Suuri luopumus

MAP-lähetyssaarnaajien ensimmäisen opetuskeskustelun aikana suositellaan käsiteltäväksi, mikäli aika sallii, suurta luopumusta. Opetukseen heille on annettu tällaisia viitteitä:

Suuri luopumus
Tutkijoiden on ymmärrettävä, että Jeesuksen Kristuksen ja Hänen apostoliensa kuoleman jälkeen
tapahtui yleismaailmallinen luopumus. Ellei luopumusta olisi tapahtunut, ei palautusta olisi
tarvittu. Aivan kuten mustalle sametille asetettu timantti näyttää kirkkaammalta, samoin palautus
on hätkähdyttävänä vastakohtana suuren luopumuksen synkkää taustaa vasten. Opeta Hengen
johdatuksella tutkijoillesi suurta luopumusta sen verran kuin heidän tarpeidensa ja tilanteensa
kannalta on asianmukaista. Tarkoituksesi on auttaa heitä ymmärtämään, että Jeesuksen
Kristuksen evankeliumin palautus oli tarpeen.
Avainkohtia
• Jeesuksen Kristuksen kirkko rakentuu apostolien ja profeettojen perustukselle (ks. Ef. 2:19–20;
4:11–14). Näillä johtajilla on jumalallinen pappeuden valtuus. He johtavat kirkon asioita
ilmoituksen kautta. He säilyttävät opin puhtaana, antavat valtuutuksen toimitusten
suorittamiseen ja kutsuvat muita, joille he antavat pappeuden valtuuden.
• Ihmiset hylkäsivät ja surmasivat Jeesuksen Kristuksen ja apostolit (ks. Matt. 24:9; 1. Nefi
11:32–34; 2. Nefi 27:5). Apostolien kuollessa kirkko menetti johtamiseen tarvittavan pappeuden
valtuuden. Siksi ei ollut enää oikeutta antaa Pyhää Henkeä eikä suorittaa muita pelastavia
toimituksia. Ilmoitus lakkasi ja oppi turmeltui.
• Jo ennen apostolien kuolemaa heräsi monia oppiin kohdistuvia erimielisyyksiä. Rooman
valtakunta, jossa kristittyjä oli alkuun vainottu, omaksui myöhemmin kristinuskon.
Kirkolliskokouksissa ratkaistiin monia tärkeitä uskonnollisia kysymyksiä. Vapahtajan
opettamista yksinkertaisista opeista ja toimituksista kiisteltiin ja ne muutettiin maallisten
filosofioiden mukaisiksi (ks. Jes. 24:5). Pyhiä kirjoituksia muutettiin fyysisesti poistamalla
niistä selkeitä ja kallisarvoisia oppeja (ks. 1. Nefi 13:26–40). Laadittiin uskontunnustuksia,
jotka perustuivat väärään ja muutettuun oppiin (ks. JS–H 19). Ylpeydessään jotkut tavoittelivat
vaikutusvaltaista asemaa (ks. 3. Joh. 1:9–10). Ihmiset hyväksyivät nämä väärät ajatukset ja
kunnioittivat vääriä opettajia, jotka opettivat mieluisia oppeja eivätkä jumalallista totuutta
(ks. 2. Tim. 4:3–4).
• Kautta historian monet ihmiset ovat vilpittömästi uskoneet vääriin uskontunnustuksiin ja oppeihin.
He ovat palvelleet Jumalaa sen valon mukaan, joka heillä on ollut, ja he ovat saaneet vastauksia
rukouksiinsa. Mutta he ”ovat erossa totuudesta vain siksi, että eivät tiedä, mistä sen löytäisivät”
(OL 123:12).
• Siksi tarvittiin palautusta, ei uskonpuhdistusta. Pappeuden valtuus ei jatkunut katkeamattomana
seuraajien ketjuna apostoli Pietarin jälkeen. Uskonpuhdistus tarkoittaa jonkin jo olemassa olevan
uudistamista, muuttamista. Palauttaminen on jonkin aiemmin olleen takaisin tuomista sen
alkuperäisessä muodossa. Siten pappeuden valtuuden palautus taivaallisten sanansaattajien
kautta oli ainoa mahdollinen tapa voittaa suuri luopumus.
6222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

minusta on todella hiemnoa että ihmiset jotka vilpittömästi ovat uskoneet ja uskovat vääräänkin asiaa voivat vielä saada mahdollisuuden ottaa vastaan evankeliumi henkimaailmassa. Ihmiset jotka eivät ole kuulleetkaan Jeesuksesta voivat silti pelastua sijaistoimitusten kautta. Mormonit ovat kuin Herran työntekijöitä, heillä on työ tehtävänään, he haluavat antaa kaikille ihmisille mahdollisuuden.
Mielestäni olisi epäjohdonmukaista puhua Jumalan ylenpalttisesta rakkaudesta ja samalla tuomita kadotukseen henkilöitä jotka eivät syystä tai toisesta voi liittyä "oikeaan" kirkkoon. Lapset jotka kuolevat ennen kastetta, kuinka heidät voisi joku Jumalan rakkaudesta puhuva ryhmä tuomita kadotukseen!?

Äänestä

muodossaan, mutta kun koko helahoito on käännetty päälaelleen. Liekö yhtäkään ainoaa UT:n opinkappaletta, jota mormonismi ei olisi sotkenut pahanpäiväisesti?

Äänestä
  • Halpahintainen heitto. Pikemminkin voisi kysyä ovatko mormonit ainoita jotka uskovat KOKO Uuteen Testamenttiin eivätkä vain yksittäisiin jakeisiin.
    ;D

    Äänestä

  • Mer Cedes kirjoitti:

    Halpahintainen heitto. Pikemminkin voisi kysyä ovatko mormonit ainoita jotka uskovat KOKO Uuteen Testamenttiin eivätkä vain yksittäisiin jakeisiin.
    ;D

    yksittäisillä raamatunjakeillahan mormonit selittävät uskomuksiaan. Eniten käytetyin niistä lienee 1. Kor. 15:29, ja toiseksi Ilm. 14:6, jonka kontekstiyhteys on aivan muuta, kuin mitä sillä koetetaan todistaa.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5)

    "Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet.
    Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset." (1. Piet. 4:5-6)

    "Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi.
    Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
    jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
    Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,
    hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat."(1. Piet. 3:18-22)

    Ei todellakaan ole kyse yksittäisestä jakeesta. Kyseessä on kokonaisuus joka ilmenee Raamatusta:
    kasteen merkitys pelastukselle - (ellemme synny vedestä (kaste) emme voi päästä Jumalan valtakuntaan, "teidät pelastaa nyt kaste" - Kristus meidät pelastaa mutta kasteessa Jumala tekee kanssamme liiton jonka perustuksena on Kristuksen ylösnousemus),
    Jumalan oikeudenmukaisuus - niille kuolleille jotka eivät ole kuulleet Kristuksesta maanpäällisen elämän aikana julistetaan evankeliumin sanomaa. Koska kuolleet ovat henkiä ja henkimaailmassa ei toimiteta kasteita jotka kuuluvat tähän fyysiseen maailmaan voimme heidän puolestaan (sijaistyönä) suorittaa kasteen - valinta evankeliumin hyväksymisestä on tietysti jokaisella hengellä.

    Uuden Testamentin mukaan Kristus on sekä elävien että kuolleiden Herra, mikä tulee selvästi esille siinä että kuolleillekin (hehän elävät henkinä) saarnataan evankeliumia ja toimitukset (kaste) tehdään elävien toimesta sijaistoimituksina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

MAP-lähetyssaarnaajien ensimmäisen opetuskeskustelun aikana suositellaan käsiteltäväksi, mikäli aika sallii, suurta luopumusta. Opetukseen heille on annettu tällaisia viitteitä:

Suuri luopumus
Tutkijoiden on ymmärrettävä, että Jeesuksen Kristuksen ja Hänen apostoliensa kuoleman jälkeen
tapahtui yleismaailmallinen luopumus. Ellei luopumusta olisi tapahtunut, ei palautusta olisi
tarvittu. Aivan kuten mustalle sametille asetettu timantti näyttää kirkkaammalta, samoin palautus
on hätkähdyttävänä vastakohtana suuren luopumuksen synkkää taustaa vasten. Opeta Hengen
johdatuksella tutkijoillesi suurta luopumusta sen verran kuin heidän tarpeidensa ja tilanteensa
kannalta on asianmukaista. Tarkoituksesi on auttaa heitä ymmärtämään, että Jeesuksen
Kristuksen evankeliumin palautus oli tarpeen.
Avainkohtia
• Jeesuksen Kristuksen kirkko rakentuu apostolien ja profeettojen perustukselle (ks. Ef. 2:19–20;
4:11–14). Näillä johtajilla on jumalallinen pappeuden valtuus. He johtavat kirkon asioita
ilmoituksen kautta. He säilyttävät opin puhtaana, antavat valtuutuksen toimitusten
suorittamiseen ja kutsuvat muita, joille he antavat pappeuden valtuuden.
• Ihmiset hylkäsivät ja surmasivat Jeesuksen Kristuksen ja apostolit (ks. Matt. 24:9; 1. Nefi
11:32–34; 2. Nefi 27:5). Apostolien kuollessa kirkko menetti johtamiseen tarvittavan pappeuden
valtuuden. Siksi ei ollut enää oikeutta antaa Pyhää Henkeä eikä suorittaa muita pelastavia
toimituksia. Ilmoitus lakkasi ja oppi turmeltui.
• Jo ennen apostolien kuolemaa heräsi monia oppiin kohdistuvia erimielisyyksiä. Rooman
valtakunta, jossa kristittyjä oli alkuun vainottu, omaksui myöhemmin kristinuskon.
Kirkolliskokouksissa ratkaistiin monia tärkeitä uskonnollisia kysymyksiä. Vapahtajan
opettamista yksinkertaisista opeista ja toimituksista kiisteltiin ja ne muutettiin maallisten
filosofioiden mukaisiksi (ks. Jes. 24:5). Pyhiä kirjoituksia muutettiin fyysisesti poistamalla
niistä selkeitä ja kallisarvoisia oppeja (ks. 1. Nefi 13:26–40). Laadittiin uskontunnustuksia,
jotka perustuivat väärään ja muutettuun oppiin (ks. JS–H 19). Ylpeydessään jotkut tavoittelivat
vaikutusvaltaista asemaa (ks. 3. Joh. 1:9–10). Ihmiset hyväksyivät nämä väärät ajatukset ja
kunnioittivat vääriä opettajia, jotka opettivat mieluisia oppeja eivätkä jumalallista totuutta
(ks. 2. Tim. 4:3–4).
• Kautta historian monet ihmiset ovat vilpittömästi uskoneet vääriin uskontunnustuksiin ja oppeihin.
He ovat palvelleet Jumalaa sen valon mukaan, joka heillä on ollut, ja he ovat saaneet vastauksia
rukouksiinsa. Mutta he ”ovat erossa totuudesta vain siksi, että eivät tiedä, mistä sen löytäisivät”
(OL 123:12).
• Siksi tarvittiin palautusta, ei uskonpuhdistusta. Pappeuden valtuus ei jatkunut katkeamattomana
seuraajien ketjuna apostoli Pietarin jälkeen. Uskonpuhdistus tarkoittaa jonkin jo olemassa olevan
uudistamista, muuttamista. Palauttaminen on jonkin aiemmin olleen takaisin tuomista sen
alkuperäisessä muodossa. Siten pappeuden valtuuden palautus taivaallisten sanansaattajien
kautta oli ainoa mahdollinen tapa voittaa suuri luopumus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu