Miten tulit uskoon?

Otsikko kertoo kaiken. Laitetaan alulle topic, jossa kukin voi kertoa, miten ja milloin oma uskoontulo tapahtui.

Itselläni ei ole enää ns. tarkkaa muistikuvaa, mutta sen tiedän, että se tapahtui joskus lapsuuden ja teini-iän välillä. Sikäli se on vähän kummallista, koska kasvoin perheessä, joka kyllä kuului kirkkoon, mutta uskonto kuului elämään vain rippijuhlien yms. aikaan. Uskon siihen, että Jumala vaikutti uskoontulooni: mistä nuori poika olisi muuten saanut päähänsä ruveta turvaamaan Herraan... :)

Mielenkiintoista olisi myös lukea muiden kokemuksia.
9257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kysy arkkipiispalta. Hän ainakin kertoi kerran Aamulehden haastattelussa, ettei hän ole koskaan uskoon tullutkaan,vaan kristillinen perinne hänet taivaaseen vie. Mitähän sanoisi piispa Riekkinen tuohon.

Äänestä
  • No, ei siinä mitään. Kyllähän joku on voinut olla koko elämänsä ajan uskossa :)

    Äänestä

uskoon tuleminen on sitä, että luopuu Jumalasta ja Jeesuksesta ja alkaa palveleen Heidän Lain ja oppien kieltäjien herraa epäjumalanaan. Ihminen, joka ei tajua esim. omia uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla tappaneiden herraa epäjumalaksi on perkeleen perisyntiä levittävälle rikollisuudelle itsensä antanut.

Paatunut perisyntinen rahoittaa rikollisuutta maksamalla kirkollisveroa ja antamalla rahaa esim. lähetystyö keräyksiin ettei vaan Jumalan Valtakunnan kaltaisuus saa maailmassa vaikuttaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."



http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

Lutheri asetti itse itsensä epäjumalaksi ja puhdisti pois Jumalan ja Jeesuksen Lain ja opetukset!!!
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.

"Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
-
Jumalan Moosekselle antama ja Jeesuksen vahvistamana tieto on näin:
(Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

herra epäjumalan käskyä täydentää hänen antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

Miksi uskoa kun Jumalallisuuden tietoutta on???!!!
15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.

24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.

Luukas 20:

45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:

46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,

47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

Mark. 13:21

Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko

Äänestä
  • Onko tosiaan niin,että lapsikasteessa ihminen tulee uskoon ? Entä jos ikipäivänään ei tunnusta uskoaan sydämessään, eikä todista siitä myöskään ihmisille keneen hän uskoo. Pikemminkin kieltää Jeesuksen hölynpölynä.Pelastuuko kasteen perusteella sen ihmisen sielu taivaaseen?
    Entä pelastuuko ihminen kastamattomana, jos hänelle on kerrottu Jeesuksesta ja hän uskoo.

    Äänestä

  • Aikamoista puhetta. Henkilö, joka ei ole uskossa, on uskossa ja sitä rataa. OIKEAAN uskoon ei pitäisi sisältyä mitään julmuuksia, sillä se kyllä lukee varsin selvästi Raamatussa...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Aikamoista puhetta. Henkilö, joka ei ole uskossa, on uskossa ja sitä rataa. OIKEAAN uskoon ei pitäisi sisältyä mitään julmuuksia, sillä se kyllä lukee varsin selvästi Raamatussa...

    et osaa erottaa usko sanan merkityksiä!

    uskoa on esim. uskoa Lutheriin epäjumalana!
    uskoa herraa epäjumalaan on esin raahata omia uskovaisia, pikku lapsiakin herran käskystä noitarovioilla ja tappaa omia uskovaisia älä tapa kskynkin vastaisesti!

    mutta

    on ihan eri asia uskoa Jumalan ja Jeesuksen Lakia, uskoa Jeesuksen on noudattaa Jumalan Moosekselle antamaa Lakia jonka Jeesus vahvisti!

    ---

    Lutheri asetti itse itsensä epäjumalaksi ja puhdisti pois Jumalan ja Jeesuksen Lain ja opetukset!!!
    herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
    "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
    HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
    "Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
    "sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
    "Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!

    ---

    Jumalan Moosekselle antama ja Jeesuksen vahvistamana tieto on näin:
    (Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
    3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    Äänestä

  • kyselenpä vain kirjoitti:

    Onko tosiaan niin,että lapsikasteessa ihminen tulee uskoon ? Entä jos ikipäivänään ei tunnusta uskoaan sydämessään, eikä todista siitä myöskään ihmisille keneen hän uskoo. Pikemminkin kieltää Jeesuksen hölynpölynä.Pelastuuko kasteen perusteella sen ihmisen sielu taivaaseen?
    Entä pelastuuko ihminen kastamattomana, jos hänelle on kerrottu Jeesuksesta ja hän uskoo.

    lapsikasteessa lapsi pyritään tappamaan hengellisesti, merkiksi siitä kuolleen merkki (risti) asetetaan lapsen otsaan. Sen jälkeen pakkokoulutuksilla jne lapsen/nuoren mieli manipuoloidaan pois siitä Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta josta Jeesus opetti ja lapsia kaltoin kohteleville suisitteli myllynkiviä. Jokainen lapsikaste on rikos Jumalan ja Jeesuksen Lakia ja Suomen Perustuslakia vastaan;



    SUOMEN PERUSTUSLAKI:

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

    2 luku

    Perusoikeudet



    6 §

    Yhdenvertaisuus

    Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

    Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.



    >>>>Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.



    Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.



    7 §

    Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.



    ---



    Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

    Äänestä

  • bv.hg-cf kirjoitti:

    et osaa erottaa usko sanan merkityksiä!

    uskoa on esim. uskoa Lutheriin epäjumalana!
    uskoa herraa epäjumalaan on esin raahata omia uskovaisia, pikku lapsiakin herran käskystä noitarovioilla ja tappaa omia uskovaisia älä tapa kskynkin vastaisesti!

    mutta

    on ihan eri asia uskoa Jumalan ja Jeesuksen Lakia, uskoa Jeesuksen on noudattaa Jumalan Moosekselle antamaa Lakia jonka Jeesus vahvisti!

    ---

    Lutheri asetti itse itsensä epäjumalaksi ja puhdisti pois Jumalan ja Jeesuksen Lain ja opetukset!!!
    herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
    "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
    HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
    "Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
    "sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
    "Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!

    ---

    Jumalan Moosekselle antama ja Jeesuksen vahvistamana tieto on näin:
    (Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
    3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    Saanko kysyä kuka tässä on jotain epäjumalia edes palvonut?? Minä en mitään Lutheria palvo...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Saanko kysyä kuka tässä on jotain epäjumalia edes palvonut?? Minä en mitään Lutheria palvo...

    Jos viittaat siihen, että olen laittanut tämän Luterilaisuus-palstalle, niin aivan hyvin tämän aiheen olisi voinut kyllä laittaa Yleistä kristinuskosta -palstallekin, sillä minun mielestäni me kaikki kristityt olemme yhtä.

    Huh huh, lähtipä tämä keskustelu hairahtamaan alkuperäisestä ideastaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teppo-Antero kirjoitti:

Otsikko kertoo kaiken. Laitetaan alulle topic, jossa kukin voi kertoa, miten ja milloin oma uskoontulo tapahtui.

Itselläni ei ole enää ns. tarkkaa muistikuvaa, mutta sen tiedän, että se tapahtui joskus lapsuuden ja teini-iän välillä. Sikäli se on vähän kummallista, koska kasvoin perheessä, joka kyllä kuului kirkkoon, mutta uskonto kuului elämään vain rippijuhlien yms. aikaan. Uskon siihen, että Jumala vaikutti uskoontulooni: mistä nuori poika olisi muuten saanut päähänsä ruveta turvaamaan Herraan... :)

Mielenkiintoista olisi myös lukea muiden kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu