hevosen menetys.

On kamalaa menettää rakas hevonen,en voi edes ajatella menettäväni rakasta hevostani! Kun sellainen hirvittävä ajatus/tieto on päässäsi,sitä on erittäin hankalaa saada pois sieltä,eli unohtaa menneet.Ota hevosesta harjantupsu tai/ja ihania valokuvia,viimeisiä sellaisia...muistoksi..Ota pari valokuvaa,jossa esiinnyt myös sinä hevosesi kanssa,ratsailla tms.Harjantupsun voi nyppimällä ottaa hevosen harjasta/hännästä,tai voit harjata kovalla juuriharjalla tms hevosen hännästä/harjasta irronnaisia jouhia ja teipata ne kiinni aivan jouhien yläpäästä,mutta ne voi myös pitää sellaisinaan.Pistä muistot paikkaan (teippaa vihkoon tms), jossa ne pysyvät tallessa,aina! Ja ainakun surettaa hevosen lähdön jälkeen,voit miettiä hyviä hetkiänne,miltä tuntui istua hevosen selässä ensimmäistä kertaa,tunnustella hevosen jouhia tai katsella valokuvia viimeisiltä päiviltänne yms.Ja muista ILOITA siitä mitä sinulla on ja että olet edes saanut kokea jotain niin hienoa (jota muut eivät saaneet kokea) niillä päivillä jolloin hevonen oli teillä vielä. Vietä aikaa toisen hevosen kanssa,äläkä muistele liikaa entistä hevosta: se voi saada sinut itkemään ja suremaan sekä masentumaan.Siinä oli hieman ohjeita tulevaisuuteen yms, pärjäile ja onnea elämään 1 hevosen kanssa!

Oletan jokapäivä että kun oma hevoseni lopetettiin ähkyn pahojen oireiden takia,että se oli minun syyni.Mutta hoen aina samaa:-Olin rohkea.En tehnyt mitään pahaa.Mutta,se ainoa ja viimeinen sai minun oloni paremmaksi. Sanoin: -Annoin sille vapauden.

tärkeintähän on aina muistaa ne hyvät ja ihanat hetket mitä hevosesi kanssa olet vuosien aikana päässyt viettämään ja jos kyseessä noinkin tärkeä ja rakas yksilö niin kannattaa tietenkin myös muistaa sitä ja kunnioittaa sitä muistoa sitten jos nyt niin käy että joudut siitä luopumaan, itselläni oli hieman samanlainen tilanne tuossa hetki sitten, mutta kun ei näille asioille vaan mitään mahda, kyllä siihen ajan myötä sopeutuu. Itse hankin hevoselle muistolaatan, jonka ripustin tallin seinälle ja näin ollen aina kun tallissa käyn niin herää lämpimiä muistoja.... jos joudut tämän kaltaista kohtapuoliin miettimään niin kannattaa käydä tutustumassa sellaiseen kun arkkukauppa.fi, heillä oli nimenomaan lemmikkieläimille suunnattu verkkokauppa ja sain monipuolisesta valikoimasta valittua juuri sopivan laatan,kuvan ja tekstin, mutta kukin tietenkin käsittelee nämä asiat omalla tavallaan, itseäni kyseinen on ainakin auttanut ja ei ollut edes pahan hintainen tuo laatta...

surullista.olen itsekkin joutunut lupumaan monista läheisitä, rakkaista, lemikkeistäni, ja mietin yhä miten pystyn seistä tässä, sen kaiken jälkeen. Aina on tuntunut siltä, että olisi tahtonut itsekkin kuolla niiden mukana. muttajokainen elämä päättyy aikanaan. on tärkeää antaa itselleen aikaa, koittaa jo pikku hiljaa sopeutua ajatukseen, vaikka se onkin vaikeaa. On tärkeää antaa itsensä itkeä. itkä niin paljon kun tahtoo, kunne kyynelten läpi saattaa alkaa naurattaa, kun muistuu mieleen jokin hauska hetki rakkaansa kanssa. En ole vieläkään sanonut että sopeutuisin, enkä niin tule sanomaankaan. elämä vain jatkuu, sillle ei voi mitään. anna rakkaallesi lupa lähteä ajasta ikuisuuteen. lupaan ettet koskaan tule unohtamaan ihnia hetkiä rakkaasi kanssa, ne säilyvät ikuisesti. Vaikka ajatus tuntuu käsittämättömältä, että joku joka on ollut kanssasi aina, onkin yhtäkkiä poissa, sille ei voi mitään, jokaisen on aika joskus lähteä, ja silloin on ihmisellä oikeus jäädä kaipaamaan. Silloin, kun eräs eläimemme lopetettiin, huusin eläinlääkärille päin naamaa että hän on murhaaja. mutta kun ajattelen nyt, ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa. Ja hän toimi oikein, ja muutenkin, päätös oli täysin meillä, vaikka se olikin oikeastaan pakko. Ethän myöskään syyytä tästä vanhempiasi. Sillä se ei ole heidän vikansa. Jäätte varmasti koko perhe suremaan, ja tiedän ettei vanhemmilla ole helppoa nähdä lastansa surullisena, varsinkaan jos hän syytää heitä.
jaksamisia sinulle!