Suomen TV on pistänyt hirmu rahat kaikenkarvaisiin dokumentteihin puolivillaisista sosialisteista joista suuri on sitä paitsi ollut rikostensa vuoksi lainsuojattomia isänmaassaan. Nyt meidän kaikkien maksama TV-yhtiö maksaa isoja palkkioita vasemmistolaisille dokumentintekijöille jotka nostavat jalustalle ja tekevät näistä synnyinmaastaan karkotetuista rikollisista sankareita.
Kuten nyt tämäkin: http://elisa.net/elisatv/tvjaradio/tv/index.html
Missä viipyy kunnollinen positiivisessa hengessä tehty syväluotaava TV-dokumentti Santeri Alkiosta, yhdestä suomalaisuuden peruspilareista jonka vaikutus on yhä suurensuuri? Hän visioi mm. Suomen EU:hun liittymisen 100 vuotta aikaisemmin ennen kuin keskustalainen pääministeri sen viimein rohkeasti toteutti.
Kuten nyt tämäkin: http://elisa.net/elisatv/tvjaradio/tv/index.html
Missä viipyy kunnollinen positiivisessa hengessä tehty syväluotaava TV-dokumentti Santeri Alkiosta, yhdestä suomalaisuuden peruspilareista jonka vaikutus on yhä suurensuuri? Hän visioi mm. Suomen EU:hun liittymisen 100 vuotta aikaisemmin ennen kuin keskustalainen pääministeri sen viimein rohkeasti toteutti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näinhän se menee taiteen punakoneen sisällä: Vasemmistolainen dokumentisti tekee ja vasemmistolainen arvostelija kehuu. Sama porukka tekee tietenkin oikeista isänmaan sankareista (kuten Mannerheimista) irvokkaita haistatuksia joita kaveri-arvostelija julkisesti ihastelee.
Arvostelija (varmaankin samaa ryyppyremmiä dokumentistin kanssa) on innostunut niin, että (hih-hih)) vertaa Tokoi-dokumentin ohjaajaa itseensä Orson Wellesiin. Tietääkö kukaan mitä tarkoittaa ”sisyfosmainen”?
http://www.kp24.fi/uutiset/34516/Dokumenttiprojekti-Oskari-Tokoi.-Ohjaus-ja-käsikirjoitus-Tapani-Itäranta-ja-Robert-Alftan
”… Onko elokuvallisten muotokuvien kohtalo sama kuin Orson Wellesin filmissä Citizen Kane? Eri kulmilta kerättyjen haastatteluiden, lehtileikkeiden, filmipätkien ja valokuvien massasta kootaan läpileikkauselämäkerta, jossa pinnalle näkyy vain jäävuoren huippu. Jääkö hahmotus aina keskeneräiseksi riippumatta siitä, toimitaanko runsaan lähdemateriaalin pohjalta tai puutteellisen aineiston varassa? Usein palapelin tärkein osa uupuu, kun jokin avaintekijä unohtuu arkistojen uumeniin, tai kun käsillä olevaa ei osata tulkita tai se syrjäytetään merkityksettömänä, kuten kansalainen Kanen poikaiän mahakelkka, Rosebud.
Henkilödokumentaristin sisyfosmainen urakka ei kuitenkaan ole turha. Jokainen muotokuva on aina osatotuus, mutta – Eeva Kilpeä lainatakseni – totuus tämä osakin on. Itärannan ja Alftanin elokuva Oskari Tokoista on runsaan materiaalin tiivistyksenä lisätutkimuksiin innoittava ja siksi oivallinen. Tunnin dokumentti voi raapaista vain pintaa valtiomiehen urasta, mutta runsaudessaan, monitahoisuudessaan ja tulkinnan varaa jättävässä ristiriitaisuudessaankin se on kohteensa suhteen ilmeinen näköisteos.
Tapani Itärannan ja Robert Alftanin dokumentti Oskari Tokoista (1873-1963) paljastaa valtiomiehestä vain jäävuoren huipun….”