Näitä tärkeitä asioita perussuomalaiset ajavat

Poikamies Pekka

1) Suomalaisuus on Suomen lahja maailmalle.

2) Kulttuurirahoja on ohjattava niin, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernistit voivat hankkia rahoituksensa vapailta markkinoilta.

3) Ylen ruotsinkielistä ohjelmistoa tulee vähentää.

4) Sotaorvot on rekisteröitävä.

5) Suurituloisten lapsilisiä voidaan alentaa (suurituloisen määritelmä 5000 euroa).

6) Perussuomalaiset ovat perinteisen perhekäsityksen puolesta (ei homoliitoille).

7) Mamu-oppilaille koulukohtainen enimmäiskiintiö koulujen eriytymisen estämiseksi.

8) Lisää liikuntaa kouluihin. Käytöksen numeroarviointia on varhennettava ja arvio myös päättötodistukseen.

9) Ruotsin kieli valinnaiseksi.

10) Kyläkoulut on säilytettävä.

11) Suomi mallioppilaasta EU-kriittiseksi yhteistyökumppaniksi.

12) Suomen valmistauduttava nykymuotoisen Emun ja EU:n hajoamiseen.

13) Suomen Nato-jäsenyys on torjuttava ja yleinen asevelvollisuus säilytettävä.

14) Työperätöntä maahanmuuttoa on hillittävä taloudellisia vetovoimatekijöitä ja perheenyhdistämispolitiikkaa tiukentamalla.

15) Kansalaisuus on palkinto - oleskelu ei riitä, vaan on opittava kieli ja pystyttävä elättämään itsensä.

16) Ghettoutuminen on estettävä järkevällä asuntopolitiikalla.

17) Ei tasaverokehitykselle.

18) Viherverot on torjuttava. Ei energiaveron korotuksille ja ruuhkamaksulle.

19) Arvonlisäveroa ei pidä korottaa.

20) Yritysten osinkoverotusta on kiristettävä.

21) Varallisuusvero takaisin.

22) Suomalainen työ ja yrittäminen etusijalle - talouskasvua ei saa syödä kotikutoisilla päätöksillä: ominaispäästöjärjestelmä käyttöön ilmastopolitiikassa.

23) Rangaistuksia on kiristettävä. Jalkapantarangaistus ei vastaa vankeusrangaistusta.

24) Rikolliset maahanmuuttajat on karkotettava ja kerjääminen on kiellettävä.

25) Itsensä puolustamisesta ei saa rangaista.

Lähde: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma.

3

556

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies Karstulasta

      Meillä on vielä madollisuus vaikuttaa elämäämme ja äänestää Perussuomalaiset murskavoittoon.

    • Näetkö kauas

      Kohta 21. Ei ole ajantasolla.

      • Näen mainiosti

        Näetkös sinä edes läheltä mitä kohdassa 3) Ylen ruotsinkielistä ohjelmistoa tulee vähentää.
        Olisiko siinä mallia jota pitäisi noudattaa ja mitä varten me maksamme ruotsalaisesta
        propagandasta jota koko YLE lähettää jatkuvasti?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1510
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      269
      764
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe