herneen kasvatus

Voiko hernettä kasvattaa sisällä ympäri vuoden?
Laitoin 1,5-2kk sitten herneet kasvamaan sisällä, nyt ovat jo kypsiä. Osa paloista on jopa auennut kun herneet ovat niin suuria. Vai onko tuo jokin aikaisesta kylvöstä johtuva omituisuus?

Laitoin herneet sen takia niin aikaisin, koska takapihallamme ne ei jostain syystä kerkeä kasvaa kesän aikana (rivitalo). Piha on kyllä aika varjoisa.

Muutenkaan pihalla kasvaa kaikki huonosti. Tai jos kasvaa, joku tauti tai ötökkä ne tappaa.

Esim: viime kesänä tomaatit olivat mustia (tomaattirutto). Edelliskesänä jokin ötökkä söi tomaatin lehdet ja tomaatit kuolivat. Suihkuttamalla mäntysuopa ja tolu liuosta (liian myöhään), sain yhden pysymään hengissä.
Naapurilla tomaatin varret/lehdet tulivat mustiksi muutamassa viikossa. Joitakin pieniä mustia ötököitä oli TODELLA PALJON. Salaatin lehdetkin oli pihallani syöty.

Lisäksi: muurahaiset (pienet mustat) ovat kaivaneet pihalaatojen alle onkaloita. Kun vettä laskee tuommoiseen onkaloon, tulee vesi/murkut/munat nurkan takaa veden mukana parin metrin päästä pois (täytyy varmaan ostaa jotain myrkkyä).

Lisäksi: pihakoivun juuret nostaa betonisia pihalaattoja.
Jos katkaisen nuo juuret laattojen alta, pysyykö koivu silti hengissä? Tuo 4 metrinen koivu on kuitenkin ihan kivannäköinen pihassa. Saisin kuitenkin kaatoluvan juurien takia, jotka tunkevat jo ilmeisesti talonkin alle.
Saan siitä muuten joka juhannuksena saunavastat (hehheh).
Vielä lisäksi: jos jokin istutus suostuukin itämään, käy kissa kaivamassa sen kohdalle paskomispaikan.

Tuntuu jo, että pihamme on jonkin kirouksen vallassa. Kaivanko koko pihan ylös ja teen uudestaan?

TOIVOTONTA!

Taidan kohta täyttää olohuoneen ruukuilla ja kasvattaa kaikki siellä.
21737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsekkin kasvattelen herneitä tällä hetkellä, laitoin juuri itua 3 päivää olleet mullassa ja itua näkyy jo. Itse ajattelin kasvattaa sisällä kesään asti, ja ulos jos nämä vaan elävät enää silloin.

Äänestä

Muurahaisiin tehoaa kaneli, laita sitä runsaasti kulku ja pesäpaikkoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Make kirjoitti:

Voiko hernettä kasvattaa sisällä ympäri vuoden?
Laitoin 1,5-2kk sitten herneet kasvamaan sisällä, nyt ovat jo kypsiä. Osa paloista on jopa auennut kun herneet ovat niin suuria. Vai onko tuo jokin aikaisesta kylvöstä johtuva omituisuus?

Laitoin herneet sen takia niin aikaisin, koska takapihallamme ne ei jostain syystä kerkeä kasvaa kesän aikana (rivitalo). Piha on kyllä aika varjoisa.

Muutenkaan pihalla kasvaa kaikki huonosti. Tai jos kasvaa, joku tauti tai ötökkä ne tappaa.

Esim: viime kesänä tomaatit olivat mustia (tomaattirutto). Edelliskesänä jokin ötökkä söi tomaatin lehdet ja tomaatit kuolivat. Suihkuttamalla mäntysuopa ja tolu liuosta (liian myöhään), sain yhden pysymään hengissä.
Naapurilla tomaatin varret/lehdet tulivat mustiksi muutamassa viikossa. Joitakin pieniä mustia ötököitä oli TODELLA PALJON. Salaatin lehdetkin oli pihallani syöty.

Lisäksi: muurahaiset (pienet mustat) ovat kaivaneet pihalaatojen alle onkaloita. Kun vettä laskee tuommoiseen onkaloon, tulee vesi/murkut/munat nurkan takaa veden mukana parin metrin päästä pois (täytyy varmaan ostaa jotain myrkkyä).

Lisäksi: pihakoivun juuret nostaa betonisia pihalaattoja.
Jos katkaisen nuo juuret laattojen alta, pysyykö koivu silti hengissä? Tuo 4 metrinen koivu on kuitenkin ihan kivannäköinen pihassa. Saisin kuitenkin kaatoluvan juurien takia, jotka tunkevat jo ilmeisesti talonkin alle.
Saan siitä muuten joka juhannuksena saunavastat (hehheh).
Vielä lisäksi: jos jokin istutus suostuukin itämään, käy kissa kaivamassa sen kohdalle paskomispaikan.

Tuntuu jo, että pihamme on jonkin kirouksen vallassa. Kaivanko koko pihan ylös ja teen uudestaan?

TOIVOTONTA!

Taidan kohta täyttää olohuoneen ruukuilla ja kasvattaa kaikki siellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu