onko ekg luotettava

mitä tekisi

Moi

Olen kolmekymppinen mies ja minulla on usein rytmihäiriöitä. Terveyskeskuksessa ekg on otettu kahdesti ja mitään ei näkynyt myös röntgen otettiin keuhkoista. Onko sydänfilmi luotettava
kun sen ottaminen kestääkin vain pari minuuttia,
eikä juuri silloin tietenkään tule rytmihäiriötä kun sitä otetaan. Lääkäri on vähätellyt näitä lisälyöntejäni joita tulee harva se päivä.
Olen myös usein väsynyt ja jaksamaton.
Onko syytä mennä lisätutkimuksiin vai luotanko lääkäriin kahden sydänfilmin jälkeen ettei mitään vikaa ole. Kerroin rytmihäiriöiden jatkuneen jo parin viimeisen vuoden melko tiuhaan tahtiin, mutta sekään ei lääkäriä tuntunut kummaksuttavan
Unohdanko siis koko

19

12713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei-asiantuntija

      En ole asiantuntija, mutta sen verran olen joskus törmännyt aiheeseen, että tiedän ainakin mitä kannattaisi selvittää.

      Tietääkseni on mahdollista ottaa esim. vuorokauden pituinen ekg kannettavilla laitteilla, jolloin todennäköisemmin nuo satunnaiset lisälyönnit saataisiin näkyviin. Suuri osa rytmihäiriöistä nuorilla ihmisillä on vaarattomia. Kuitenkin ne yleensä kannattaa selvittää huolella, koska jos ne jotain ovat, ne ovat vaarallisia.

      Sen verran voin kuitenkin rauhoitella, että yksittäiset tai lyhytkestoiset lisälyöntijaksot päivittäinkin ovat sangen yleisiä eivätkä sinänsä vaarallisia. Väsymys saattaa johtua toki sydänongelmista, mutta on hyvin mahdollista, että sydänongelmat johtuvat väsymyksestä. Esimerkiksi kofeiini lisää tietääkseni lisälyöntisyyttä (tämä kannattaa tarkastaa!), joten jos väsymyksen vuoksi juot kofeiinia, se saattaisi lisätä lisälyöntisyyttä.

      Kokeile vaikka jättää kofeiini vähemmälle, siitä ei ainakaan haittaa pitäisi olla. Samalla kuitenkin yritä saada itsellesi kunnon tutkimukset!

      • HOLTER

        Kyllä kannattaisi varmaan vaihtaa lääkäriä.Pitkäaikaiset rytmihäiriöt voivat olla varsin vaarattomia mutta asiallinen lääkäri antaa sinulle varmasti lähetteen 24h ekg tutkimukseen, ellei sinulta löydy selvää syytä esim. jostain aivan elintavoista johtuvista tekijöistä rytmihäiriöiden syntyyn.Voihan olla mahdollista että yhtään häiriötä ei tule seurannan aikana,mutta tutkimus on niin helppo tehdä että kannattaisi keskustella lääkärin kanssa.HOLTER tutkimuksessa kannetaan mukana pientä laukkua n. 500g,muutama johto teipataan tiukasti rintaan,siinä se on.Elät normaalia elämää ja tietosi menevät kasetille.


      • Sydän
        HOLTER kirjoitti:

        Kyllä kannattaisi varmaan vaihtaa lääkäriä.Pitkäaikaiset rytmihäiriöt voivat olla varsin vaarattomia mutta asiallinen lääkäri antaa sinulle varmasti lähetteen 24h ekg tutkimukseen, ellei sinulta löydy selvää syytä esim. jostain aivan elintavoista johtuvista tekijöistä rytmihäiriöiden syntyyn.Voihan olla mahdollista että yhtään häiriötä ei tule seurannan aikana,mutta tutkimus on niin helppo tehdä että kannattaisi keskustella lääkärin kanssa.HOLTER tutkimuksessa kannetaan mukana pientä laukkua n. 500g,muutama johto teipataan tiukasti rintaan,siinä se on.Elät normaalia elämää ja tietosi menevät kasetille.

        voisi olla paikallaan. Minua ei ole vielä tutkittu holterilla, mutta kävin rasitustestissä ja siellä tuli esille pieni löydös eli olen menossa jatkotutkimuksiin. Rytmihäiriötä ei tullut edes rasitustestissä, eihän sekään kestä kuin n. 5-10 minuuttia.


    • RaahenTiikeri

      Minulle on jäänyt se käsitys lääkärien puheista,ja kaverinin puheista(jolle lääkäri kertoi parin minuutin filmistä)että hyvä ja kokenut lääkäri näkee lyhyestä parin minuutin ekg:stä(johon siis ei osu minkäänlaista rytmihäiriötä)vaaralliset rytmihäiriöt mahdollistavat muutokset normaali sykkeessä.Tietysti on tutkinnan kannalta aina parasta,jos häiriö saadaan filmille(monestihan sydän tutkimuksissa tahalteen aiheutetaan rytmihäiriöitä) ja siten itse häiriötä voidaan tutkia.Mutta itse ainakin olen uskonut aina,että myös puhtaasta ekg:stä nähdään mahdolliset muutokset.Itsellänikin on joskus kausia,jolloin tulee kymmeniäkin lisälyöntejä monena päivänä peräkkäin ja ekg on todettu hyväksi,ei sen kummempaa.Nyt on kyllä ollut pitkään ettei ole mitään ollut.Kesä kuumalla on useampinakin vuosina ollut monta viikkoakin peräkkäin,että ei tiedä toimiiko se sydän normaalisti ollenkaan.Mutta ei ole mitään pyörtymisiä ym vaivoja ollut,toki se väsyttää ja vähentää voimia.
      Mutta oman mielenrauhan nimissä kannattaa kyllä aina tutkituttaa asiat niin pitkälle,ettei mieltä enää vaivaa.Sitä vartenhan se terveyden huolto on.

      • ei-asiantuntija

        Vaikken ihan oikea asiantuntija olekaan, niin sen voin vahvistaa, että monet "viat" nähdään ihan tuosta parin minuutin ekg:stä, eli sillä pystytään sulkemaan pois paljon. Eli vaikka homma kannattaa tutkituttaa vaikka toisellakin lääkärillä, niin ei kannata stressata asiasta turhaan. (Voihan stressikin aiheuttaa jotakin?)


      • RaahenTiikeri
        ei-asiantuntija kirjoitti:

        Vaikken ihan oikea asiantuntija olekaan, niin sen voin vahvistaa, että monet "viat" nähdään ihan tuosta parin minuutin ekg:stä, eli sillä pystytään sulkemaan pois paljon. Eli vaikka homma kannattaa tutkituttaa vaikka toisellakin lääkärillä, niin ei kannata stressata asiasta turhaan. (Voihan stressikin aiheuttaa jotakin?)

        Joo....mutta eihän lääkärit useimmiten näissä sydän asioissa olekaan parantamista(varsinkin rintakipu tilanteissa)vaan mielenrauhoittamista varten.Jos en pahasti väärin muista,niin 6 tai 7 kymmenestä ihmisestä ketkä menee valittamaan sydän peräisiä rintakipuja palautetaan kotiin terveinä,mutta erehtyneinä ilmavaivaisina/vastaavasta suolisto häiriöstä kärsivänä ym...


      • asiamies

        kun et 30-kymppinen mies ole lääkäri, niin mitäpä jos luottaisit lääkäriin, joka on terveyden ylin asiantuntija sen sijaan että haet täältä maallikkojen vastauksia?! Jos et luota, ota asia puheeksi lääkärin kanssa ja vaadi lisätutkimuksia. Järkevintä kuitenkin luottaa siihen lääkäriin ja antaa asian olla !


      • RaahenTiikeri
        asiamies kirjoitti:

        kun et 30-kymppinen mies ole lääkäri, niin mitäpä jos luottaisit lääkäriin, joka on terveyden ylin asiantuntija sen sijaan että haet täältä maallikkojen vastauksia?! Jos et luota, ota asia puheeksi lääkärin kanssa ja vaadi lisätutkimuksia. Järkevintä kuitenkin luottaa siihen lääkäriin ja antaa asian olla !

        En minä täältä apua hae,vastasit varmaan väärään kohtaan.....


    • no joo

      kerronpa sinulle oman tarinani; menin terveyskeskukseen, kun leposykkeeni oli jumissa sadan kieppeillä (norm. 50), muuten olo ok.
      Otettiin lepo-ekg, keukokuvat ja verikokeita.
      Mitään syytä ei löytynyt ja käyrätkin olivat kuulemma ihan normaalit.
      Terveyskeskuslääkäri konsultoi sisätautilääkäriä ja hänkään ei nähnyt mitään vikaa käyrissäni ja todettiin vain, että olen varmasti stressaantunut.
      No en tyytynyt näihin selityksiin, kun syke oli vain jumissa 100:ssa.
      Tilasin ajan yksityiselle rasituskokeeseen ja sain terveyskeskuksesta mukaan kopsut sydänkäyristä ja kokeista.
      Jo rasituskokeen aikana lääkäri totesi, että kun leposyke on jumissa sadassa ei ole edes sinussyke vaan eteistakykardia.
      Suositteli, että tilaisin ajan kardiologille, joka tekisi ultraäänitutkimuksen. No näin tein sydän todettiin rakenteellisesti terveeksi, mutta kardiologi totesi, että syke on eteistakykardia eli ei ollenkaan sinusrytmissä. Mukana oli terveyskeskuksessa otetut lepo-ekg käyrät, jotka terveyskeskuslääkäri ja sisätautilääkäri oli todennut normaaleiksi. Mutta mutta kardiologi sanoi heti, ettei edes silloin ole ollut sinusrytmi vaan eteistakykardia. Ero on niin pieni, että tarvitaan kardiologi huomaamaan ero.
      Tästä päivästä meni noin kuukausi kun sydämeeni oli tehty katetriablaatio ja vikani saatiin korjattua.
      Syy miksi operoitiin näinkin pian, koska eteistakykardia voi aiheuttaa kardiomyapatiaa.
      Arvaa olinko tyytyväinen, kun en uskonut arvauskeskuksen lääkäriä.

    • hoitaja

      Luotettava. Kunhan sen tulkitsee oikea henkilö. Itse otan näitä potilailta harva se päivä, joten olen niistä itsekin jkv perillä. Päätöksiähän minä en näistä tietenkään tee. Ota yhteys vaikka yksityiseen lääkäriasemaan, siellä sisätautilääkäriin (kardiologikin on sisätautiläääkäri, erikoistunut sydänasioihin) ja pyydä Holter- tutkimusta. Siinä kannat mukanasi 24 h pientä laitetta, joka rekisteröi sydämesi toiminnan koko ajalta, jonka jälkeen saadut tiedot puretaan tietokoneella ja tulostetaan nauhalle, jonka jälkeen lääkäri sitten tulkitsee ne -> mahd. diagnoosi saadaan selville, tai sitten lisää tutkimuksia määrätään -> tulokset, diagnoosi -> hoitoa, jos tarvitaan, voidaan alkaa suunnitella.
      Yleensä ne lisälyönnit eivät todellakaan ole vaarallisia.

      • Sydän

        ole vaarallisia, kun niitä alkaa toistuvasti tulla liikunnan aikana?

        Tein kahden km kävelytestin, jonka aikana tuli paljon rytmihäiriöitä. Seuraavana päivänä käytin beetasalpaajaa ja silti tuli rytmihäiriöitä ja oli huono olo.


    • rinkeli

      Mullakin on lisälyöntejä joka päivä...Yleensä silloin kun olen erittäin huonosti nukkunut yöni tai on muuten vaan ahdistunut olo. Toiset tuntee ne ja toiset ei. Sit jos kumarrun...niin lisälyönti..tai jos nukun vasemmalla kyljellä. Mulla on tutkittu tarkkaan saikulla...löyty WpW, mut lisälyötien takana on pelkkä stressi! WpW ei oireile ollenkaan...eli ylim. oikorata.

    • nainen 37v

      kävin itse eilen ekg:ssä eikä siinä näkynyt mitään halusin kuitenkin jatkotutkimuksiin joihin nyt pääsen syystä että lisälyöntejä on minullakin joka päivä .Kuolemanpelko on kauhea kantaa päivittäin kun on epätietoinen. Laitan tänne viestiä kun olen saanut lisätutkimuksista tietoa jos siitä olisi jollekkin hyötyä.

    • HippokratesKosilaine

      Luin tohtori.fi sivustoilta että sepelvaltimotaudin ihan ensimmäisiä oireita ovat nämä väsyneisyys ja jaksamattomuus, sitten vasta myöhemmin tulee niitä sydän kipuja.

      En ole tohtori mutta suosittelen kysymään myös toiselta lääkäriltä.

      Tuleepahan sitten kahdelta suunnalta terveyden tilaan liittyvä lausunto.

      • ssssssde3d

        kohdillaan?


    • MiQQ0

      Olen usein miettinyt tätä samaa sydänfilmi tutkimuksen luotettavuudesta. Tuntuu että tutkimus on joko usein epäluotettava tai niin vaikeasti tulkittava ettei terveyskeskus lääkärit löydä tutkimuksesta mitään.

      Näitä tapauksia tuntuu olevan huolestuttavan paljon joissa potilaalta otetaan sydänfilmi, kerrotaan ettei filmissä näy mitään, suositellaan rouskuttamaan reseptivapaita vatsahappo lääkkeitä ja olemaan murehtimatta sydänvaivoja, kuitenkin jonkin ajan kuluttua potilaalle tulee sairaalahoitoon johtava sairaskohtaus jonka taustalla on sydän tai verisuonitauti.

      Äitini kärsi pitkään sydämen rytmihäiriöistä, mutta lääkärit eivät uskoneet sydämmessä olevan mitään vikaa koska sydänfilmit näyttivät aina normaalilta. Äitini kääntyi useaan kertaan lääkereiden puoleen, mutta mitään kunnollista hoitoa hänelle ei annettu. Äitini sai sitten jonkin ajan kuluttua aivoinfarktin mikä on käsittääkseni hyvin yleinen vaiva jos kärsii rytmihäiriöistä. Rytmihäiriöt aiheuttavat verihyytymiä tms mitkä sitten usein tukkivat verisuonen juuri aivoissa. Korjatkaa jos olen väärässä.

      Eräs tuntemani nuori aktiivisesti urheileva nuori tyttö on alkanut saada voimakkaita rintakehää puristavia kohtauksia, joiden aikana vasen käsi puutuu voimakkaasti ja tytöllä voidaan havaita että esim. huulet alkavat sinertää. Tyttö on tällä hetkellä sairaala hoidossa ja lääkärit uskovat että sydämmessä on jokin vaiva... mutta sydänfilmi näyttää ihan normaalilta. Hän on menossa jatkotutkimuksiin.

      Itselläni oli muutama vuosi takaperin kahteen otteeseen rintakehää voimakkaasti puristavia kohtauksia joissa vasen käteni alkoi puutua ja tajunta hämärtyi. Kävin terveyskeskuksessa kerran ja toisella kerralla sairaalan ensiavussa. EKG normaali, syö vähän Rennietä, "se on varmaan flunssaa" vaikkei mitään flunssan oireita ollut. Vaivat menivät sittemmin ohi, enkä ole kärsinyt rintakivuista enää, mutta jotenkin mieleeni on jäänyt epävarmuuden siemen kun tietää kuinka epävarmoilta tuntuu tuon sydänfilmin tuloksen tulkitseminen olevan. Lääkärit vetosivat flunssaan ja vatsahappoihin, he jättivät kokonaan vastaamatta miten esim. käsi voi puutua tai tajunta hämärtyä vatsahappovaivoista tai flunssasta.

      En tiedä miten tähän tutkimukseen pitäisi suhtautua. Puhdas EKG ja lääkäri näyttää ovea, pitäisikö vain huolettomana istua kotona suu täynnä Rennietä ja luottavaisin mielin uskoa että sydän on täysin kunnossa koska EKG oli hyvä... samalla kuitenkin muistaen ne lukuisat tarinat joissa henkilön sydänfilmi on ollut kunnossa ja vähän myöhemmin hänet on raahattu sairaalahoitoon sydänsairauden tai aivoinfarktin takia?

    • niinipirkko

      veljeni sepelvaltimotauti ei näkynyt ekgssä, ei myöskään rasitus-ekgssä. Pääsi pahaksi, nitroilla jaksoi lopulta sitten ennen leikkausta. Mun kardiomyopatiaa ei myöskään todettu ekgssä ennenkuin se oli päässyt jo todella pahaksi. Oireita oli jaksamattomuus, väsymys, hengästyminen, hikoilu rasituksessa mutta rytmi oli aika normaali, muutamia muljahteluja ja lisälyöntejä.
      Onni, että molemmat kuitenkin lopulta pääsivät hoitoon ja saivat lääkitykset.
      Hoitaja, joka otti ekg:n kyseli miten pääsisi ultraan tai varjoainekuvaukseen kun pulssi oli joka päivä 150 tai enemmän vuoden ajan. Lääkärien mielestä ei ollut syytä huoleen. Minä i h m e t t e l i n, eikö hoitajiakaan enää hoideta. Oli kuulema aika väsynyt kun ei sitä sairaslomaakaan kirjoitettu....?

    • sairaanhoitajaopiskelija

      1) EKG on paras olemassaoleva tapa tarkastella elävän sydämen sähköisen johtumisen tilaa. Sydänlihaksen koosta ja anatomiasta voi saada hiukan lisätietoja, mutta ne eivät sano maallikolle mitään. Ruumiinavauksesta voi sitten saada tarkempia lisätietoja, jälkeenjääneet.
      2) EKG:n luotettavuutta ei kannata kyseenalaistaa siksi, että tulkintaa tekee tk-lääkäri. Asiantuntijoita ovat kardiologit, ellet voi mitenkään olla rauhassa rytmihäiriötuntemustesi kanssa, kysy kardiologilta. Tk-lääkäritkin osaavat katsoa EKG:sta henkeä uhkaavat johtumishäiriöt, kardiologi on Pro ja voi nähdä esim. suurentuneesta sydänlihaksesta johtuvat muutokset.
      3) Käden puutuminen ja rintakehällä tuntuva puristus/painon tunne kuulostavat minusta enemmänkin fasettilukolta tai hermopinteeltä. Jos vaiva on ohitse, en vaivaisi sillä päätäni, ellei se uusiudu. Jos uusiutuu, menisin tk-lääkärin puheille. :)
      4) Kerrottu esimerkki urheilevasta nuoresta tytöstä voisi hyvin olla tyyppiesimerkki "reiästä sydämessä", synnynnäinen rakennevika, jonka vuoksi sydämessä veri voi tavallaan kiertää osittain väärään suuntaan, jolloin valtimoveren happipitoisuus laskee. Kammioväliseinäaukko ei liity sydämen johtoratajärjestelmään (sähköinen johtuminen), joten sitä ei voi nähdä EKG:sta. Nykyisin harva ehtii aikuisikään asti niin, ettei tämä tule esille missään vaiheessa.
      5) Kofeiini, valvominen, kiireinen elämänrytmi, alkoholi, stressi todellakin aiheuttavat lisälyöntejä, niitä on kaikilla ja ne ovat itsessään vaarattomia vaikka tuntuvatkin tympeältä.
      6) veritulppa ei kulkeudu erityisesti juuri aivoihin, vaan jää kiinni siihen kohtaan verisuonistoa, josta se ei enää mahduu eteenpäin, koko ajan pieneneviin suoniin. jos tulppa lähtee liikkeelle jalasta, se pääsee yleensä kulkemaan sydämen läpi ja seuraavaksi keuhkoverenkiertoon. Eteisvärinä voi aiheuttaa hyytymiä, mutta sitä on hankala hoitaa pysyvästi. Järkevämpää on käyttää verenohennuslääkitystä, jotta sydämen eteisessä pyörteilevä veri ei niin helposti muodostaisi hyytymiä. Eteisvärinä on useilla vanhoilla ihmisillä perusrytminä ja sillä pärjää oikein hyvin ilman tahdistimia etc.
      7) sepelvaltimotauti ei myöskään liity sähköiseen johtumiseen eli sydämen johtorataan, joten se ei voikaan näkyä EKG:ssa. Se johtuu sepelvaltimoiden (sydämen solujen verenkierrosta vastaavat suonet) kalkkeutumisesta ja vähentää niiden joustavuutta. Sepelvaltimot alkavat kalkkeutua 40 ikäisillä, mutta oireita alkaa usein ilmestyä vasta sitten, kun puolet tai yli verisuonen läpimitasta on kalkkeutunut umpeen. Näihin voi vaikuttaa elintavoilla paljon, mutta hyvin harvassa ovat ne suomalaiset, joille oireista sepelvaltimotautia ei tule edes vanhoilla päivillä.
      8) EKG:sta ja sydämen toiminnasta ja sairauksista voi hyvin lukea, kirjastosta kun käy tädeiltä kysymässä niin löytävät varmasti riittävän ymmärrettävän kirjan itse perehtyä asiaan, ettei tarvitse turhaan pelätä ja menettää yöuniaan. Jos lontoonkieli ymmärtyy, niin tämänä linkin takana on ilmaista EKG-tietoa melko kansantajuisesti

      https://ecgepm.files.wordpress.com/2012/01/the-only-ekg-book-youll-ever-need_-5th-ed_by_mik.pdf

      ja tämän linkin takana on suomeksi asiaa. näyttää opetusmateriaalilta, mutta pienellä googletuksella ja perehtymisellä pääasiat ainakin ovat kaikkien ymmärrettävissä. :)

      https://asiakas.kotisivukone.com/files/sydanfysioterapeutit.tiedottaa.net/1._ekg_perusteet_ja_tulkinta_1.pdf

    • etenkäänlyhyessä

      kaikki ei näy ekg:ssä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      2545
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      203
      1190
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1101
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      923
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      101
      912
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      855
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      849
    Aihe