Kettu

Kruununpuistossa näkyi eilen kettu!
27.2 klo 00:30 olin pihalla koirani kanssa kellastamassa lunta. Emme olleetkaan yksin. Pimeässä näkyi tutuiksi tullut rusakon siluetti hankea vasten valon kajeessa lintulaudan alla syömässä pudonneita siemeniä. Istui ihan levollisena eikä häiriintynyt meistä jatkaen mutusteluaan.
Koirani ei myöskään havainnut rusakkoa, koska meni kissan jälkien perässä muualla.
Yhtäkkiä liiketunnistin sytytti pihavalon. Sen keilassa pihan toisella puolella, kuin rusakko ja koirani, kökötti kookas kettu. Tuijotti minua aika tyynesti varmaan kymmeniä sekuntteja arvioiden paljastumistaan. Kai myös kookkaan saaliin himossa? Pujahti sitten varastorakennuksen taakse pimeyteen rusakon suuntaan. Oli silloin pakko ottaa koira hallintaan, että säästyn yöpukeissa perässäjuoksulta ja vaikka vahingolta, jos koiraeläimet pääsisivät vaikka kontaktiin. Rusakkokin häipyi, kun havaitsi liikkeeni.
Kookas kettu oli tosi hyväkuntoisen oloinen ja sulava liikkeissään .
Kettuja on toki näkynyt tällä alueella parina vuonna jo ja itsekin olen aikaisemmin pariin otteeseen katsellut aamupäivän auringossa nuoremman ketun jolkottelua 7-miehen katua pitkin läpi ns. Ketolan talojen pihojen keskustan suuntaan. Muidenkin ihmisten näköhavaintoja olen kuullut.
Rusakot siis saavat alueella kyytiä mutta mieleen tulee, että kissatkin ( miksei pienet koiratkin) voivat saada osansa, jos törmäävät?! Huolehtikaa siis lemmikeistänne - kettuhan huolehtii itsestään!
5212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onhan Hyvinkäällä kettuja näkynyt aina.

Äänestä
  • Täytyy sanoa, että ikäni ( yli 50v) olen asustellut täällä Hkäällä ja vasta 2000 luvulla on alkanut mielestäni ketut cityssä pyöriä. Kyllähän niistä on havaintoja ollut ennenkin, mutta mielestäni ovat vasta ovat ihan asuttaneet kaupunkia.

    Äänestä

Tämän päivän 6.3 Aamupostissa olikin juttua kohtuullisesti ketun kujeiluista ihmisten joukossa!

Äänestä
  • Juuri äsken taas se samainen kettu
    - siis tosi hienon näköinen uroseläin ja on elänyt hyvin koko talven ulkoisesta olemuksestaan pääteltynä-
    jolkotteli sulavasti kaikessa rauhassa tontin rajoja pitkin Kalevankadun metsiköstä kohti keskustan suuntaan Metsämiehen - ja 7-miehenkatujen suunnassa.

    klo oli 07:27

    Äänestä

  • robsec kirjoitti:

    Juuri äsken taas se samainen kettu
    - siis tosi hienon näköinen uroseläin ja on elänyt hyvin koko talven ulkoisesta olemuksestaan pääteltynä-
    jolkotteli sulavasti kaikessa rauhassa tontin rajoja pitkin Kalevankadun metsiköstä kohti keskustan suuntaan Metsämiehen - ja 7-miehenkatujen suunnassa.

    klo oli 07:27

    Olen nähnyt samaisen Repolaisen, ihastuttava otus. Kaunis kuin mikä. Toivottavasti on viekas, ettei jätä itseään auton alle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


robsec kirjoitti:

Kruununpuistossa näkyi eilen kettu!
27.2 klo 00:30 olin pihalla koirani kanssa kellastamassa lunta. Emme olleetkaan yksin. Pimeässä näkyi tutuiksi tullut rusakon siluetti hankea vasten valon kajeessa lintulaudan alla syömässä pudonneita siemeniä. Istui ihan levollisena eikä häiriintynyt meistä jatkaen mutusteluaan.
Koirani ei myöskään havainnut rusakkoa, koska meni kissan jälkien perässä muualla.
Yhtäkkiä liiketunnistin sytytti pihavalon. Sen keilassa pihan toisella puolella, kuin rusakko ja koirani, kökötti kookas kettu. Tuijotti minua aika tyynesti varmaan kymmeniä sekuntteja arvioiden paljastumistaan. Kai myös kookkaan saaliin himossa? Pujahti sitten varastorakennuksen taakse pimeyteen rusakon suuntaan. Oli silloin pakko ottaa koira hallintaan, että säästyn yöpukeissa perässäjuoksulta ja vaikka vahingolta, jos koiraeläimet pääsisivät vaikka kontaktiin. Rusakkokin häipyi, kun havaitsi liikkeeni.
Kookas kettu oli tosi hyväkuntoisen oloinen ja sulava liikkeissään .
Kettuja on toki näkynyt tällä alueella parina vuonna jo ja itsekin olen aikaisemmin pariin otteeseen katsellut aamupäivän auringossa nuoremman ketun jolkottelua 7-miehen katua pitkin läpi ns. Ketolan talojen pihojen keskustan suuntaan. Muidenkin ihmisten näköhavaintoja olen kuullut.
Rusakot siis saavat alueella kyytiä mutta mieleen tulee, että kissatkin ( miksei pienet koiratkin) voivat saada osansa, jos törmäävät?! Huolehtikaa siis lemmikeistänne - kettuhan huolehtii itsestään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu