Menettänyt viimeisen järjen hituisensa:
Energiavero esillä kyselytunnilla
Sähkön hinnan nousu hallitsi torstain kyselytuntia. Kansanedustajien olivat huolissaan siitä, miten pienituloiset selviävät kasvaneista asumiskustannuksista, jotka sähkön hinnan nousu aiheuttaa.
Puheenvuoroissa peräänkuulutettiin energiaveropäätösten uudelleenarviointia sekä indeksikorotuksia kaksi kertaa vuodessa. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallitus ei ole alentamassa energiaveroja. Hallituksen veropolitiikalla on pyritty lisäämään ostovoimaa ja parantamaan työllisyyttä, hän sanoi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kun äänestää että Katainen tyhjentää vähävaraisten ja tavallisten duunarien taskut rikkaiden nollaveroon. Katainen voisi selvittää miten ostovoima nousee kun veroa korotetaan.
Vähän on tuo ostovoima mennyt huonoksi. (peruseläke ja sairaudet) Toivottavasti sähkön hinta
nousee niin paljon,että minäkin saan lääkkeet ostettua.