, joka oli kuin kuori entisestä?

Entiset kaverit ovat hylänneet veljeni, koska eivät jaksa häntä enää. Ihmiset, jotka ennen olisivat tehneet mitä tahansa hänen puolestaan, koska rakastivat häntä yli kaiken. Mikään ei tunnu merkkaavan enää kuin raha- ja siinä asiassa vaimo määrää. Hän on täysin vaimon kelkassa. Ei mene päivääkään, etten asiaa ajattelisi ja tuntuu, että elämäni suurin valopilkku on riistetty. Äitini itkee usein asiaa, koska veli on ollut niin tärkeä ja hän ollut jotenkin sellainen erilainen ja parempi ihminen, hyvä. Hän oli uskomattoman kaunis persoona, mutta onko sitä kauneutta enää jäljellä? Voiko se palata? Lapsia ei parilla vielä ole, onneksi. Onko jollakin samanlaisia kokemuksia? Saanko veljeäni koskaan takaisin? Kukaanhan ei tiedä, mutta voiko se olla mahdollista? Voiko ihminen palata tajuihin?

Joku kirjoitti tuolla, että narsisti haluaa tuhota kaiken kauniin. Siltä tuntuu. Aluksi oli kuin mittatilaustyönä tehnyt nainen: juuri sellainen kuin veljenikin monilta piirteiltään, mutta hänhän kopioikin veljeäni. Ja pikku hiljaa piru on irti. Vihaan tätä ihmistä silmittömästi ja viha on lievä ilmaus. Hän esitti kuin olisi tarjonnut veljelleni kaikkea sitä, mitä tämä on vailla: rakkautta miehen ja naisen välillä ja mitään ei kuitenkaan antanut.
682978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Voisitko ajatella että veljesi voisi olla hieman läheisriippuvainen.
Ja nainen jonka kohtasi, riippuvainen takertuja? Siitä asetelmasta voisi syntyä kuvaamasi tilanne.

Äänestä
  • Narsistin ja hänen uhrinsa suhde on juuri läheisriippuvuutta. Sen vuoksi uhrin on erittäin vaikea irrottautua narsistin otteesta.

    Äänestä

  • juuri on... kirjoitti:

    Narsistin ja hänen uhrinsa suhde on juuri läheisriippuvuutta. Sen vuoksi uhrin on erittäin vaikea irrottautua narsistin otteesta.

    Kyllä, siinähän voi kituuttaa vuosikausia pääsemättä irti. Mikä sen lopullisen irtautumisen sitten aiheuttaa, en osaa sanoa, ehkä vaan tulee mittari täyteen. Jossain vaiheessa se vaan riittää.

    Hauskasti sanottu, tavallaan.
    Ensin narsu haukkui minua läheisriippuvaiseksi, sitten narsistiksi, kun irtauduin narsun otteesta. Jostain syystä kumpikaan syytös ei saanut minua palaamaan hänen luokseen armoa ja anteeksiantoa anoen. Päinvastoin, otin lisää etäisyyttä.

    Kun tyyppi alkoi jakamaan keskenään ristiriitaisia "diagnooseja", niin oli selvää, että hänen kaikkitietävyytensä ja kaikkivoipaisuutensa on vain harhaa. Toisin sanoen uskoin läheisriippuvaisen diagnoosiin siihen saakka kun narsun antama diagnoosini muuttui narsismiksi. Vasta silloin lopulta tajusin ettei Pyhä Narsu oikeasti tiedä mistään mitään, vaikka ihan muuta esittääkin, kun sitä ennen olin pitänyt itseäni virheellisenä, heikkona ja väärässä olevana vaikeana ihmisenä.

    Äänestä

  • 27 kirjoitti:

    Kyllä, siinähän voi kituuttaa vuosikausia pääsemättä irti. Mikä sen lopullisen irtautumisen sitten aiheuttaa, en osaa sanoa, ehkä vaan tulee mittari täyteen. Jossain vaiheessa se vaan riittää.

    Usein käy niin, että narsisti yhtäkkiä kyllästyy kumppaniinsa ja siitä vain heittää kumppanin ulos, mutta rahan nyhtäminen ei tietenkään tähän lopu. Veljesi olisi päästävä irti monestakin syystä ja yksi syy on tuo, että hän tulee lopulta jätetyksi ja varsin rumalla tavalla. Narsisti jättää ja pitää kiinni samalla kertaa (taloudellinen hyöty vain).

    Olisin tosi huolissani kertomasi perusteella, ja ajattelen, että etkö voisi puhua veljesi kanssa tilanteesta jonka te näette?

    Äänestä

jonkun "käsiala" aloituksesta paistaa, vastaan ihan viihdearvon nimissä.

Vahvuuttakin on monenlaista. Minä en usko, että henkisesti vahvaa ihmistä narsisti pystyisi jallittamaan. Kyllä se on se narsisti, joka jää ruikuttamaan.

Äänestä
  • "jonkun "käsiala" aloituksesta paistaa, vastaan ihan viihdearvon nimissä." - Mitä tämä on? Ironiaa, sarkasmia vai mitä?

    Vaikka olisit ihan itse vastuussa aloituksesta, ja päätät sitten siihen viihdearvon nimissä vastata, eikö tuota tuollaista epämääräistä pahan levittämistä voi jo oman itsensä löytänyt ja tasapainoinen ihminen jättää jo pois??

    Sinua on joko kiusattu todella rankasti elämässä, tai sitten on tapahtunut jotakin todella perustavalla tavalla mullistavaa, niin että jäljelle on jäänyt epäluulo kaikkea ja kaikkia kohtaan. Tietynlainen lempeys ei liene sinulta pois jos sitä edes yrittäisit viljellä ympärillesi. Jos haluat ystäviä, ole ystävä. Jos haluat rakkautta, rakasta.

    Tuollainen jatkuva karttakepillä sormille - tyyli ... en tiedä, luulisi kovettavan lisää sitä sisintä, joka muurien taakse kätkeytyy..

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    "jonkun "käsiala" aloituksesta paistaa, vastaan ihan viihdearvon nimissä." - Mitä tämä on? Ironiaa, sarkasmia vai mitä?

    En ole ikinä ollut hakemassa ystäviä suoli24:ltä (ajatuksenakin täysin absurdi)...parempiakin paikkoja sille on - JOS arvetta ilmenisi. Ystävystyn IRL, koska silloin pystyn toteamaan minkälaisen ystävän saan....ja mikä tärkeintä...uusi ystäväni ei arvioi minua niin väärin kuin sinä teet.....
    Ystävät täällä ovat mielikuvitusystäviä....Mihin aikuinen niitä tarvitsee?

    Tämä on KESKUSTELUpalsta. Täällä pitäisi ensisijaisen toiminnan suuntautua KESKUSTELUUN aiheesta, joka palstan ylläpitäjä on määritellyt. Koska pastalla ei ole sheriffiä, joka määräisi tiukat rajat, vaapaampaakin keskustelua voi käydä.

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    Toki voi.

    *iskee karttakepillä näpeille palstatyyppiä*

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Toki voi.

    *iskee karttakepillä näpeille palstatyyppiä*

    lähes 600 km ajaneena. Elämän realiteetit pysyvät paremmin muistissa, mitä enemmän on tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Ymmärrän kyllä, että joidenkin on tyytyminen palstatyyppeihin, mutta onneksi ei minun.....

    http://www.youtube.com/watch?v=E6IdFolzuvk

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    lähes 600 km ajaneena. Elämän realiteetit pysyvät paremmin muistissa, mitä enemmän on tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Ymmärrän kyllä, että joidenkin on tyytyminen palstatyyppeihin, mutta onneksi ei minun.....

    http://www.youtube.com/watch?v=E6IdFolzuvk

    Elämän realiteetit ovat todellaki toisaalla kuin pelkästään netissä. On siltikin ihmisiä, jotka vain kykenevät.. olemaan kaksi täysin eri ihmistä. Parhaiten sellainen oleminen nykyaikanahan tapahtuu viettämällä sitä "laatuaikaa" netissä, mitä ei kehtaa oikeitten "kavereiden" niskaan kaataa. Näin olen ymmärtänyt. Enkä edes sano, että juuri sinä tekisit niin. Implisiittinen vihjailusi vain on juurikin sitä itseään :)

    *Kiva kun pysyit tiellä, ettei muille aiheutunut vahinkoa* - tyyppinen viestintä kirjoitettuna anonyymisti netissä... Sellaista joko harrastaa, tai ei harrasta. Paras on kun ei ainakaan myönnä, vai mitä.. :)

    Mitäs ystäviä ne ovat, joiden ei kanssa ei kehtaa jakaa asioitaan? Minulla ei sellaisia ystäviä ole. Ylivoimaisesti eniten vietän aikaa Karaokepartyssa....siis täällä netissä. Siellä on samantapainen keskustelupalsta kuin tämäkin. Minulla on yli 600 ystävää siellä - yhtäkään en ole itse pyytänyt....Todennäköisesti siellä ymmärtävät minut eri tavalla kuin täällä....hähhähhää

    Minulla ei ole tapana vihjailla - minä sanon suoraan....ja sehän tässä vikana on koko ajan ollutkin....

    No jos lukisit yhtä suoraan sitten etkä jatkuvasti rivien välistä... kommenttini..- jos haluat ystäviä, ole ystävä - olit suoraan liittänyt siihen, että jotenkin olisin sitä mieltä, että olisit hakemassa ystäviä suoli24.lta. Vaikka onhan tuo jo tullut selväksi, että et netissä ole sitä mitä IRL. Sitähän olet useasti alleviivannut, ei muuta.

    Toisaalta, onhan sulla oikeus lukea teksti omista lähtökohdistasi käsin :)

    Tässä on nyt sellainen ongelma, että sinä olet liian herkkähipiäinen - lienetkö tullut pahasti joskus kiusatuksi tai jotain vielä vakavampaa..... Näet sellaista mitä ei ole. Paljon sellaista, mitä ei ole....

    Minä olen minä, niin täällä kotona kuin netissäkin - siis sama ihminen, en tosiaankaan eri ihminen.....Täällä kotiympyröissä minusta ei kukaan käytä kieltä, jota sinä käytät koko ajan. Se saattaa kyllä hyvinkin johtua siitä, että ystäväni ovat sivistyneempiä kuin sinä tai että heillä on totuudenmukaisempi käsitys minusta kuin sinulla....tämähän ei sinun mielestäsi voi olla mahdollista....omistat totuuden minusta...eikö? Pohdin jälleen kerran, miten ihminen perustelee itselleen asian varmana, josta hänellä ei voi olla varmaa tietoa....? Siis jälleen kerran sama kysymys; miksi valehtelet itsellesi?

    Vai onko kaikessa kyse siitä, että sinun lähtökohtasi eivät edellytä tämän ymmärtämistä....Hmmmm....

    Niin, tai sitten sinä et huomaa etkä myönnä omalta kohdaltasi omia tapojasi ja väitteitäsi, jotka vastaavasti tavalla tai toisella kohdistuvat minuun, kommentoidessasi mitä vaan kommentoimaani.. ihan noin niinkuin jatkumona siitä ensimmäisestä kommentistasi kirjoittamaani kohtaan liittyen :)

    Miten sinä perustelet itsellesi asian varmana tietona, jos sinulla ei ole varmaa tietoa?? Tuntemuksilla.. :) Niin, unohdin että oletkin ihan oma-aloitteisesti vastannut jo asiaan tuossa ohimennen.

    Kirjoitit minulle (en siis minä sinulle!!) näin:

    "Vaikka olisit ihan itse vastuussa aloituksesta, ja päätät sitten siihen viihdearvon nimissä vastata, eikö tuota tuollaista epämääräistä pahan levittämistä voi jo oman itsensä löytänyt ja tasapainoinen ihminen jättää jo pois??

    Sinua on joko kiusattu todella rankasti elämässä, tai sitten on tapahtunut jotakin todella perustavalla tavalla mullistavaa, niin että jäljelle on jäänyt epäluulo kaikkea ja kaikkia kohtaan. Tietynlainen lempeys ei liene sinulta pois jos sitä edes yrittäisit viljellä ympärillesi. Jos haluat ystäviä, ole ystävä. Jos haluat rakkautta, rakasta.

    Tuollainen jatkuva karttakepillä sormille - tyyli ... en tiedä, luulisi kovettavan lisää sitä sisintä, joka muurien taakse kätkeytyy.. "

    Lasketaanpa ne oletukset, jotka sisältyvät tähän hyvin tyypilliseen vastaukseesi, silloin kun kohde olen minä.

    1. olen kirjoittanut aloituksen
    2. vastaan alempana itse itselleni
    3. levitän pahaa ympärilleni (samalla alentuva viittaus itseni löytämiseen ja tasapainoisuuteeni)
    4. minua on kiusattu rankasti
    5. jotain muuta mullistavaa minulle on tapahtunut
    6. olen epäluuloinen
    7. en ole lempeä enkä "viljele" sitä ympärilleni
    8. olen hakemassa täältä ystäviä (Jos haluat ystäviä, ole ystävä.)
    9. olen rakkaudeton (Jos haluat rakkautta, rakasta.)
    10. minulla on joku "karttakeppityyli" (mikä lie)
    11. ympärilläni on muuri
    12. sisimpäni on kova

    KERRO NYT SITTEN MINULLE, MITKÄ YLLÄOLEVISTA JA SINUN TÄLLE PALSTALLE VAPAAEHTOISESTI MINUSTA KIRJOITTAMISTA VÄITTEISTÄ OVAT MIELESTÄSI KIISTATTA TOSIA!
    Samaan hengenvetoon voit kirjoittaa, mitkä ylläolevista väitteistäsi olen ymmärtänyt väärin ja miten. Odotan mielenkiinnolla tyhjentävää vastaustasi.

    Henk.koht. olen sitä mieltä, että henkilö, joka sinun tavallasi esittää 12 kappaletta täysiä valheita täysin tuntemattomasta lähimmäisestään julkisella palstalla - edes ymmärtämättä, ettei tiedä totuutta - on todella outo.
    Mietin...onkohan tuollaista häiriötilaa muuten tunnistettu aiemmin...Pitääpä katsella oppikirjoja vielä illan päätteeksi....

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Niin, tai sitten sinä et huomaa etkä myönnä omalta kohdaltasi omia tapojasi ja väitteitäsi, jotka vastaavasti tavalla tai toisella kohdistuvat minuun, kommentoidessasi mitä vaan kommentoimaani.. ihan noin niinkuin jatkumona siitä ensimmäisestä kommentistasi kirjoittamaani kohtaan liittyen :)

    Miten sinä perustelet itsellesi asian varmana tietona, jos sinulla ei ole varmaa tietoa?? Tuntemuksilla.. :) Niin, unohdin että oletkin ihan oma-aloitteisesti vastannut jo asiaan tuossa ohimennen.

    Pitkään ei tarvinnut tietoa etsiä ja kuinka ollakaan tieto sopii yhteen oman havaintoni kanssa. Yhteneväistä myös narsismin kanssa.

    Vastaus on: mytomaani/mytomania.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Mytomania

    Nyt asian voin työntää sivuun; se on selvitetty. Riippumatta vastauksestasi. Ymmärrän sinua jatkossa paremmin.

    No totta se itsesi diagnosointi käy sitten yhtä leikiten. Vai onko niin, että oma epäluuloisuutesi toista kohtaa on juuri se piilotettava asia. Kyllähän tuon on muutamaan kertaan saanut lukea, että mielestäsi kirjoittamani kommentit/tarinan tapaiset ovat osoitusta siitä, että sinä ainakin epäilet sitä asiaa, että olen ensimmäistä kertaa palstalla. Minkä minä sille voin jos sinä epäilet?? Mutta jos epäilys on toistuvaa, niin ihan terveen ihmisen tavoin otan epäluuloisuutesi huomioon ja saatan olla jopa sitä mieltä, että vastaavanlainen kommentointi on tarkoitettu juuri minua silmälläpitäen. Asia joko on niin tai sitten se ei ole. Mutta tuossahan se, tyylipuhdas näyte keinoista sitten onkin, kun se onkin vain vastaanottajan päässä olevaa vainoharhaa sitten sellainen :D Asia ei minua haittaa, mutta kävi mielessä, että jos joku vilpittömästi on ollut liikenteessä aloituksineen, kuten minä oletan, niin tuollainen vastaus... vaikka ollessaan suorakin.. niin..

    "Vaikka jonkun "käsiala" aloituksesta paistaa, vastaan ihan viihdearvon nimissä."
    Aika mitätöivä vastauksen aloitus.

    Käytät elementtejä, jotka ovat suoraan joistakin minun kommenteistani tai olen käyttänyt vastaavia. Niin innokas en kuitenkaan ole ollut tämän palstan suhteen, että olisin hirveästi palstahistoriaa penkonut, jotta tietäisin tasan varmasti onko joku muu aiemmin käyttänyt vastaavia.

    Näitä ovat se, että usein ihminen on yhteydessä kirjoitettuun tekstiin persoonansa kautta, eli kirjoituksella on "käsiala", ja siihen esittämäsi epäilys ensin siitä, että minä en olisi minä -kirjoittaessani kiinalainen kokki tarinan- (piti heittämäsi siihen yhteyteen epäilyksesi siitä, että minä en tietäisi jos olisin kirjoittanut palstalle aiemmin) (väännetään nyt tähän muotoon, kun suorat sanat ei menny läpi) ja siihen yhteyteen liittämäsi multinikkeilyepäilyt sitten seuraavassa hetkessä.

    Toisaalta kommentissani on myös itseironiaa, joka varmasti jää jossakin oman itsensä tasapainoisessa autuudessa heiluvalta lukijalta huomaamatta. Jos sinä epäilet minua kirjoitusteni perusteella joksikin toiseksi, palstalla aiemmin kirjoittaneeksi, kuinka minä voisin tunnistaa sinut kirjoitustyylin perusteella yhtään mistään????????? Että hox..

    No, niitä on edelleen tasan kaksi tähän päivään mennessä.

    Pidätät itselläsi oikeuden lukea toisen kirjoittamaa kommentointia tai aloitusta juuri niin kuin sinä sitä luet ja tulkitset, mutta et suo samaa muille, varsinkaan jos kyseessä on kommentointi sinun kirjoittamaan.

    Otat asiat kiusauksena silloinkin kuin se ei todellakaan sellaista ole, herää kysymys tietenkin että miksi, käsitykseni tasapainon ja itsensä löytäneistä ihmisistä kun on sattumalta eri, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö voisi tarkistaa näkemystäni siitä asiasta, mikäli aihetta ilmenee.

    Irrotat lauseita ja lausahduksia asiayhteydestä väittäen, että ne eivät sisällä mitään muuta tulkintaa kuin omasi, ja jos on mahdollista tulkita kirjoitettua jotenkin muuten kuin sinä sitä tulkitset, on tulkinta väärä.

    Edelleen mielestäni voi olla itsensä löytänyt ja tasapainossa itsensä kanssa ja suora, SEKÄ viljellä kirjoitetussa tekstissään "lempeää sävyä karttakeppisivallusten sijaan"

    Esimerkkinä kaksi suoraa lausetta:

    "Painu helvettiin" ja "Pyydän poistumaan" Arkielämän tilanteista napattuja, ihan oikeitten ihmisten toisilleen käyttämiä.. Näin kirjoitettuna, ilman äänenpainoja ja kasvojen ilmeitä, kumpi on se suoruudessaan lempeämpi??

    Ihan vaan esimerkkinä, ei tarvitse edes vastata.

    Narsismipalsta on asiana hieno. Tänne vaan neuvoja pyytämään.. Jos joku raukka ei ole tarpeeksi heikoissa kantimissa jo valmiiksi, niin äkkiäkös sekin asianlaita korjataan, jos ei muuten, niin vähintääkin epäilemällä kysyjän identiteettiä kysymyksen kirjoittajana, tai jotenkin muuten, epäsuorasti. Vaikka jokaisen aloituksen takana olisikin joku palstakonkari, jolla ei ole muuta huvia kuin rustata aloituksia, niin mitä sitten?? Mitä jos oikeasti joku kerää viimeiset voimainsa rippeet yritykseen ratkaista oman elämänsä ongelma, ja törmää tuollaiseen??

    Jotenkin, sellainen, maassa makaavan potkimista vastaava meininki välillä... jota siis ihmettelen.

    :) Hienoa kun ratkaiseva sana jää uupumaan. JA JOO, näin "vastaan" itselleni..

    "No, niitä on edelleen tasan kaksi tähän päivään mennessä." Nikkejä siis.. ensin määbää ja nyt M.B.

    Ja tämä hyvät lukijat on lisäys. En käy keskustelua itseni kanssa. Vaikka tavallaan tietenkin pääsääntöisesti käyn kun kirjoitan itseäni varten. Mutta lisäykseksi edelliseen laskettakoon. Tai laskee kuka laskee :) Malliesimerkki siitä, miten ei kannata toimia.....

    tuo ap:n tarina oli kuin "pikkunaisista". Vihahde-ero vain.
    Jollain tapaa herttainen, mutta sen perimmäinen tarkoitus mietityttää.

    Äänestä

  • Totta/Tarua kirjoitti:

    *öh*

    :o

    Tehän olette käyneet toistenne kimppuun,
    kuin sika limppuun!

    Perimmäiset tarkoitukset tuntuvat mietityttävän monia tällä palstalla. Se on ainakin yksi asia joka on tullut huomattua. Mutta jos kerran itse on se, joka ei ainakaan käytä narsistisia menetelmiä, vaan pelkkää suoraa tekstiä, jossa vastuu virhetulkinnoista on lukijan/kommentoijan tyhmyydessä/ymmärtämättömyydessä, niin miksi hyökätä suoraan ja mitätöiden aloituksen tekijän kimppuun. Vaikka aloitus olisi täydellisistä naisista ja saippuasarjan käsikirjoituksesta kopioitua, niin .. ihmettelenpä vain. Ellei kyse ole jostakin palstahupailusta todellakin, niin siltikin, kuitenkin, jotenkin vastustaa mulla ainakin.

    Elämä usein on kuin suoraan saippuasarjasta muutenkin :D Tulipas paljon -kin päätteisiä sanoja...

    Tällä palstalla on parhaat salaliitoasiantuntijat. Korkean paikan leiri on tehnyt tehtävänsä.

    Aah, ja palstahupailut eivät ole kiellettyjä :)

    Äänestä

  • Totta/Tarua kirjoitti:

    *öh*

    :o

    Tehän olette käyneet toistenne kimppuun,
    kuin sika limppuun!

    Joo, ja mä oon Müncchausen Baron. Siitähän tuo, M.B. , kuten myös määbää aikoinaan siitä, kun jatkuvasti sain kuulla olevani jonkin sortin tuotantoeläin eräältä.. joka ihan itse ensimmäisenä kehotteli katselemaan peiliin ynnä jakeli diagnoosejaan.. Mutta lisään diagnoosilistaani siis vielä tuon, mytomanian :)

    *oikoo antennejaan JA laittaa tykinkuulaa ratsastusvalmiiksi, taskussa kartta ja koordinaatit*

    http://www.youtube.com/watch?v=pN89_V4irgQ

    Äänestä

  • Totta/Tarua kirjoitti:

    Tällä palstalla on parhaat salaliitoasiantuntijat. Korkean paikan leiri on tehnyt tehtävänsä.

    Aah, ja palstahupailut eivät ole kiellettyjä :)

    Palstahupailut ovat varmasti oivaa viihdykettä, eikä siinäkään yhtä ainoaa sorttia.. Tuttuakin tutumpia vaan nuo tarinat oikeasti herkistä kun kohtaavat ylenkatseeksi luokiteltavaa myötätunnottomuutta ja mitätöinnin kaltaista jotakin..

    Mut voi ihan rauhassa haukkua vaikka maanrakoon ja näykkiä 24/7 viikot putkeen, mutta se mahdollisuus, että joku on vakavalla mielellä kerännyt rohkeutensa sen ensimmäisen kerran lähestyä ehkä jopa itselleen arkaa aihetta tätä kautta neuvoa hakemalla, niin vaan iso hui... Olipas iso sanasotkukirjoitus..

    *öitä*

    Ja älä nyt ainakaan mitätöi niitä sinisiä silmiäsi. Myötätuntoa ei tule unohtaa :)

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    lähes 600 km ajaneena. Elämän realiteetit pysyvät paremmin muistissa, mitä enemmän on tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Ymmärrän kyllä, että joidenkin on tyytyminen palstatyyppeihin, mutta onneksi ei minun.....

    http://www.youtube.com/watch?v=E6IdFolzuvk

    Minä en aja koskaan kilometriäkään.

    Mutta tuo linkkisi ... siitä avautui paras vuonna 2011 näkemäni sketsi. Kertooko sitten omasta ammoin kehittyneestä huumorintajustani vai Aino Vartiovuoren asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa 2011.

    Kiitos lukuisista asiallisista puheenvuoroistasi. Karsimisen varaahan meillä on kaikilla.

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    No totta se itsesi diagnosointi käy sitten yhtä leikiten. Vai onko niin, että oma epäluuloisuutesi toista kohtaa on juuri se piilotettava asia. Kyllähän tuon on muutamaan kertaan saanut lukea, että mielestäsi kirjoittamani kommentit/tarinan tapaiset ovat osoitusta siitä, että sinä ainakin epäilet sitä asiaa, että olen ensimmäistä kertaa palstalla. Minkä minä sille voin jos sinä epäilet?? Mutta jos epäilys on toistuvaa, niin ihan terveen ihmisen tavoin otan epäluuloisuutesi huomioon ja saatan olla jopa sitä mieltä, että vastaavanlainen kommentointi on tarkoitettu juuri minua silmälläpitäen. Asia joko on niin tai sitten se ei ole. Mutta tuossahan se, tyylipuhdas näyte keinoista sitten onkin, kun se onkin vain vastaanottajan päässä olevaa vainoharhaa sitten sellainen :D Asia ei minua haittaa, mutta kävi mielessä, että jos joku vilpittömästi on ollut liikenteessä aloituksineen, kuten minä oletan, niin tuollainen vastaus... vaikka ollessaan suorakin.. niin..

    "Vaikka jonkun "käsiala" aloituksesta paistaa, vastaan ihan viihdearvon nimissä."
    Aika mitätöivä vastauksen aloitus.

    Käytät elementtejä, jotka ovat suoraan joistakin minun kommenteistani tai olen käyttänyt vastaavia. Niin innokas en kuitenkaan ole ollut tämän palstan suhteen, että olisin hirveästi palstahistoriaa penkonut, jotta tietäisin tasan varmasti onko joku muu aiemmin käyttänyt vastaavia.

    Näitä ovat se, että usein ihminen on yhteydessä kirjoitettuun tekstiin persoonansa kautta, eli kirjoituksella on "käsiala", ja siihen esittämäsi epäilys ensin siitä, että minä en olisi minä -kirjoittaessani kiinalainen kokki tarinan- (piti heittämäsi siihen yhteyteen epäilyksesi siitä, että minä en tietäisi jos olisin kirjoittanut palstalle aiemmin) (väännetään nyt tähän muotoon, kun suorat sanat ei menny läpi) ja siihen yhteyteen liittämäsi multinikkeilyepäilyt sitten seuraavassa hetkessä.

    Toisaalta kommentissani on myös itseironiaa, joka varmasti jää jossakin oman itsensä tasapainoisessa autuudessa heiluvalta lukijalta huomaamatta. Jos sinä epäilet minua kirjoitusteni perusteella joksikin toiseksi, palstalla aiemmin kirjoittaneeksi, kuinka minä voisin tunnistaa sinut kirjoitustyylin perusteella yhtään mistään????????? Että hox..

    No, niitä on edelleen tasan kaksi tähän päivään mennessä.

    Pidätät itselläsi oikeuden lukea toisen kirjoittamaa kommentointia tai aloitusta juuri niin kuin sinä sitä luet ja tulkitset, mutta et suo samaa muille, varsinkaan jos kyseessä on kommentointi sinun kirjoittamaan.

    Otat asiat kiusauksena silloinkin kuin se ei todellakaan sellaista ole, herää kysymys tietenkin että miksi, käsitykseni tasapainon ja itsensä löytäneistä ihmisistä kun on sattumalta eri, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö voisi tarkistaa näkemystäni siitä asiasta, mikäli aihetta ilmenee.

    Irrotat lauseita ja lausahduksia asiayhteydestä väittäen, että ne eivät sisällä mitään muuta tulkintaa kuin omasi, ja jos on mahdollista tulkita kirjoitettua jotenkin muuten kuin sinä sitä tulkitset, on tulkinta väärä.

    Edelleen mielestäni voi olla itsensä löytänyt ja tasapainossa itsensä kanssa ja suora, SEKÄ viljellä kirjoitetussa tekstissään "lempeää sävyä karttakeppisivallusten sijaan"

    Esimerkkinä kaksi suoraa lausetta:

    "Painu helvettiin" ja "Pyydän poistumaan" Arkielämän tilanteista napattuja, ihan oikeitten ihmisten toisilleen käyttämiä.. Näin kirjoitettuna, ilman äänenpainoja ja kasvojen ilmeitä, kumpi on se suoruudessaan lempeämpi??

    Ihan vaan esimerkkinä, ei tarvitse edes vastata.

    Narsismipalsta on asiana hieno. Tänne vaan neuvoja pyytämään.. Jos joku raukka ei ole tarpeeksi heikoissa kantimissa jo valmiiksi, niin äkkiäkös sekin asianlaita korjataan, jos ei muuten, niin vähintääkin epäilemällä kysyjän identiteettiä kysymyksen kirjoittajana, tai jotenkin muuten, epäsuorasti. Vaikka jokaisen aloituksen takana olisikin joku palstakonkari, jolla ei ole muuta huvia kuin rustata aloituksia, niin mitä sitten?? Mitä jos oikeasti joku kerää viimeiset voimainsa rippeet yritykseen ratkaista oman elämänsä ongelma, ja törmää tuollaiseen??

    Jotenkin, sellainen, maassa makaavan potkimista vastaava meininki välillä... jota siis ihmettelen.

    Kokeilepas osaatko/pystytkö vastaamaan edes siihen. Tuo edellinen kun meni ihan suohon.

    "Vaikka jonkun "käsiala" aloituksesta paistaa, vastaan ihan viihdearvon nimissä."

    - Miksi kyse olisi JUURI sinusta? Vastaa ihmeessä, mielenterveytesi nimessä! Vaikutat kovin vaivoharhaiselta, mytomaanin lisäksi....

    Äänestä

  • A kirjoitti:

    Minä en aja koskaan kilometriäkään.

    Mutta tuo linkkisi ... siitä avautui paras vuonna 2011 näkemäni sketsi. Kertooko sitten omasta ammoin kehittyneestä huumorintajustani vai Aino Vartiovuoren asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa 2011.

    Kiitos lukuisista asiallisista puheenvuoroistasi. Karsimisen varaahan meillä on kaikilla.

    jollekin avautunut minun sairas huumorintajuni? Ja kyllä....sekä huumorista (tilanteeseen sopivana) että A. Vartiovuoren asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa....Ihmeellistä.

    Kiitos itsellesi.

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    "jonkun "käsiala" aloituksesta paistaa, vastaan ihan viihdearvon nimissä." - Mitä tämä on? Ironiaa, sarkasmia vai mitä?

    Vaikka olisit ihan itse vastuussa aloituksesta, ja päätät sitten siihen viihdearvon nimissä vastata, eikö tuota tuollaista epämääräistä pahan levittämistä voi jo oman itsensä löytänyt ja tasapainoinen ihminen jättää jo pois??

    Sinua on joko kiusattu todella rankasti elämässä, tai sitten on tapahtunut jotakin todella perustavalla tavalla mullistavaa, niin että jäljelle on jäänyt epäluulo kaikkea ja kaikkia kohtaan. Tietynlainen lempeys ei liene sinulta pois jos sitä edes yrittäisit viljellä ympärillesi. Jos haluat ystäviä, ole ystävä. Jos haluat rakkautta, rakasta.

    Tuollainen jatkuva karttakepillä sormille - tyyli ... en tiedä, luulisi kovettavan lisää sitä sisintä, joka muurien taakse kätkeytyy..

    Vastaus ongelmaasi löytyy vastauksestasi.
    "Jos haluat ystäviä, ole ystävä."

    Kaikki kirjoittamasi sopii kuin nakutettu myös itseesi. Miksi et vaadi muutosta samaan tapaan itseltäsi? Luultavasti tulokset olisivat palstan kannalta tällöin paljon merkittävämmät.

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    Kokeilepas osaatko/pystytkö vastaamaan edes siihen. Tuo edellinen kun meni ihan suohon.

    "Vaikka jonkun "käsiala" aloituksesta paistaa, vastaan ihan viihdearvon nimissä."

    - Miksi kyse olisi JUURI sinusta? Vastaa ihmeessä, mielenterveytesi nimessä! Vaikutat kovin vaivoharhaiselta, mytomaanin lisäksi....

    Mytomanian lisäksi. Ei mytomaanin lisäksi. :)

    Äänestä

  • Totta/Tarua kirjoitti:

    Ja älä nyt ainakaan mitätöi niitä sinisiä silmiäsi. Myötätuntoa ei tule unohtaa :)

    Yritän karaistua sivistyneesti :)

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Yritän karaistua sivistyneesti :)

    Hienoa :) Äläkä anna kenenkään tökkimisen vaikutaa sinuun. Suoriin hyökkayksiin ei tarvitse ottaa mitään kantaa. Asioita voi esittää niin monella tavalla... myös vaivoharhaisille ja mytomaaneille :D

    Äänestä

  • Totta/Tarua kirjoitti:

    Tällä palstalla on parhaat salaliitoasiantuntijat. Korkean paikan leiri on tehnyt tehtävänsä.

    Aah, ja palstahupailut eivät ole kiellettyjä :)

    Salaliito buahahhahhaaaa...

    Äänestä

  • 28 kirjoitti:

    Salaliito buahahhahhaaaa...

    Oooh.. freudaalineen liito! =O

    Sitä sattuu.

    Äänestä

  • Totta/Tarua kirjoitti:

    Oooh.. freudaalineen liito! =O

    Sitä sattuu.

    *Liitelee freudaalisesti itseään peilaillen ja virnistelee* :DD

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    lähes 600 km ajaneena. Elämän realiteetit pysyvät paremmin muistissa, mitä enemmän on tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Ymmärrän kyllä, että joidenkin on tyytyminen palstatyyppeihin, mutta onneksi ei minun.....

    http://www.youtube.com/watch?v=E6IdFolzuvk

    Hehheh, täällähän sä notkut! Miks ihmeessä sekotat realiteettejäs täällä...

    Äänestä

Miehellä oli pitkä parisuhde jossa ei ollut hyvä olla. Vaimo yritti häntä saada muottiin, kovasti isänsä näköiseen. Siihen muottiin eivät istuneet baari-illat kavereiden kanssa, ei "tyhjänpäiväiset" harrastukset. Siihen muottiin ei oikein sopinut myöskään miehen suku. Appivanhemmat voi kutsua kahville pari kertaa vuodessa velvollisuudesta mutta miehen sisaruksia ei tarvitse tavata kuin sukujuhlissa. Miehen piti ymmärtää että viikonloput ja lomat vietetään vaimon suvun kanssa, ei miehen suvun tai miehen kavereiden. Miehen piti ymmärtää että miehellä on omat tarkkaan määrätyt tehtävät kotona, samat kuin apella kotonaan. Miehen piti ymmärtää että näillä tehtävillä on myös aikataulu josta ei lipsuta. Miehen piti ymmärtää ettei harrastuksiin saa laittaa rahaa vaan ne rahat pitää säästää. Miehen piti ymmärtää olla samanlainen kuin appensa, mies vaan ei ollut.

Sitten tuli valo miehen elämään. Ihana nainen joka ei ollut asettamasssa rajoja ja suuntaviivoja vaan halusi ystävystyä niin miehen ystävien kuin perheen kanssa. Nainen joka kannusti harrastuksiin ja salli baari-illat, tuli jopa itse mukaan. Nainen joka ei valittanut, nalkuttanut, vaatinut ja joka oli joustava. Mies oli niin onnellinen, ja se todella näkyi hänestä. Takoudellisesistikin meni hyvin, kumpikin oli töissä, uusi nainen kyvykäs ja lahjakas ja tulisi varmasti menestymään elämässään ja veisi miehen mukanaan tuohon menestykseen.

Nyt on kulunut kymmenen vuotta. Mies ei käy baareissa eikä harrasta mitään. Mies saa tavata vanhempiaan vain kun vaimolla on muuta menoa, tai tuosta tapaamisesta on jotakin hyötyä. Sisaruksilleen mies soittaa vaimolta salaa. Vaimo on riidoissa vähän kaikkien kanssa ja sietää appivanhempia vain koska näiltä saa rahaa ja lastenhoitoapua. Lapsia on hyvä käyttää vanhustenkin kiristämiseen. Voi mennä kuukausia etteivät sisarukset kuule miehestä mitään, vaimolle sisarukset ovat ilmaa. Vaimo on edelleen mielestään kyvykäs ja lahjakas mutta on silti ollut vuosi kausia työttömänä eikä edes yritä löytää töitä. Miehen tehtävä on elättää ja tukea häntä hänen moninaisssa harrastuksissa sillä välin kun vaimo valmistatuu jotakin suurempaa varten joka häntä tulevaisuudessa odottaa. Kovin vain näyttää olevan kaukana tuo tulevaisuus.... On selivinnyt ettei vaimolla ole juurikaan koulutusta eikä hän ole ollut eläessään töissä kuin sen pienen hetken jolloin tapasi miehen. Mies on joutunut luopumaan useista työpaikoista vaimon tehtyä työssäkäynnin liian hankalaksi ja saa nyt hädin tuskin perheen pidettyä leivässä erinäisillä hommillaan. Elämä oli kurjaa edellisen vaimon kanssa, nykyisen kanssa se on helvetillistä.

Narsisti osaa tosiaan iskeä ihmisen heikkoihin kohtiin tämän heikolla hetkellä ja kyyti on kovaa.

Äänestä
  • Monesta vastaavasta tilanteesta ole narsistin puolisona joutunut murtautumaan läpin, kovasti on omassa tuttava ja sukulaisuus suhteissa tullut palloa ja kahleita jalkaan.

    En ole antanut periksi, vaikka syytöksiä on tullut kiitettävästi. Samoin monissa muissa asioissa, nyt olen kuitenkin joissakin asioissa huomannut peesaavani liikaa narsua, ja se tässä on outoa että siitä on tullut melkoisia ongelmia.

    Niihin olen tehnyt muutoksen ja itsenäistynyt noissa asioissa, teen asiat omalla tavallani toista lokukkaamatta (ei tosin onnistu narsistin kanssa). Ongelmat eivät siis narsistin kanssa lopu, mutta pysyvät jollakin tasolla kun pitää päänsä ja hoitaa omat asiat omalla tavalla. Siis aina provosoimatta ja ystävällisesti ikäänkuin se olisi luonnollista, jos ongelmia syntyy niin sitten antaa hänen purkaa mieltään, mutta ei vaikuttaa lopputulokseen jos ei ole todellista tarvetta.

    Äänestä

  • kuulostaapas tutulle.samalla se oma läheinenkin muuttuu häijyksi kun narsisti jatkuvasti manipuloi.vai onko kyse sosiopatiasta mene ja tiedä...ennen niin lämmin ja tärkeä ihminen muuttuu kylmäksi ja kovaksi.Siinä on merkit myös läheisestä jonka narsisti muuttaa osakseen.

    Äänestä

Ihminen joka käyttäytyy netissä kuin narsisti ei koskaan voi tulla tajuihinsa!! Netti on suurempi kuin IRL!!

Äänestä
  • No, toisaalta onhan tämä narsismi-palsta :) Eikähän tuo nettikäytös välttämättä ole yhteneväinen tosielämän käytökseen.. Toisaalta, jos on pienikin mahdollisuus siihen, että joku katsoo huonon käytöksen netissä tarkoittavan sitä, että IRL-voi ja nimenomaan pitää käyttäytyä huonosti, seuraukset saattavat olla vähintääkin kyseenalaiset..

    Äänestä

Narsisti saatuaan toisen pihteihinsä rusentaa uhrinsa kaikinpuolin ja perusteellisesti mitään säästämättä.
Narsitillahan on sammumaton vallankäytön jano. Olin pitkään ystävyyssuhteessa narsistiin ja nyt kun olen irtaantumassa niin en voi muuta kuin ihmetellä sitä miten paljon mä hänelle valtaa annoin ja päästin hänet kontrolloimaan elämääni ja kumman lamaantunut mä olin rouva narsun edessä etten osannut katkaista sitä narsistisen suhteen kierrettä.
Narsisti voi ja tuhoaa toisen oli vaikka vahvakin , vahvaa ihmistä rusentaessa narsisti rusentaa kovemmilla panoksilla.
Minä en ainakaan osannut kuunnella aikoinaan ystävieni ja sukulaisteni ihmettelyä rouvan käytöksestä.
Muiden on vaikea auttaa jos joku on narsistin tuhottavana ja rusentamana. Uhrin on itse tajuttava , että ainut tie eheytymiseen on täydellinen irtaantuminen narsistista ja pitää olla sen verran itsekäs , että pelastaa edes itsensä.

Äänestä

Tuska ja huolestuneisuus jota tunnet veljestäsi herättää minussa hieman epämukavuutta.

Olen itse perheeni nuorin poika ja vanhemmat sisareni ovat välillä olleet mielestäni hieman liian ylisuojelevia minun suhteeni, he ikäänkuin pitävät minua vielä "pikku lapsukaisenaan".

Kai ymmärrät että 40 veljesi on aikuinen mies ja hänellä on oikeus mennä naimisiin vaikka maailman pahimman naisen kanssa jos hän niin tahtoo?

Vaikka veljesi elämä olisikin niin hirveää kuin mitä pelkäät niin et voi asialle mitään. Hänen, aikuisen miehen pitää itse nähdä tilanne ja korjata se. SINÄ et ole naimisissa hänen kanssaan etkä ole vastuussa hänen hyvinvoinnistaan.

Mikäli yrität vakuutella veljellesi että hänestä on tullut surkea kuihtunut luuseri vaimonsa vuoksi jonka tossun alla hän elää niin luultavasti pahenna veljesi oloa. Minä ainakin olisin surullinen jos sisareni yrittäisivät vakuutella minun olevan epäonnistunut ja tyhjä.

"Ei mene päivääkään, etten asiaa ajattelisi ja tuntuu, että elämäni suurin valopilkku on riistetty. Äitini itkee usein asiaa, koska veli on ollut niin tärkeä ja hän ollut jotenkin sellainen erilainen ja parempi ihminen, hyvä."

MInulle tulee vahva epäilys että sinä ja äitisi olette ehkä jotenkin läheisriippuvaisia "ainoasta pojasta" joka kuulostaa olevan teille aivan maailman tärkein ja paras.

"Saanko veljeäni koskaan takaisin?"

Haluatko että veljesi on onnellinen vai haluatko "saada hänet takaisin"?

En yritä olla syyttävä mutta mielestäni sinä ja äitisi ette ole oikeita henkilöitä tekemään päätöstä veljenne avioliiton onnistumisesta, vaan tämä on miehen ja vaimon välinen asia.

Jos oikeasti rakastat ja kunnioitat veljeäsi kuin aikuista miestä eikä kuin pikkulasta niin silloin annat hänen tehdä omat ratkaisunsa.
Ehkä jos kohtelet veljeäsi kuin aikuista ihmistä niin hän saattaa tajuta miten hänen vaimonsa kuuluisi todellisuudessa kohdella häntä.

"Vihaan tätä ihmistä silmittömästi ja viha on lievä ilmaus. Hän esitti kuin olisi tarjonnut veljelleni kaikkea sitä, mitä tämä on vailla: rakkautta miehen ja naisen välillä ja mitään ei kuitenkaan antanut."

Viha ei ole terveellistä, yrittäkää äitinne kanssa päästä irti liiallisesta suojelevaisuudesta pikkuista lapsukaistanne kohtaan, hän on aikuinen mies ja tekee omat ratkaisunsa - oikeat tai väärät - ja hän tulee kokemaan ratkaisujensa seuraukset, et sinä.

Äänestä
  • Sun pitää ymmärtää, että raha on yhtä kuin valtaa ja jos on rahaa niin vois ostaa kenet vaan tavalla taikka toisella. Rahalla voi painostaa ja jos painostettava ei itse ottaisikaan rahaa vastaan niin joku muu ottaa ja hoitaa "homman"...

    Äänestä

  • Minulla herää kysymys, että oletko tuntenut yhtään narsistia, jotta tietäisit, minkälainen manipuloija hän todellisuudessa on?

    Uskallan väittää, että kauempaa näkee paremmin. Ainakin minä näin ja en suinkaan ollut ainoa, hyvin moni näki, sillä tällaisen ihmisen on vaikea solmia hyviä ihmissuhteita ja siten hyvät tuttavuussuhteet on harvinaisia.

    Naristi myös onnistuu kumppaninsa puhumaan niin ympäri, että tämä esim. aviopuoliso ei tiedosta omaa tilaansa. Ei tiedostanut minunkaan veli, ja sain kyllä palautetta sen mukaan, mitä hänen avovaimo oli hänelle itkenyt, miten "julma" minä olin. Sain sen läksytyksen kyllä kuulla. Tämä narsisti pompotti sisarianikin kuin lapsi kumipalloa. Tätä kesti meidän osalta reilut 10 vuotta, kunnes veljeni oli myönnettävä, nainen on psyykeltään sairas.

    Koomisinta oli, että tämä narsisti itse meni narsistien uhrien tapaamisiin. Saattaa olla, että hän ei ole edes ainoa, joka kokee, että jos hän ei saakaan kaikessa tahtoaan lävitse, niin "narsisti" se kumppani on.

    Niin, ja sen verran on kokemusta muutenkin, että esim. kiltit miehet on helppoja ympäripuhuttavia. Ja näitä tapauksia on paljon. Ei se pahasta olisi, jos joku ulkopuolinen valaisisi, että "etkö huomaa, että nainen muovailee sinut mieleisekseen, rahastaa ja käyttää tilannettaan häikäilemättömästi hyväkseen". Minusta se on lähimmäisen rakkautta kertoa totuus, missä mennään!

    Äänestä

Lukekaapa vaikkapa Googlesta tai Wikipediasta narsistin yleisimmät piirteet. Jos ne kaikki täsmäävät, olet tekemisissä narsistin kanssa. Minä valitettavasti tulin siihen tulokseen erään tyypin kohdalla, ja samalla sain voimaa irtaantua. En tiedä osaako narsisti rakastaa, vai onko se pelkkää näyttelyä. Tuntuisi hirveältä ajatella että se kaikki oli pelkkää epäaitoa teeskentelyä lemmenviesteineen. Karismaattinen osasi olla, vaikka oli tyhmä kuin vasemman jalan saapas.

Äänestä

ex-kihlatultani. Hänhän se niin fiksu oli, oli oikein psykologiaa lukenut.
Omasta mielestään aina itse täydellinen ja oikea täydellisyys.
Pihi, kuin mikä, aina piti matkustaa hänen luokse, hän kun halusi säästellä rahojaan. Piti isäni kuoleman jälkeen parin viikon tauon soittelussa, koska ei muka keksinyt mitään sanottavaa.
Koskaa ei voinut kehua minua, mutta häntä itseään olisi pitänyt auliisti kehua.
Noin itsekästä ja omahyväistä ihmistä en ole koskaan elämässäni tavannut, enkä halua enää tavata.

Äänestä
  • Hän oli siis särkynyt nero. Väärin tehty. Kaikista parasta itsesi kannalta olisi miettiä miksi juuri nämä tyypit vetävät sinua puoleensa niin että vielä alat suhteeseen ja miehen viedä sua noin pitkälle?

    Äänestä

"Suuri ja vahva persoona, joka aikaisemmin puolusti heikkoja oli ihan mitätön luuseri ja materialisti minun mielestäni."

Et sinä tuolla tekstillä ole parempi sitä vaimoa ja "materialistia". Toivottavasti veli jättää vaimonsa, mikäli nainen kohtelee huonosti. Ja mielellään ei ole tekemisissä kanssasi koska tuo teksti oli sellaista.

Äänestä

Johtuu epäterveestä lapsuudenkodista jos sisarus suhteissa mennään liian kiinteisiin suhteisiin. Josssain vaiheessa pitäisi irrottautua ja elämään omaa elämää. Sinä ja äiti olette olleet liian riippuvaisia veljestänne mikä ei ole ihan normaalia.

Pitkässä parisuhteessa on ihan normaalia että ne nuoruuden ystäväpiirit alkaa jäämään. Sinähän et tiedä mitä veljesi rakastaa puolisossaan ja eikä se olekkaan tarkoitus valita sellaista puolisoa että se miellyttäisi sukulaisia tai ystäväpiiriään vaan tärkeintä on se että veljesi on onnellinen.

Kaikkein ihmeellisintä on ettei kukaan lähiomainen huomaa mitään outoa omissa sukulaisissaan mutta sen sukulaisen kumppanin "outoudet" kyllä vaikka tikulla kaivetaan esiin.

Normaali ihminen muuttuu iän myötä, epänormaali ei. Normaali ihminen irrottautuu niistä lapsuuden kodin siteistä kuka aikaisemmin ja kuka myöhemmin ja jos ei koskaan niin se jos on epänormaalia.

Oudointa tässä on se kuinka sinä kuvittelet mikä olisi parasta veljellesi niin kuin hän ei itse tietäisi. Miettisin sinuna itse olenko se narsistinen jos en osaa irrottautua lähiomaisistani. Äidilläsi taitaa olla samanlainen ongelma kuin sinullakin.

Vaikka joku olisikin lapsirakas niin haluaako välttämättä omia? Onhan näitä lapsirakkaita ihmisiä päiväkodeissakin töissä mutta ei halua omia. Oman kanssa pitää elää 24h päivässä mutta kun ei ole omia pääsee lepäämään vapaa- ajaksi. Saa nukkua yönsä ja mitä kaikkia etuja onkaan kun lapset ei ole koko ajan arjessa läsnä. Oletko koskaan tutkaillut omaa päätäsi onko siellä kaikki kunnossa luokitellessasi ihmisiä narsisteiksi?

Etkö itse muutu iän myötä? Jos et muutu niin on aika eriskummallista.

Itselläni on jäänyt kaikki nuoruuden ystävät iän myötä ja tuskin olen narsisti elettyäni 25 vuotta saman kumppanin kanssa. Alista ja pakota en kumppaniani mihinkään, tuskin se suhde muuten olisikkaan näin kauan toiminut. Nuoruuden ystävillä vain on jäänyt bailaus päälle mitä en itse enään harrastele. Nykyään minulla on eläkeläis muorin harrastukset kun en enään ravintoloissa viihdy. :D

Nuorena bailasin ihan tarpeeksi niin ettei vanhana enään tarvitse ja olenkohan narsistinen? Ja mikä sinä olet määräämään veljesi sosialistisesta elämästä? Kuihtui, voi helvetti, senkö sinä määräät??

Äänestä

Jos et ole puhunut veljellesi suoraan, niin kerro hänelle em. kirjoittamasi asiat.

- Nosta kissa pöydälle.

Miksi veljesi ei huomaa muutosta, joka hänen elämässään vaikuttaa?

Rakkaus voi olla sokeaa, mutta ei sen pitäisi muuttaa ihmistä tuolla tavalla.

Vaikuttaa siltä että veljesi haluaa mainitsemaasi naisen huomion - syystä tai toisesta - ja on valmis tekemään mitä tahansa sen eteen. Nainen tietää tämän ja käyttää tilannetta hyväkseen.
Toisilla naisilla on vahva tahto ja luonne, ja kokevat asiakseen muovata miehiä tietyn kaavan mukaan. Veljessäsi tapahtuvat muutokset heijastelevat naisen ideaali-mies kuvaa. (mies- mallia, jonka hän on omaksunut jostain.)

Toivottavasti kyse ei ole persoonallisuus-häiriöisestä naisesta, vaikka sinusta tuntuukin siltä - kertomasi viittaa siihen.

Tämä nimittäin tarkoittaisi sitä ettei tilanne helpotu, vaan voi muuttua vielä pahemmaksi. (hän voi kääntää veljesi teitä vastaan; manipuloimalla, panettelemalla jne.)

Älä anna vihan kuluttaa itsesi loppuun. Sitten vaan katkeroidut...

I

Äänestä

Minä en narsismeihin osaa ottaa kantaa, mutta sen voisi sanoa, että ihmiset on taustojensa tuotteita. Uskon vahvasti siihen, että lapsuudessaan henkisestä tyhjiöstä ja turvan puutteesta kärsinyt täyttää sitä tyhjiötä aikuisena materiaalisella pätemisellä moraalisten arvojen kustannuksella, kuten vois asia olla kuvaamasi inhoamasi kohdalla, ehkä.

Yleensä on niin, että epäsosiaalista ja epäempaattisista tyypeistä ei pidetä: ihminen saa olla ujo, ihminen saa olla vaikka vähän outokin tai ihminen saa olla köyhä tai rikas tai boheemi tai porvari tai mitä ikinä jonkun toisen ehkä arvomaailmasta poikkeavaakin, ollen silti tuntemilleen hyväksytty ja pidetty, jos ihminen vaan suhtautuu perustavanlaatuisella asenteellaan muihin siten, että kunnioittaa muita ja perustavanlaatuiselta asenteeltaan tykkää ihmisistä, mutta jos ihminen on todella itsekeskeinen, voi sellaisella olla pinnallisia ihailijoita tai "kavereita", mutta tuskin ketään, joka aidosti ja rehellisesti voisi sanoa pitävänsä tyypistä. Katselepa siis mainitsemasi veljesi vaimoa seurassa, että millaisia kommentteja hän muilta saa ja että tuleeko mielistelyä, vai aitoa halua avautua hänelle... Saatat olla oikeassa henkilön itsekeskeisyyden osalta ajatuksinesi, jos tyyppi yleisesti herättää vaivaannusta ja pahaa mieltä ympäristössään.

Tottakai sellaiset ihmiset rassaa erityisesti seurassa, joilla on pakkomielle hallita kaikkea. Mainitsemas veljesi on silti ihan itse vaimonsa valinnut, joten ehkä sinun kannattaisi kunnioittaa hänen valintaansa? Tämä on vain mun mielipide. Tarkoitan, että kukaan ei kenenkään pariskunnan makkarissa ole kärpäsenä katossa katselemassa avio-auvoa ja sen laatua. Jos kertomasi veljesi päättää erota, sitten toki varmast tuet sisarena häntä.

Äänestä

Kokenut kaiken narsistin puolisona. Olin seurallinen, kiltti ja kauniiksi naiseksi mainittu koko ikäni. Tulipa sitten elämään "ihana" narsistimies, joka alussa ihaili ja antoi rakkautta ja varsinkin sitä mustasukkaisuutta (ilman syytä). Mustasukkaisuus imarteli kovasti suhteen alussa. Silloin olisi pitäyt kellot soida! Sitä suhdehelvettiä kestin yli 10v. eikä rakkauden tunteeni miestä kohtaan vieläkään laantuneet, vaikka järki sanoo toisin. Onneksi sain jostain voiman lähteä! Heti lähtöni jälkeen alkoi uusi "pyöritys". Voi meitä jotka noihin rakastumme :(

Äänestä

Voin vain kuvitella sinun ja muiden tuskan. Itse elin psykopaattisen narsistiakin narsistimman ämmänrämän kanssa ja se oli täyttä hulluutta ja on vielä eron jälkeenkin vielä. Loputonta kiristystä lapsilla, eletusmaksuilla ym ym.

Sinusta tuntuu varmasti siltä että kuin veljesi olisi kuollut tai muutoin poissa, eikä enää entisensä. Kaipaatte varmasti kaikki sitä veljeä joka teillä oli.

Toivottavasti veljesi tajuaa ja ymmärtää jättää naristiämmän ennen kuin on myöhäistä. HÄnelle kannattaa puhua järkeä porukalla. Itse jaksan ja kestän lasten vuoksi mitä vain. He ovat tärkeitä minulle.

Äänestä

Hei,

Yritä saada veljesi käymään vaikkapa työpaikkalääkärillä. Sitä vaimo ei varmaankaan voi estää - saahan terveyttään avioliitossakin hoitaa ja kun vaikuttaa siltä, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Ihmiset, jotka ovat tunteneet veljesi pidempään kuin tämä vaimo, tunnistavat tapahtuneet muutokset paremmin.

Äänestä

"Tulipa narsistinen nainen kuvioon ja esitti aluksi maailman ihaninta ihmistä. Äitini huomasi neidossa heti jotakin outoa, me muut toppuuttelimme."

Samoin tuli veljelleni "ihana, kaunis, älykäs, miehet polvilleen hurmaava nainen". En tiedä, olenko kokenut niin paljon, että en pitänyt häntä aitona ihmisenä, mutta hyvin moni muu, myös sisareni ja veljeni oli eri mieltä. Henkilöt, jotka eivät ole ennen olleet narsistisen ihmisen kanssa tekemisissä, eivät usko omia havaintojaan ja vaikenevat.

Kun itse havaitsin, miten tämä nainen yrittää pyörittää myös minua sormensa ympärille, hälytyskellot soittivat riittävän voimakkaasti, joten lopetin tuttavuuden, jossa loppui myös sisaruussuhde veljeeni. Tämä narsisti nainen kosti, hän puhui sisareni minua vastaan, pian olinkin ulkopuolinen omien sisartenkin keskuudessa, ja tämä narsisti oli ottanut paikkani, eli hän olikin "sisko" sisarilleni. Hänen "paha henki" haukkui samaan sävelmään minut myös sairaalle lapselleni, sekä miehelleni. Olin jo oman perheenikin ulkopuolella, josta laitoin puolisoni tilille. Sitten hän tunnusti kaikki, mitä tämä narsisti sai aikaiseksi. Loppujen lopulta tunnusti myös sisareni ja veljeni. Veljen oli myönnettävä myös itselleen, kuten meille muillekin, että tämä nainen oli täydellinen narsisti, vaikka hän itse piti veljeäni narsistina.

Heille tuli vihdoin ero, koska veljeni löysi tasapainoisemman seuralaisen. Ilman toista suhdetta hän ei olisi ehkä saanut tätä naista talostaan muuttamaan pois. Mutta netistähän löytyy uusia uhreja. Niinpä älykäs leskimies sortui seuraavana ansaan. Nyt tämä narsisti nainen sai hänet nopeasti kihlautumaan ja avioitumaan. Eiköhän totuus ole tullut jo moneen kertaan selväksi tälle uudelle "uhrille".

Narsismi on sairaus. Se on karmeaa, kuka tällaisen kynsiin joutuu. Sinua keskustelun aloittaja kehottaisin pyytämään veljesi perhepalaveriin ilman vaimoaan. Narsisti voi kiltin ja herkän veljesi henkisesti nujertaa lopullisesti. Suosittelen, pelastakaa hänet, ennenkuin on myöhäistä!

Elämässäni en ole koskaan tavannut tällaista valehtelijaa, toivottavasti en tule tapaamaankaan. Tämä nainen valehteli kaiken mahdollisen taustastaan. Hän, "ihana ja armollinen ihminen" oli joutunut avioliitossaankin niin kaltoin kohdelluksi. Tämä "ihana nainen" oli kyllä sitten myöntänyt veljelleni, että hänellä välillä istuu korppi olkapäällä. Kun hänen hyväminänsä oli "vallassa", hän oli erittäin ystävällinen, aistikas, hoiti kodin hyvin, laittoi hyvää ruokaa, leipoi, oli esimerkillinen emäntä. Mutta keskiarvo on parempi, kuin kahta ääripäätä elävä ihminen.

Äänestä

Itse olen vuosia seurannut tapausta,jossa mukavalle ja hyväntahtoiselle ihmiselle on sattunut todella tasapainoton ja pahantahtoinen miniä. Koskaan vierailulle mennessään tuo anoppi ei voi tietää tuleeko sillä kertaa haukkuja vai kehuja.Tuolle miniälle on ilmeisen vaikeaa olla mieliksi niin anopin kuin muunkaan miehen suvun. Suurin osa heistä on älykkäitä ja he ovat lakanneet byrittämästä ajat sitten. Ikävintä on se,että poika on niin nahjus,ettäei saa vaimoaan aisoihin. Päin vastoin vuosien saatossa miniä on saanut aivopestyä miehensä halveksimaan ja ylenkatsomaan äitiään ja lähiomaisiaan. Ja miniä tekee jatkuvasti pirullisella tavalla kaikkensa ,että tilanne pysyy samana.Lapsenlapsiaan ei mummu osaa koskaan kohdella oikein ja tasapuolisesti miniän mielestä,paitsi silloin ,kun tarvitsee lapsilleen Kaitsijaa

Äänestä

Pistä veljesi pitkälle antibioottikuurille, kyllä hän siitä sairaudestaan joskus toipuu.

Äänestä

Näillä narsisteilla ym. on fyysinen aivovamma, jota ei voi parantaa. Normaalistihan ihminen kiinnostuu aina ihmisistä joihin törmää jossain, jos kiinnostuu, narsisti taas hakee sellaista jota voi manipuloida:

Eli yrittää lyödä läpi omia mielipiteitään yrittämällä näyttää hyvältä, vaikka on itse niin heiveröinen.

Narsismin tunnistaminen: Kysy että: anna 100EUR lainaa, maksan ensivuonna takaisin?

Jos ei anna, ja kuvittelit kaveriksi, ei ole kaverisi.

Äänestä
  • En ymmärtänyt??

    Äänestä

  • Ei kukaan lainaa tyypille, jolle 49 sen muuta kaveria on jo lainannut. Tuskin edes 24. Ehkä 8. Toiveeksi jäi taas niin kuin narsistin onnellinen perhe-elämä.

    Äänestä

  • En tiedä tempuista... lainaan jos on lainata. Tietyt summat voi katsoa myös lahjoituksiksi. Yleensä en kinua takaisin pitkänkään ajan kuluttua, mutta jos toinen jättää maksamatta, tippuu mahdollisen seuraavan lainattavan summan suuruus radikaalisti. Jokatapauksessa en ymmärtänyt tuota alun ajatusta.... Että kuka on narsisti...tai mikä siinä oli narsistista ja misää kohtaa...

    Äänestä

  • Aloitusvirkkeesi oli alatyylinen ... :/

    Talouslaskennallisesti koko viestisi oli yhtä tyhjän kanssa lukuun ottamatta sitä yhtä vitosta jonka menetit. Esimerkkitehtävässäsi menetettiin viisikymmentä viisikymppistä ... ;P

    Äänestä

Nauratti toi sun juttu :)
Eiks kantsi pyytää samantien tonnia, koska siitä kieltäytyjä olisi jo psykopaatti ;-DDD

Kiva nähdä kamua linjoilla..oltiin jo susta huolissamme =)

http://www.youtube.com/watch?v=X1yA4_XFamc

Äänestä
  • Äskeinen siis tempulle, määbään mokoma kiilas mut syrjään, räyh! ;)

    Äänestä

  • old_profile_59029 kirjoitti:

    Äskeinen siis tempulle, määbään mokoma kiilas mut syrjään, räyh! ;)

    Vuf...vuf.. *heiluttaa häntää ja leikkii puudelia* :D

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Vuf...vuf.. *heiluttaa häntää ja leikkii puudelia* :D

    :-D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Huolestunutsisar kirjoitti:

Sisarena olen joutunut vierestä katselemaan, kuinka äärimmäisen fiksu ja lahjakas, menestynyt ja sydämellinen veljeni on joutunut narsistinaisen riepottelemaksi. Vuosia sitten veljeni suunta urallaan oli ylöspäin, mutta elämästä puuttui kuitenkin se tärkein eli perhe ja rakkaus. Kaikkihan me rakkautta kaipaamme. Lapsirakas veljeni kaipasi kovasti elämäänsä uran lisäksi myös muuta. Neljääkymmentä lähestyvä veljeni oli omistanut elämänsä lähinnä uran luomiselle, mutta hänellä oli kuitenkin hyviä ystävyyssuhteita, tasapainoinen elämä muuten.

Tulipa narsistinen nainen kuvioon ja esitti aluksi maailman ihaninta ihmistä. Äitini huomasi neidossa heti jotakin outoa, me muut toppuuttelimme. Olihan hän ihan hurmaava ja epäilimme äitimme olevan mustasukkainen ainoan poikansa huomion kääntyessä muualle. Jossakin vaiheessa myös veljeni paras ystävä ja tämän vaimo alkoivat karttelemaan veljeni seuraa. Veljeni, joka alkoi muuttua pikku hiljaa äksymmäksi, materialistisemmaksi. Hänellä on kivasti rahaa ollut pitkään, mutta hänen elämäntyylinsä ei koskaan ole ollut tuhlaileva tai prameileva. Ystäväpiiri alkoi vaihtua nousukkaisiin. Kun veli tuli käymään tuntui kun hän ei olisi se ihminen, joka oli veljeni. Hän oli kuin usvassa tai jonkinlaisessa psykoosissa. Hänen juttunsa olivat kliseisiä, hän kertoi, kuinka onnellinen on nyt, onnellisempi kuin koskaan- tuosta tiesin, että nyt on asiat pahasti pielessä, koska hän jauhoi sitä liikaa, mutta silmissä ei näkynyt onnellisuutta lainkaan.

Veljeni sosiaalinen elämä alkoi kuihtua, vaatteet vaihtuivat epäseksikkäisiin (jotka vaimo tietenkin hankki). Vaimo piti tiukasti narussa. Minusta tätä oli kauheaa seurata vierestä kun ihminen kuihtuu mitättömyyksiin. Suuri ja vahva persoona, joka aikaisemmin puolusti heikkoja oli ihan mitätön luuseri ja materialisti minun mielestäni. Hän ei ollut veljeni, enkä kyennyt häntä rakastamaan tippaakaan. Huolissani olin, mutta miten voi rakastaa ihmistä, joka oli kuin kuori entisestä?

Entiset kaverit ovat hylänneet veljeni, koska eivät jaksa häntä enää. Ihmiset, jotka ennen olisivat tehneet mitä tahansa hänen puolestaan, koska rakastivat häntä yli kaiken. Mikään ei tunnu merkkaavan enää kuin raha- ja siinä asiassa vaimo määrää. Hän on täysin vaimon kelkassa. Ei mene päivääkään, etten asiaa ajattelisi ja tuntuu, että elämäni suurin valopilkku on riistetty. Äitini itkee usein asiaa, koska veli on ollut niin tärkeä ja hän ollut jotenkin sellainen erilainen ja parempi ihminen, hyvä. Hän oli uskomattoman kaunis persoona, mutta onko sitä kauneutta enää jäljellä? Voiko se palata? Lapsia ei parilla vielä ole, onneksi. Onko jollakin samanlaisia kokemuksia? Saanko veljeäni koskaan takaisin? Kukaanhan ei tiedä, mutta voiko se olla mahdollista? Voiko ihminen palata tajuihin?

Joku kirjoitti tuolla, että narsisti haluaa tuhota kaiken kauniin. Siltä tuntuu. Aluksi oli kuin mittatilaustyönä tehnyt nainen: juuri sellainen kuin veljenikin monilta piirteiltään, mutta hänhän kopioikin veljeäni. Ja pikku hiljaa piru on irti. Vihaan tätä ihmistä silmittömästi ja viha on lievä ilmaus. Hän esitti kuin olisi tarjonnut veljelleni kaikkea sitä, mitä tämä on vailla: rakkautta miehen ja naisen välillä ja mitään ei kuitenkaan antanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu