Miksi toista syytetään, mutta

Julkisuudessa kerrottuja tietoja ja arvattaissa ollut lopputulos:

Eräs kansanedustaja oli ottanut vastaan runsaita lahjoja, mutta kiisti ikinä olleensa edes kiinnostunut lahjoittajien oletetuista toiveista.

Toinen kansanedustaja oli myös vastaanottanut runsaita lahjoja mutta petti lahjanantajat kiemurtelemalla irti vastapalveluista?

Toisessa tapauksessa lahjan saaja oli antanut lahjarahansa hyväntekeväisyyteen. Toinen oli saanut rahan lisäksi käypää tavaraa kaupan päälle.

Toista syytetään toista ei!? Näin niin oikeuslaitos kuin kansanedustuslaitoskin sensijaan keräsivät taas rutostui uskottavuutta rattaisiinsa.

Kunpi onpi kieronpi? Lopputulema on satavarmasti: paljon melua tyhjästä ja molemmat kansanedustajat jatkavat kunniansa kukkuloilla entistä suositumpina.
890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Kunpi onpi kieronpi?"- kertoo jo kirjoittajan älykkyystason.

Äänestä
  • Oikeassapa oot!

    Laitoin näet minäkin kerran tonnin "hyväntekeväisyysjärjestölle". Myöhemmin luin lehdestä, että mainittu järjestö oli pistänyt antamistani rahoista taskuunsa 900 euroa ja loput, 100 euroa, armollisesti kerjuusoitossa tarkoitettuun hyväntekoon! Tunsin itseni todella tyhmäksi, mitä tietenkin hetkellisesti höynäytettynä olinkin. Olsin ansainnut syytteen vähintäänkin lahjonnasta.

    Äänestä

  • Doing jys! kirjoitti:

    Oikeassapa oot!

    Laitoin näet minäkin kerran tonnin "hyväntekeväisyysjärjestölle". Myöhemmin luin lehdestä, että mainittu järjestö oli pistänyt antamistani rahoista taskuunsa 900 euroa ja loput, 100 euroa, armollisesti kerjuusoitossa tarkoitettuun hyväntekoon! Tunsin itseni todella tyhmäksi, mitä tietenkin hetkellisesti höynäytettynä olinkin. Olsin ansainnut syytteen vähintäänkin lahjonnasta.

    Aina kun Ikeä syytetään, ollaan oikeilla jäljillä. Aina kun Marjaa ei syytetä, ollaan väätillä jäljillä! m.o.t.

    Äänestä

Sohva ei ole lahja!

Äänestä

Ketä tekisi aloitteen, joka takaisi Arkadianmäen kansanedunsaajille oikeuden ottaa vaalikauden päätteeksi oma design-torkkupeittonsa mukaan sille ilmaiselle soffalleen? Olisi se niin tuttua ja turvallista ja somaa.

Äänestä

Onko soffan toimitus- ja maksupäivämäärien erotuksella mitään tekemistä lahjaksinimittelyn kannalta? Vertaa: mies hankki alkolukon autoonsa ajettuaan sitä ennen kuolonkolarin humalapäissään. Oikeus katsoi tuomiossaan miehen katuvan tekoaan ja päästi pälkähästä?

Äänestä

Ketä tiätää mistä Marin soffat on peräsin?

Äänestä
  • Kun ei osaa sanoa ei,joutuu joskus vaikeuksiin.Ike on valitettavasti lupautunut
    toimiin,joissa hän ei ole parhaimmillaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toista ei? kirjoitti:

Julkisuudessa kerrottuja tietoja ja arvattaissa ollut lopputulos:

Eräs kansanedustaja oli ottanut vastaan runsaita lahjoja, mutta kiisti ikinä olleensa edes kiinnostunut lahjoittajien oletetuista toiveista.

Toinen kansanedustaja oli myös vastaanottanut runsaita lahjoja mutta petti lahjanantajat kiemurtelemalla irti vastapalveluista?

Toisessa tapauksessa lahjan saaja oli antanut lahjarahansa hyväntekeväisyyteen. Toinen oli saanut rahan lisäksi käypää tavaraa kaupan päälle.

Toista syytetään toista ei!? Näin niin oikeuslaitos kuin kansanedustuslaitoskin sensijaan keräsivät taas rutostui uskottavuutta rattaisiinsa.

Kunpi onpi kieronpi? Lopputulema on satavarmasti: paljon melua tyhjästä ja molemmat kansanedustajat jatkavat kunniansa kukkuloilla entistä suositumpina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu