Rumalle teollisuudelle kumarretaan ja samalla yhä useammat unohtavat kokonaan kaiken sen luonnon kauneuden mitä meillä vielä on jäljellä ja näivettävät itsensä mieluummin suurkaupungeissa ruman arkkitehtuurin ja tehtaiden hajujen keskuudessa. Teollisuus ja kaupungistuminen nähdään aina olennaisimpana mutta luonto-termi nähdään (etenkin nuorison keskuudessa) enää vain jonain tylsistyttävänä kakkosena ihmisen rakennusluomusten ja teknologian jälkeen, sekä metsät turhana joutomaana jotka pitäisi muka täyttää rakennuksilla. Vielä masentavampaa on se että ennenhän luonnossa oli ihmisen alkuperäiset juuret; sen läheisyydestä nautittiin, sieltä hankittiin ruoka, elinkeinot ja taiteen inspiraatio. Pelottaa ajatella miten vähän tulevaisuudessa kauniita metsiä saattaa olla enää jäljellä, sitten kun teollistumisen tieltäänraivaava vauhti on erottanut viimeisetkin rippeet ihmisen henkisestä ja fyysisestä kontaktista luontoon. Vaikka Suomi onkin kenties euroopan eniten aarniometsiä omaava valtio ihan surettaa miksi nykyaika ei halua kunnioittaa ja säilyttää koskematonta luontoa. Rakastan tehdä kävelyretkiä vanhoihin neitsytmetsiin ja olla iloinen että sitä ehtaa koskematonta luontoa on vielä jäljellä. Kuulin miten ala-asteelaisia oltiin viety metsäretkelle ja olivat saaneet tehtäväkseen listata kaikki luonnon äänet mitä pystyvät kuulemaan, ja melkein ainoa minkä he listasivat olivat autojen äänet jossain kaukana, ja suurin osa halusi vain kuunnella ipodia. Ihan tekisi mieli elää sata vuotta sitten kuin nyt. Sen verran on luonnonromantiikkakin jo kuolemassa.
Nykyihmisen eristyneisyys luonnosta
Fountain879
8307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on höpöä, että suomessa olisi eniten aarniometsiä euroopassa. Itäisessä euroopassa on paljon enemmän 'oikeita' metsiä, vielä. Tälle 'kiitos' vanhan kommuuniajan jolloin metsille ei tehty paljoakaan. Suomessa on lähinnä vaan talousmetsiä. No pohjoosessa on onneksi vielä jotain.
Ruotsissa on huomattavasti suuremmat metsät kuin meillä. Eikä meillä pohjoisessa mitään metsiä enää ole, kyllä neon pääsääntöisesti hakattu.
Tuosta entisaikoina elämisestä, eipä ollut paljoa romantiikkaa kun nälkä uhkasi joka vuosi, pienikin halla oli erona nälkiintymisen ja joten kuten selviytymisen välillä. Sieltä nykyiseen ponnisteleminen onkin ollut kovan takana.
No on täällä itäsuomessaki jonku verran aarnio metsää.
Mutta se taistelu ruuasta tekikin elämästä mielenkiintoisen.
Mikä saa nykyihmisen kiinnostumaan oikeasti mistään?
Siis todella oikeasti niin,että kyse on elämästä?
Nykyajan työ on psyykkisesti ja varsinkin ruumiillisesti liian helppoa,haasteita ei ole.
Tarkoitan tässä muita kuin alempien palkkaluokkien ihmisiä.
Siivoojana saa kyllä raataa ja ruumiillisen työn vaatimuskin täyttyy.
Sillä sitä ihmisen kroppa vaatii, ruumiilista työtä.
Muuten se voi huonosti.
Miksi muuten meillä on niin paljon kuntosaleja?
Joista tosin vaaditaan törkeän korkea jäsenmaksu...
puhut kaupunkilaisen suulla, tule kuule maalle on ihan tositouhua ilman tuollaista hömppääkin.
Kukaan ei varmasti kaipaa mitään nälkävuosia, nehän tulivat ennen jos halla sattui pahaan aikaan. Muutenkaan ei ollut kovin rapsakkaa se ihmisen elo, kurjuutta ja hoitamattomia vaivoja.
Hyvinkin nykyään saa ponnistella, ei tarvitse kuin vähän metsää ja pikkasen peltoa, siitä kun leipäsi otat, niin jää vähemmin aikaa miettiä noita höpöjuttuja.
Itse hoidat metsäsi, niin ei ole tarvetta kuntosalille, hierojalle kyllä olis joskus hyvä päästä.
Ja vaikka nykyään on konekanta hyvä, niin viljelys on kuitenkin ihan sen verta rankkaa että tietää jotain tehneensä.
No,tuota...
Itsekkin traktorin kopissa päiviä istuttuani aloin kyllä kaivata lähinnä lenkille.
Ruumiilista työtä teettää sitten se,kun tarvitsee korjata koneita.
Tai rehunteossa paalien muovittaminen,jos ei ole täysautomaattista palittajaa...
Riippuuhan se koneistuksen tasosta,kuinka paljon maaseutu-ahertaja joutuu fyysistä tyätö tekemään.
Lampaita ei sentään vielä keritse automaatti,eikä lehmien karvojakaan aja kone yksin...
Mutta kyllä fyysinen kuormitus on vähentynyt paljon maalaisympäristössäkin sitten entisaikojen.
Nykyään teen 8 tuntisia päiviä ns toimistosiivousta ja sanon suoraan,että melkein palaisin maalaisympäristöön mieluummin.
On se toimistosiivouskin senverta raskasta...
Jos olet istunut vaan traktorin kopissa, niin kyllähän siellä saa römppämahan kasvamaan, mutta jos sulla on 200ha metsää hoidettavana, niin ei tuu ikävä kuntosalille.
Mua itteä järkyttää se että Pohjanmaalla nevapohjaiset maat myydään turpeennostajille/-myyjille. Varsinkin jos kunnon suomaisema, jossa monet lintulajit ovat soitimella ja lisäksi on vielä hyvä lakkapaikka niin kyllä harmittaa. Miksi ihmisillä on rahankiilto silmissä? Miksei luontoa ja sen omalaatuista kauneutta arvosteta? Miksei eläimistä välitetä? Tai välitetään julistamalla niitä uhanalaisiksi, mutta ei tehdä paljoa mitää niiden suojelun edistämiseksi (esim. lopettamalla niiden elinpaikkojen tuhoaminen).